Tänään on 26.04.2019 09:16 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Täyttä elämää:

Kiva päivä Valkeassa

Julkaistu: · Päivitetty:

Kaupallinen yhteistyö Kauppakeskus Valkean kanssa. Pari viikkoa sitten lapset viettivät hiihtolomaa ja itsekin sain loppuviikolle ylimääräistä vapaata. Siihen täytyi tietysti keksiä jotain kivaa tekemistä ja kun pääsin tekemään yhteistyötä Kauppakeskus  Valkean kanssa, päätimme lähteä viettämään päivää Ouluun. Meillä oli ajatuksena tehdä tyttöjen reissu naistenpäivän kunniaksi, mutta otimmekin myös kuopuksen mukaan. Hänellä kun olisi muuten  ollut hyvinkin tylsä päivä kotona. Olimme Valkeassa porukalla viimeksi pari vuotta sitten syyslomalla. Silloin menimme Ouluun junalla ja vietimme päivän Valkeassa sekä lähiympäristössä. Itse olen toki käynyt siellä pari kertaa tässä välissä ja nuorisokin itsekseen. Edellisellä reissulla päivä kului joutuisasti emmekä siksi nytkään miettineet päivälle erityistä ohjelmaa. Valkeassa on n. 60 erilaista liikettä ja ravintolaa, joten päivän sai hyvin kulumaan eikä läheskään kaikkia kiinnostavia liikkeitä ehditty edes kiertää. Kauppakeskuksissa tykkään aina itse myös istuskella ja katsella ihmisvilinää. Sitä me harrastimme opiskelukavereiden kanssa jo nuorena Oulussa! Valkean keskellä kulkee Kesäkatu, jossa voi istuskella, tavata tuttuja ja vaikka seurata lavalla olevia esiintyjiä jos sattuu sopivaan aikaan paikalle. Kesäkadun varrelta löytyvät myös lähes kaikki kahvilat. Ihan ensimmäiseksi menimme syömään. 7 erilaista ravintolaa on Valkeassa koottu yhteen paikkaan Ravintolamaailma Köökiksi. Viime reissulla testattiin Friends & Brgrs, tällä kertaa lapsilla teki mieli pizzaa. Tosin nuorin tytöistä olisi halunnut kokeilla sushia, mutta lopulta hänellekin kelpasi Rosso kun lupasin, että kokeillaan sushia sitten seuraavalla kerralla. Jälkiruoaksi haettiin hetken päästä pari isoa  smoothieta Jungle Juice Barista. Kun oli vatsat vielä täynnä pizzaa, 2 isoa mukia riitti hyvin jälkkäriksi koko porukalle. Illan herkkuhetkeen ostettiin mukaan laatikollinen Arnoldsin donitseja. Ovat muuten erittäin herkullisia nuo yhdessä kuvassa näkyvät Rocky Road-donitsit! Yksi Valkean jännimmistä paikoista pienimmälle on käytävällä oleva lasikupu, jonka reunoilla voi  istuskella, ja josta on näkymä alapuolella, pohjakerroksessa olevaan Sokos Herkkuun. Reissun lopuksi kävimmekin tekemässä vielä ruokaostokset siellä. Oli kätevä käydä ruokakaupassa samalla reissulla, eikä tarvinut kotimatkalla enää poiketa erikseen mihinkään. Herkun valikoimassa ihastuttivat monet erikoisemmat tuotteet, mitä ei tavallisista ruokakaupoista löydä. Ja voi, mitkä juusto-, liha- ja  kalatiskit Sokos Herkussa olikaan! Siellähän oli pikkukylän tyttö ihan silmät ymmyrkäisenä tiskien äärellä. Miehelle toin tuliaiseksi kuhafileen, sai hänkin vähän herkutella kun ei  päässyt mukaan :) Kuulin myöhemmin, että Sokos Herkun ravintolassa on lauantaisin tarjolla brunssi. Se täytyy ehdottomasti käydä joskus testaamassa kun sattuu Oulussa olemaan sopivaan aikaan. Näin "maalla" asuvana olen aina kartellut parkkihalleja. Niissä tuntuu olevan aina tosi ahtaat ruudut eikä meidän auto ole kovinkaan ketterä kääntymään. Mieluummin siis aina ennen olen Oulun keskustaan mennessäkin ajanut esimerkiksi Torinrantaan ja kulkenut kävelemällä pidemmästi. Syksyllä Oulussa käydessäni ajoin kuitenkin vahingossa Kivisydämeen kun olisi pitänyt ajaa sisäänkäynnin vierestä. Se oli onnekas vahinko, sillä siellähän olikin ihan tilavaa ja kätevä pysäköidä  ja totesin että ihan turhaan ajan enää jatkossa kauemmaksi kun kerran ihan ydinkeskustan alle pääsee  noin kätevästi ja siitä vain nousee hissillä ylös. Kovilla pakkasillakaan ei tarvitse miettiä, lähteekö auto pitkän päivän jälkeen käyntiin. Eikä tarvitse rapata lasejakaan tai vastaavasti kulkea vesisateessa :) Kauppakeskus Valkea on kyllä mielestäni piristänyt Oulun keskustaa merkittävästi, ilman sitä ei keskustassa varmastikaan olisi niin laajaa valikoimaa erilaisia liikkeitä ja palveluita! Instagramissa uusimmassa kuvassa on kilpailu, jossa arvotaan 70 euron arvoinen lahjakortti voittajan vapaasti valitsemaan Valkean liikkeeseen. Käykäähän osallistumassa! ~Hannele~ P.S. Valkean Sokos-liikkeissä on parhaillaan käynnissä sunnuntaihin asti kestävät 3+1-päivät, jossa löytyy joka päivälle hyviä tarjouksia!

Avainsanat: ruokakauppa rocky reissu ravintola tyttö tuote tavata tarvita tarjota syysloma syksy sushi sunnuntai sokos seurata seuraava ruokaostos yhteistyö oma elämä lifie kivoja paikkoja ylimääräistä yhteistyötä voittaja voi viettää valkea valita valikoima vahinko tässä kestävä keskusta keksiä kauppakeskus kaupallinen katsella kahvila jälkiruoka juusto junalla juice instagram hän herkutella herkku herkullinen hakea friends euro esimerkki erityinen ehtiä brunssi auto arvonta ajaa liikenne liike liha lava lauantai lapsi lahjakortti käynnissä käydä kätevä kuva kuopus kulkea kotona kotimatka koota koko kokeilla kilpailu kiinnostava oulu onnekas näkymä nuori nuorena naistenpäivä mitä miettiä mieli mies me lähteä päivä porukka pizza pari paikka ravintolamaailma päättää päästä


blogivirta.fi