Tänään on 26.04.2019 04:41 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suvikumpu:

Nordiska Trädgårdar 2019 vol2

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänä vuonna puutarhamessut sijoittuivat messukeskuksessa pelkästään isoon A-halliin, kun ne muutaman aikaisempana vuotena ovat jakautuneet sekä B-, että C-halliin. Silloin väkimääräkin on jakaantunut kahteen eri kohteeseen, ehkä siitä syystä tänä vuonna aamun ensimmäisen parin tunnin väljyyden jälkeen väenpaljous alkoi tuntua ahdistavalta. A-halli oli tosi pitkä ja kapea, se hyvä puoli asiassa oli, että kun halli oli niin kapea, molemmat sivuseinät näkyivät koko ajan, minäkään en päässyt eksymään :D Intianmintulla oli messualueen kartta ladattuna puhelimeen. Kartan avulla löysimme helposti etsimämme kohteet. Tänä vuonna Ideapuutahoissa ja -parvekkeissa johtavana teemana olivat luonnon ja ympäristön kunnioittaminen, kompostoiminen, luonnonmukaisten lannoittteiden käyttö, biohiili, bokashi, lähituotanto, paikalliseen ilmastoon sopivat kasvit, kierrätys. Ajatuksena oli, että pienellekin parvekkeelle voi luodan omanlaisensa puutarhan, jossa voi viihtyä, unelmoida ja kasvattaa kukkien lisäksi myös hyötykasveja. Yhdellä parvekkeella kierrätysajatus oli viety niin pitkälle, että siellä oli käytetty samoja esineitä ja kalusteita kuin viime vuonnakin..... Messujen mielenkiintoisimpana antina olen aina pitänyt ideapuutarhoja ja parvekkeetkin ovat olleet inspiroivia. Niistä on löytynyt ylellisesti toteutettuja, kiinnostavia yksityiskohtia ja ideoita, ihanaa kevättunnelmaa.  Tänä vuonna päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne, että ideapuutarhoihin ja -parvekkeisiin ei oltu panostettu edellisten vuosien tapaan, ne olivat entisiä vuosia pienempiä.  Runsaus, yllätyksellisyys, idearikkaus tuntui puuttuvan. Toki niidenkin pystyttäminen oli varmasti vaatinut toteuttajiltaan työtä ja vaivaa esimerkiksi sponsoreiden hankinnassa, mutta tulos vaikutti kuitenkin valjulta. Pettymys oli myös yleiskoristelun puuttuminen, ihanat yllätykselliset istutukset puuttuivat kokonaan. Missään nimessä tapahtuma ei ollut pelkkää pettymystä, tutut myyjät löytyivät, pelakuumyyjiä oli paljon, eri tuoteryhmät oli ryhmitelty suhteellisen selkeästi ja myyntiosastot olivat houkuttelevia. Kaiken, minkä olin ajatellut messuilta hankkivani, löysin, ja enemmänkin. Myös seura oli parasta ja hauskinta mahdollista. Messuilun jakaminen kahdelle päivälle toimi oikein hyvin. Kumpanakin päivänä olimme messuilla aamun rauhallisemmat tunnit ja iltapäivällä retkeilimme ihan muualla. Mummokärry ja "yleiskoristelu".  Nuo kärryt ovat todella näppärät, niihin mahtuu paljon ostoksia ja ne ovat kevyet. Taidan tehdä nyt niin, että laitan tähän postaukseen kuvia parvekkeista, seuraavaan puutarhoista ja sen jälkeen kaikkea muuta mielenkiintoista messukäytävien varrelta. Lopuksi vielä omat postaukset Zetasilta ja Slottsträdgården Ulriksdalista. Tässä ideaparvekkeet Tämän vuoden voittajaparveke sekä juryn, että yleisön äänestyksessä oli  Trädgård för alla - Härodlat, närodlat och återbruka Täällä oli käytetty paljon erilaisia kasveja, yrttejä, puita, kukkia, ympäristöystävällisiä materiaaleja. Tämä oli kutsuva, viihtyisä ja vehreä minunkin mielestäni. Undergrowth – I samarbete med Naturen  jury asetti kolmannelle sijalle Inspiraatio parvekkeeseen on saatu skandinaavisista kasveista ja lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Just pleasure Kestävien pienten pensaisden ja perennojen avulla parveke on viihtyisä ison osan vuodesta minimaalisella hoidolla. Minusta melko askeettinen ja hämähäkkejä, iik! Evas Trädgårdscafe Paikka, jossa halutaan kaikkien viihtyvän, suurten, pienten, nuorten ja vanhojen. Mukavan runsas ja mielikuvituksellinen toteutus. Älskling, kan vi inte åka till Italien Täällä tavoteiltiin Italian tunnelmaa omalla parvekkeella, vai oliko niin, että että parveke luo tarpeen matkustaa Italiaan kokemaan aito tunnelma? Tuleeko Italiasta mieleen valkoiset lemmikit ja orvokit, espressokupitkin  pöydällä ovat ihan liian isot. Pandora n jury asetti toiselle sijalle. Jos tätä olisin vielä vähän aikaa katsellut, olisin varmaan saanut migreenin. Kuvaaminenkin oli vaikeaa psykedeelisten, välkkyvien valojen takia. Ser du mig? Täällä oli rehevää viidakkotunnelmaa, suorastaan vaarallisen oloista I Hildegards trädgård Melko pelkistettyä, toisaalta mukavan seesteinenkin. Häxans Årstider Tältä parvekkeelta bongattiin sama täytetty varis, tuo kärrynpyörä ja pöytä, jotka olivat mukana jo viime vuonna.... Siinäpä olivat ideaparvekkeet! Seuraavassa postauksessa luvassa näitäkin askeettisempia ideapuutarhoja.  ♥

Avainsanat: pienempi pettyä parveke paikka paikallinen orvokki olin nordiska nimi myyjä muutama muualla messukeskus messu messut messualue matkustaa materiaali mahdollisuus löytää lemmikki käytetty kukka kukkia koko kokea kohde kiinnostava kierrätys katsela kasvi kasvattaa kartta kaluste jakaa italia inspiraatio ilmasto idea hoito halli esine esimerkki etninen aito nordiska trädgårdar äänestys yrtti ympäristö yleisö yksityiskohta voi viihtyä varis vanha valo valkoinen vaiva täytetty tässä tuttu tuntua tunnelma tunne tulos toteutus teema tapahtuma suuri seura pöytä päivä puutarha puoli puita puhelin postaus


blogivirta.fi