Tänään on 26.08.2019 09:47 ja nimipäiviään viettävät: Ilmi, Ilma, Ilmatar, Märta ja Märit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pentublogi:

Yötäpäivää

Julkaistu: · Päivitetty:

On ollut melkoisen rankkaa pentuperheen elämä. Töissäkäynnin lisäksi ei juuri muuta jaksa kuin siivota kakkoja, pestä kuppeja ja lattioita, kantaa pentuja rappsusissa ylös-alas ja muutenkin hyysätä niitä, vain huomatakseen että sen kaiken sai taas aloittaa alusta. On ollut päiviä joina en ole ehtinyt kunnolla syömään ja itse asiassa housut alkaa tuntua väljiltä :) Pennut ovat pysyneet hyvässä kunnossa ja myös Laki on kuntoutunut nopeasti. Sen viimeisen imetyskerran jälkeen sillä yhtenä päivänä olikin tissit täynnä ja se kävi vielä kaksi kertaa pentujen luona mutta toisella kerralla se antoi niille jo niin vahvasti hammasta että en enää uskaltanut sitä niiden luokse päästää, eikä se kyllä ole halunnutkaan. Sitten pennut ovat kyllä olleet entistä nälkäisempiä ja niiden kasvunkin myötä ruokaa on saanut lisätä koko ajan.  Erään ihmisvieraan kanssa vähän testailimme muutamia pentuja: miten ne suhtautuvat uuteen ympäristöön, ääniin ja leikkimiseen vieraassa paikassa vieraan ihmisen kanssa. Muutama pentu (Pitko ja Maitis) eivät tuntuneet huomaavaankaan kun kolistelin peltiämpäreitä ja kilkuttelin meidän isoa ruokakelloa. Nenäkäs, jota itse olen pitänyt parhaimapana pentuna, vähän oli vaisu, ei sekään ääniä paennut mutta ei oikein leikkinyt vieraan kanssa. No, se ehkä on vähän pidättyväisempi yksilö? Sillä paria päivää myöhemmin vein sen taas eri paikkaan ja siellä se leikki ja touhusi minun kanssani ihan eri tavalla. Tosin kelikin oli lämpimämpi, nämä pienet pennut tunutvat reagoivan kylmään ja märkään aika voimakkaasti. Kaikki pennut ovat nyt käyneet talutuskävelyllä. Muutama hyvin vahvatahtoinen pentu (Kake ja Hihis) ei meinaa tulla ollenkaan sinne minne viedään, mutta lirkuttelulla nekin saa tulemaan ihmisen kanssa. Tähti säikähti valitettavan paljon moottorisahaa eräänä päivänä, onneksi se oli juuri silloin minun sylissä  ja sain sen rauhoiteltua siihen ettei karkuun päässyt. Pitää sen kanssa kuunnella vielä jonkun moottorin ääniä ja tarkistaa reaktiot. Agilitytreenitkin on aloitettu. Kaikki pennut ovat menneet putken! Osa meni sen myös mutkallisena eli niin että toisen pään aukkoa ei näkynyt. Mustatyttö innostui uudesta leikistä kovasti ja juoksi edestakaisin molemmista putkista läpi! Erityisen paljon tykkäsin myös Pitkon, Nenän, Hihiksen ja Maitiksen "suorittamisesta". Jotain pikku onnettomuuksiakin on sattunut: pennut kaivoivat koloa talon vierestä ja ykskaks ne pääsivät talon alle! Ensiksi sinne livahti Maitis. Se ei kuitenkaan mahtunut kääntymään takaisin ja juuttui koloon. sain vedettyä sen kuitenkin vahingoittumattomana pois. Sitten toisena päivänä otin pentuja niiden pikkutarhasta sisälle ja katsoin että ketään ei jäänyt ulos. laitoin ulkoa valot pois ja tulin sisälle ja tapani mukaan aloin laskea pentuja. 9! Kiireesti takaisin ulos missä Täplä istui pimeässä, talonaluskolon edessä loukkaantuneen näköisenä. Se oli ollut kolossa enkä siksi ollut huomannut sitä. Seuraavana päivänä tukin kolon nupukivillä.

Avainsanat: pää tähti tuntua tissi tarkistaa tapani syli siivota sattua ruoka rankka ääni ympäristö viedä valo juosta ihminen housut hammas elämä alusta aika päivä pitää pestä pentu onni nenän muutama moottori lämpimämpi lisätä leikki lattia laskea laki kylmä kuunnella kuppi koko kantaa


blogivirta.fi