Tänään on 24.04.2019 10:51 ja nimipäiviään viettävät: Pertti, Albert, Altti ja Albertina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Ripsa:

Runojen viikko

Julkaistu: · Päivitetty:

Kuuntelen aivan rauhassa jazzia jota tulee nyt Kulttuuritalolta vuonna 1964. En ollut kuin 18-vuotias, aikuisikäraja taisi olla 21 vuotta. Radiossa soi 1960-luvun jazz, taltioitu silloin täällä. En muista että olisin ollut keväällä sinä vuonna Helsingissä.   Jazzkonsertin olisin ainakin muistanut. Olen taas kissasitterinä. Täällä on radio, joka soittaa sitä jazzia selkäni takana, kumpikin kuulokoje on päällä. Kuuluu kyllä vähän lujaa. Ehkä se ei haittaa. Tarkoitus on lukea oikein urakalla. Sitten kävelen, kuljen kaupungilla, keskityn olemaan yksin. Luen René Char ’n Hypnoksen muistikirja a. En usko että olen Charista edes kuullut. Tulin sen sentään löytäneeksi ystäväni kirjahyllystä. Kirja on omistettu Albert Camus ’lle ja kannessa lukee vielä alaotsikkona: 1943-1944. Char osallistui tietysti Ranskan vastarintaliikkeeseen ja kirjoitti kaiken muun ohella koko ajan. Lyhyesti, mutta tarkkaan. Se siinä on tärkeätä. Hänellä ei ollut paljon aikaa ja sen vuoksi hänen on ollut supistettava sanottavansa mahdollisimman lyhyeksi. Paperikääröä, muistiinpanoja sodan ajalta, hänen piti piilotella. Aika, jolloin lopen uupunut taivas tunkeutuu maahan, jolloin ihminen kärsii kahden ylenkatseen välissä. (36) Tiiviit mietelmät on merkitty juoksevin numeroin. Joskus tulee vähän pitempi kertomus niin kuin siitä, kun lentokoneen pudottama paketti sytytti metsän tuleen. Silloin se porukka sai kuitenkin pelastetuksi aseita ja ammuksia eivätkä saksalaiset ja ranskalaiset sotilaat saaneet pientä porukkaa kiinni.   Käsitykseni mukaan Char oli suurimman osan aikaa etelässä, jossain Provencen tienoilla. Sieltä hän oli kotoisinkin. Nyt kyllä harmittaa, ettei Char’n muita kirjoja ole suomennettu. Kun ajattelen sitäkin että hän oli sentään Camus’n hyvä ystävä. Muistan kun Camus kuoli. vuonna 1960. Lehdet spekuloivat sillä, että ehkä Algerian sodan aikainen terroristijärjestö tappoi Camus’n. Ilmeisesti mitään attentaattia ei ollutkaan, kyse oli vain sotahysteriasta, sillä kertaa Algerian itsenäistymistaistelusta. Suomentaja Kristian Blomberg kertoo Char’n elämästä esipuheessa. On kummallista että häntä ei ole suomennettu. Ehkä meillä ei ole tarpeeksi ranskasta suomentajia? Tai ehkä suomentajat eivät tunne niin tarkkaan sitten kirjailijoita tai ehkä heitä ohjaavat jotkut muut asiat kuin tärkeysjärjestys? En nyt puhu kirjallisuuden kaanonista. Ehkä Char’n tärkeydestä puhuu se, että häntä yritettiin saada suostumaan Nobelin kirjallisuuspalkintoon. Hän ei halunnut. Eikä hän ole ainut joka ei ole semmoista palkintoa halunnut. Ehkä hän ajatteli että hänen vapautensa menisi sitten sen siliän tien. Todellisuuden ja sen esityksen välissä on sinun elämäsi,   todellisuutta ylistävä, sekä natsismin luoma alennustila, joka turmelee tuon esityksen. (126) On todella kauan siitä että joku lukemani fragmentaarinen opus toimii näin täsmällisesti ja täydellisen kirjallisesti, tässäkin on selvä pätkä dokumenttia. Tarvitaan tarkka ja selvä mieli että nämä tekstit tulivat kirjoitetuiksi. Sen lisäksi oli tietysti poikkeuksellinen aika. Tätä lukiessani mietin, että onko kenenkään kirjailijan aika lopulta ollut niin kovin poikkeuksellinen.   Kaikki aikakaudet ovat outoja. Ehkä ihmisten mittapuukin on nyrjähtänyt. Char ei pitänyt de Gaullesta, joka sitten kipusi presidentiksi. En tunne vastarinnan historiaa että tietäisin mistä on kyse, mutta oletan että runoilija Char ei pitänyt taistelemisesta kovin paljon, vaikka hän osasikin sen kun oli pakko. Vapaan Ranskan presidentti sen sijaan pukeutui aina sotilaaksi, muistan de Gaullen lehdistä 1950-luvulta. En usko että vastarintataistelijat kovin selvästi ajattelivat olevansa sotilaita. Kyllä he halusivat säilyttää Ranskan kotinaan ennen kaikkea. Sellaiseen kertomukseen törmäsin netissä, että Char oli ajatellut menevänsä mukaan Camus’n autoon kun hän lähti Algeriaan. Mutta autoon tuli ihmisiä ja tavaraa sen verran, ettei ollut tilaa. Sitten Camus teki ohjausvirheen ja auto päätyi rotkoon.   Luin jostain, että hänellä oli silloin mukanaan käsikirjoitus, josta tuli sitten hänen postuumi romaaninsa Ensimmäinen ihminen , mutta se julkaistiin vasta joskus hiljattain. Olikohan hänen kustantajansa Gallimard, mutta se ihminen joka oli autossa oli kyllä Michel Gallimard , niin että riippuu siitä, miten yleinen tuo sukunimi on. Joka tapauksessa Char ja Camus olivat ystäviä. Camus ja Gallimard olivat matkalla Algeriaan. Mutta sitten. Koko viikko menee runouden kanssa. Tiesin kyllä tästä jo aiemmin ja sitä on syytä juhlia. Luen näitä runoja. Tulin takaisin matkalta ja ajattelin yhtä syntymäpäivää. 24.3.2019 on Lawrence Ferlinghetti n 100-vuotispäivä. Nyt nuo ovat kumpikin omistamani kirja tuossa, siis kirjailija on toinen niistä elossaolevista beatnikeistä. Meillä on hänen kirjojaan kaksi, ne ovat selvästi pari. Ne sisältävät paikkoja Amerikassa ja muuallakin. Kirjoissa ollaan liikkeellä. Kirjailija matkustaa koko ajan. Mutta niin oli kaikkien beatnikkien laita. Lisäksi ne ovat kumpikin New Directions-kustantamon julkaisuja. Niitä ei ole julkaissut City Lights, Ferlinghettin oma kustannusyhtiö. Ensimmäinen on A Coney Island of the Mind (Ferlinghetti copyright 1955, New Directions 1958), näkyy olevan 20. painos. Toinen, tuon kirjan kaveri, on nimeltään A Far Rockaway of the Heart , 1997, Ferlinghettin copyright, siis nyt ei ole erikseen merkitty kustantamoa, paitsi tuossa listassa, jossa kielletään julkaiseminen lukuunottamatta sitaatteja lehdistössä. En tiedä mitä tuo tarkoittaa. Mutta nyt taitaa olla kyllä runouden viikko minulla. And lost teacups full of our ashes floated by (A Coney Island of the Mind) But no matter where I wandered                                                  off the chart I still would love to find again                                              that lost locality Where I might catch once more                                         a Sunday subway for                                                                   some Far Rockaway of the heart (A Far Rockaway of the heart) Olen kertonut ennenkin unettomuuden estolääkityksestäni. Kun herään sudenhetkenä, otan runohyllystä kirjan ja rupean lukemaan. Sitten kun vähän väsyttää, on helppoa liukua uneen jossa toistuvat runojen antamat ajatukset. Usein ne ilmenevät paikkoina, maisemina. Joskus eläiminä, ihmisinä hyvin harvoin. Jos ihmisiä on, he ovat kuin elokuvissa. Unistakin voi kysyä aina, että kuka ne on käsikirjoittanut.   Tuo omituinen uusi vieras ilmestyi olohuoneeseen. Se on lajiltaan tyräkki. Sen sisuksissa vaeltaa myrkyllinen maitiaisneste aivan kuin olisi   joku karvalaukku. Aivan selvä ufo. Jos nyt pitää kysyä sitä kysymystä että missä kaikki ovat.

Avainsanat: viikko vieras vapaa vaeltaa uusi usko uni ufo tunne tuli todellisuus teksti tarkoitus tarkoittaa tarkka tappaa taivas säilyttää syntymäpäivä suomennettu sukunimi sotilas some soittaa sota sinä saksalainen saada runous runo runoilija ranska ranskalainen radio presidentti porukka pitää pari palkinto paketti painos outo osallistui onko muistiinpano mitä mieli michel olettaa nobel netti myrkyllinen muut muistikirja lentokone lehdistö ferlinghetti char camus ystävä yrittää yksin väsyttää vuotias voi omituinen olohuone lehti lawrence kävely käsikirjoitus metsä matter matkustaa matka luoma lukea luja lost lights kirj kirja kirjallisuus kirjailija kirjahylly kärsiä kysyä kysymys kuolla kumpikin kristian koko jazz island ihminen kertomus kaveri kaupunki kansi julkaisu julkaista juhlia etelä elämä elokuva copyright by ase amerikka albert aika 1960 häntä hän historia herätä helsinki auto


blogivirta.fi