Tänään on 22.04.2019 17:38 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Siirtymiä:

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen aloittanut muutaman tekstin ja jättänyt ne taas kesken. Tässä blogissa on keskeneräisiä tekstiluonnoksia ehkä yhtä paljon kuin julkaistuja tekstejä, mutten koskaan jaksa palata niihin. En ole jaksanut keskittyä yhteenkään tekstiin niin, että olisin saanut sen loppuun asti, ja välillä mietin että mitäköhän pointtia tämänkin asian kirjoittamisessa mahtaa olla. Nyt aion kuitenkin yrittää saada tämän julkiseksi asti, vaikka sitten paljon huonompana kuin haluaisin. Elän taas leikkauskautta: rintakehää paikkailtiin siirtämällä siihen rasvaa ja muutaman kuukauden päästä sitä parsitaan taas lisää, sillä sain vihdoin viimein lääkärin suostumaan siihen, että nännejäni siirretään. Eihän tästä olekaan tapeltu kuin reilut puolitoista vuotta, lääkärin mukaan vaarana on että menevät sitten siirrettäessä liian ylös, omasta mielestäni niitä voisi nostaa vaikka kymmenen senttiä eivätkä silti näyttäisi oudolta. Lääkäri suostui kuitenkin vaatimukseeni siitä, että nostoa tehdään ainakin kaksi senttiä. Toivottavasti se sitten toteutuu käytännössäkin. Lisäksi päätin kuitenkin mennä kohdunpoistoon. Alkuperäinen syy siihen, etten halunnut kyseistä operaatiota, oli se että se olisi pidentänyt toipumisaikaa leikkauksesta ja ollut muutenkin isompi operaatio, ja kuvittelin vielä että voisin käydä vuosittain tarkistuttamassa mahdolliset solumuutokset gynekologilla. No, jo aikaisemmin kärsin orgasmin jälkeisistä alavatsakivuista, eivätkä ne ole hellittäneet munasarjojen poiston myötä ollenkaan. Lisäksi en ole käynyt gynekologilla enkä haluakaan käydä, vaikka siihen voisi olla syytä jo senkin vuoksi, että ajoittainen epämääräinen verenvuoto ei ole loppunut, vaan sitä on ollut ainakin kerran munasarjojen poiston jälkeen. Sitä ennen kyse oli siis ilmeisesti siitä, että testosteroni ei lamauttanut omaa hormonitoimintaani, vaan kohdun limakalvo paksuuntui edelleen ja oman veikkaukseni mukaan myös ovulaatioita tapahtui - ainoastaan kuukautiset loppuivat, mikä tarkoitti sitä että limakalvo paksuuntui ja paksuuntui ja aiheutti aika helvetillisiä kipuja, kun ei päässyt vuotamaan ulos. Välillä se vuoti mekaanisen ärsytyksen (so. penetraation) seurauksena, välillä taas söin keltarauhashormonikuurin, jonka seurauksena tuli jonkinlainen tyhjennysvuoto. En tiedä että mitä helvettiä vatsassani nykyään tapahtuu, kun oman ymmärrykseni mukaan limakalvo ei ainakaan enää voi kasvaa. Mutta kivut siis jatkuvat, joten päätin että poistetaan sitten sekin. Eli yhteensä kolme leikkausta reilun puolen vuoden sisällä; yksi takana, kaksi edessä. Nännien uudelleensijoittelu on tosin vain paikallispuudutustoimenpide. Tässä viime kirjoituksen jälkeen on ollut aikaa pohtia myös omaa identiteettiäni. Olen tullut sen verran kauan tutkimusjaksosta ja sen jälkeisistä todisteluista seurantakäynneillä ja hetun vaihtoa varten, että voin jo alkaa miettiä sitä, miten itse näen itseni, miten itse haluan toimia ja minkä itse koen mukavaksi. Enää ei tarvitse ajatella sitä, millaisen mielipiteen muut minusta muodostavat, koska se ei enää ole ehtona millekään omassa elämässäni. Aika helpottavaa! Päätin siis, että en häpeile enkä peittele asioita siksi, että ne ovat jotenkin liian tyttömäisiä ihmiselle, joka vaikuttaa miespuoliselta. Varsin iso päätös ja erityisesti häpeämisestä eroon opetteleminen on hankalaa. Vaikka verbalisoin ajatuksen mielessäni vasta muutama viikko sitten, se on kuitenkin vaikuttanut jo aika positiivisesti omaan elämääni, sillä en stressaa enää niin paljon siitä, millaisen vaikutelman annan muille. Pidän kuitenkin tärkeämpänä sitä, että voin toteuttaa itseäni tavoilla jotka tuntuvat minulle sopivilta, kuin sitä että en herättäisi minkäänlaista hämmennystä sukupuolen suhteen. Sukupuolihämmennyksen herättäminen on kuitenkin aina ollut minulle tärkeä osa itseni ilmaisua, ja oli vaikeaa joutua luopumaan siitä monen vuoden ajaksi tutkimusten vuoksi. Jos luit edellisen kappaleen tarkasti, saatoit huomata että käytin ilmausta "vaikuttaa miespuoliselta". Pidän sitä suhteellisen tarkkana ilmauksena tällä hetkellä: minut tulkitaan epäröimättä mieheksi, mutta en identifioidu sellaiseksi. En ole missään vaiheessa pitänyt itseäni miehenä, ja nyt, kun minulla on mahdollisuus elää omaa elämääni ilman, että jokin psykiatrinen päätöksentekoelin määrää siitä, haluan alkaa irrottautua koko nimityksestä. Nyt, kun olen päässyt ulkonäössäni tiettyyn pisteeseen, en koe että minun pitäisi rakentaa sukupuoltani sanallisille ilmaisuille. En siis ole mies. No, ehkä joissain määrin koen sanallisten ilmaisujen puutteen hankalaksi. En ole nainen enkä ole mies; mikä sitten voin olla? Miksi oleminen ylipäätään on niin tärkeää? Riittäisikö, jos yksinkertaisesti sanoisin, etten pidä tietyistä nimityksistä ja toivoisin, ettei niitä käytettäisi minusta? Ehkä, ainakin joillekin ihmisille. Toisille taas varmasti ei. Tässä vaiheessa en vielä oikein osaa itsekään sanoa, haluaisinko täsmällisen ilmaisun sille, mitä koen olevani - ja onko se ylipäätään mahdollista, sillä en tiedä onko minulla varsinaisesti minkäänlaista sukupuoli-identiteettiä. Ehkä se, mitä koen, on vain ahdistusta oletettujen identiteettien sopimattomuudesta.

Avainsanat: viikko vaikuttaa vaihto vaihe tässä tutkimus tulkita yrittää voi tuli toteutua toteuttaa toivoa teksti tarvita tarkoittaa tapahtua syy sukupuoli suhde stressi sentti saada rakentaa päätös päästä positiivinen poistaa pointti pohtia piste palata operaatio onko nostaa nainen muutama muut muodostaa mitä miettiä mies mahdollisuus mahdolliset lääkäri leikkaus käydä kärsiä kuvitella kuukausi koko koe kipu kirjoitus keskittyä kasvaa joutua jonkinlainen iso ilmaisu ihminen identiteetti huomata helvetti elämä blogi alkuperäinen ajatus ajatella aika ahdistus


blogivirta.fi