Tänään on 23.04.2019 05:25 ja nimipäiviään viettävät: Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Yrjänä, Georg, Gran, Örjan, Jöran, Jörgen ja Jörn. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suomalaisena Virossa:

Erään matkan anatomia: Osa 1 – Jippii, rannikko näkyy!

Julkaistu: · Päivitetty:

Matkustaminen on nykypäivien suomalaisille tuttua touhua. Totta kai toiset matkustavat useammin tai kauemmaksi kuin toiset. Joillekin taas kelpaavat vain extremejutut ja -kohteet, ne harvinaiset paikat, jonne on vaikea päästä. Joillekin taas ylelliset luxuslomat antavat sitä kauan kaivattua rentoutumista arjen kurimuksesta ja työelämän paineista. Ja monet matkustavat työkseen niin paljon, että lomillaan he eivät lentokoneeseen nouse. Ja onpa niitäkin jotka huolestuvat hiilijalanjäljestään ja vähentävät ainakin lentomatkailua periaatteellisista syistä. Kaikilla ei ole samalla tavalla varaa matkustaa kuin mitä toisilla, senkin ymmärrän, kun taloudellisesti tekee tiukkaa. Mitä yritän sanoa on se, että enää ei matkustaminen ole vain harvojen huvia. Tapoja on monia. Minä matkustan valitettavan harvoin. Milloin tulee aika, milloin raha vastaan. Vaikka matkustaa voi edullisestikin, on sekin raha pois jostain muusta. Itse asiassa matkustan niin harvoin, että joka kerta tuntuu lentokentilläkin tonttuilu haasteelliselta. Juuri kun luulit osaavasi käytännön, huomaat että taas on jotain muuttunut. Itsepalvelulla checkaudutaan lennolle, passintarkastuskin tehdään omatoimisesti operoiden koneiden ja kameroiden kanssa. Lentolipun korvaa kännykkään ladattu QR-koodi jota vilautetaan vain lähtöportin skannerille. Vain turvatarkastuksessa saat kontaktia tiukkailmeiseen kenttähenkilökuntaan, joka on vain ja ainoastaan epäluuloinen sinua kohtaan. Ilmeettömän kohteliaasti. Tätä kaikkea mietin kun astuin Norwegianin koneeseen, suuntana Malaga. Mietin sitä, miltä tuntuu astua koneesta ulos ja tuntea lämmin ilma kasvoillaan, haistaa ensimmäiset tuoksut, jotka ovat taatusti erilaisia kuin mitä Otepäällä. Miltä tuntuu, kun takana on hyinen talvi ja edessä etelän lämpö. Mietin minä sitäkin että taas on virolaisen Myökkipyökkimetsän oma Hyppelihiiri lähtenyt jonnekin, jossa se ei ole ennen ollut. Ja että miten se tulee pärjäämään ja mikä sitä odottaa.  Siksipä minua ilahdutti kun neljän ja puolen tunnin kuluttua, koneen alettua laskeutumisen, käytävän toisella puolella olevan perheen äiti päästi spontaanin riemunkiljahduksen katsoessaan ikkunasta ulos: ”Jippii, rannikko näkyy! Katsokaa lapset! Välimeri! Minkä värinen se onkaan!” Joku muukin on yhtä innostunut, jännittynyt ja odotuksia täynnä kuin minä. Ja uskaltaa sen näyttää. No, en minä tuikituntemattomaan ollut kuitenkaan menossa. Espanjassa olen ollut aiemminkin, kieltäkin koulussa oppinut, mutta Aurinkorannikko on ollut tähän asti minulle tuntematonta aluetta. Toki olin lukenut ja kuullut siitä paljon. Fuengirola ja Torremolinos sanoina ja kuvinakin muodostaneet ennakkoasenteita ja -odotuksia. Kuka muistaa vaikkapa sellaisen kirjan kuin Kohtauspaikkana Torremolinos? Minun lukiovuosinani monen kädessä kulunut kulttikirja hippinuorista Aurinkorannikolla. Tai kuka muistaa takavuosien telkkariohjelman missä juontajana toiminut Jorma Pulkkinen levittelee ohjelman alussa käsiään rantabulevardilla ja huudahtaa haltioituneesti: Tämä on Fuengirola!  Ja mikäpä minulla muutenkaan oli ollessa. Ja olihan minua siellä tutut ihmiset odottamassa. Perhe Rummukainen, joka oli tässä vaiheessa viettänyt siellä jo viitisen kuukautta. Ja vanha työkaverini Ari, joka puolisonsa Antin kanssa on perustanut Fuengirolaan optikkoliikkeen. Hyviin käsiin minä olin tulossa. Rummukaiset ja minä Malagan lentokentällä. Tästä se alkaa!

Avainsanat: katso kasvo kamera juontaja jonne ilma ikkuna etelä espanja astua arki ari antti anatomi alku alue aika ohjelma odotus odottaa näyttää muistaa mitä minä matkustus matkustaa lämpö lämmin lentokenttä lento ladattu käsiin kännykkä käsi kulunut koodi kone kohde kirja voi varaa vanha vaikea vaihe tässä työkaveri työelämä tuttu tuoksu tuntea tapa talvi taloudellinen suomalainen rannikko raha päästä puoliso pulkkinen perhe olin äiti yrittää värinen


blogivirta.fi