Tänään on 20.04.2019 11:14 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Siirtymiä:

Luopumisesta, valitsemisesta ja epänormatiivisuudesta

Julkaistu: · Päivitetty:

Ajattelin aloittaa tämän puhumalla siitä, että olen transsukupuoliseksi epätyypillinen, koska en ole aina tiennyt tai kokenut sukupuoltani samalla tavalla. Sitten toisaalta en kuitenkaan usko, että se on niin kovin epätyypillistä; ihmiset vain kokevat tarpeelliseksi rakentaa loogisen lapsuus--aikuisuus -jatkumon maailmassa, jossa vain harva uskoo olevan mahdollista, että kaikki tytöt eivät kasva naisiksi eivätkä kaikki pojat miehiksi. Luulen, että sukupuolikokemuksen häilyvyys on itse asiassa aika yleistä, mutta siitä vain puhutaan harvoin, koska sille ei ole olemassa sanoja, ei ole käsitteitä joiden piirissä sitä voisi ymmärtää. Itse koen toisinaan syyllisyyttä siitä, etten ole "normaali" transsukupuolinen ja että annan sen kuvan että kaikki transsukupuoliset ovat jotain sukupuolisekoilijoita. Tästä voinee päätellä, että norminmukainen, selkeä sukupuolisuus tulee usein transyhteisöissäkin arvostetummaksi asiaksi - ainakin tiedostamatta, sillä kaikki olemme kuitenkin kasvaneet yhteiskunnassa, jossa määrittelemätön sukupuoli on jotakin epämääräistä ja epäilyttävää. Mutta nyt olen lähdössä sivuraiteille. Varsinaisesti ajattelin kirjoittaa siitä, miten olen elänyt omaa elämääni eri aikoina kahden eri sukupuolen edustajana. Suurimman osan elämääni olen elänyt tyttönä. Näen siitä edelleen unia. Vaikka siinä oli ongelmansa, siinä oli myös monia puolia, joista pidin -- ja joista olen joutunut myöhemmin luopumaan. Jonkin aikaa sitten tulin siihen tulokseen, että tutustun ihmisiin pääasiallisesti harrastamalla seksiä. On minulla muutama sellainenkin läheinen ystävä, joiden kanssa en ole pannut, mutta he ovat vähemmistössä. Ja vaikka kaikki laasaslaiset valitukset naisen seksuaalisesta vallasta (so. valinnanvapaudesta) ovat mielestäni aika lailla silkkaa paskaa, on totta että tullessani nähdyksi miehenä olen enemmän uhka kuin mahdollisuus. Tyttöelämässäni sain valtavia määriä seksuaalista huomiota, jonka koin pääasiallisesti positiivisena (olen jostain syystä välttynyt sellaiselta häirinnältä, josta olen kuullut monilta muilta). Enää en saa. Kysymys ei ole pelkästään, tai edes varsinaisesti, siitä, että seksinharrastamismahdollisuuteni olisivat suuresti kavenneet. En tosin harrasta juurikaan satunnaisseksiä, mutta se johtuu paljolti siitä, etten (toisin kuin ennen) vietä kovinkaan paljon aikaa paikoissa joissa siihen olisi mahdollisuuksia. Suurempi vaikutus kadonneella huomiolla on siihen, pystynkö kokemaan itseäni haluttavaksi. Ja vaikka minulla on säännöllinen ja, mitenkään kerskumatta, ihan vitun hyvä seksielämä, minun on silti hankala hahmottaa sitä, että voisin jonkun mielestä olla haluttava. Reippaasti kärjistäen voisin sanoa, että olen ostanut aseman, jossa minua kuunnellaan, luopumalla siitä kokemuksesta, että minua halutaan. Olen joutunut luopumaan tietyistä muistakin asioista. Esimerkiksi tyttöporukan keskinäisestä solidaarisuudesta; nyt voin olla jonkinlainen liittolainen, mutta joudun harkitsemaan sanojani paljon enemmän, kun puhutaan naisista ja feminismistä, esimerkiksi. Ja joudun itse helposti jonkinasteisen hyökkäyksen kohteeksi, sillä minun kokemukseni kielletään (en ole voinut synnyttää, koska olen "mies", tai olen " aggressiivinen ", jos puhun transihmisenä). Minulla ei enää ole puolustajia samalla lailla kuin ennen, ja oikeuteni toimia feministinä saatetaan kyseenalaistaa. Lisäksi olen huomannut, että omalle sukupuolelleen epätyypillisiksi miellettyjä asioita harrastaviin miehiin suhtaudutaan aika eri tavalla kuin naisiin. Kun tyttönä menin mukaan vieraiden poikien footbag-peleihin, minuun suhtauduttiin aina positiivisesti ja koin oloni tervetulleeksi. Kun "miehenä" vaikka neulon, paikalla on aina joku joka ihmettelee, miten se on mahdollista (naiset) tai vitsailee siitä, että häntä ei ainakaan tähän saa aivopestyä (miehet). Silloinkin, kun positiivisia kommentteja esitetään, siihen tuntuu usein sekoittuvan jonkinlaista varovaisuutta ja pelkoa siitä, että jos ei nyt sanota kivasti niin se raukka masentuu. Väitän, että naisilla on roolivalintojen suhteen suurempi, joskaan ei todellakaan rajaton, liikkumavara ja että epätyypillisiä valintoja tekeviin miehiin suhtaudutaan helpommin negatiivisesti ("Homo!") ja jollain tapaa säälitellen ("Mitenköhän sekin niitä naisten juttuja sitten jaksaa kuunnella") -- tai vastapainoksi maskuliinisuutta ylikorostaen ("Onpa se mahtava isä, kun on lapsen kanssa ihan kahdestaan kotona, siihen pystyy vain harvat miehet" tai "No sillähän sitten työpaikalla naisia riittää, hehheh"). Jonkinlainen luopumisen aihe on myös ulkonäkö ja tyyli. Tiivistettynä: miehille ei tehdä kivoja, värikkäitä, kiinnostavia tai kokeilevia vaatteita. Miesten pukeutuminen on helppoa ja käytännöllistä, joka on toki, no, helppoa ja käytännöllistä. Olen kuitenkin aina kiinnittänyt paljon huomiota pukeutumiseen ja tyyliin ja ilmaissut itseani sitä kautta. Kehossani tapahtuneiden muutosten vuoksi suuri osa naisten vaatteista ei tunnu päälläni hyviltä; ne kiristävät hihoista ja hartioista vaikka muuten olisivat sopivan kokoisia. Enkä oikeastaan halua pukeutua juuri naisten vaatteisiin -- toivoisin vain, että vaatteissa olisi enemmän valinnanvaraa. Jossain vaiheessa selailin paljon japanilaisia tyyliblogeja , joissa värikkyys, söpöt asusteet, hameet ja muu Euroopassa feminiiniseksi mielletty ei todellakaan kuulu vain tytöille. Kaikkein suurimman luopumispäätöksen teen kuitenkin niissä tilanteissa, joissa haluan olla täysin läpimenevä: silloin joudun luopumaan omasta menneisyydestäni. Mietiskelin tätä, kun kuuntelin muutaman ihmisen puhuvan lapsuuden ja nuoruuden dokumentoinnista, videonauhoista, valokuvista, itse äänitetyistä kaseteista. On etuoikeus voida puhua omasta menneisyydestään ja lapsuudestaan kokematta epämukavuutta, epävarmuutta ja häpeää, tai joutumatta valikoimaan sellaisia asioita, jotka kelpaavat muittenkin kuultaviksi. Minulla ei sitä etuoikeutta ole, ja kuten yleensäkin etuoikeuksien kohdalla, ne joilla on, eivät edes sitä tajua.

Avainsanat: vaate usko seksuaalista seksi rakentaa uni ulkonäkö uhka työpaikka ymmärtää yhteiskunta värikäs voida valta valinta valinnanvara vaikutus vaihe vaatteet ystävä tyyli tyttö tullessani toivoa tilanne teen tapa synnyttää suuri sukupuoli suhde selailla pukeutuminen pukeutua puhua positiivinen poika piiri pelko kuunnella kotona kokea kirjoittaa kiinnostava jonkinlainen jaksaa isä ihminen ihmetellä häntä hyökätä hiha neuloa nainen muutos muutama muu mies mahtava mahdollisuus läheinen lapsuus lapsi kysymys kyseenalaistaa kuva peli paska pannu olo nuoruus harrastus hahmo eurooppa etuoikeus esittää esimerkki elämä edustaja asuste asema aikuisuus aika aihe


blogivirta.fi