Tänään on 19.09.2019 15:35 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Popparin porinoita:

Yö - Niin Paljon Me Teihin Luotettiin

Julkaistu: · Päivitetty:

Yö-yhtyeen ensimmäinen levy Varietee on yksi kaikkien aikojen parhaista kotimaisista debyyttilevyistä. Vaikka sen ilmestymisestä (1983) on kulunut aikaa jo yli kolmekymmentä vuotta se kestää kuuntelua vielä tänä päivänäkin ilman minkäänlaista vahingoniloista hymyilyä 80-lukulaisille soundeille, bändin vakavalle imagolle tai myöhäiselle teiniangstille. Edelleen, vaikka sen jälkeen on vettä virrannut Porin läpi kulkevan Kokemäenjoen uomaa pitkin miljoonia, miljardeja...(?) kuutioita liikuttavat Varieteen biisit mieltä edelleen monella tavalla. Levyn kolmestatoista kappaleesta ei löydy yhtäkään täyteraitaa tai toistaan heikompaa biisiä. Hämmästyttävä levy. Kaikki toimii: sävellukset, tuotanto, laulu, soitto, sanoitukset ja laulujen synkkämieliset tarinat.  Suurin ansio viimeksi mainituista kuuluu silloin vielä 18-vuotiaalle Jussi Hakuliselle, jonka käsialaa kaikki levyn kappaleet ovat. Hymyttömän 80-lukulaisen, ahdistuneen ja maailman kaltoin kohteleman rokkarin imagoa vetänyt Hakulinen oli kieltämättä roolissaan suhteellisen vakuuttava ja vetosikin luonnollisesti tärkeimpään kohdeyleisöön, johon tämä maailmantuskan ahdistama imago kyllä takuuvarmasti upposi. Sitä en kyllä osaa sanoa, että oliko tämä imago sittenkään niin kovin harkittua, sillä enpä muista Hakulisesta paljon hymykuvia nähneeni myöhemminkään.  Sen sijaan monessa muussa suhteessa maailma on muuttunut kovasti paljonkin niiden aikojen jälkeen. 80-luku muuttui aikanaan 90-luvuksi ja muutti sen puolivälissä Yönkin nuorison suosikkiorkesterista keski-ikäisempien, etupäässä edelleen naispuolisten fanien ykkösorkesteriksi. Väliin mahtui kuitenkin hyvin laihoja vuosia, joiden aikana bändi keikkaili alati pieneneville yleisöille. Silloin tuntui, ettei ketään kiinnostanut. Levyt eivät myyneet ja monet olivat hämmästyneitä kuultuaan, että bändi yleensä oli enää olemassa.  Jokin outo voima kuitenkin jaksoi potkia yhtyettä eteenpäin. Vihamiehiä, vähättelijöitä ja naureskelijoitakin Yön ympärillä parveili ihan riittämiin, mutta nämä vahingoniloiset rääväsuut eivät olleet kuitenkaan se  suurin yhtyeen ongelmista. Se suurin ongelma bändille silloin oli nimittäin bändi itse. Jo silloin 80-luvun alkupuolla yhtye  loi itse pohjan monille niistä ongelmista joiden kanssa se sittemmin joutui painimaan. Sieltä asti vuosikymmenen loppuun  ja läpi lähes koko seuraavan vuosikymmenen, muutamia pieniä valonpilkahduksia lukuunottamatta, Yö kävi jatkuvaa selviytymistaistelua. Tie oli  pitkä, kivinen, karvas ja viinan liukastama kunnes  viimein 2000-luvulla yhtye teki sen uskomattoman nousun suomalaisen bändikartan isoimpien joukkoon missä se vaikuttaa vieläkin.  Siihen saavutukseen on 80-luvulta pitkä matka ja sinä aikana on tapahtunut paljon. On jopa arveltu Yön yllä leijuneen jonkinlaisen kirouksen, minkä ansiosta niin moni asia yhtyeen pitkässä historiassa on aina lopulta tuntunut kääntyvän ei toivottuun tulokseen. Moni negatiivinen asia sai alkunsa  tulehtuneista henkilökemioista, joiden ansiosta yhtyeessä vallitsi lähes jatkuva sotatila. Hajoamistakin enteiltiin lähes jatkuvasti. Eikä loppu muutamaan kertaan kaukana ollutkaan. Yön hajoamishuhuhistoria onkin hyvin erikoinen. Huomattavaa asiassa on kuitenkin nimenomaan se, että aina puheet ovat jääneet todellakin vain huhun asteelle. Väkeä on vaihtunut, mennyt ja tullut, eikä alkuperäisestä kokoonpanosta enää 2000-luvulla ole ollut jäljellä muita alkuperäisjäseniä mukana kuin Olli Lindholm (satunnaisia vierailuja lukuun ottamatta). Itse asiassa ja oikeastaan Olli onkin tänä päivänä yhtä kuin Yö. Ilman Ollia ei olisi Yötä ja kun Olli lopulta saa tarpeekseen hommasta loppuu Yökin. Uskoisin kuitenkin, että tämä skenaario ei ole kovinkaan ajankohtainen. Voi hyvinkin olla, että Yö kohtaa auringonnousunsa vasta luonnollisen poistuman kautta. Mutta ei kiirehditä. Antaa ajan näyttää - tai Ollin. Ensimmäisen kerran Yön hajoamisesta oltiin varmoja jo toisen levyn, Nuorallatanssijan, jälkeen vuonna 1984, kun Jussi Hakulinen jätti bändin. Epävakaiden henkilökemioiden ja hattuun nousseen äkillisen menestyksen lisäksi mieltä kiristi jäsenistön ronski alkoholinkäyttö, jota esimerkiksi Olli on puinut mediassa hyvinkin avoimesti kuin myös omaelämänkerrallisessa Yö-historiikissaan Yhden Yön Tarina. Nuorten nousukkaiden piti yrittää olla niin kuin oikeat rokkibändit, jotain kuten Juice ja Popeda, mutta homma ei lopulta toiminutkaan ihan niin kuin esikuvilla. Jos se nyt toimi heilläkään. Joka tapauksessa Yö oli kaivanut rock-uskottavuutta etsiessään itse ensimmäisen ison kuoppansa, johon se epäröimättä hyppäsi. Niin kuin Varieteenkin kappaleet, Jussi Hakulinen oli säveltänyt myös kaikki Nuorallatanssijan biisit, joten hän jätti bändin suhteellisen epävarmaan olotilaan. Kuka tekee biisit? Vastaus saatiin seuraavana vuonna kun Yön kolmas albumi Myrskyn Jälkeen ilmestyi. Kaikkiin levyn yhdeksään kappaleeseen oli merkitty säveltäjäksi Yö. Sanoituksien takana seisoi yhtä biisiä lukuun ottamatta Olli Lindholm. Siinä yhdessa, Onnellinen Perhe, sanoittajana toimi Ollin suuri idoli Pelle Miljoona.  Tuottajaksi Myrskyn Jälkeen-levylle oli hankittu T.T. Oksala, pitkän linjan muusikko, joka oli nyt tuottajan uransa alussa. 80-luvun kuluessa hänestä sukeutui vuosikymmenen suomalainen levytuottaja numero yksi, jonka kosketus oli Midaksen vastaavaan verrattavissa. Hän loihti levylle isot ja entistä hevimmät 80-lukulaiset soundit, jollaisista hän vähän myöhemmin tuli tunnetuksikin, tosin ennemminkin etupäässä muiden bändien kanssa. Merkittävimmät, tai ainakin tunnetuimmat, tuotoksensa T. T. Oksala teki vuosikymmenen mittaan mm. Sielun Veljien, Peer Guntin, Zero Ninen ja Boycottin kanssa.  Yö jäi tuloksellisesti noiden edellä mainittujen yhtyeiden jalkoihin. T. T. kyllä osasi ja taisi, mutta edellisiin orkestereihin nähdenhän Yö oli lähes iskelmää. Sen lisäksi sillä oli suuren yleisön keskuudessa kannettavanaan jo parin levyn jälkeen saavutettu vanha maine, joka oli alkuvuosien menestyksen jälkeen kääntynyt yllättäen negatiiviseksi ja jossain määrin yhtyettä pidettiin jopa vitsinä. Yöstä oli tullut unelma-alun jälkeen jo kolmannella levyllään eräänlainen väliinputoaja, jolla oli kohdeyleisö kateissa.  Näkyvyyttä lehdistössäkään se ei saanut niin paljoa kuin jotkut kilpailijansa, joiden kanssa taisteltiin samoista markkinoista. Loppupelissähän musiikkimaailmassa suosio mitataan kuitenkin myyntiluvuissa ja siihen tarvitaan näkyvyyttä muuallakin kuin peräkylien tanssilavoilla. Television musiikkitarjonta oli siihen aikaan hyvin rajallista ja ennen kaupallisten radiokanavien tulemista kohdeyleisön tavoittaminen oli lähestulkoon pelkästään musiikkilehtien varassa, eikä Yö ollut enää alkuhuuman jälkeen näiden lehtien suosiossa. Suosikki kyllä kirjoitti aluksi jotain, mutta Dingon tultua sekin väheni. Huonoista lähtökohdista huolimatta Myrskyn Jälkeen oli kuitenkin onnistunut levy ja kuului vuoden yllättäjiin. Paljolti siksikin, ettei Yöltä siinä vaiheessa uskallettu paljoakaan odottaa. Pelätty biisinteko-ongelmakaan ei osoittautunut ylivoimaiseksi. Mutta vaikka lopputulos olikin onnistunut, ei levy käynyt enää kaupaksi kahden edeltäjänsä malliin. Samoin kävi seuraavillekin, joita ilmestyi noin yksi per vuosi. 90-luvun puolivälissä oltiin tultu tilanteeseen, jossa ensilevy Varieteen jälkeen Yöltä oli ilmestynyt jo yhdeksän levyä ja käytännössä katsoen niiden myyntimäärät olivat tulleet koko ajan alaspäin. Musiikki ei elättänyt soittoniekkoja, joten keulahahmo-Ollikin joutui hakeutumaan välillä oikeisiin töihin. Entinen rokkitähti pudotettiin lujasti maan pinnalle ja hän työskenteli aikansa mm. siivoojana ja taksikuskina. Ainakin se opetti nöyryyttä, minkä Olli on myöhemmin myöntänytkin.  Eikä hyvin mennyt T.T. Oksalallakaan. Töitä riitti. Ehkä jopa liikaakin. Monien muiden projektiensa lisäksi hän oli vuosien mittaan tuottanut Myrskyn Jälkeen-levyn lisäksi neljä muutakin Yön levyä. 2000-luvulle tultaessa hänen kädenjäljestään pääsivät nauttimaan vielä mm. HIM ja Lordikin, mutta rankka työ vaati rankat huvit ja hän alkoi ajautua kohti alkoholismia.  Tämä johti luonnollisesti ongelmista ongelmiin ja lopulta edesauttoi  myös hänen kuolemaansa vuonna 2010. Eräs huhu kertoo syynä olleen sydänkohtauksen, mutta joidenkin julkisuuteen annettujen tietojen mukaan syynä olivat pitkäaikaisen sairastamisen seuraukset. No, sairauksia on monenlaisia ja kaikki tietävät mikä oli T.T.:n sairaus. Kaikkihan eivät sitä sairautena pidä, mutta jos T.T. sen seurauksena sairastelikin, niin kaikki asioista vähänkin perillä olevat tietävät ainakin mistä ne sairaudet johtuivat. R.I.P. T. T. Nimesi löytyy monesta levyhyllystä. 90-lukulaisesta lamasta huolimatta Yö päätti jatkaa taivaltaan. Mutta näin se ei voinut jatkua. Jotain piti keksiä. Levy-yhtiössäkin tiedostettiin ongelma. Yhtye oli uransa alusta asti ollut Poko Rekordsin leivissä (ja on vielä tänä päivänäkin), jossa myös mietittiin kuumeisesti seuraavaa siirtoa.  Alkuperäinen fanikanta alkoi olla jo kolmekymppistä ja heidän vanhat Yö-levynsä olivat jääneet jo ajat sitten pölyttymään varastojen nurkkiin tai sitten ne oli myyty kirpputoreilla tarpeettomina muutaman markan hintaan.  Kaikki asianomaiset tiedostivat kuitenkin Yön vanhojen hittien potentiaalin, mutta niiden kohdeyleisö oli kateissa. Tai ei ehkä kateissa, mutta hieman unohduksissa. Heitä piti hieman herätellä. Musiikkibisneksessä tiedetään, että nostalgialla on myyty levyjä ennenkin ja niinpä Poko-Rekordsissakin ajateltiin silloin, että tämäkin homma pitää nyt päivittää. Päivitystä se tarvitsi myös senkin takia, että levymyynnissä oli tapahtunut edelliseltä vuosikymmeneltä suuri muutos, kun vinyylikaudelta oltiin siirrytty cd-aikaan. Päätettiin julkaista kokoelmalevy "Parhaat".  Vuosi oli silloin 1995 ja levy nosti pitkästä aikaa Yön taas hyville listasijoituksille. Suomen virallisella listalla se nousi sijalle kolme, Green Dayn (Insomniac) ja AC/DC:n (Ballbreaker) perään, mutta siitä se alkoi taas hivuttautua hiljalleen alaspäin. Pitkässä juoksussa levy myi kuitenkin aika hyvin saavuttaen tuplaplatina-levyyn oikeuttavan myyntimäärän. Musiikkituottajien sivuston mukaan kokonaismyyntimäärä oli suhteellisen huikea  97 380 kpl.  Parhaat oli koottu lähes kokonaan 80-luvun tuotannosta ja levyn julkaisun myötä tapahtui pieni ihme, sillä listamenestyksen myötä myös sen aikainen nuorisosukupolvi löysi Yön musiikin. Levyä ostivat nyt siis kahden eri aikakauden teinit ja vanhojen Varieteen aikaisten hittien lisäksi levyltä nousi esiin joitain uusiakin, kuten Tia-Maria, josta tuli yhtäkkiä yksi Yön suosituimmista biiseistä. Huuma kesti kuitenkin huimasta myynnistä huolimatta vain hetken ja vaikka kaikki näytti niin hyvälle oli suunta taas alaspäin. Parhaat-levyn sukseen myötä seuraava levy Satelliitti myi vielä kultaa. Mutta siltä puuttuivat kuitenkin selvät hittibiisit ja jo aiemmin tutuksi käynyt alamäki alkoi taas. Kuopan pohjalla bändi kävi 1999, kun bändin neljästoista levy Valo myi ainoastaan 4000 kappaletta. Taas piti jotain tehdä. Ehkä jonkun mielestä mentiin riman alta, mutta koska vanha konsti on tunnetusti parempi kuin pussillinen uusia, niin päätettiin julkaista taas kokoelmalevy. Se oli onnistunut kerran, onnistuisiko se toisen kerran. Niinpä 2001 se julkaistiin: seuraava, vielä kattavampi kokoelma, 36 kappaletta sisältänyt Legenda. Levyltä löytyi 15 edellisellä kokoelmallakin ollutta biisiä, mutta siitä huolimatta kauppa kävi taas. Levy myi peräti multiplatinaa, Levytuottajien sivuston mukaan 146 614 kappaletta  ja se viihtyi Top 40-listalla 29 viikkoa.  Suunnitelma onnistui nappiin ja Legendan menestys takasi Yölle taas paikan maamme kysytyimpien keikkabändien joukkoon. Aurinko oli viimein alkanut paistaa Yötä kohti ja periksiantamattomuudelle oli tulossa palkinto ja kruunu vielä seuraavankin levyn myötä. Rakkaus On Lumivalkoinen ilahdutti ja vihastutti koko kansakuntaa kaksi vuotta myöhemmin. Levy myi edeltäjänsä Legendan tavoin multiplatinaa. Ihan samaan lukemaan se ei yltänyt, mutta 137 775 myytyä kappaletta on silti suhteellisen kunnioitettava määrä. levyn vastaanotto oli hyvin kaksijakoinen. Ensinnäkin se alkoi soida radiossa jatkuvalla syötöllä. Tuntui että sitä ei päässyt pakoon millään kanavalla. Sitähän radio tietysti soittaa mitä ihmiset haluaa ja näyttiväthän sen jo myyntiluvutkin, että tätä he silloin halusivat.  Käänteisreaktiokin oli tietysti selviö.  Tosimiehille Yö on varsinkin nykyään "ranteet auki-musaa" ja suuri ansio siitä kunniasta kuulunee juuri Rakkaus On Lumivalkoiselle. Moni saa siitä puistatuksia ja todennäköisesti vaihtaa radiokanavaa jos se sieltä alkaa soida. Kaikkiahan ei voi aina miellyttää. Musiikki herättää tunteita, musiikki aiheuttaa keskustelua ja musiikki pistää meidät reagoimaan. Rakkaus On Lumivalkoinen teki ilmestyttyään kaikkea tätä ja kun kappale vuonna 2003 julkaistiin singlenä ja saman nimisellä levyllä ei mikään ollut Yöllä enää niin kuin edellisen lähes kahdenkymmenen aikana, jolloin oli kynnetty ajoittain niin syvällä, että jalat olivat polvia myöten paskassa.  Sieltä kuiville kahlaaminen kertoo periksi antamattomuudesta ja osin myös jääräpäisyydestäkin - siitä samaisesta suomalaisesta ominaisuudesta, mikä pisti Koskelan Jussinkin aikanaan rakentamaan talonsa suolle. Tai miksei vaikka Väyrysen Paavosta, joka tulee aina vaan uudestaan takaisin välittämättä pätkääkään muiden mielipiteistä. Sekin on omalla tavallaan kunnioitettavaa. Näin ollen Yön tarinaakin voidaan pitää jopa jonkinlaisena suomalaisena selviytymistarinana, joka jo pelkästään yli kolmekymmenvuotisen historiansa ansiosta on tässä maassa ainutlaatuinen. Osin jopa kansainvälisestikin, vaikka kyllähän maailmanhistoria tuntee lukuisia muitakin tällaisia bändejä, jotka ovat yhtälailla keikkuneet hajoamisen ja yhdessä olon välimaastossa, mutta ovat siitä huolimatta tuottaneet lukuisia määriä kuolemattomia klassikoita. Esimerkiksi sellaiset maailmankuulut orkesterit kuin Beatles, Byrds, Clash, Eagles, Oasis, Police ja Ramones olivat sisäisesti hyvinkin hajanaisia joukkoja. Edellä mainituissa eivät kaikki jäsenet olleet edes puheväleissä keskenään, vaikka samoissa kuvissa poseerasivatkin.  Kotimaisista isoista bändeistä on kuohunut Yön lisäksi ainakin Hurriganesissa, Hanoi Rocksissa, Kolmannessa Naisessa ja Peer Guntissä. Muut näistä ovat saaneet ainakin suurimmat riitansa sovittua, vaikka kaikki eivät ehkä enää samalle lavalle mahdukaan, mutta viimeksi mainitussa tapauksessa, sen aidoimmassa ja vaarallisimmassa kokoonpanossa, taitaa sopu olla niin kaukana, että comeback lienee mahdoton ajatus. Valitettavasti. Tosin onhan Helvetti jäätynyt ennenkin.  Aika monissa edellisistä (ei kaikissa) tapauksista riidat ovat kulminoituineet erinäisiin nautintoaineisiin, niiden liikakäyttöön ja niiden pimeisiin ja sosiaalista elämää rajoittaviin tekijöihin. Pitkiltä keikkamatkoilta on usein rock-romantiikka muutenkin kaukana ja kun aamusta iltaan istuu samassa keikkabussissa samojen väsyneiden naamojen kanssa, koettelee se kenen tahansa huumoria. Alkoholi tarjoaa lohtua, mutta jos sen takia jää hommia vaiheeseen tai kokonaan tekemättä ei ole ihme, että se alkaa jossain vaiheessa jonkun korvien välissä kiristämään.  Näin se oli Yönkin kohdalla silloin kun Jussi Hakulinen  jätti bändin 1985. Hänellä ei huumori riittänyt siihen, että muut halusivat olla vain rokkitähtiä siinä missä hän itse yritti viedä yhtyettä eteenpäin ja kehittää sen musiikillista puolta. Ei ole kahta sanaa siitä, etteivätkö ensilevyn mestarilliset biisit olisi olleet juuri se juttu minkä ansiosta bändi aikanaan pääsi levyttämäänkin. Imagojuttujen lisäksi sama homma päti myös siihen, että marraskuussa ilmestynyt ensilevy oli vuoden loppuun mennessä myynyt jo timanttilevyyn oikeuttavan määrän, 50 000 kappaletta, eikä loppua näkynyt. Silloin rakennettiin Yön musiikilliset perustukset ja niillä samoilla perustuksilla yhtye seisoo edelleenkin. Niinpä ei olekaan ihme, että ne perustukset alkoivat ensi kertaa heilua samantien kun johtava biisintekijä lähti omille teilleen ovet paukkuen. Jäljelle jääneet yrittivät jatkaa biisintekoa Jussia "siteeraten" ja onnistuivat siinä välillä kieltämättä aika hyvinkin. Samanlaista ilotulitusta se ei enää ollut, mutta tuloksena syntyi ajoittain esimerkiksi sellaisia Yö-klassikoita kuin Lasisilma ja Vie Mut Minne Vaan, jotka eivät häviä yhtään Jussi Hakulisen parhaille tuotoksille. Ja pitää muistaa myös se, että Yö suinkaan menettänyt pelkästään biisintekijäänsä, vaan se menetti myös yhtyeen suosituimman hahmon. Vaikka hänen paikkansa lavalla sijaitsikin takavasemmalla kosketinsoittimiensa takana, oli hän silti yhtyeen sydän, minkä koko yhtye ja fanikaartikin varsin hyvin tiesivät. Jussi Hakulisen soolouran ensimmäinen single heti Yöstä poistuttuaan oli hyvin moniselitteisesti nimetty: "Yö Jota Ei Ollutkaan". Jussi on itse kertonut, että kappale ei liittynyt millään tapaa Yö-yhtyeeseen, mutta loogiselta ajattelulta on mahdotonta välttyä. Osapuolet erosivat isojen riitojen jälkeen ja etenkin Jussi tunsi olevansa bändissä ainoa, joka mielestään kantoi vastuuta koko homman jatkuvuudesta. Muu Yö ei ymmärtänyt Jussin asemaa. Tai varmaankin ymmärsi, mutta heidän oma vastuunkantonsa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi oli hieman heikompaa. Jussin odotettiin tekevän nöyrästi kaikki työ bändin biisien eteen siinä kun muille kuului vain soittaminen, hauskanpito, maineen aalloilla surffailu ja viinan kanssa läträäminen. Niissä he olivatkin hyviä, mutta Jussia tämä oheistoiminta ei innostanut. Hän oli taiteilijasielu, joka halusi edetä ja kehittyä alallaan. Niin varmaan muutkit Yöt olisivat halunneet, mutta he eivät olleet niinkään valmiita, eivätkä myöskään yhtä lahjakkaita ja kykeneviä tekemään paljoakaan asian eteen. Niinpä kappaleen kertosäkeessä rivit: "Nyt voin taas hengittää. Piiloon kallioluolaan mustat varjot nyt jäädä voi", saattanevat hyvinkin kertoa juuri siitä helpotuksesta mitä Jussi tunsi vapauduttuaan Yön asettamista kahleista. Jussin kapeille harteille kasattiin yhtyeen suurimmat paineet eikä hän jaksanut niitä yksin kantaa. Ehkä olikin parempi ainakin hänen itsensä kannalta että pääsi pois ahdistavasta ympäristöstä. Paineet olivat epäilemättä valtavat, mitä lisäsisivät vielä erään toisen markkinoille ilmestyneen porilaisbändin heittämällä ohi ajanut suosio. Yö jäi taistossa kakkoseksi, mutta olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä mitä olisi tapahtunut jos hommat Yössä olisivat toimineet paremmissa merkeissä ja Jussi olisi jatkanut bändin primusmoottorina. Suomirock saattoi menettää vielä isomman tarinan. Jussin ilkeästi nimetty soolosingle sattui kipeästi Yön jäljelle jääneisiin jäseniin. Miehen hälyä tasoittelevista vakuutteluista huolimatta oli kaikkien muiden vaikea uskoa asiaa mitenkään toisin. Yö Jota Ei Ollutkaan niminen kappale ei voinut olla sattumaa. Siihen piti vastata.  Vastaus kuultiin marraskuussa 1985, kun Yö julkaisi singlen "Niin Paljon Me Teihin Luotettiin". Kappale löytyi myös Myrskyn Jälkeen-levyltä, joka ilmestyi kuukautta myöhemmin. Sanoitus oli Olli Lindholmin kynästä ja siitä paistoi vahvasti se pettymys minkä Jussin lähtö Ollissa oli aiheuttanut. Hän oli purkanut sanoitukseen koko negatiivisen tunneskaalansa yksipuolisen vuoropuhelun muodossa. Jussihan oli omansa jo kertonut väittäessään ettei Yötä ollut koskaan ollutkaan. Niinhän Olli sen oli tulkinnut ja ottanut sanat loukkauksena peilaten sitä kaikkiin menneisiin, yhteisiin ja hyviin vuosiin. Niin Paljon Me Teihin Luotettiin-kappaleen sanoitus oli niin väkevä ja vahvojen tunteiden kourissa kirjoitettu, että Olli luultavasti oli itsekin sitä kirjoittaessaan jonkinlaisen maanisdepressiivisen vimman kourissa. Välillä silmät kostonhimosta kiiluen ja seuraavassa hetkessä taas lähes kyyneltä niistä kuivaten. Varmaan hän itsekin säikähti välillä omia ajatuksiaan tunteidensa heitellessä laidasta laitaan. Välirikosta hän tuntui syyttävän vain ja ainoastaan Jussia, joka lupauksistaan huolimatta petti Yön ja jätti sen oman onnensa nojaan.  Tuolloin parikymppinen Olli ei vielä tunnekuohuissaan osannut katsoa peiliin. Hän ei silloin ymmärtänyt, että Jussin poistuminen kuvioista oli tältä ilmiselvä itsesuojelureaktio, jonka ansiosta hän ehkä jopa suojeli omaa mielenterveyttään. En tiedä puhuttiinko burn outista vielä tuohon aikaan, mutta joitain oireita Jussilla sellaisesta oli. Myöhempinä vuosina nuo samaiset oireet tulivat Ollille itselleenkin tutuiksi. Tuli aika, jolloin hän huomasi vieraantuneensa siitä peilistä katsovasta samannimisestä ja -näköisestä kaverista, jonka silmissä oli särkynyt katse.  Niin Paljon Me Teihin Luotettiin oli kosto Jussi Hakuliselle. Tai ainakin sen tarkoitus oli hankaloittaa hänen soolouraansa kertomalla koko maailmalle isoon ääneen minkälaisesta petturista on kysymys. Rivien välistä luettavissa oli myös syyttely siitä, että Yön jyrkkä alamäki oli ainoastaan Jussin lähdön syytä. Missä oli kyllä osa totuuttakin. Jussin asema ei ollutkaan ihan niin vaan korvattavissa. Tämän tiesivät kaikki muutkin ja myös sen, että Jussi oli se yhtyeen tärkein avain kohti Yön tavoittelemia unelmia.  Kaikki särkyi hetkessä ja se kiteytyykin kertosäkeen mielikuvassa "Kun mä selkäni käänsin pois iskit puukon mun unelmiin". Ilmaus oli niin vahva, että varmasti Jussi Hakulinenkin oli aiheesta hämillään. Kyllä hänkin tiesi mistä ja kenestä laulussa laulettiin. Laulun edetessä Olli alkaa kuitenkin vihan keskellä yllättäen osoittaa henkisen kasvun merkkejä. Hän on ensin antanut tulla täydeltä laidalta vimmoissaan kaiken mitä on sisällään tuntenut. Vaikka negatiiviset tunteet ovatkin laulun mittaan olleet vallitsevia alkaa hän loppupuolella leppyä ja osoittaa jopa sovinnon mahdollisuutta. Hän tuntuu viimein ymmärtäneen Jussin paineet ja on valmis antamaan tälle jopa anteeksi. Ehkä ero olikin oikea ratkaisu, mutta kaiken voi aloittaa uudelleen. Laulun viimeiset rivit ovatkin selvä anteeksianto ja symboloivat selvästi sovinnon halua: "Sylini on sulle avoinna kuin silloinkin kun ensi kerran kauan sitten kohdattiin". Loppu jättääkin tulevaisuuden avoimeksi ja antaa vielä toivoa sille, että kaikki on ehkä vielä korjattavissa. Ainakin Ollin puolelta, mutta entä Jussin...?   Haavat olivat niin syvät, että kului vielä monta vuotta ennen kuin miehet pääsivät taas puheväleihin. Yhtyeeseen Jussi ei kuitenkaan (enää koskaan) liittynyt. Yhteinen keikkabussi oli havaittu jo 80-luvulla liian ahtaaksi parivaljakolle Lindholm / Hakulinen. Vähitellen parivaljakon välit kuitenkin lämpenivät  uudelleen, mikä johti 90-luvulle tultaessa jopa siihen asti, että Jussi Hakulisesta tuli eräänlainen virallinen Yön ulkoinen jäsen - ainakin vähäksi aikaa. Tästä järjestelmästä hyötyivät kaikki osapuolet ihan levy-yhtiötä ja suurta yleisöä myöten. Comebackin Yön levyille hän teki vuonna 1991 Antaa Soittaa-levylle. Levyn kappaleista puolet oli hänen säveltämiään ja näin oli vielä seuraavalla Kymmenes Kevät-levylläkin, kunnes taas tapahtui jotain ja osapuolet ajautuivat jälleen erilleen muutamaksi vuodeksi.  90-luku ja 2000-luvun alku olivat Yölle hyvin monivivahteista aikaa. Siinä välissä oli ehtinyt tapahtua paljon. Yhtye ehti käydä syvällä, nousta korkealle, pudota taas ja nousta ylös. Huiput olivat kokoelmalevyjen hetkellistä ansiota. Silti huikeista myyntimääristä huolimatta niiden suosio ei edistänyt juurikaan muiden levyjen myyntiä. Mutta Yö jaksoi jatkaa. Legenda-kokoelman myötä asiat näyttivät taas hyvältä. Vuoden 1983 jälkeen yhtye oli nyt korkeammalla kuin koskaan. Mutta jos joku, niin Yö tiesi sen minkä menneisyys oli sille monta kertaa ennenkin opettanut: Korkealta oli tultu todella lujaa alas ennenkin.  Sitten tuli vuosi 2003. Ollin kanssa välit kuntoon saanut Jussi Hakulinen oli jälleen kuvioissa mukana. Hän sävelsi elämänsä biisin, ainakin toisen niistä, Joutsenlaulun lisäksi, ja tarjosi sitä Yön levytettäväksi. Se oli kappale, joka oli vihdoin viimein nostava Yön sille menestyksen tasolle pysyvästi, minkä se olisi työllään ansainnut jo ehkä paljon aiemminkin.  Rakkaus On Lumivalkoinen oli se talvisodan voittobiisi, joka vihdoin viimein teki Yöstä sen suomalaisen mittakaavan megabändin, jonka ansiosta yhtye on siitä asti ollut maamme suosituimpia bändejä. Niin levy- kuin keikkamyynnissäkin. Taakse on yli kolmenkymmenen vuoden aikana jäänyt tuhansia keikkoja, kymmeniä tuhansia esitettyjä kappaleita ja miljoonia kilometrejä, joiden varrelle on jäänyt suomalaisen rokkibändin historia, joka hakee vertaistaan. Tämän päivän bändit eivät sellaisiin tarinoihin enää pysty. Business on nykyään niin paljon kontrolloidumpaa ja tuloshakuisempaa, että vastaavanlaisen tien kulkeneet bändit eivät vaan yksinkertaisesti pysyisi kasassa niitä kaikkia aallonpohjia missä Yökin käväisi.  Suurinta jääräpäisyyttä tässä sirkuksessa on tietysti osoittanut Olli Lindholm, mutta kiistatta myös Jussi Hakulisella on aina ollut hyvin tärkeä rooli Yön tarinassa - oli hän bändissä tai ei. Siitäkin huolimatta, että hän ei ole ollut Yön virallinen jäsen enää noin kolmeenkymmeneen vuoteen, on hän Ollin ohella suurin yksittäinen tekijä  sille, että Yö yleensä on vielä tänä päivänäkin olemassa (levy-yhtiötäkään unohtamatta). Jos vaikka tarkastelee vapaamuotoisesti bändin ylä- ja alamäkiä, niin huomaa sellaisenkin seikan, että menestyksen indikaattori on usein ollut juuri Jussi Hakulinen ja etenkin hänen säveltämänsä kappaleet. Ei varmastikaan esimerkiksi löydy keikkaa, jolla ei olisi soitettu joitain ykköslevyn kappaleita, eikä myöskään vuoden 2003 jälkeistä keikkaa, jolla ei olisi kuultu Rakkaus On Lumivalkoista. Ainakin jälkimmäisestä olen satavarma. Tämän joutsenlaulun myötä Yöstä on tullut ikuinen ilmiö suomalaisella tähtitaivaalla. Keikkaa riittää ja viimeiset levytkin ovat jatkuvasti myyneet kultaa ja platinaa, mutta missä on seuraava iso hitti? Kuinka pitkälle vanhoilla voi mennä? Niitäkin kyllä repertuaarissa riittää usean keikan mittaisesti, mutta uudet biisit eivät enää saa esimerkiksi radiosoittoa vanhojen vertaisesti.  Vierailevia säveltäjiäkin levyillä pyörii Hakulisen lisäksi Juha Tapiosta Pauli Hanhiniemeen, mutta isoja hittejä ei siltikään ole syntynyt. Herääkin pieni epäilys, että onkohan Yön sapluunalla enää sittenkään rahkeita jatkaa vielä toiset kolmekymmentä vuotta. Vieläkö maine ja perse kestää yhden jyrkän alamäen? Minä väitän, että kyllä kestää. Kunhan vain Olli kestää ja Jussi säveltää aina silloin tällöin muutaman kivitalon kokoisen hittibiisin. Sillä edellytyksellä tietysti, että pysyvät edes jonkinlaisissa väleissä. Viime aikoina kun ovat taas kuulemma ajautuneet risteäville reiteille, mutta eiköhän se siitä taas. Odotellaan. Siihen asti kuunnellaan vanhoja hittejä. Ainakin Varietee-levyä, se kestää kuuntelua. Todettu on.

Avainsanat: radio päivä päivitys päivittää romantiikka rock ratkaisu rankka rakkaus rakentaa suomalainen sosiaalinen soitto soittaa soida skenaario sivusto sittenkään sinä single sielu seuraus seuraava sanoitus sairaus rooli sävellys syvä syntyä sydän suuri suunta suunnitelma suosio suosikki suomi televisio tekijä teini tavoite tarkoitus tarjota tarina tapahtua tapa talvisota toivoa todettu toukokuu tieto tie työ tuottaa tuotanto tuntua tunne tuli tuhansia ura unelmia unelma töihin tässä työskennellä viedä vastaus vastata vastaanotto varma vanha valo valmis vaikuttaa vaikea vaihtaa vaihe vahva uskoa yrittää yleisö yksittäinen yksin yhtye yhteinen väyrynen väkevä vuotias vuosikymmenen vuosi voima voi virallinen viina viha yö - niin paljon me teihin luotettiin zero yötä ensilevy elämä eagles comeback clash cd bändi business burn biisi beatles avain aurinko asema antaa ansio alusta alku alkoholi albumi alamäki ajatus ajaa ajankohtainen ainutlaatuinen ainoa aikakausi aika aiheuttaa aihe 90 huumori huomata huikea homma hitti historia herättää henkinen hengittää helvetti hankittu hakulinen fani esimerkki ero erikoinen entinen jussi juoksu julkisuus julkaisu julkaista juice jolla johtaa johtava jatkaa jalka iso imago ilta ilotulitus ilmiö ikuinen ihme hän kosketus korkea koota kolmas kokoelma koko klassikko kirjoitettu kilometri kevät keskustelu kertoa keksiä keikka kehittää kehittyä kauppa kaupallinen katsoa katse kasvu kassa kappale kantaa kanava jää jäsen juttu käsiala kysymys kuva kuvio kuolema kulunut kulta kruunu kosto legenda lava laulu lama käydä levy lehti maa maailmanhistoria maailma aurinkolasi lähtö luku luonnollinen luja lopputulos lista linja lindholm muut muusikko muu musta musiikki muistaa monenlainen mitä mittakaava mitata minä miljoonia miljoona miljardi mies menneisyys menettää menestys media me matka marraskuu markkinat markka maria maine mahdoton negatiivinen myyty myrsky myydä muutos muutama onnellinen ongelma omille olo olli oire odottaa oasis näyttää nähdä nuoriso numero nousu neljä paistaa outo osoittaa opettaa onni puhe pudota pori pohjalla pitää pieni pettyä perse perhe pelle peli peili pauli paras palkinto pysyä puoliväli


blogivirta.fi