Tänään on 25.03.2019 23:12 ja nimipäiviään viettävät: Aija, Gunvor ja Gunnevi. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
This is a lovestory.:

Missä me mennään?

Julkaistu: · Päivitetty:

Ehkä tämä on hullu aika aloittaa mitään tällaista. Ehkä tässä vaiheessa pitäisi vain kauniisti pitää suunsa kiinni ja odottaa, mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan.  Sillä jos rehellisiä ollaan, en tiedä, kauanko jaksan tähän samaan malliin. Vika ei niinkään ole meissä, vaan siinä, mitä elämäni tällä hetkellä sisältää. Seison tyhjän päällä ja odotan, että aika kuluisi nopeasti ja kaikki sujuisi kivuttomasti. Että taikasauvan heilautuksella eläisimme jo syksyssä. Tätä on vaikea muotoilla sanoiksi. Tiedän, miltä se tuntuu, mutta en saa mitään siitä vedettyä ulos asti. Viimeisein kolmen viikon ajan olemme nähneet päivittäin ja joka päivä hänen istuessa vieressäni minulla on niin järkyttävä ikävä häntä. Yritän keskustella, mutten saa mitään vastakaikua, en saa mitään takaisin. Se on kyllä vieressäni: ottaa kainaloon, silittää hajamielisesti tukkaa ja antaa satunnaisen suukon, muttei se ole läsnä. Noin viikko sitten sain tarpeekseeni. Hän istui huoneen toisessa päässä lattialla täysin sulkeutuneena viskipullo kourassa ja minä sohvalla tupakkaa ketjussa polttaen, satunnaisten hysteeristen itkukohtauksien kiusaamana. Mutta me keskustelimme. Sattui kuulla kaikki se ja samalla minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ja myöntää todeksi kuulemani. Minä en ole itseni. Minä piiloudun asioiden taakse antaakseni pahalle ololleni tekosyyn. En pysty pitämään hauskaa, en rentoutumaan ja jopa hänenkin seurassaan kuvittelen, että nyt täytyy tehdä vaikutus, unohtaa kaikki se, mitä olen. Hänellä on tarpeeksi vaikeaa ilmankin. Se, miten kaiken paino kerääntyy harteilleen on tarpeeksi eikä hän jaksa enää etsiä minua tuhansien kasvojeni alta. Hän keskittyy yksinkertaisiin asioihin, kuten hengittämiseen, aamulla heräämiseen, töihin ja sitten kotiin tullessaan sulkee mielellään aivonsa, koska mikään siitä, mikä päänsä sisällä tällä hetkellä möyryää ei ole tarpeellista. Ja me rakastamme toisiamme. Me odotamme maailman loppuun asti toisiamme ja niinä hetkinä, kun kohtaamme, kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta - ja niin paljon kuin se minuun sattuukin - , ei myöskään viimeinen. Jotenkin sitä luulee, että tähän tottuisi, mutta vaikka tunnenkin kaavan ja vaikka kuinka osaankin näitä kausia odottaa, olen aina varma, että tällä kertaa kyse on jostain muusta. Lisäksi minua vaivaa se, että tämän vuoden puolella olemme harrastaneet seksiä yhteensä alle kymmenen kertaa. Eikä syy ole minussa, kaikkea muuta. Hän käyttää naisten tekosyitä: väsyttää, päätä särkee, ei nyt kulta jne. Ensin loukkaannun, sitten tunnen oloni arvottomaksi kunnes pääsen vihdoin siihen vaiheeseen, kun pidän itseäni maailman suurimpana ja inhottavimpana lutkana, kun tyrkytän itseäni sillä tavalla ja sietäisin hävetä itseäni. Siinä vaiheessa ei ole enää mikään ihme, ettei häntä haluta. Vakuutan kaiken olevan hyin, sillä en jaksa toistaa samaa liutaa aina kerta kerran jälkeen. Minua kyllästyttää joka ilta toistaa melkein samat lauseet, itkeä siitä samasta syystä ja sitten nukahtaa lohdutettuna lämpimään kainaloon ainoastaan käydäkseni saman uudestaan seuraavana iltana läpi. Minua ärsyttää se, miten ärsytän häntä tällä. Hän ymmärtää, ei se sitä ole, mutta tiedän, miten rasittavaa se on. Hitto vieköön, olenhan itsekin saanut jo itsestäni tarpeeksi! Mutta paineet kasvavat ja mitä kauemmin seuraavaan kertaan taas on, sitä enemmän paineita minulla on suoriutua. Minä olen se epävarma tyttö, makuuhuoneessa mietin, voiko näin tehdä, olenko minä nyt halpa ja helppo. Mitä kauemmin seuraavan kertaan on, sitä useampia askeleita otan taaksepäin itseluottamukseni kanssa. Amsterdamista ostetun latexmekon näkeminen saa aikaan kylmiä väreitä ja pelkään, että pakotan hänet taas peiton alle lähetyssaarnaajaan, kun vasta annoin ensimakua siitä, mihin kaikkeen parhaimmillani pystyn. Olisi paljon helpompaa, jos täytyisi luottaa vain häneen, mutta se ei valitettavasti riitä enkä minä voi missään vaiheessa taata, että minulla luottamus itseeni riittäisi.

Avainsanat: odottaa nukahtaa muoto mitä minä me makuuhuone luulla luottamus käyttää kuulla tyhjä tupakka tullessaan valvoa syy sohva sisältää seksi päivä pitää peittio paino ottaa olo ymmärtää väsyttää voi viimeinen viikko varma vaiva vaikutus vaikea vaihtoehto vaihe useampia unohtaa töihin tässä tyttö yrittää antaa aika keskittyä kaunis kasvaa kainalo kaava itkeä ilta ikävä ihme häntä hän hyväksyä huone hullu hitto helppo haluta halpa etsiä kulta keskustella


blogivirta.fi