Tänään on 24.10.2019 01:55 ja nimipäiviään viettävät: Rasmus, Asmo ja Fjalar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Mikko Saari:

Hyvä kasvatus perustuu kasvattajan hyvään itsetuntemukseen ja -arvostukseen - Kainuulainen varhaiskasvattaja 2019

Julkaistu: · Päivitetty:

Vasut ja OPSit ovat uudistettu ja niiden pedagogista sisältöä on tuotettu todellisuudeksi eri kouluasteilla parin vuoden ajan. Kaikkia näitä uudistuksia varhaiskasvatuksesta lukiokoulutukseen kuvaa halu kehittää kasvatuksen toimintakulttuuria lasten ja nuorten psyykkistä kasvua sekä kaikkinaista hyvinvointia edistäväksi. Paikalle oli saapunut reilut 500 varhaiskasvattajaa Kainuusta Vaikka maailma ja olosuhteet, joissa lapset lapsuuttaan elävät, muuttuvat, niin hyvän lapsuuden edellytykset eivät ole muuttuneet. Lapsi omaa samat tarpeet hyvälle kasvulle kuin ennenkin. Kun kysyimme uuteen kaupunkistrategiaan liittyen kajaanilaisilta päiväkoti-ikäisiltä lapsilta, mitä he arvostavat elämässään ja miksi Kajaanissa on hyvä asua, niin jokaisesta vastauksesta löytyi yhteisiä nimittäjiä: lapset rakastavat viettää aikaa perheen kanssa lautapelejä pelaillen, leikkien ja kirjoja yhdessä lukien. Leikkipuistot, päiväkotien lelut ja muut aktiivisen tekemisen edellytykset on oltava lasten mukaan kunnossa. Kun katsoo esimerkiksi perhepiirissä nuorimpia lapsia tai käy vierailulla päiväkodeissa, huomaa että leikki ja mielikuvitus innostavat ehtymättä. Nuket, pikkuautot ja muut perinteiset lelut ovat lapsille tärkeitä. Mielikuvitusleikit ja yhdessä jaettu mielikuvituksellinen todellisuus kasvattavat valmiuksia, joita myöhemmin tarvitaan. Lapsuus ja lapsen hyvän kasvun tarpeet ovat ikiaikaiset. Silti jotain on muuttunut ainakin osalla lapsista ja perheitä. Tarvitsemme aiempaa enemmän tietoisempaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Osa lapsista tarvitsee paljon ohjausta ja tukea aggression hallintaan. Osalla lapsista psyykkinen hyvinvointi horjuu jo valitettavan varhain. Näissä tapauksissa lähes pääsääntöisesti vanhemmuuden tuen tarve on kasvanut. Syyllisiä ei kuitenkaan kaivata vaan mielekkäitä tukimuotoja, joilla tuetaan vanhempia hyvään vanhemmuuteen. Luotan, että 99 prosenttia vanhemmista haluaa lapselleen hyvää. Edellytykset tämän hyvän tuottamiselle ovat osalla vanhempia vain murentuneet tai kadonneet. Ehkä oma lapsuus ja opittu vanhemmuus ovat olleet hataralla pohjalla, tai sitten vanhempien huolet perheen hyvinvoinnista, toimeentulosta, työstä tai vaikkapa koulutuksesta ovat ottaneet valtaa, mikä syö vanhempien psyykkistä jaksamista sekä sitä kautta vakaata vanhemmuutta sekä sujuvan arjen rytmiä, rutiineja ja rakkautta. Tämä teidän koulutuspäivä on sisällöltään uuden vasun ja uusien opetussuunnitelmien ytimessä. Pääsette työstämään monipuolisesti omaa pedagogista ajattelutapaanne siinä, miten päiväkodin toimintakulttuuria uudistetaan niin lasten kuin aikuisten kasvua tukevaksi oppivaksi yhteisöksi. Kun haluamme edistää lasten kasvua VASUn suuntaisesti eli tukea muun muassa vuorovaikutus- ja ilmaisutaitojen edistymistä, itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen kehittymistä tai edistää osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista, niin näiden asioiden tulee olla osa meidän aikuisten osaamista ja ajattelutapaa, ja toteutua meidän omassa arjessa. Kaisa Vuorinen luennoi myötätunnon ja myötäinnon kasvattavasta vaikutuksesta Kaisa Vuorisen ajatuksia lainaten meidän on huomattava hyvä lapsessa ja vahvistettava sen toteutumista kasvussa. Tuntematta Sivi Harkoman tutkimuksen alaa mutta arvailemalla luennon otsikkoa on todettava, että kasvua tukevaksi oppivaksi yhteisöksi kasvaminen edellyttää meiltä aikuisilta kykyä tunnistaa lasten yksilöllistä erilaisuutta sekä kykyä toimia sen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että arvostetaan lasta ja hänen ainutkertaisuuttaan mutta osataan aikuismaisesti ohjata lasta hyvään ja puututaan huonoon käytökseen. Tämä lienee kasvatuksessa kaikkein vaativin tehtävä: kuinka tuntea lapsen luontainen olemuksellisuus ja arvostaa sitä? Kuinka osaamme nähdä erilaisuuden, arvostaa sitä niin että toisaalta emme puutu jokaiseen mielestämme normista poikkeavaan toimintaan tai niin, että välinpitämättömästi annamme lapsen tulla toimeen omillaan oppimatta huomioimaan toisia. Paljon oletan tästä kasvatustaidosta kulminoituvan päivän viimeiseen esitykseen Tom Pöystin ”Uskalla olla sellainen kuin olet”. Erilaisuuden tunnistamisen ja arvostamisen perusta sekä kyky toimia kasvattavasti lähtee aikuisen kyvystä tuntea itsensä sekä kyvystä hyväksyä erilaisuus itsessään. Linkit: Kainuulainen varhaiskasvattaja 2019 Teksti on Kainuulainen varhaiskasvattaja 2019 koulutustapahtumassa (13.4.2019) pidetty tilaisuuden avauspuhe.  

Avainsanat: toteutua todellisuus teksti tehtävä tarve tarkoittaa tapaus syö varhaiskasvatus kasvatus kajaani hyvinvointi ytimessä yhteinen yhdenvertaisuus vuorovaikutus viettää vanhempi valta vaikutus työstä tutkimus tuntea tunne tukea tuki nähdä nukke muuttua muut mitä mielikuvitus maailma luento linkki leikki lasta lapsuus lapsi käytös kyky kuvata koulutus kehittää kasvu kaivata kaisa kadota jokainen jakaa hyväksyä halu esimerkki elävä elämä edellytys asua arvostaa arki aikuinen aggressio sisältö rutiini rakkaus rakastaa päivä päiväkoti psyykkinen pohjalla perinteinen perhe otsikko osaaminen olosuhde olettaa ohjata


blogivirta.fi