Tänään on 26.04.2019 05:10 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kabaree Kulkukoira:

Isäsen jälkeiset

Julkaistu: · Päivitetty:

Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen pääsihteereillä oli usein paljon henkilökohtaista valtaa, vaikka ei puhuttaisikaan Stalinin tapaisesta despotismista. Jo Leninin tekemät muutokset bol š evikkipuolueen säännöissä sementoivat pääsihteerin aseman. Pohjaa johtajakultille oli tietenkin jo Venäjän keisarikunnan ajoilta. Tsaari katsottiin Jumalan edustajaksi maan päällä samoin kuin ”kansan isäksi” ja sen tahdon toteuttajaksi. Ja hyväksihavaittu perinne on jatkanut elämäänsä: v ain harvasta maailmankolkasta löytyy yhtä suuria johtajia kuin entisen neuvostoimperiumin alueelta. Siellä ihminen löytää sisältään homo sovieticuksen koteloituneen idun ja nauraa vallattomasti. Hän vain kulkee ympäriinsä ihastellen monumentaalisia rakennuksia, muistomerkkejä ja valtakatuja, jotka tuntuvat kuiskivan ylimaallisen loistavasta elämästä – maallisesta viis. Parasta kaikessa on se hellittämätön esimerkillisyys, jolla jälkineuvostoliittolaiset johtajat ovat usein asettaneet itsensä valtiolaivan peräsimeen. He ovat Odysseuksen tapaan antaneet sitoa itsensä ruoriin, eivätkä kansan seireenilaulut ja tuskanparahdukset liikuta järkähtämätöntä kättä, joka ohjaa kohtaloita läpi tihkusateen ja sunnuntaipoudan. Kukapa ei haluaisi omaa kaupunkia. Sellaisen näyttää rakennuttaneen Kazakstanin ensimmäinen presidentti ja kunniakansalainen, Nursultan Nazarbajev. Häneen ei voi olla törmäämättä Kazakstanissa: ympäri maata levitetyissä kylteissä presidentti julistaa isänmaallisuutta. Mahtikäskyllään hän siirsi pääkaupungin vuonna 1997 Almatysta Akmolaan, joka nimettiin uudelleen Astanaksi. Kazakiksi se merkitsee yksinkertaisesti pääkaupunkia. Pääkaupungin siirtoa perusteltiin Astanan paremmalla sijainnilla kuljetusyhteyksien kannalta. Vedottiin myös strategisiin syihin – Almaty on aivan valtionrajan pinnassa. Kriittiset äänet ovat muistuttaneet, että Astana sijaitsee sen kazakkiheimon valta-alueella, johon presidentti Nazarbajev kuuluu. Kazakhstanissa heimot vaikuttavat pinnan alla politiikkaan paljon. Mutta ei nyt sotkeuduta pikkuseikkoihin. Vertailun vuoksi voisi ajatella mitä merkitsisi, jos Suomen pääkaupunki siirrettäisiin Helsingistä Ouluun, keskustapuolueen tukialueelle, ja samalla Oulu rakennettaisiin kokonaan uudestaan. Oulujoen rannalle saatettaisiin pystyttää vaikka useampi Guggenheim-museo, innovaatiopuistoja, pari Nokian pääkonttoria (yksi varalle), Euro-kulttuurikeskus ja 100-metriä korkea monumentti, jonka nimeksi tulisi Jytky. Sopivasti Astana sijaitsee keskellä aluetta, jossa Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hruštšov käynnisti 1950-luvun lopulla niin sanotun neitseellisen maan ohjelman. Hruštšov, valtaisa maatalouden asiantuntija, heristeli maissintähkää. Pääsihteerin toimiessa ideologisena aurana Kazakstanissa ja Siperiassa raivattiin parissa vuodessa 42 miljoonaa hehtaaria viljelyalaa. Operaation keskuspaikassa Astanassa ikään kuin vedeltiin jättimäisen traktorin vipuja. Entiset leirivangit, jotka lopettelivat sisäistä karkotustaan, saivat samalla töitä. Kolhoosit, joiden keskikoko oli vaatimattomat 100 000 hehtaaria, levittivät ruokamullan tuoksua taivaaseen asti. Mutta voi – jokusen vuoden hyvien satojen jälkeen aromyrskyt veivät mustan mullan mennessään. Neitseellisestä tuli parissa vuosikymmenessä lerpahtanut ja kuiva. Ei muuta kuin uutta käärmettä pyssyyn ja luonnonvaraa tankkiin. Kaspianmerellä kohoaa nyt öljynporaustornien ryteikkö. Siinä ajassa kun vastasyntynyt kasvaa mopokortista haaveilevaksi koltiaiseksi on Astana kolminkertaistanut väkilukunsa. Turhaan sitä ei kutsuta ”Arojen Dubaiksi”. Vaikea tosin sanoa pestäänkö siellä yhtä paljon kansainvälistä rahaa kuin Dubaissa. Keskustan liepeillä neuvostyylisen tahraiset korttelit taittuvat puleeratuksi science fictioniksi. Uudet kauppakeskukset, hotellit, asuintalot ja urheiluhallit tungeksivat kuin Stockmannin alennusmyynneillä. Pilvenpiirtäjät säihkyvät metallisissa väreissä, geometrian lakeja uhmaten. Tästä kuuluu kiitos turbokapitalistisen ajan muotiarkkitehdille, brittiläiselle lellipojalle Norman Fosterille. Astanassa on luonnollisesti jätetty tilaa paraatipuistoille ja bulevardeille. Patsaita ja muistomerkkejä kohoaa joka puolella julistaen Kazakhstanin menneiden ja nykyisten suurmiesten kunniaa. On tosin vaikea sanoa kenen kunniaa julistaa jättimäisen linnunmunan näköinen muistomerkki Ensimmäisen presidentin museon edustalla. * Astelen matkatoverini kanssa pitkin punaista mattoa museoon. Se sijaitsee Astanan geometrisessä keskipisteessä. Astana taas sijaitsee keskellä Euraasian mannerta. Museon aulassa vetäisemme kenkiemme päälle säädetyt sinertävät muovipussit, jotta emme toisi rahvaanomaista saastaa pyhään tilaan. Vasta pitkällä museossa huomaan salakuljettaneeni vahingossa sisään puukon. Veitsi on jäänyt reppuun, koska junassa leikkasimme sillä rasvaista makkaraa, kellertävää juustoa ja hevosen ihraa, apetta jota hotkimme sisuksiimme tyytyväisinä röyhtäillen. Vartija tutki reppuni museon portilla, mutta ei huomannut veistä. Puukko ei piipannut metallinpaljastimessakaan, jonka läpi tulimme sisään. Lähtiessämme kohdallani piippaa, mutta vartijan pää ei edes käänny. Museosta ulos saa tietenkin viedä mitä tahansa, selvä se. Museon pääsalissa tarkkailemme hartaina musiikkivideota, jossa on dramatisoitu presidentti Nazarbajevin lapsuutta. Näyttelijät esittävät kuinka presidentti käyskenteli isänsä kanssa idyllisellä arolla. Lapsi-Nazarbajev karauttaa hevosella, isoisä rämpyttää perinteistä luuttua, isoäiti ilmehtii rakastavasti, äiti laittaa ruokkaa. Isä myhäilee partaansa. Poikabändi laulaa Nazarbajevin sanoittamaa herkkää balladia nimeltä U š Konyr . Puuttuu enää se, että Nazarbajev itse hyppäisi jostain esiin. Kainalossaan hän voisi pidellä esimerkiksi Saudi-Arabian emiirin lahjoittamaa kullattua konepistoolia, joka löytyy museon vitriinistä. Tai ehkä hän ratsastaisi lahjahevosella istuen lahjasatulalla sulloutuneena lahjaksi saatuun kirgiisihaarniskaan? Kourassaan hän voisi pidellä konepistoolin lisäksi mitä tahansa lahja-asetta, joita museossa on kokonainen huoneellinen miekoista kevyisiin konekivääreihin. Esimerkiksi Astanan yliopiston rehtori on lahjoittanut presidentille piikkinuijan. Nazarbajev on yliopiston ensimmäinen kunniatohtori, ja luonnollisesti myös koko yliopisto on nimetty hänen mukaansa. Miksei tällaista lahjaperinnettä voisi tuoda myös Suomeen? Vaikkapa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto saisi aivan toisen luonteen, kun juhlavieraat jonottaisivat kättelyvuoroon piikkinuijineen ja hilpareineen. Siirrymme museon toiseen kerrokseen, jonka seinällä roikkuu kookas, sosialistista realismia edustava maalaus. Tarkemmin katsoen kyseessä on nazarbajevilainen realismi. Maalauksessa presidentti vierailee Astanan rakennustyömaalla. Rakennusmiesten kasvot loistavat kulmikasta työn iloa ja juhlaa. Taustalla näkyy valmis Bayterek-torni. Kazakstanin lippu liehuu. Toisesta kerroksesta löytyy myös Kazakstanin hallituksen neuvotteluhuone. Merkillistä että hallitus kokoontuu museossa, mutta niin se kai vain menee. Selviää, että neuvottelupöydän ääressä oleva presidentin tuoli on hieman muita tuoleja korkeampi. Presidentin julkikuva tietenkin tarvitsee vaalimista. Sen tähden media onkin otettu Kazakstanissa valtionisälliseen holhoukseen. Kaikenlaiset riidanhaastajat, kuten poliittinen oppositio, on tukahdutettu, ja toisinajattelijat heitetty pieneen koppiin miettimään pötypuheitaan. Välillä kansalaiset eivät ymmärrä omaa parastaan ja heille pitää antaa niin sanotusti piiskaa pyllylle.  Esimerkiksi kun öljytyöläiset kehtasivat mennä lakkoon Ž anozenissa joulukuussa 2011, täytyi vähän reippailla. Komennettiin miliisin erikoisjoukot paikalle ampumaan seulaksi 15 mielenilmaisijaa. Sataan mielenosoittajaan miliisi ei osunut kunnolla ja he saivat vain haavoja. Silminnäkijät ovat puhuneet yli 100 kuolleesta ja pidätettyjen pieksämisestä tainnoksiin, mutta tämä nyt on paskapuhetta ja Yhdysvaltain ja Euroopan maiden propagandaa, tietää Kazakstanin hallitus. Kaikenlaisen agitaation vastapainoksi sopii perehtyä totuuteen eli Nazarbajevin elämäntarinaan. Idylliseltä arolta hän siirtyi metallityöläiseksi Temirtaun teollisuustaajamaan, alueelle jossa on eniten syrjäytyneitä, väkivaltaa, päihdeongelmia ja HIV-tapauksia maassa. Nazarbajev niin sanotusti koetteli itsenään. Hän meni autiomaahan ja oli palava pensas. Ajatelkaapa hetkinen. Ryhtyikö Nazarbajev syrjäytymään ja velttoilemaan? Ei, hän paukutti vasaralla ahkerasti. Hilluiko hän tappeluissa takakujilla silmä mustana, hampaat taskussa ja nenä lytyssä? Ei, hän pani toiset asialle, ja söi itse ruokahalulla lautasellisen hevosenlihasta keitettyä b eşbarmaqia . Entä kittasiko hän liikaa vodkaa ja pani poikia ja hutsuja perseeseen tartuttaen itseensä immuunikadon? Ei tietenkään, vaan hän ryhtyi Kazakstanin neuvostotasavallan ministerineuvoston puheenjohtajaksi. Vuosi oli 1984. Seuraavana vuonna Eput lauloivat meillä, miten paljon on aikaa siis, kun viimeksi ylöspäin pyöräni pyörässä näin. Mutta Nazarbajev pyöräili jo taivaissa, ja pyörässä oli septiljoona vaihdetta. Maan kommunistisen puolueen pääsihteeri Nazarbajevista tuli 1989, ja Kazakstanin itsenäistyttyä maan presidentti. Vuonna 1995 Kazakstanin kansa äänesti presidentin kaudelle pidennystä vuosituhannen vaihteeseen, ja vuonna 2007 poistettiin kahden presidenttikauden rajoitus, vaikka kansa ei äänestänytkään. Nazarbajevin johtamalla Nur Otan-puolueella on maan parlamentissa yli 4/5 enemmistö, vaikka kyllä se olisi 5/5, jos asiasta alettaisiin kiistellä, mutta ei aleta. Presidentti Nazarbajev on auttanut kansaansa myös siten, että siirtymäkaudeksi kommunistisesta komentotaloudesta kapitalistiseen uusliberalismiin hän on suunnittelut nazarbajevilaisen talousmallin. Mallin mukaan valtaosa valuutasta virtailee presidentille ja hänen sukulaisilleen sekä uskollisille tukijoille. Nazarbajevilla uskotaan olevan henkilökohtainen omaisuus, joka koostuu yhdeksännumeroisesta luvusta Amerikan dollareita, mutta tämä nyt on varmasti vähättelyä.  Nazarbajevilla on lisäksi tavallaan oma raha. Kazakstanissa 1990-luvun lopulla tehdyn rahauudistuksen jälkeen tuoreisiin seteleihin on kuvattu Astanan uusia, brittiläisen maitopoju Norman Fosterin suunnittelemia rakennuksia. Esimerkiksi 10 000 tengen seteliin on piirretty Bayterek-torni. * Mikä tämä torni oikein on, kun se tuntuu poukkoilevan vähän väliä vastaan? Museossa vierailtuamme menemme pohtimaan asiaa oluttelttaan kadunkulmassa. Matkakumppanini pistäydyttyä käymälään, käyskentelen odottamassa kadulla. Äkkiä ohi virtaavasta väkijoukosta aineellistuu eteeni nuori, lihaksikas mies aurinkolasit päässä. Mies on sonnustautunut hyvin leikattuun, turkoosiin pukuun, ja kaulassa killuu hillitty kravatti. Hahmo puhuttelee minua sujuvalla englannilla, mikä hämmästyttää, sillä Kazakstanissa englannintaitoisia on harvassa. Kuka oikein olen ja mikä on matkani tarkoitus? Olenko ehkä Suomen  Kazakstanin suurlähetystöstä ? Mitä mieltä olen Yhdysvalloista? Olenko käynyt Amerikassa? Hyväntuulisesti esitetyt kysymykset pamahtavat esiin kuin katapultista. Ennen kuin matkakumppanini palaa mies katoaa. Näen hänen puhuvan kaukana kadulla kännykkään. Henkilön olemus ja käytös panevat aavistelemaan, että kyseessä oli eräänlainen puhtaanapitolaitoksen työntekijä. Vai sanoisimmeko kliinisten pintojen informaatiohallinnon katutason manageri? Ehkä kyseessä oli rutiiniluontoinen tarkastus, ikään kuin sipaisu sormella pitkin pöydän pintaa sen varmistamiseksi, että se on pyyhitty kunnolla, eivätkä muruset hiiviskele minne tahansa. Jatkamme pyhiinvaellustamme kohti Bayterek-tornia. Matkalla katsastamme presidentin kulttuurikeskuksen, jonka valtava sininen kupolikatto kohoaa 38,5 metrin korkeuteen aurinkoiselle taivaalle, josta kazakkien jumala katselee hyväntahtoisesti poikiaan. Siniseksi maalattu graniittikatto muistuttaa myös suunnatonta munaa, jonka sisältä kuoriutuu minä hetkenä hyvänsä jokin tuntematon elämänmuoto. Oikealla Keski-Aasian suurimpiin kuuluva, vastarakennettu moskeija Nur-Astana viittaa sekin nimessään presidenttiin. I š im-joelta etelään sijoittuvat arkkitehtuuriluomukset. Astakemenissä eli Kazakstanin pienoismallipuistossa voi kiertää maan perusteellisesti kolmessa vartissa. Alle kahden hehtaarin alueelle on rakennettu Kazakhstanin 14 maakunnan ja kahden kaupungin, Astanan ja Almatyn, tärkeimpien nähtävyyksien pienoismallit. Näköalatasanteella uppoudumme urbaanin näkymän käsittämättömiin syvyyksiin. Kilometrin päähän etelään näyttää laskeutuneen UFO. Lentävää lautasta muistuttava suunnaton rakennus on huvittelukeskus Duman. Sen uumenista löytyy 3D-elokuvateatteri, oceanarium, pelikasino, kauppakeskus, kahvilavyöhyke, keilahalli ja hotellikompleksi. Rakennuksessa voisi periaatteessa viettää elämänsä kehdosta hautaan. Eikä tässä vielä kaikki, huvittelu vasta alkaa, kun sukellamme Khan Š atyrin, 150 metriä korkean maailman suurimman teltan sisuksiin. – Hilipatihei, huudamme kiertäessämme telttaa näköalajunalla. Vietämme aikaa kylpylässä ja keinotekoisella hiekkarannalla teltan huipun tuntumassa. Sompailemme shoppailemassa ostoskeskuksessa, hetkumme huvipuiston laitteissa, pelaamme raha- ja ampumapelejä ja viskelemme toisiamme hattaran kappaleilla. Jättiläisteltan sisällä vallitsee kesät-talvet lämpötila +26 C -astetta. Voi vain ajatella mitkä määrät energiaa ja rahaa palaa talvisin, jolloin Kazakstanissa voi olla jopa -30 C-astetta, ja kaikki vain jotta Astanan eliitti ei tylsistyisi. Selkä suorana kuljemme Nurzol (”loistava polku”) -bulevardia pitkin keskelle Rakastavaisten puistoa. Siellä sojottaa viimein uuden Astanan symboliksi muodostunut Bayterek-torni. Kazakinkielinen sana ”Bayterek” merkitsee poppelia. Lähes sadan metrin korkeuteen kohoava rakennelma muistuttaa enemmän Velho Sarumanin pesää Tarussa sormusten herrasta . Paikalliset kutsuvat tornia vitsikkäästi nimellä ”Tsuba-tsup” eli tikkunekku. Tästä vitsistä heidät melkein pitäisi ammuttaa. Tornin huippu on tehty niin sanotusta kameleonttilasista, joka vaihtaa väriä eri vuorokauden aikoina valon lisääntyessä tai vähentyessä. Värien vaihdellessa tornin nuppi näyttää sykkivän ikään kuin... no, antaa olla. Kun tornilta katsoo itään, nousevan auringon suuntaan, katse kulkeutuu kahden kullatun ja pyylevän bastionin välistä presidentin virka-asunnolle, Ak Ordalle. Sen takana on Rauhan ja Sopusoinnun palatsi. Se on pyhitetty maailman kaikille uskonnoille, kuinkas muuten. Pyramidinmuotoisessa kompleksissa toimii 1500 paikan ooppera, Kulttuurin museo, Sivilisaatioiden yliopisto, ja siellä saa myös ihailla Kullan ja arvometallien valtionmuseon kokoelmia. Bayterekin huipulla pääsee lähelle maan isää, ja siksipä sadat ihmiset jonottavat päivittäin tornille. Kymmenien minuuttien jonotusponnistuksesta selvittyämme hissi kuljettaa meidät tornin huipulle. Siellä lepää rakennuksen funktio. Kullattuun, asetille nostettuun kiveen on painettu presidentti Nazarbaevin kädenjälki. Ihmiset jonottavat tassille, ja vuoron saatuaan painavat kätensä tassulle. Välistä he puhkeavat kyyneliin, välistä ilakoivat tenavina, ja tärkeällä hetkellä ystävät ottavat valokuvia. On yleisesti tiedossa että kun asettaa kätensä presidentin käpälänjäljen päälle, saa esittää toivomuksen. Aiemmin jälkeä painettaessa kuului musiikkia, mutta ääniefekti on nyt kaikkien pohjattomaksi suruksi poistettu. * Jos presidentti Nazarbajevin ympärillä hälisevä rakennelmien ja galaksien välisten energiasuristimien kultti tuntuu liioitellulta, niin ei voi kuin todeta, ettei se ole paljon mitään verrattuna Turkmenistanin ensimmäisen presidentin Saparmurat Nijazovin neronleimauksiin. En tarkoita sitä, että maansa elinikäiseksi presidentiksi nimetty Nijazov piti hallussaan kaikkia mahdollisia arvonimiä, joista komeimpana kiilteli Maailman turkmeenien järjestön johtajan titteli, Türkmenbaşy , turkmeenien ylin johtaja. Siinäkään ei ole paljon mitään, että Nijazov laitattti kuvansa useimpiin Turkmenistanin rakennuksiin sekä uusiin seteleihin ja kolikoihin. Lisäksi hän nimesi Krasnodarin kaupungin uudelleen itsensä mukaan ja puuttuipa vielä kalenterin kuukausiinkin – ne nimettiin uudelleen presidentin sukulaisten, maan historian ja muun sellaisen mukaan. Lähes kaikki tämä on tuttua jo Kazakstanista. Samoin pääkaupungin täyttäminen patsailla ja mielikuvituksellisilla monumenteilla, joiden helmenä Turkemenistanissa komeili kullattu, 40 metriä korkea Nijazovin patsas. Pykäelmä peräti kääntyi vuorokauden aikana auringon mukaan akselinsa ympäri. Nijazovin käsittämätön suuruus loisteli erityisesti henkisissä pyrinnöissä. Presidentin kirjoittama Ruhnama (”sielukirja”), kokoelma ajatuksia turkmeenien identiteetistä, historiasta ja kohtalosta, muodostui pyhäksi opukseksi, jota verrattiin Raamattuun ja Koraaniin , vaikka epäilemättä vertailu on jälleen kerran vähättelyä. Ruhnamasta tehtiin pakollista luettavaa jokaiselle kansalaiselle. Sitä opetettiin kouluissa ja yliopistoissa. Presidentti alkoi sulkea kirjastoja, koska hän ymmärsi, etteivät kansalaiset muuta luettavaa tarvinneet. Maaliskuussa 2006 Nijazov lupasi Turkemenistanin televisiossa, että jokainen joka lukee Ruhnaman kolme kertaa, pääsee paratiisin puutarhaan. Kuinka ollakaan paratiisiin halukkaita alkoi äkkiä suorastaan tungeksia. Ruhmanasta tuli kansainvälinen kirja, kun Turkmenistanin öljy- ja kaasumarkkinoille halajavat globaalit suuryhtiöt käännättivät kirjaa eri kielille tehdäkseen vaikutuksen diktaattoriin. Turkmenistanilla on maailman neljänneksi suurimman maakaasuvarat, ja EU on pitänyt sitä vaihtoehtoisena kaasuntoimittajana Venäjälle. Tässä eivät Turkmenistanin itsevaltaisuus ja ihmisoikeusrikkomukset näytä painavan edes yhtä paljon kuin on elopainoa yhdellä kopiolla Ruhmanasta . Ja samalla tavalla asia näyttää menevän Kazakstanin suhteen. Turkmenistanissa on nyt uudet tuulet, kun Nijazov on potkaissut tyhjää. Tuoreet ilmavirrat ovat tosin osoittautuneet hieman homehtuneiksi, sillä presidentiksi noussut Gurbanguly Berdymuhammedov on alkanut askaroida omaa henkilökulttiaan. Uuden, hammaslääkärin koulutuksen saaneen presidentin toimet vain kärsivät mielikuvituksen puutteesta. Lähes säälittävältä vaikuttaa Berdymuhammedovin toukokuussa 2015 itselleen pystyttämä kullattu ratsastajapatsas ”Arkadag” ('suojelija'). Patsaalla ei ole edes korkeutta kuin 20 metriä, eikä valkoisesta marmorista rakennettu alusta paljon auta. Aikooko Berdymuhammedov suojella kansalaisiaan erityisesti hammaspöpöiltä vai miltä, ei ole tähän mennessä selvinnyt. * Entä miten hommat on hoidettu Venäjällä? Myös Venäjän monet kaupungit ovat nykyään täynnä mitä erilaisimpia monumentteja, metalliveistoksia ja korskeita muistomerkkejä. Esimerkiksi Moskovajoen kaltaalla seisoo mammuttimainen Pietari Suuri laivan kannella. Mutta että presidentti Putin kuvattaisiin useampikymmenmetrisenä kullattuna patsaaana – tähän on vielä jonkin verran matkaa. Pietarilaiset kasakat ovat tosin olleet avamaassa uria tähänkin suuntaan. Toukokuussa 2016 he lahjoittivat Putinille hänen rintakuvansa keisari Neron hahmossa. Tiedättehän puolisotilaalliset kasakkajärjestöt, joista on tullut nopeasti eräs Putinin yksityisarmeijoista, pretoriaanikaarti. Kasakkajärjestön lahjaa voisi melkein pitää satiirina, jolleivat mustasotniaa muistuttavat kasakat olisi järkkymättömiä Putinin ihailijoita. Kyseessä lienee siis freudilainen lipsahdus. Historiasta muistamme, että keisari Nero oli hovijuonittelija ja äidinmurhaaja sekä itsevaltias elostelija, joka kunnostautui kristittyjen vainoamisessa. Nero piti itseään suurena runoilijana ja näyttelijänä, ja hän kierteli patriisien häpeäksi ympäri valtakuntaa esiintymässä. Yleisö hurrasi legioonalaisten keihäillä uhattuna, sillä keisari oli kehnonpuoleinen runoilija. Kun Rooma paloi vuonna 64, siitä epäiltiin Neroa. Historioitsija Tacitus uskoo keisarin sytyttäneen tulipalon tehdäkseen tilaa uudelle palatsilleen ja voidakseen lausua vasten palavaa metropolia Homeroksen runoa ”Troijan palo”. Putininin kultti alkaa revitellä kierroksia, vaikka hänellä on vielä kosolti matkaa keskiaasialaisten arojen uroiden rinnalle. Toisaalta sen minkä Putin menettää arkkitehtonisessa monumentaalisuudessa, sen hän voittaa virtuaalisessa fallisuudessa. Keskiaasialaiset ihmisjumalat ovat meidän kannaltamme lähinnä eksoottisia sirkuseläimiä. Se että Putinin kultti on löytänyt kaikupohjaa myös Euroopasta, sen sijaan herättää kylmiä väreitä. * Putin oli lähes tuntematon venäläiselle yleisölle ennen kuin Jeltsin nimitti hänet seuraajakseen. Pikaisesti hänelle pystytettiin nuorekas ja miehekäs imago, joka korostui suhteessa juoppoon Jeltsiniin, jota kansan suussa nimitettiin ”alkonautiksi”. Putinin valtakauden alkuvaiheessa esiin pullahti elektronisen tanssimusiikin yhtye Poju š ie vmeste:n (”lauletaan yhdessä”) kappale Takogo kak Putin” ('Sellainen kuin Putin', 2004). Laulussa unelmoidaan Putinin kaltaisesta miehestä, joka ”ei satuta, ei ryyppää, ei jätä, on täynnä voimaa”, vaikka ”maailma on tienristeyksessä”. Kansainvälisestikin huomiota herättänyt biisi tuntuu vuosi vuodelta yhä tragikoomisemmalta. Jotkut venäläiset bändit ovat levyttäneet myös Putinia arvostelevia tai pilkkaavia kappaleita. Viime vuosina kansainvälisesti tunnetuimmaksi on tullut ukrainalaisten ultras-jalkopallofanien tekemä laulu ”Putin huilo” ('Putin on mulkku'), joka sekin tavallaan viittaa Putinin maskuliinisuuteen. Heinäkuussa 2014 ukrainalaiset tähtitieteilijät antoivat peräti tähdelle TYC 3541-945-1 nimen ”Putin Huilo” arvostellen teolla Krimin miehitystä. Venäläisten naisten on väitetty laajalti näkevän eroottisia unia presidentistään. Enemmän kuin unelmamiesystävänä Putin on tullut ainakin länsimediassa tunnetuksi karkeista lausunnoista ja alatyylisen tiedusteluslangin käyttelijänä. Toisen T š et š enian sodan 1999 alla Moskovan kerrostaloiskujen jälkeen Putin lausui, että ”terroristit tuhotaan kaikkialta, ja jos he ovat huussissa, kolkkaamme heidät huussissa”. Kriminaali- ja alatyylistä slangia sekä niin sanottua mat: ia (ven. ”matnyj jazik”) käytetään Venäjälle erityisesti miehisissä yhteyksissä, kuten armeijassa. Alatyylin käyttö alleviivaa presidentin machomiehisyyttä isolla M:llä. Samalla kun henkilökultti tai -brändi on noussut, on Putinin miehisyys pullistunut yhä enemmän esiin. Putinista on julkaistu valokuvia ilman paitaa kalastamassa, Putin aseen kanssa, uimassa perhosta virran kuohuissa, Putin sotilaskoneen ohjaimissa. Putinin kerrottiin ampuneen tainnustusnuolella television kuvausryhmää kohden rynnänneen Siperian tiikerin, jonka kaulaan laitettiin GPS-lähetin. Presidentin virallisilla sivuilla saattoi pitkään seurata ”sitä naarastiikeriä”, joka muka yhä jolkotteli taigassa. Toimittaja Mihail Zygarinin mukaan tiikeri oli kuitenkin peräisin eläintarhasta, pumpattu täyteen rauhoittavia, eikä sitä aiottukaan päästää vapaasti, vaan eläin surmattiin.   Julkisuuteen on myös nolosti tupsahtanut Putinin henkivartijan todistus, jossa hän kertoo sijoittaneensa arvoesineitä valmiiksi, kun Putin ”sukelsi uponneen laivan aarteita meren pohjasta”. Ilmavimman tempauksensa Putin teki syyskuussa 2012, jolloin hänen kerrottiin ohjanneen moottoroidulla riippuliitimellä etelään muuttavia kurkia. Viime vuosina Putin on esiintynyt usein kriminaalin ”Yön sudet”-moottoripyöräkerhon johtajien ystävänä ja eräänlaisena ”prätkähuligaanina” itsekin. Onhan moottoripyöräileviin miehiin, jotka elävät ”kapinallisesti” yhteiskunnan rajamailla liittynyt Helvetin enkelit-rikollisliigan sekä Nuori kapinallinen (1955)-elokuvan päivistä alkaen suorastaan kesytöntä machokunniaa.  Putinin viriiliä mainetta ovat ruokkineet myös mediaan tiuhkuneet tiedot naissuhteista paljon ennen virallista eroa Ljudmila-vaimosta vuonna 2013. Putin on yhdistetty erityisesti Alina Kabajevaan, kilpavoimistelijattareen ja entiseen olympiavoittajaan. Nuori nainen on huhujen mukaan synnyttänyt presidentin lapsen salassa yksityissairaalassa. Avioeronsa jälkeen Putin on virallisesti Venäjän tavoitelluin poikamies. Henkilöbrändiä rakennetaan nyt myös kuvataiteen keinoin. Syksyllä 2015 Moskovassa järjestetyn taidenäyttelyn maalauksissa Putin kuvataan esimerkiksi kannattelemassa maapalloa tai muinaiskreikkalaisen tarun Hercules-hahmona kukistamassa terrorismia tai solmimassa tulitaukoa Itä-Ukrainaan. Eräässä maalauksessa Putin antaa piiskaa hänen sylissään lepäävälle, pikkupojaksi kuvatulle Barack Obamalle. Maalaukset on tehty aivan vakavassa hengessä. Venäläisten kerrotaan suhtautuvan presidenttinsä kuvaan nykyään muutenkin vakavammin. Mikään ei estä kantamasta esimerkiksi t-paitaa, jossa presidentti on kuvattu erilaisissa asuissa ja tilanteissa. Näitä paitoja myydään Venäjällä laajasti. Esimerkiksi Objoen rannalla Oktjabrskojen kylässä törmäsin Oleg-nimiseen hallintovirkailijaan, jonka kananpojan keltaisessa T-paidassa oli Putinin piirretty rintakuva ja teksti ”Kaikkein iloisin ihminen”. Edelleen nousua uudelle kultin tasolle merkitsee vuoden vaihteessa 2016 duumaedustajille ja korkeille virkamiehille jaettu kirja Sanat jotka muuttavat maailmaa . Tähän 400-sivuiseen kepeähköön teokseen on koottu Putinin profeetallisia ajatuksia, kuten kirjan nuori toimittaja Anton Volodin asian ilmaisi. Teoksessa on 19 Putinin tärkeintä puhetta ja haastattelua. Tässä mielessä kirja muistuttaa Stalinin katekismusta leninismin kysymyksistä. Toisin kuin siinä tähän on poimittu lihavoituna satoja katkelmia, joita voi vaikka twiitata. Käytännöllistä, tiivistettyä viisautta kuin Lenin-sitaatit tai Maon pienen punaisen kirjan säkeet. Myös länsimediassa Putin on kokenut muodonmuutoksen. Kuva on vaihtunut alkuaikojen länsimielisestä, maltillisesta byrokraatista vaaralliseksi KGB-mieheksi, korruptoituneeksi ja vainoharhaiseksi autokraatiksi. Enää ei ole myöskään harvinaista törmätä lehtijuttuihin, jossa Venäjän presidenttiä kuvataan esimerkiksi aspergerintautisena ja jakomielisenä narkkarina, joka huvittelee raiskaamalla nuoria poikia ja tyttöjä sekä kiduttamalla toisinajattelijoita (esimerkiksi työntämällä poloniumia sisältäviä metalliputkia heidän peräaukkoonsa). Hurjimmissa uhkakuvissa Putin on nähty peräti 2000-luvun adolfhitlerinä. * Putinille on muutamissa provinsseissa nimetty neuvostotyylisesti katuja. Neuvostojohtajia ei kuitenkaan kuvattu Putinin tapaan liioitellun yltiömaskuliisina vaan paljon neutraalimmin. Herää kysymys: mistä Kreml on ammentanut inspiraatiota Putinin lukuisille miehisille sankarirooleille? Putinia koskeva kuvataide, valokuvat ja maalaukset, ammentaa selvästi machomiesstereotypioista. Länsimaissa nämä stereotypiat ovat vähentyneet, sillä liberaalissa kulttuurissa machous nähdään usein tasa-arvo-ongelmana. Läntisessä valtakulttuurissa machostereotypioita näkyy lähinnä mainoksissa tai Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen (1920-1991) kuvataiteessa. Länsimaissa miehiä tavataan nyt kuvata neutraalimmin, ja naiset ovat seksuaalisia objekteja. Putin-kuvissa mies asettuu katseen kohteeksi. Machomiehen roolihahmossa Putin asettuu tavallaan vastavoimaksi länsimaiselle kulttuurille, joka on liudentanut perinteisiä sukupuolirooleja. Putin tarjoaa itseään Venäjän kansalle perinteisten arvojen pelastajana. Poliittisen vallankäytön ytimestä machoilu tuskin on missään päin lähtenytkään, mutta Putin palauttaa sen myös vallankäytön oikeuttajaksi. Lännen demokratiat ovat akkamaisia ja siksi rappeutuvia, mutta Putin uskaltaa olla mies sekä kuvissa että tosielämässä. Viime vuosina Putinin yhteydessä on ilmestynyt myös yllättävän monta ikonista uutiskuvaa, jossa nuoria naisia on pistetty kalterien taakse. Esimerkiksi kuvat Pussy Riotin Nadežda Tolokonnikovasta, Greenpeacen Sini Saarelasta ja ukrainalaislentäjä Nadia Savt š enkosta rakentavat tarinaa johtajauroksesta, joka uskaltaa näyttää naiselle tämän paikan maailmassa. Putinin machomiesroolista kumpuava arvojen ristiriita korostaa Venäjän ja länsimaiden vastakkainasettelua. Tästä syntyvä konfliktin uhka luo perusteen sille, että Venäjää johtaa naisten himoama ja miesten ihailema, keinoja kaihtamaton alfauros. Tällä ikonografialla ja ulkoisella uhalla voidaan perustella myös sisäisten vastustajien sorto. Samalla Putinin kuvilla saatetaan luoda Venäjälle uutta kansallista identiteettiä tehokkaammin kuin millään yksittäisellä poliittisella päätöksellä. Venäjä ei pärjää lännelle taloudellisesti, mutta haastaa länttä propagandan ja voimankäytön keinoin. Huolestuttavaa on se, että Putinin Venäjä etsii liittolaisia lännen arvokonservatiiveista, äärinationalisteista ja fasisteista, joita elähdyttävät vastavalistuksen opit. Uuden venäläisen identiteetin ja sen varaan rakentuvan voimankäytön johtotähtenä vaikuttaisi olevan ajatus Venäjästä majakkana, joka johtaa konservatiivisia voimia globaalisti ja pelastaa maailman liberalismin, demokratian ja länsimaisuuden pimeydeltä. Tämä ajatus näyttää saavan yllättävää vastakaikua talouskriisin, maahanmuuton ja muukalaisvihan kanssa rimpuilevassa lännessä. * Mitä mieltä entisten neuvostotasavaltojen asukkaat sitten ovat henkilökulteista, paitsi että ihailevat niitä? Näkevätkö he kultit myös samalla tavoin huvittavina kuin suomalaiset matkaajat, jotka voivat tuudittautua ajatukseen, etteivät autoritarismi ja taloudellinen epätasa-arvo koskaan oikeasti leviä meille? Koetamme kysyä asiaa muutamilta Kazakstanissa kohtaamaltamme ihmisiltä. Vastauksia ei ole liian helppoa saada.   – Politiikka ei ole kunnon kansalaisten asia, toteaa pankkivirkailija Renat Faizulin.  Tylsää tai ei mutta ymmärrämme häntä. Eipä Suomessakaan moni niin sanottu tolkun ihminen korvaansa lotkauta poliittisille päätöksille tai vaivaudu ottamaan selvää faktoista.  Š tab- (”päämaja”)-baarissa Almatyssa seuraamme liittyy arkkitehti Aijan sekä taiteilijat Mehmed ja Rahat. Aijanin mukaan Kazakstanin älymystössä vallitsee nyt vahva antikolonialistinen virtaus, jossa Neuvostoliiton aika nähdään venäläisten miehityksen huipentumana. Myös monet tavalliset kazakit ovat kääntyneet nostalgisesti perinteisen kazakkikulttuurin puoleen. Esimerkiksi kazakkien vanhaa, ennen islamia vallinnutta uskontoa, tengrismiä on puhallettu uudestaan henkiin. Hallinto ei tue tue tällaista kulttuurikehitystä, koska sen katsotaan haastavan Nazarbajevin aseman. Kazakkinationalismia hallinto käyttää mieluummin oman valtansa pönkittämisessä. Tämän takia monikulttuurisessa Kazakstanissa, jossa eri kansat ovat perinteisesti eläneet sovussa, on viime vuosina ehkä ensi kertaa ilmennyt etnisiä jännitteitä.  – Nazarbajev on diktaa..., aloittaa taiteilija Medmed, mutta Rahat pukkaa häntä heti kylkeen ja nostaa sormen huulilleen.  Rahat on vanhempi mies, joka oli mukana jo Ž eltoksan-kadun mellakassa neuvostovaltaa vastaan vuonna 1986. Hän kertoo joutuneensa tuolloin pidätetyksi. Miliisi hakkasi hänet, mutta ei lyönyt kasvoihin, jotta pieksämisestä ei jäisi jälkiä.  Parhaillaan Rahat tekee taidehanketta, jossa hän kuvaa ystäviään passikuvamaisiin valokuviin. Sitten hän värjää kuvien ihmiset vihreiksi. Työn nimi on Hulk – se viittaa sekä ”Hulk” -nimiseen scifielokuvaan vihreästä voimamiehestä – että kazakin sanaan ”hulk”, joka merkitsee kansakuntaa. Kansa on siis tullut vihreäksi raivosta. * Esseessä mainittujen arkkitehdin ja taiteilijoiden nimet on muutettu, sillä esimerkiksi presidentin loukkaaminen on Kazakstanissa rangaistavaa. Johdonmukaisuuden vuoksi myös pankkivirkailijan nimi on muutettu. Essee on julkaistu teoksessa Suuren idän essee (Savukeidas 2017) .

Avainsanat: taivas tuore tuoli tuoksu tuoda tuntematon tuli tsaari toukokuu touko tosielämä torni toimittaja todistus todeta titteli tilanne tiikeri tietää tieto terrorismi teko teos teltta televisio teksti tasku tasavalta taru tarina tapaus tanssimusiikki talvi taloudellinen vladimir putin venäjä suuden idän essee satiiri nursultan nazarbaev kazakstan huumori esseistiikka essee diktatuuri öljy äänestää äiti ystävä ympäri yliopisto yleisö yhtye yhteiskunta usa yhdistetty väri väreissä väkivalta vuosi vuoro vuorokausi voittaa voima voi virtaus virta virka virallinen viisaus viettää viedä vertailu venäläinen velho veitsi vastavoima vastaus vastasyntynyt vastakkainasettelu vartija varaa vanhempi valtaosa valta valo valokuva valmis vallankäyttö valkoinen vaikuttaa vaikea vaihde vaihtaa vahva v usko uskonto uni uimassa uhka ufo törmätä tässä työntekijä tyttö tyhjä tuuli suhde stockmann stalin sosialisti sormus sormi sota sivu taiteilija tab syyskuu synnytys syksy suuri suorana suomi suojella sulkea sukulainen rakennus rakentaa raha pöytä pääkaupunki päähän pää puutarha puukko sana saada runoilija runo rooma roikkua rinta reppu rehtori rauha ranta sitoa näyttää siperia sininen sini silmä sijaitsee shoppailu seurata selkä seinä science saudi näyttelijä näköinen nuori nousu pelastaa patsas pari paratiisi palaa palatsi paitaa paikallinen paita oulu osua oppositio oppia operaatio ooppera omaisuus ohjelma ohjata poikamies pohtia pohja pitää pinna pietari pieni perustella perusteellinen perinteinen perinne politiikka poliittinen poju poistaa poikia puist puhe puheenjohtaja propaganda presidentti putin pussy punainen pukkaa kouluts koulu korostaa korkea koota kokonainen kokoelma koko kivi kirja kilometri kuvataide kuvata kuva kuulua kunnia kulttuuri kulttuurikeskus kultti kulta kuljettaa kuiva kristitty krim laittaa lahjoittaa lahja laaksonen käytös käyttää käsi käsittämätön kännykkä kädenjälki kysyä kysymys kylpylä kylki lapsi laki laiva länsi lämpötila lähetin luonne luoda luettavaa lippu lenin lausua laulu laulaa maalattu maakunta maahanmuutto löytää länsimaa lännessä mies metri meri menettää media matto makkara maine maa maatalous maata maapallo maaliskuu järjestö jytky juusto juna jumala julistaa juhla joulukuussa jolla jokainen johtaja johtaa jeltsin jakaa itä katsoa katse kadota kasvaa kappale huippu hotelli homo hoitaa hiv historioitsija historia isä isoäiti isoisä islam inspiraatio imago ihminen ihailla itu identiteetti häntä hän itsenäisyyspäivä helsinki kapinallinen kansallinen kansa kansalainen kansainvälinen kalenteri katua katu kgb kesä keskusta kerros keisari keino kaupunki maalaus nostaa nokia nimi kauppakeskus kaula kausi neuvostoliitto nero nenä nauraa nainen myydä musta museo muodostua muna muka muistomerkki moskova moskeija mitä minä miliisi mielikuvitus energia enemmistö elävä elämä greenpeace gps globaali funktio foster finland eurooppa euro eu etelä heinäkuu heimo hehtaari hauta esittää esimerkki esiintyä erilainen epätasa entinen enkeli englanti harvinaista hammas hallitus hallinto hahmo haastattelu haastaa guggenheim hissi hevonen herättää herkkä henkilö henkilökohtainen henki alina ajatus ajatella aika aasia aarre 3d 2016 2015 2014 2013 aurinkolasi aula asukkaat aste asiantuntija asettua asema ase arvo armeija arkkitehti anton antaa amerikka alusta alue eläin elokuva eliitti elektroninen edustava edusta dubai demokratia bändi brändi brittiläinen biisi baari


blogivirta.fi