Tänään on 19.09.2019 05:55 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
oljenkortta veistämässä..:

Uskonnollinen kieli, kokemus ja semantiikka

Julkaistu: · Päivitetty:

Heikki Kirjavainen kirjoittaa Tampereen Yliopiston julkaisemassa Acta Philosophica Tamperensia - sarjan ensimmäisessa numerossa uskonnollisen kielen semantiikasta. Tämä vaikeaselkoinen artikkeli Uskonnollinen kokemus semanttisena ongelmana on peruslähtökohdiltaan hyvin analyyttinen - Kirjavainen mainitsee muunmuassa tarskilaisen totuusehtonäkemyksen ja muutenkin artikkelissa siirrytään loogiselta portaalta toiselle tavalla, joka saa lukijan ihmettelemään, että miten mihinkin on päädytty. Yritän kuitenkin saada jotakin selkoa tästä artikkelista. Ehkä on parasta "kääntää Kirjavainen ylösalaisin", kuten filosofian historiassa on monien filosofien kanssa menetelty ja katsoa ensin mihin hän päätyy. Kirjavainen päätyy näet mielenkiintoiseen näkemykseen uskonnollisesta kokemuksesta ja sitä kuvaavasta kielestä. Hänen loogistyyppisten pohdintojensa jälkeen: "lauseen merkitys ja totuus näyttävät kietoutuvan yhteen siten, ettei uskonnollisen kokemusilmauksen (esim. "Tunnen Jumalan läsnäolon") totuutta voi irrottaa siitä mahdollisesta maailmasta, joka yhdistää sisäisen kokemusmaailman eli kvaliteettien maailman ja ulkoisen olioiden maailman kokemisen".      Taustalla on siis mahdollisten maailmojen semantiikka. Tämä on nykyanalyyttisessa filosofiassa myös ontologista tai metafyysista tarkastelua siinä mielessä, että mikäli jokin on mahdollista, eli jokin lause on tosi jossakin mahdollisessa maailmassa, jotkin filosofit ovat ajatelleet, että jossakin todella on kyseisenlainen maailma. Kirjavainen ei puhu tällaisesta vaan jättää selvästi lukijan lisäharkinnalle tilaa ja ikäänkuin pyytää lukijaa tekemään omat johtopäätöksensä sen jälkeen kun looginen tarkastelu on viety loppuun. Kirjavainen itse tulee siihen tulokseen, ettei mahdollisen maailman (...siis Jumalan maailman...) ja meidän maailmamme ontologisen suhteen tai palautuvuuden pohtiminen ole vain älyllinen tai semanttinen kysymys vaan sen voi ratkaista myös "uskonnollisen kokemuksen kokeminen".   Uskonnollisten kokemusten kielellisestä kuvaamisesta Kirjavaisen loogis-semanttinen tarkastelu lähtee liikkeelle kahden kielen vertailusta. Oletetaan kielet L1 ja L2 seuraavasti: L1: tällä kielellä voi kuvata tavallisia objekteja L2: tällä kielellä voi kuvata omia kokemuksia esimerkiksi toisista henkilöistä Kielen L2 termit ja merkitykset saavat merkityksen kieltä käyttävän henkilö a:n kokemusmaailmasta. Näin ollen siis kielen L2 merkitykset ovat internaalisia suhteessa a:n kokemuksiin . Kielen L2 kohdalla Kirjavainen haluaa kysyä miten siinä kuvataan esimerkiksi toista henkilöä b? Kielessä L1 henkilö b kuvattaisiin vain objektina. Kieli L2 sensijaan kuvaisi jotakin enemmän mitä voidaan ilmaista kielessä L1 eli julkisessa objektikielessä. Kieli L2 on siis narratiivinen, eikä sen ilmausten merkitys ole ilmaistavissa vain objektikielellä L1. Keskeinen kysymys nyt sitten on voidaanko kielen L2 ilmaisut semanttisella tasolla ilmaista jollain kielen L1 ilmauksella? Voidaanko siis kielen L2 intentionaalinen "uskonnollinen" objekti identifioida samaksi kuin jokin kielen L1 intentionaalinen objekti? Kirjavainen ei asiaa käsittele, mutta itselleni tuli mieleen että tämänkaltainen ongelma piilee esimerkiksi mielenfilosofian "kielten" eroissa. Tässä yhteydessä voitaisiin käsitellä esimerkiksi aivoja kuvaavan tieteellisen objektikielen L1 suhdetta henkilön kokemusmaailman kieleen L2. Seuraavaksi Kirjavainen lähtee käsittelemään uskonnollisen kokemuksen esimerkkitilannetta Jobin kirjasta, jossa Job "oivaltaa", että hän on tekemisissä Jumalan kanssa, joka puhuttelee merta ja jota meri tottelee. Kirjavaisen mukaan tällainen kokemus ja siihen liittyvä semantiikka rakentuu kielen L2 kaltaisesta toista persoonaa koskevasta kielestä ja lisäksi jostakin muusta semantiikasta, joka on sekoittunut kieleen L2.    Uskonnollisen kielen - kuten Raamatun tulkinnan - kohdalla on usein kysymys siitä, tulkitaanko sitä kirjaimellisesti vai metaforisesti eli vertauskuvallisesti. Kirjavaisen mukaan kyse näiden kielellisten semantiikkojen kohdalla on siitä, että ilmaisun kirjaimellisuus tai metaforisuus on sidoksissa siihen kieleen, jossa sitä käytetään. Näin ollen mikä tahansa ilmaisu saattaa olla metaforinen kielessä L2, mutta kirjaimellinen kielessä L1. Kielen L2 on kuitenkin Kirjavaisen mukaan oltava ainakin osittain kirjaimellinen, sillä L2:sen täydellinen metaforisuus johtaisi kaikkien kielten metaforisuuteen, sillä niillä on sama juurilause (tässä on huomautettava asiasta, jota olen pyrkinyt välttämään: Kirjavainen erottaa jatkuvasti toisistaan kielet sen mukaan onko kyseessä ensimmäisen, toisen vai kolmannen persoonan näkökulmaa kuvaava ilmaus.) Sama ilmaus voi nyt olla yhtäaikaa semantiikaltaan sekä kirjaimellinen, että metaforinen. Tämä on Kirjavaisen artikkelin kannalta merkittävää, sillä nyt voidaan kysyä eikö uskonnollinen kieli ole juuri tällaista: "Tämä on hämmentävää. Ikään kuin olisimme samanlaisessa tilanteessa kuin jos sanoisimme, että kirjaimellinen totuus "Aurinko paistaa nyt ulkona" pitäisikin ymmärtää yhtäkkiä metaforana" Keskeistä Kirjavaisen argumentin kannalta on, että aktuaalista maailmaa koskevat metaforatotuudet eivät useinkaan ole kirjaimellisesti tosia. Esimerkiksi lause: "Ihminen on ihmiselle susi" voi olla metaforatotuus olematta kuitenkaan kirjaimellinen totuus. Näin ollen uskonnollinen ilmaisukaan ei voisi olla aktuaalista maailmaa koskeva kirjaimellinen totuus realimaailmakielessä L1, mikäli se on metaforatotuus persoonakielessä L2. Jos tässä tilanteessa haluaisimme pitää uskonnollista ilmaisua kirjaimellisesti totena sen tulisi olla sellainen jollain sellaisella tavalla, joka ylittää kielen L1 kirjaimellisuuden. Päädytään siis ihmettelemään onko lause: "Aurinko paistaa nyt ulkona" myös metafora. Kirjaimellisen ja metaforisen erottaminen toisistaan vaatii nyt sitten taakseen metaforateoreettisen vertailun mahdollisten maailmojen semantiikan avulla . Tämä vertailu voi nyt sitten mahdollistaa uskonnollisten kokemusmetaforien realistisuuden. Tästä päästään sitten alussa esittämääni lainaukseen. Kirjavaisen artikkeli on mielenkiintoinen siksi, että hän tarkastelee kysymystä kielen semantiikasta yleisellä tasolla ja katsoo millaisiin tilanteisiin se voi johtaa uskonnollisten ilmausten kohdalla. Kirjavaisen artikkeli on kuitenkin vaikeaselkoinen ja yritin tässä päästä selville vain sen perusrakenteesta. Artikkeli herättää kuitenkin Raamatun tulkinnan kannalta mielenkiintoisen kysymyksen: "Mitä on kirjaimellinen tulkinta ja onko sellaista lainkaan olemassa?". Kirjaimellisen tulkinnan harrastajien tulisi siis olla toisiinsa kytkeytyneitä jollakin sellaisella tavalla, jonka avulla he pystyvät varmistumaan siitä, että jokainen on tekemisissä samanlaisen kirjaimellisuuden kanssa. Ehkä meillä ei ole tämän vuoksi kirjaimellisuutta missään muuallakaan, vaan kyse on vain Kirjavaisen sanoin: "peleistä". Kirjavaisen artikkeli onkin kuin vaikeutettua myöhäis-Wittgensteinia.

Avainsanat: yrittää ymmärtää ylittää yliopisto voi vertailu uskonnollinen täydellinen tässä tulkinta tuli totuus tieteellinen tampere suhde sarja saada ratkaista rakentua raamattu päästä pyytää pyrkiä pitää persoona paistaa job ilmaisu ihminen ihmetellä hän historia herättää henkilöä henkilö heikki filosofi filosofia esimerkki erottaa artikkeli alku aivo mitä onko ongelma numero mielenkiintoinen merta maailma lukija lause käsitellä kysyä kysymys kysymyksen kuvata merkitys merkittävä meri mahdollinen kokemus kirjoittaa kirjavainen kirja kirjaimellisesti kieli keskeinen katsoa jättää jumala julkinen jokainen johtaa


blogivirta.fi