Tänään on 22.05.2019 20:09 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kemppinen:

Nuotio

Julkaistu: · Päivitetty:

Lehti kertoo, että kaverini Kimmo Nuotio täytti 60 vuotta, ja tapahtuman johdosta hän lausui pari painavaa sanaa haastattelussaan. Sitä hän ei voinut suoraan sanoa, että oikeustieteessä rikosoikeuden opetuksen taso on noussut odottamattoman paljon. Samalla oppikirja ja käsikirjat ovat todella hyviä. Nuotio on ollut itse rikosoikeuden professorina nostamassa tuota tasoa. Siitä ei ole lainkaan pitkä aika, kun esimerkiksi itse käytin jokseenkin säännöllisesti ruotsalaisia tutkimuksia apuna yrittäessäni tuomarina selvittää vaikeita kysymyksiä. Miten määrittyy osallisuus, esimerkiksi avunanto, taloudelliseen rikokseen? Tai – tätä ei kysytä opiskelijoilta eivätkä muut halua keskustella asia: oliko lain mukaista tuomita 1918 vangiksi otettuja punaisia maanpetoksesta? Punaisten toiminta näyttää vahvasti rikokselta, jonka nimi oli kapina. Siitä oli säädetty kuritushuonerangaistus. Nuotio viittaa nyt 60-vuotiaana asiaan, jonka taisi ensimmäisenä ottaa esiin yhteinen ihanteemme professori Inkeri Anttila. Ja tuossa asiassa vuosi 1918 on hyvä esimerkki. Ainakaan tutkijoiden ja tuomareiden ei pitäisi sekoittaa toisiinsa rikosoikeutta ja oikeudenmukaisuuden kaipuutaan. Aina ja aina olisi huolella mietittävä, onko laki ja etenkin onko rangaistus hyvä keino päämäärien tavoittamiseksi. Tiedämme hyvin, että esimerkiksi vankilan selvin konkreettinen vaikutus on, että vankilaan kerran joutunut joutuu sinne toistekin. Yhtä hyvin tiedämme, että monissa tapauksissa vankilaan kerta kaikkiaan on tuomittava, ja senkin tiedämme, että on ihmisiä, joita ei pitäisi päästää sieltä koskaan pois. Mutta miten tällaisen toteuttaa, se on se kysymys. Vuoden 1918 oikeudelliset selvittelyt ei ollut mielestäni ”laillisuuden haaksirikko”. Sitä nimitystä on käytetty.  Mielestäni karkea virhe oli yrittää selvittää kymmenien tuhansien vahvasti talonpoikaiskapinaa muistuttanutta menettelyä oikeudenkäynneillä. Rikosoikeudellisia keinoja käytettiin asiaan, johon ne eivät lainkaan sovi. Miten aiomme toimia ympäristöongelmissa? Väittäisin ettei rikoslaki ole niille hyvä ympäristö. Lisätään siihen viestintä ja sananvapaus ja tietosuoja. Sen jälkeen kysytään, olisiko nyt aika perääntyä hienosta ajatuksesta, että kaikki merkittävät rikokset kootaan samaan rikoslakiin. Kun ei niillä ole juuri mitään yhteistä enää. Paitsi lainvastaisuus. Ja lainvastaista on vaikka mikä. Ongelmana ei ole vähempi kuin rangaistusjärjestelmän perusteet. Kemppinen Blog

Avainsanat: oikeushistoria - tuomarit yrittää ympäristö yhteinen sekoittaa sananvapaus vuotias vuosi ruotsalainen rangaistus punainen professori pari ottaa oppikirja opetus onko vankila vanki vaikutus tutkimus tutkija tuomita tuomari toteuttaa toiminta tietosuoja taso näyttää nuotio nimi muut lehti lausua laki käytetty käyttää kysyä kysymys konkreettinen kimmo keskustella kemppinen keino tapaus tapahtuman selvittää virhe viestintä kapina inkeri hän huoli esimerkki blog anttila aika


blogivirta.fi