Tänään on 20.04.2019 03:14 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suomalaisena Virossa:

Ensin lensi Juri Gagarin – ja sitten minäkin

Julkaistu: · Päivitetty:

Alkusanat: Tämä blogi on seissyt telakalla jo pitkään monestakin syystä. Ei mistään dramaattisesta kuitenkaan. Lähinnä vain on tuntunut että kaikki on jo sanottu mitä tulee elämäämme Virossa. Elämä on jatkunut koko lailla vanhoja tuttuja latuja hiihdellen, jos sallitte tällaisen ontuvan urheiluvertauksen. Me kun emme tunnetusti hiihdä. Edes ontuen. Nyt ajattelin kuitenkin hetkeksi herätellä tätä henkiin matkakertomuksen muodossa. Minne kaikkialle menin, se selviää tarinan edetessä. Matka-aika oli 19.2.-18.3.2019 eli reissussa olin liki kuukauden. Ja näin tämä tarina lähti käyntiin. ------------------------------------------------------------------------- Prologi Iki-ihana Heikki Salo, Miljoonasateen nokkamies Se lähti liikkeelle Miljoonasateen kolkytvuotisjuhlakonsertista Tallinnassa viime lokakuussa. Ajatus matkalle lähdöstä. Lennä Juri Gagarin lennä! Miksen minäkin? Ajatus ei ollut oma vaan sen esitti ystäväni Seija, myös Rummukaisen Mammana tunnettu. (Rummukainen siis se pieni Peipsin vanhauskovaiskylästä pelastettu pikkukoira, josta olen täälläkin aiemmin kertonut.) Seija ja miehensä Risto (jatkossa Seija ja Risto Rummukainen) olivat toimineet puuhanaisina ja -miehinä Tallinnan konsertissa. Konsertin jälkeen heitä odotti puolen vuoden loma Espanjassa, Benalmádenassa lähellä Malagaa. Ja Tallinnan legendaarisen Rock Cafen iloisissa tunnelmissa ja keskellä rockin rytkettä ja vilkkuvia valoja Seija esitti minulle kutsun. ”Lähde sinäkin! Meillä on tilaa vaikka kuinka. Pääsisit pois tästä kaikesta, jatkuvasti pimenevästä talvesta, loskasta ja synkkyydestä. Voisit olla niin pitkään kuin ikinä haluat. Tule!” Minä naurahdin ja kiitin kutsusta. Ajattelin kutsun olevan kuitenkin vain kohteliaisuus. Sellainen pieni hyvittely siitä, että muutamien päivien kuluttua he lennähtäisivät etelän lämpöön ja minä jäisin kärvistelemään Pohjolan pimeyteen. Mutta ajatus oli kuitenkin herkullinen. Lähteä etelään. Valoon! Kun Seija muutamia kuukausia myöhemmin esitti minulle saman kutsun uudelleen oli alitajunta tehnyt tehtävänsä. Miksi en!? Pimein kausi vuodesta oli tosin jo ohi – marraskuu on minulle aina ollut erityisen raskas kuukausi – mutta loskaa ja kylmää riittäisi vielä pitkäksi toviksi eteenpäin. Ja niinpä epäröimättä otin kutsun vastaan. ”Kyllä! Minä tulen!” Alkoi halpalentojen etsintä. Pian jo löysinkin mainion ja edullisen Norwegianin lennon ja sen varasin. Yksisuuntainen tiketti Helsingistä Malagaan alle satasen. Ei huono. Helmikuun puolivälissä pakkasimme auton ja ajaa hurautimme Otepäältä Tallinnaan ja sieltä laivalla Helsinkiin. Muutama päivä Helsingissä ja hieman reissausta muuallekin. Ja tiistaiaamuna 19.2. ajelemme aamuhämärissä Seutula-Vantaalle. Kimmo saattelee minut turva- ja passintarkastukseen asti ja jää lasiovien taakse kun minä katoan suureen maailmaan. Seikkailuun! Seikkailu odottaa

Avainsanat: heikki etelä espanja elämä blogi ajatus ajaa aika lokakuu lennon latu laiva kylmä kuukausi kutsu konsertti koko kimmo kausi jää iki ihana huono herkullinen henki helsinki helmikuu muutama mitä minä me matka marraskuu lämpö lähteä loma viro vantaa valo turva tunnelmissa telakka tehtävä tarina talvi tallinna suuri seikkailu seija salo rock risto raskas päivä puoliväli prologi pohjola pieni olin odottaa ystävä


blogivirta.fi