Tänään on 27.03.2019 00:12 ja nimipäiviään viettävät: Sauli, Saul ja Torvald. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Operaatio ero:

YHDEKSÄN

Julkaistu: · Päivitetty:

Hei vaan ihmiset, täällä sitä taas ollaan uskollisesti eron vuosipäivänä! Mietin tässä juuri, että ero on jo niin kaukainen asia, että se ei juuri millään tavalla pyöri mielessä. Tästäkin päivästä on (onneksi) tullut vain päivä muiden joukossa mutta toisaalta koen, että tämän päivän muistaminen on hauskaa – ainakin niin kauan kuin tätä sinkkuelämää jatkuu. Ja sitähän jatkuu. Edelleenkään parisuhderintamalla ei ole tapahtunut eikä ole tapahtumassa mitään. Toki erilaisia ihmisiä on viimeisen vuoden aikana vastaan tullut, mutta aina päädyn siihen, että EI. Olen kovasti miettinyt, mistä tämä johtuu. Ehkä osittain siitä, millainen X:n ja minun suhde oli ja ehkä tarkemmin vielä se, millainen minä suhteessa olin . Miten minä annoin kohdella itseäni ja miten paljon erilaisia kompromisseja tein oman hyvinvointini kustannuksella. Pelkään yhä, että toistan samat virheet uudessa suhteessa, vaikka olen vuosien aikana kasvanut ja vahvistunut todella paljon. Toisaalta yksineläminen ja –oleminen on jo niin totuttu tapa, että kaikki muutokset sen suhteen tuntuvat tosi suurilta. Vuosien mittaan ”yksinäisyyteen” on tottunut ja siitä on oppinut pääsääntöisesti nauttimaan. Yksin oleminen on kurjaa ainoastaan silloin, jos on tosi kipeä tai jos töissä on ollut jotenkin erityisen hankala ja kuormittava päivä. Vuosi sitten näköjään kirjoitin, että pidän itseäni täysin vastenmielisenä ja miehille kelpaamattomana. Apua! Ajattelinko todellakin niin? No, ajattelin. Yksi kaverini sanoi, että olin täysin luovuttanut ja se myös näkyi. Onko se nyt ihme sitten, että mitään ei tapahtunut miesrintamalla? Jos en pidä itseäni haluttavana, miksi kukaan muukaan pitäisi? Itse asiassa kaikki muuttui vasta vähän aikaa sitten, lokakuussa. Olimme työporukalla juhlimassa synttäreitä laivalla ja siellä vastaani käveli ihminen, joka sai kaiken muuttumaan. Olin taas haluttava. Tunsin taas itseni naiseksi. Miten ihana fiilis! Vaikka tästä ihmisestä ei mitään elämänkumppania tullutkaan, hän auttoi minua niin monella eri tavalla eteenpäin tästä surkeudestani. Ja hän sai minut löytämään itsestäni sellaisia puolia mitä en tiennyt olevan olemassakaan. Oikeasti, tässäkin iässä voi löytää itsestään kaikenlaista uutta. Elämä se osaa vaan yllättää. Väsymykselleni on vihdoin löytynyt ainakin yksi syy! Se oli juurikin se uniapnea. Minulla on keskivaikea sellainen, unirekisteröinnissä hengityskatkoksia oli tunnissa 17. Lääkäri tosin oli sitä mieltä, että katkoksia on todennäköisesti enemmänkin, koska nukuin rekisteröintiyönä niin huonosti. Nieluni on jotenkin normaalia pienempi/ahtaampi, mistä nämä hengityskatkokset johtuvat. Rekisteröinti tehtiin muistaakseni toukokuussa 2015, kesäkuussa tuli diagnoosi ja vasta syyskuussa sain CPAP-laitteen, kiitos julkisen terveydenhuollon byrokraattisuuden ja hitauden. Diagnoosin jälkeen tietysti luin kaiken mahdollisen uniapneasta ja huomasin, miten vaarallista se hoitamattomana on. Olipa vähän kuumottavat kuukaudet odotella laitteen saamista käyttöön, kun tiesi, että niitä hengityskatkoksia tosiaan on jokaisen nukutun tunnin aikana vähintään se 17. Osa uniapneapotilaista on saanut ”uuden elämän” välittömästi laitteen käyttöönoton jälkeen. Minulla vaikutus ei ollut yhtä voimakas, mutta huomasin kyllä selkeän eron päiväaikaisen väsymykseni suhteen. Minun ei enää tarvinnut haukotella koko ajan, kun olin hereillä. Lisäksi keskittymiskykyni kasvoi ihan järjettömän paljon heti. Mutta mitään välitöntä ja suurta piristymistä en laitteen käyttöönoton jälkeen kokenut. Sellainen on tapahtunut tässä pikku hiljaa ja koko ajan jaksan enemmän ja enemmän. Välillä tosin untakin riittää niin, että saatan nukkua jopa vuorokauden putkeen. Mutta se johtuu varmaan enemmänkin tekemästäni kolmivuorotyöstä, joka osaa välillä olla ihan pirun raskasta. Vaikka CPAP-laitteen käyttöönotto on tuonut minulle paljon paremman olon enkä uskalla ilman sitä enää nukkua lainkaan (sitä ei pitäisi käyttää, jos on esimerkiksi tosi paha flunssa tai jos on juonut reippaammin alkoholia), on se nostanut kynnyksen uuteen parisuhteeseen tai edes minkään sortin yökyläilyyn ihan järjettömän korkeaksi. Vaikka itse en vastaavassa tilanteessa juurikaan hätkähtäisi, pelkään tosi paljon sitä, miten esimerkiksi joku potentiaalinen kumppani siihen suhtautuisi. Häpeän sitä, että joudun nukkumaan maski kasvoilla. Vielä kun hampaiden narskuttelun ammattilaisena työnnän suuhuni purentakiskon ennen maskin laittamista, tunnen itseni kaikkea muuta kuin seksuaaliseksi olennoksi, mikä minun pitäisi käsittääkseni olla mahdollisen elämänkumppanini silmissä. Laitteen saatuani totesinkin, että se oli viimeinen naula arkkuun, nyt en saa miestä koskaan. Kaverit tietysti heti ehdottivat, että etsisin vastaavassa tilanteessa olevan miehen. No, sehän on helppoa kuin mikä kun muutenkin näitä miehiä tulee ovista ja ikkunoista. Vielä jatkan tästä uniapnea-aiheesta sen verran, että diagnoosin tipahdettua postiluukusta koin oikein tunteiden vuoristoradan. Aluksi olin tosi helpottunut siitä, että väsymykseen löytyi VIHDOIN joku syy. Mutta kohta olin jo aivan äärettömän vihainen sekä itselleni että kaikille lääkäreille. Viha tuli siitä, että minua ei ole uskottu. Vuosikaudet minulle on yritetty tyrkyttää masennusdiagnoosia ja vuosikaudet olen sanonut, että kyse ei ole siitä. Olen kieltäytynyt vuosikaudet myös kaikenlaisista mielialalääkeresepteistä, minkä vuoksi olen tietysti leimautunut lääkkeistäkieltäytyjäksi. Jälkikäteen mietin vaan, että minun olisi pitänyt luottaa itseeni enemmän ja vieläkin ponnekkaammin vaatia lääkäreitä tekemään tilanteelle jotain. Jälkikäteen mietin myös, että kyllä lääkäreiden oikeasti pitäisi enemmän kuunnella potilasta ja uskoa mitä tämä sanoo. Idea uniapnean selvittämisestäkin tuli lopulta minulta. Se oli kaukaa haettua, koska minulla ei ollut muita uniapnean oireita kuin voimakas päiväaikainen väsymys ja jouduinkin kovasti taistelemaan, että sain työterveydestä lähetteen unirekisteröintiin. Ja kappas, napakymppiinhän se osui – tai ainakin lähelle sitä. Tämä meni nyt näköjään yhdeksi uniapneasta höpisemiseksi mutta toisaalta, onhan koko diagnoosin saaminen ollut ehdottomasti tämän vuoden suurin juttu. Muilta osin elämä on mennyt aika lailla totuttua ja tuttua rataansa ilman sen kummempia ala- tai ylämäkiä tai ylipäätään ilman mitään suuria muutoksia. Ihan hyvä niin, johan tässä viimeisen parin vuoden aikana elämä muuttuikin useampaan otteeseen työpaikkojen vaihtojen ja paikkakunnalta toiselle muuttojen myötä. Nyt jatkan sunnuntaipäivääni rentoutuen. Yksin mutta en yksinäisenä sekä suhteellisen hyvinvoivana ja onnellisena. Kiitos Sinulle, kun jaksoit käydä taas kerran lukemassa mitä minulle kuuluu. Palataan asiaan jälleen ensi vuonna!

Avainsanat: toukokuu terveydenhuolto tapahtuma tapa syyskuu syy synttärit suu suhde raskas päivä pyöri potilas piru tuli ääretön yrittää yllättää yksin väsymys vuosi vuorokausi voimakas voi virhe viimeinen vihainen viha vaikutus vaatia vaarallinen uskollinen uskoa uniapnea työ tässä työpaikka tunne tuntea tunti laite käyttöönotto käyttää käydä kuunnella kustannus koko kipeä kesäkuu kaveri kasvo juttu julkinen juhlia iässä ikkuna ihminen ihme ihana idea häpeä hän hereillä flunssa esimerkki ero elämä diagnoosi auttaa ammattilainen ala aika aihe 2015 parisuhde paha ovi onnellinen onko olo olin oire odottaa nukuin nukkua mitä minä millainen mies maski mahdollinen löytää lääkäri lokakuu laiva


blogivirta.fi