Tänään on 15.09.2019 13:01 ja nimipäiviään viettävät: Sirpa ja Runar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Siirtymiä:

Julkaistu: · Päivitetty:

Jostain syystä olen pari päivää miettinyt, kadunko prosessiin lähtöä. Samaan aikaan tiedostan kuitenkin, miten paljon nautin omasta sosiaalisesta roolistani, enkä todellakaan haluaisi luopua siitä. Mutta luulen ettei omasta sukupuoliahdistuksestani olisi koskaan tullut niin pakottavaa, ellei sukupuoli olisi tarkasti rajattu ja kaksijakoinen asia. Olen miettinyt, haluaisinko kokeilla mennä läpi tyttönä, ja suhtaudun siihen varsin ristiriitaisin ajatuksin. Toisinaan unohdan täysin, ettei kehoni enää vastaa sitä, mitä se oli ennen - minulla ei ole enää rintoja, olen paljon lihaksikkaampi, ääneni on matala ja jos olisin aiemminkaan ajellut karvoja, nyt niitä pitäisi ajella melko paljon enemmän ja ihan uusilta alueilta. Tyttönä olisin ehkä voinut elää, mutta naiseuteen liitetyt asiat ja odotukset olivat ihan liian ahdistavia. Tai ainakin itse pidin tyttöyttä paljon vapaampana kuin naiseutta, enemmänkin tiettyjen biologisten tosiasioiden myöntämisenä ja niistä huolimatta toimimisena kuin valmistautumisena aikuisen naisen(sic) elämään. Siksi ahdisti, että muu maailma ei tuntunut antavan minulle mahdollisuutta elää sellaista elämää kuin olisin halunnut. Olen kuvaillut olotilaani nyt, prosessin ollessa varsin pitkällä, sanomalla että kun aikaisemmin minun oman itseni, persoonani, ja muun maailman välissä tuntui olevan jonkinlainen muuri, joka esti muita näkemästä minua sellaisena kuin olen, nykyään ei enää tunnu siltä. Luulen että se muuri ja keinotekoisuuden tunne ilmestyisi takaisin, jos oikeasti yrittäisin saada muita näkemään minut tyttönä. Olen myös miettinyt motivaatiotani. Kuten olen todella monta kertaa sanonut, tyttönä oli helpompi harrastaa seksiä. Tyttönä oli helpompi saada huomiota ja olla varma omasta viehättävyydestään. Mutta pikkuhiljaa olen alkanut tajuta, että suurimmat esteet ovat kuitenkin omassa mielessäni, eivät muiden ihmisten suhtautumisessa. Kukaan ei ole koskaan torjunut minua sukupuoleeni vedoten (paitsi silloin kun olin tyttö!), mutta selitän sen sillä, että olen lähestynyt vain valikoituja ihmisiä, ja jos lähestyisin useampia, jollekin se olisi kynnyskysymys. Kuitenkin monelle ihmiselle kynnyskysymyksiä ovat varmasti esimerkiksi ulkonäköni ylipäätään tai poliittiset mielipiteeni, mutta niistä en stressaa ollenkaan, sillä ne ovat osa minua. Minun pitäisi hyväksyä myös epätyypillinen sukupuoleni osaksi minua eikä nähdä sitä heikkoutena ja poikkeavuutena, kuten nykyään helposti teen. Helpommin sanottu kuin tehty, tosin, mutta kai tässäkin eteenpäin mennään. Huomasin muuten yhden kiinnostavan ajatuskuvion liittyen tytöksi pukeutumiseen: mietin, että olisiko se nyt sitten muka helpompaa, jos joku pitäisi mua tyttönä ja sitten huomaisi etten olekaan. Ja sitten muistin että ai niin, onhan mulla se pillu.

Avainsanat: varma ihminen hyväksyä harrastaa esimerkki elämä aikuinen ahdistua sosiaalinen seksi saada rinta prosessi poliittinen pari olin nähdä muuri muu muka muisti mitä mielipide useampia unohtaa tuntua tunne teen maailma luopua kokeilla jonkinlainen tajuta suuri sukupuoli stressi


blogivirta.fi