Tänään on 14.10.2019 20:50 ja nimipäiviään viettävät: Elsa, Else, Elsi ja Ilse. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suvikumpu:

Kesäinen kevätpäivä

Julkaistu: · Päivitetty:

Tämä pääsiäisviikko on ollut suorastaan kesäinen. Pihalla on enää pari pientä lumiläiskää, vaikka meilla on aika varjoinen piha. Aurinkoisimmilla paikoilla krookukset ovat kukkineet jo pari viikkoa. Sitruunaperhonen on ottanut vakiopaikakseen nämä krookusten mesibaarit, poikkeaa siellä useamman kerran päivässä. Muutama nokkosperhonenkin on näkynyt ja yksi kiireinen suruvaippa. Pitkäksi venähtäneen blogitauon aikana ehti viikko sitten olla talvikin, kesken kevättä.. Talvikuvat olen ottanut 9.4. Vaikka en ole tänne blogin puolelle ehtinyt, instagramiin olen muutaman jutun ehtinyt päivittää. Instassa kerroin myös tuoreeltaan meidän puutarhasiilimme kuulumiset. Juuri ennen viime viikon takatalvea hän heräsi talviuniltaan ja taapersi viimekesäiselle ruokintapaikalleen. Hänellä on nyt ruokaa ja vettä puuvajassa, siellä hän taitaa puupinojen alla viettää muutenkin päivät. Iltaisin yhdeksän maissa hän lähtee iltalenkille ja tarkistaa lintujen ruokintapaikan alustan,  illalla täytetty ruokakuppi on aina aamuisin tyhjä. Eipä olisi viikko sitten osannut kuvitella tämän viikon olosuhteita! Ruusa niin nauttii auringosta ja lämpimistä päivistä! Ruotsista messumatkalla ostetut orvokit ovat hyvin selvinneet takatalvesta ja paistattelevat nyt auringossa. Puiden ja pensaiden silmut paisuvat ja poksahtelevat auki Viitapihlaja-angervo 'Sem' Suklaakirsikka Punapähkinä Ruusa-the gardener ja auringonpalvoja. Vaan arvatkaa, harmittaako minua kuin pientä oravaa! Varsinaisessa keväthurmoksessa touhotin menemään pihalla katsomatta jalkoihini ja kompastuin roudan talven aikana nostaman pihalaatan reunaan. Ei tullut mitään isoa vahinkoa, en lyönyt päätäni, luuntiheyskin on hyvä, luita ei murtunut, eikä tullut edes mustelmia. Ainoastaan olkapää meni sijoiltaan! Se laitettiin näppärästi, kivuttomasti ja nopeasti paikoilleen päivystyksessä. Yhtään se ei ole kipeä ja käsi toimii ihan normaalisti, mutta vielä pääsiäisen yli kättä täytyy pitää kantositeessä ja sen jälkeenkin vielä melkein kuukauteen sitä ei saa käyttää normaalisti! Jotain jumppaohjeitakin pitäisi käydä hakemassa. Se isovarvas, jonka potkaisin siihen kivenreunaan, on kyllä vähän kipeä vieläkin..... Piti aloitttaa työtkin tällä viikolla, mutta se siirtyi pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Vaikka ihan kaikkia töitä siellä en hetii voikaan tehdä, on onneksi paljon sellaistakin, mitä voi tehdä, kunhan kädellä ei nostele mitään painavaa. Onni on myös täällä kotona oleva ihan paras mies, joka auttaa niissä puutarhahommissa, mihin itse en nyt pysty, vaikka ne eivät ihan hänen juttunsa olekaan! Aurinkoista ja lämmintä pääsiäisviikkoa sinullekin! ♥

Avainsanat: sipulikukat puutarhassa pihalla perhoset kissaystävät kevät voi viikko viettää täytetty tänne tyhjä tarkistaa talvi ruotsi ruoka pääsiäinen päivittää puiden pitää piha pari paras orvokki onni olkapää nauttia muutama mitä mies luu lintu käyttää käydä käsi kuvitella kotona kipeä kiireinen kesäinen jälkeenkin instagram ilta hän blogi auttaa aurinko alusta aika aamu


blogivirta.fi