Tänään on 26.04.2019 11:28 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
NWO Havaintoja:

Stasin DDR Saksassa käyttämät vainontamenetelmät ovat käytössä EU:ssa

Julkaistu: · Päivitetty:

Teksti: Teemu Vehkala DDR:n turvallisuuspoliisi Stasi käytti aikanaan poliittisiin toisinajattelijoihin kohdistettua vainontakampanjaa, jonka nimi toimi nimellä Zersetsung (suom. hajoaminen). Vainontaoperaatioiden tarkoituksena oli kohteen psyykkinen nujertaminen, johon kuului tämän koko elämän tuhoaminen. Zersezungin ensimmäinen vaihe kohdistettiin kohteena olevan henkilön kaikkiin valtion hallussa oleviin tietoihin, kuten terveystietojen, kouluraporttien, poliisirekisterin, tiedusteluraporttien ja kotietsinnöillä hankitun tiedon arvioiminen. Tuossa vaiheessa Stasi alkoi jo soveltamaan keinoja, joilla pyrittiin saamaan kohde sortumaan mm. avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tai alkoholismiin, joilla saatiin uhri eristäytymään muusta sosiaalisesta ryhmästä. Tästä seuraava vaihe oli sitten aloittaa salainen seuranta ja avoin tarkkailu kohteesta, jonka tarkoituksena oli aikaansaada kohteelle mm. turvattomuuden tunnetta sekä vainoharhaisuutta. Näihin taktiikoihin kuuluivat mm. se, että poliisiauto saattoi ajaa kohteen ohitse ja pysähtyä juuri hänen kohdalleen. Lisäksi kohteen puhelinliikenteeseen aiheutettiin häiriöääniä, joiden tarkoituksena oli saada aikaan pelotevaikutus ( tätä käytetään edelleen EU-maissa ). Joukkoon kuuluivat myös herjaavien huhujen levittäminen itse kohteesta ja tämähän käy nyt EU aikana varsin hyvin, kun käytössämme on aina 90-luvulta lähtien ollut internet ja sen mahdollistama verkkoviestintä. Kuvassa näkyy esimerkki siitä miten ulkomailla ja Suomessa toimivat tiedustelutahot harjoittavat EU-maiden toisinajattelijoihin kohdistunutta vainoa. Mukaan liitty myös silloin CIA, jos henkilöllä ilmenee vielä vahvoja Yhdysvaltain vastaisia poliittisia mielipiteitä.  Samoin myös Israelin tiedustelupalvelu Mossad tunkee itsensä myös kuvioihin helposti, jos vielä kyseessä on Israelin vihaamiseen taipuvainen henkilö jne. Neuvot ovat kalliit kaikille gang stalkingin (joukkovainonta) uhreille Nykyisessä EU:ssa tämä DDR Saksasta kopioitu vainontamalli on ollut käytössä, mutta siitä käytetään täällä hieman erilaista nimitystä ja englanniksi tästä käytetään nimeä targeted individuals, joilla tarkoitetaan kohteeksi otettuja yksilöitä, joiden toiminnan katsotaan vaarantavan valtiollisen turvallisuuden. EU:ssa tämä touhu toimii edelleen Saksan kautta, mutta kyseisen valtion tiedustelupalvelu toimii yhteistyössä Europolin kanssa, jolla myös toimii salainen tietokanta EU-maiden toisinajattelijoista. Ehkä tärkein neuvo, jonka voin antaa kaikille heille jotka tuntevat joutuneensa tämän saman joukkovainontaohjelman kohteiksi on se, että heidän ei koskaan tulisi jäädä yksin. Sillä jos alistut tämän DDR-mäisen vainon edessä, niin silloin sinut saatiin jo nujerrettua psyykkisesti ja linnoittaudut lopulta vain kotiisi ja et ehkä sen jälkeen enää uskalla käydä edes ruokakaupassa ilman, että pelkäät että joku seuraa sinne perässä. Kaikki tämä vaihe voi olla monella osa-aikainen vaihe tuota eräänlaista psyykkistä heräämisprosessia, mutta kaikki ne jotka ovat selvinneet näistä kuvioista psyykkisesti kuiville tietävät sen, että tähän joukkovainontaan paras lääke on tuon sosiaalisen turvaverkon ylläpitäminen. Mutta taas Suomen poliisihallitus ei suostu tutkimaan yhtäkään tapausta, jos siihen liittyy tämä EU-aikainen vainonta. Koska Suomen poliisi on myös mukana näissä operaatioissa sen osalta, että joutuvat joskus seuraamaan näitä kohteita päivittäisten poliisivirkatehtäviensä ohella. Mutta näihin operaatioihin osallistuvat myös yksityiset vartiointialan liikkeet joista tunnetuin on ehkä kansainvälinen firma GS4. Suojelupoliisi (SUPO) taas keskittyy enemmän näiden kohteiden vastavakoiluun, kun se mm. lähettää Suomessa toimivien kansalaisaktivistien ryhmiin omia myyriään ns. vastavakoojiksi pumppaamaan tietoja. Poliisi jäänyt jo kiinni tästä vainontaoperaatiosta Suomen poliisi jäi jo kiinni ns. housut kintuissa tästä samasta vainontaoperaatiosta, jossa se on ollut mukana, kun muutama vuosi sitten vuoti julkisuuteen poliisin ylläpitämä laiton henkilörekisteri, jonne päätyi yli 53 000 suomalaisen tiedot. Mutta siinä vaiheessa tuo sai kohun, kun selvisi että jopa Venäjän presidentti Vladimir Putin oli päässyt tuolle samalle salaiselle poliisirekisterille. Tästä alkoi sitten jälkien peittely ja siivous KRP:llä. Mutta jos olette huomanneet, että miten asiat ovat edenneet täällä Suomessa, niin nyt nämä konnat lyövät läpi tiedustelulain, joka antaa näille samoille rikollisille vieläkin suuremmat valtuudet harjoittaa tätä poliittista vainontaa Suomen kansalaisia kohtaan ja tehdä jatkossa jopa laittomia kotietsintöjä täysin mitättömillä perusteilla. Joukkovainonnalla on tarkoitus nujertaa kohde psyykkisesti sekä tuhota kohteen elämä kaikilla keinoilla Mutta tämä joukkovainonta ( eng. gang stalking ) on äärimmäisen tehokas keino saada nujerrettua kohteet niin taloudellisesti sekä polkea heidän itsetuntoaan, kun heistä aletaan levittämään internetissä herjaavia huhuja. Työpaikan he saavat keneltä tahansa henkilöltä pois ja siihen riittää vain se, että SUPO:lta tai jostain muusta vaikutusvaltaisemmasta paikasta soitetaan esimiehelle tai pomolle ja ilmoitetaan, että " teillä on siellä duunissa tällainen henkilö, joka on meidän tietojemme mukaan poliittisesti hieman vaarallinen. Että olisi yrityksenne mainelle parempi, jos purkaisitte hänen työsuhteensa. Tai muuten tahomme järjestää yrityksellenne ongelmia". Hieman tämänkaltaisia tapauksia on Suomessa käynyt useita.   Mutta on myös tälle joukkovainonnan kohteelle äärimmäisen tuskauttavaa se, että yleensä hänen lähimmäisensä eivät ymmärrä ollenkaan, että minkä mittaluokan asiasta tässä on kysymys. Vaan he mielummin ohjaavat henkilön lähimmälle terveysasemalle, jossa mahdollisesti henkilö alkaa selostamaan tästä ilmiöstä sille terveyskeskuksen päivystävälle lääkärille ja siitähän käy sitten miltei automaattinen passitus m1-lähetteellä lähimpään mielisairaalaan. On käynyt myös tapauksia, joissa itse vainottu henkilö on marssinut tekemään poliisille rikosilmoitusta tästä poliisin häneen kohdistamasta vainoamisesta. Sellainen oli mm. eräs Helsinkiläinen Markku Laitinen , joka tosin onneksi saatiin vain 2 viikon lusimisen jälkeen pois Aurorasta pakkohoidosta, kun sana alkoi leviämään verkossa. Eli vaikka tämä joukkovainonta on todellinen ilmiö, niin ei sinun sitä silti tarvitse alkaa todistamaan näille maamme valkotakeille (lääkärit) tai sinitakeille (poliisit), koska olet silloin miltei samassa asemassa kuin Galileo Galilei , joka halusi silloin monia satoja vuosia sitten todistaa papistolle, että kaukoputkella voidaan nähdä kauemmaksi. Mutta yksikään papistosta ei suostunut edes vilkaisemaankaan sinne kaukoputkeen silmällään.  Joten aivan samalla tavalla näiden Suomen lääkärien ei tietenkään ole pakko tällaista ilmiötä uskoa todelliseksi, koska heillä on jo valmiistaan tuo suunnaton valta, jossa he voivat pelkällä katseella kirjoittaa kenet tahansa ihmisen hulluksi ja vetoamalla vaikka mihinkä diagnoosiin. Mutta vieläkin hullumpi asia on taas se, että miten nämä virheelliset diagnoosit aiheuttavat vuosittain lukuisia kuolemantapauksia mm. itsemurhia, joihin ajaa mm. psyykelääkkeiden ylitarjonta näille potilaille. Psykiatrian hoito-ohjelma toimii Suomessa tälläkin hetkellä yhtä hullulla tasolla, kuin että alkoholiriippuvaisille tarjoittaisiin KELA:n maksusitoutumksilla viinaa siihen asti, että maksa sanoo POKS. Psyykkisen tason huumaaminen mielialalääkkeillä ei poista tuota ongelmaa, jos kyseessä edes on aito mielenterveyteen liittyvä ongelma. Vaan tuo ongelma kyllä löydetään vaikka psykoterapian avulla. Mutta psykoterapiassa ei pyöri sellaiset miljardisummat kuin mitä tässä maailmanlaajuisesssa BIG PHARMA:n mielialalääkekaupassa. Sillä vielä tähän psykiatriseen teollisuuteen ja gang stalking ilmiöön liittyy sellainen juttu, että usein nämä mielialalääkkeet lisäävät erinäisiä pelkotiloja potilaissa. Joten silloinhan tällainen ihminen pelkää kahta kauheammin, jos hän huomaa olevansa osa tätä kansainvälistä vainontaoperaatiota, jota pyörittävät nämä kansainväliset tahot yhteistyössä Suomen poliisin sekä vartiointiliikkeiden (mm. GS4) kanssa. Iltalehdessä oli vuonna 2010 kokonainen aukeaman juttu siitä, kuinka tämä GS4 harjoittaa pelkästään Helsingissä salaista yksityishenkilöiden tarkkailua Yhdysvaltain suurlähetystön toimeksiannoista. Tämä kuvastaa sitä miten vainoharhoissa kyseisessä suurlähetystössä on eletty kaikki nämä vuodet.  Mutta sen sijaan kyseisestä suurlähetystöstä ohjataan joka arki-ilta ilmaan tällainen polttomoottorikäyttöinen drone, joka imuroi Wifi-verkoista älypuhelinten dataa vakoilukäyttöön ja vaikka SUPO tietää asiasta, niin sillä ei ole valtaa tehdä asialle mitään ja vaikka asia otettaisiin käsittelyyn eduskunnan tulevilla kyselytunneilla, niin se lakaistaisiin heti maton alle. Mistä johtuvat joukkovainontaohjelman Saksa-yhteydet ?  Monet voisivat heti kyseenalaistaa, että mistä tulevat tämän EU:n sisällä toimivan joukkovainontaohjelmien Saksa-yhteydet.  No ensinnäkin tämä EU on ollut alusta asti vain Saksan perustama hanke ja siihen viittaa jo tämä Saksan ajama yhteinen EU-armeija ja yhteinen liittovaltiohanke . Joten silloin erityisesti Saksalla on suurimmat intressit saada muiden EU-maiden kansallisidentiteettiä puolustelevat tahot nujerrettua keinolla millä hyvänsä. Joten tästä syystä he ottivat käyttöönsä nämä DDR Saksassa jo menestyksekkäästi käytetyt metodit, joita ollaan kaiken tämän EU-vuosien ajan sovellettu aina Suomea myöten. Mutta asia on silti näin, että vain vahvimmat pärjää näissä kuvioissa ja jos kypärä ei kestä, niin silloin monet joutuvat luovuttamaan ja nöyrtymään näille globalisteille ja päätyvät silloin usein mm. mielenterveyspalveluiden vakioasiakkaiksi, joissa heitä aletaan huumaamaan vuosikausia kestävillä mielialalääkeannoksilla, joiden vaikutus on mm. pysyvä aivovamma. Saksa on todellakin se valtio, joka haluaa järjestää oman neljännen valtakuntansa ja järjestää suursodan Venäjää vastaan, joka tultaisiin käymään tuolla heidän rakentamallaan EU:n yhteisarmeijalla. Suomen ei todellakaan ole turvallista lähteä lähitulevaisuudessa näiden sotahullujen kyytiin, mutta siinäpä se asian nurja puoli on, että kaikki tämä EU-armeija hanke on päätetty jo etukäteen ja jos jokin EU-maa alkaa laittamaan kampoihin, niin silloin järjestetään tuollainen BREXIT-tyylinen viivytys ja väsytys taktiikka. Jotta saadaan painostettua äänestämään uudelleen. Sillä vain fasistisessa Euroopan unionissa ollaan sovellettu tätä uudelleenäänestystaktiikkaa, jos nämä äänestykset eivät mene näiden globalistien pillin mukaan.  Lähteet:  http://indietarget.blogspot.com/2018/10/stasin-kayttama-zersetzung-kuulostaa.html https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kommentti-toimistosihteeri-elakoityi-tavallisia-kansalaisia-alettiin-linkata-liivijengeihin/5308320#gs.5u3r2g http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html

Avainsanat: vladimir putin toisinajattelijat targeted individuals supo stasi mossad krp joukkovainonta gang stalking g4s europol eu ddr cia äänestys älypuhelin yksityinen yksin yhteistyö yhteinen usa wifi vuosi voi vladimir viina verkossa venäjä vehkala valtio valta vaikutus vaihe vahva vaarallinen uskoa unioni ulkomailla uhri tässä työpaikka tyyli tutkimaan turvallisuuspoliisi turvallisuus tunne tuhota todistus todistaa todellinen tietää tietokanta tieto tiedustelupalvelu teksti tehokas teemu taso tarvita tarkoitus tapaus taloudellinen taktiikka suuri suomessa suomi suomalainen sosiaalinen siivous seuraava sana salainen saksa saada ryhmä ruokakauppa pyöri putin puoli psyykkinen psykiatria presidentti potilas poliittinen poliisi poliisihallitus poks pharma pelko paras osallistua onni ongelma ohjelma nähdä nykyinen nimi neuvo muutama mitä markku maksa maa lääkäri lääke lähteä lähde lisätä liike laiton laitinen käydä kysymys ihminen kyseenalaistaa kypärä kuvio hän https http html housut hoito henkilö helsinkiläinen helsinki harjoittaa kuva koti kokonainen koko kohde kirjoittaa keskittyä kela keino kansalainen kansainvälinen järjestää juttu julkisuus joutua jonne jolla israel internet hanke globalisti firma eurooppa esimerkki englanniksi individual ilta ilmiö ilma elämä eduskunta drone data brexit blogspot big avoin avioliitto automaattinen asema armeija arki antaa alusta ajaa aito aiheuttaa 90


blogivirta.fi