Tänään on 23.10.2019 05:42 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Aurora Borealis:

Etappi 3

Julkaistu: · Päivitetty:

Abisko–Kilpisjärvi Päivät 19–30 Päivä 19 Abisko–Pålnostugan Olin päättänyt nukkua pitkään ja että en tänään pitäisi mitään kiirettä. Siitäkin huolimatta olin ylhäällä ennen kahdeksaa. Toisaalta takana oli jälleen 8-9 tunnin unet, joten miksipä sitä pidempään nukkuisi. Aamun luksushetki oli lämmin suihku leirintäalueella. Suihkun jälkeen söin aamiaisen, pakkailin hissukseen tavarani ja totesin, että ruokaa oli jäänyt edellisiltä pätkiltä yli todella paljon. Laskeskelin seuraavan etapin ruokatarpeen alkureissun kulutuksen mukaan ja vaikka se kuinka inhotti, päädyin heittämään ruokaa pois parisen kiloa. Lähinnä siis edellisiltä etapeilta yli jäänyttä ruokaa. Kamat kasassa siirryin Abiskon tunturikeskuksen eteen istuskelemaan. Soittelin muutaman puhelun ja surffasin facebookissa, minkä jälkeen vein puhelimen sisälle lataukseen. Latautumista odotellessani söin toisen aamupalan. Ennen lähtöä punnitsin vielä rinkkani ja mittari näytti ihan kiitettävät 33 kiloa. Vielä kun otin käteni pois vaa'alta roikkumasta jäi pelkälle rinkalle painoa 32 kiloa :) Taakka oli raskas ja mies hieman väsynyt, mutta olin päättänyt pitää vapaapäivän pian parin seuraavan päivän aikana. Reippain mielin aloitin kolmannen etapin. 12 päivän kuluttua olisin Suomen puolella Kilpisjärvellä. Reitti kulki ensimmäiset viisitoista kilometriä Rallarvägeniä pitkin. Tie oli rakennettu junaradan rakentamista varten ja on nykyään osa Kalottireittiä. Jäljellä olevaa reittiä ei ehkä enää voinut kutsua tieksi, vaan poluksi. Joka tapauksessa polku oli helppokulkuinen sekä myös hyvin (ja tyylikkäästi) merkitty. Polkua pitkin oli äärimmäisen helppo kulkea ja matka sujui aluksi melko nopeasti. Pikku hiljaa rinkan paino ja yleinen uupumus alkoivat hieman painaa. Kävelytahti hidastui ja taukoja tuli pidettyä hieman useammin. Noin kahdeksan kilometrin päässä Abiskosta ohitin Björklidenin kylän. Aika tuntui kuluvan hitaasti eikä maisemat olleet juuri kummoisia. Muutama kilometri Björklidenistä eteenpäin huomasin vasemmalla puolella polkua pienen hautausmaan. Pidin tauon ja kävin katsomassa paikkaa. Hautausmaa oli aikanaan rakennettu radanrakentamisessa menehtyneille. Jatkoin vielä matkaa ja päätin samalla pitää lounastauon heti, kun pääsisin veden äärelle. 1,5 kilometriä ennen maantien ylitystä löytyikin pieni laavu järven rannalta. Söin lounaan, join kahvin ja vedin vielä vähän Tuplaa päälle. Olo oli parempi, mutta edelleen väsynyt. Väsymys oli ehkä enemmänkin henkistä kuin fyysistä, mutta joka tapauksessa olin kyllä levon tarpeessa. Näin raskaan rinkan kanssa 10-15 kilometriä olisi ollut hyvä päivämatka minulle. Nyt olin tullut sen viitisentoista kilsaa ja olin aika puhki. Laavu kilometrin päässä tiestä oli kuitenkin liian huono paikka leiriytymiseen, joten matkaa oli jatkettava. Ajattelin yrittää Pålnostuganille saakka, jolloin päivämatkaksi tulisi 22 kilometriä. Samalla päätin, että jos sinne saakka pääsen, pidän huomenna vapaapäivän. Vapaapäivästä innostuneena jatkoin jälleen matkaa. Tien ylityksen jälkeen juttelin hetken samaan suuntaan lähdössä olleelle miehelle. Hän oli menossa muutaman kilometrin päähän kalaan. Lähdimme samaan aikaan liikkeelle ja minä yritin kovasti pysyä perässä, mutta aika pian huomasin, että oma askel ei ollut yhtä reipas kuin hänen. Parin minuutin jälkeen hän oli kadonnut näkyvistä. Polku kohti Pålnostugania oli selkeästi vaativampi kuin mitä Rallarvägen oli. Reitti oli kalliota, kivikkoa, juurakkoa ja ennen kaikkea jyrkkiä nousuja ja laskuja. Keli oli kirkastunut ja maisemat paranivat jatkuvasti, mutta mieli oli silti vähän synkkä. Koitin miettiä edessä olevaa tupaa ja huomista vapaapäivää, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Viimeiset kilometrit oli yhtä kiroilua ja tuskaa. Hyttysiä oli ilmaantunut aivan tajuttomasti, joten taukoilukaan ei kiinnostanut. Tämä polku ei tuntunut loppuvan ikinä. Kun viimein mökki tuli näkyviin, oli olo todella helpottunut. Tupa oli auki kuten Alesjauren isäntä oli kertonut. Lisäksi tupa oli tyhjillään. Heitin rinkkani alas ja kävin pikapesulla järven rannalla. Päivällisen kruunasi karkit ja sipsit. Jälleen tuli päivän aikana vedettyä itsensä aivan piippuun, mutta tietysti sitä mukavampi oli nukahtaa kaikkensa antaneena. Päivämatka: 22 km Yhteensä: 303 km Päivä 20 Pålnostugan Hyvin nukuttu yö takana. Tuvan suojasta ja rauhasta oli mukava heräillä vapaapäivään. Eipä ne telttaherätyksetkään mitenkään inhottavia ole, ei todellakaan. Autiotuvassa on kuitenkin se hyvä puoli, että voi nousta ylös pukematta ulkovaatteita päälle ja istua suoraan pöydän ääreen keittelemään kahvia. Kahvit keittelinkin tänä aamuna ennen kuin aloin niin sanotusti millekhän. Ulkona keli näytti hyvältä ja jotenkin siinä kahvia juodessa oli taas älyttömän hyvä fiilis koko reissusta. Eilisiltaan verrattuna siis aika lailla päinvastainen olo. Aamutoimien jälkeen lähdin rantaan pesemään pyykkiä. Rannasta oli hienot näkymät Abiskon suuntaan Lapinportille - tunturimuodostelmalle, jonka olin nähnyt eilen moneen otteeseen. Tällaisissa olosuhteisa jopa pyykkääminen on mukavaa ja rentouttavaa. Päivän aikana tuli laiskoteltua, lueskeltua ja tutkiskeltua tulevaa reittiä Kilpparille. Lisäksi sain aikaiseksi myös sen, mikä minun oli tarkoitus tehdä jo kotona: ompelin lipun kiinni rinkan läppään. Siinäpä oli hommaa kerrakseen. Tämän suuren urakan jälkeen kävin vielä järvellä uimassa. Vesi oli aika jäätävää, joten piristys oli taattu. Koko päivänä en ollut nähnyt yhtään ihmistä, kunnes illalla kaksi nuorta poikaa ja yksi aikuinen nainen kulkivat tuvan ohi. He olivat tulossa myös Abiskon suunnalta, mutta jatkoivat suoraan Kalottireittiä eteenpäin. Seura olisi tietysti kelvannut, mutta eipä toisaalta yksinolo ainakaan vielä ahdistanut. Päivälliseen kuului tällä kertaa oikeaa pekonia, jonka olin ostanut Abiskosta. Hyvän ruuan jälkeen tein vielä spesiaalijälkkäriä. Rouhittuja pähkinöitä ja Tuplan paloja vaniljavanukkaaseen sekoitettuna. Eihän se mitenkään hyvältä näyttänyt, pikemminkin aika hirveältä, mutta makuhan on tärkein ja se oli kyllä kohdallaan. Illalla ennen nukkumaan menoa katsoin vielä sääennusteen huomiselle. Kännykän ruudulta välittyi aika synkkiä uutisia. Huomiseksi oli luvassa sadetta. Reilusti sadetta. Tarkemmin sanottuna 80 mm. Uutinen veti mielen alas. Olin valmistautunut lähtemään huomenna liikkeelle, mutta noin jäätävässä kaatosateessa olisi kyllä aika ikävä kulkea. Mietin hetken aikaa mahdollisuutta toiseen vapaapäivään, mutta ajattelin katsoa tilannetta sitten huomenna tarkemmin. Tilanteen mukainen toiminta oli tähänkin mennessä toiminut kohtalaisen hyvin, joten sillä linjalla jatkettakoon. Silmät kiinni ja nukkumaan. Päivämatka: vapaapäivä Yhteensä: 303 km Päivä 21 Pålnostugan Herätessäni koitin kuunnella satoiko ulkona, mutta mitään ei kuulunut. Helpotuksen vallassa nousin ylös, mutta kun katsoin ulos ikkunasta, näky oli surkea. Vettä tuli taivaan täydeltä ja kaikki oli harmaata. Aamupalalla laskeskelin mahdollisuuksiani toiseen vapaapäivään. Olin ollut edellispäivänä tuvalle saapuessani yli 30 kilometriä edellä keskimääräisestä etenemistahdista, joten toinenkaan lepopäivä ei veisi minua miinuksen puolelle. Toisaalta tässä kohtaa piti ollakin kilometrejä "säästössä" seuraavaa vapaapäivää varten. Näin voisin pitää taas vapaata esimerkiksi Kilpisjärvellä. Päätin odotella sateen laantumista ja katsoa sitten tilanteen mukaan. Eihän sateessa kulkeminen yleisesti ole este kulkemiselle, se kuuluu jopa asiaan. Koko päivän kaatosade ei silti varsinkaan näin etapin alussa houkutellut yhtään. Päivä oli kohtalaisen tylsä. Ulos ei viitsinyt mennä juuri ollenkaan ja huoltohommatkin oli tullut tehtyä jo eilen, joten kirjan ja karttojen parissa yritin kuluttaa aikaa. Toisaalta sateisella kelillä autiotupa on mitä mainioin paikka olla. Välillä vettä tuli aivan kuin saavista kaatamalla ja välillä vain tihutti. Abiskon rannat eivät näkyneet koko päivänä. Päätös vapaapäivästä vaikutti hyvältä ja sääliksi kävi ihmisiä, jotka nyt olivat ulkona kastumassa. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen vaeltaja vilahti ikkunan takana. Hyppäsin ylös ja kävin huutelemassa kaverin sisälle sateesta. Vaeltaja, Zoltan, oli kotoisin Unkarista ja kulkenut Kautokeinosta saakka Kalottireittiä pitkin. Hän oli päättämässä reissuaan Abiskoon, joten kaverilla oli enää päivän matka "maaliin". Hän oli tehnyt vaellusreissuja ympäri maailmaa, joten juttua kyllä riitti. Oli todella mukavaa saada juttuseuraa tällaisena tylsänä päivänä. Seuraavat kulkijat saapuivat neljän aikaan. Kaksi ruotsalaista biologia olivat olleet tutkimassa perhosia läheisillä tuntureilla, mutta olivat joutuneet kelin takia jättämään homman kesken. He aikoivat vielä jatkaa matkaa Abiskon tielle, mutta tulivat pariksi tunniksi levähtämään ja kuivattelemaan. Otettiin porukalla vähän rommia ja jutletiin niitä näitä, kunnes ruotsalaiset lähtivät jatkamaan matkaansa. Vain hetki heidän lähtönsä jälkeen ikkunassa vilähti jälleen hahmo. Lähdin taas ovelle vastaan ja tupaan tuli läpimärkä, mutta iloinen ruotsalaisvaeltaja, Johanna. Hän oli kulkenut kaatosateessa koko päivän Altevasshyttalta noin 27 kilometrin matkan. Kiitettävä suoritus, sanoisin. Varsinkin, kun itse olin nynnyillyt lämpimässä tuvassa sipsejä mussuttaen. Johanna oli aloittanut reissunsa muutama päivä sitten Kilpisjärveltä ja oli myös tekemässä pitkää vaellusta – siis todella pitkää. Hänen tavoitteena oli kulkea reitti nimeltä Fjällfararnas Gröna Band, vaatimaton 1300 km matka. Kaiken lisäksi hän aikoi kulkea sen 60 päivässä. 300 kilometriä enemmän kuin minulla ja 10 päivää vähemmän aikaa. Huikea mimmi. Aika löysä reissu mulla menossa... Johannan ja Zoltanin kanssa juttelimme koko illan ja seura oli mitä parhainta. Kyllä olisi ollut tylsä päivä ilman näitä ihmisiä. Vaikka olinkin tuhlannut yhden vapaapäivän, olin tyytyväinen tekemääni päätökseen ja hyvillä mielin sain lopulta mennä nukkumaan. Päivämatka: vapaapäivä Yhteensä: 303 km   Päivä 22 Pålnostugan–Salvvasvaggi Oli mukavaa herätä muiden vaeltajien kanssa tuvasta. Aamiaisen aikana kyselin vielä tulevasta reitistä ja piirtelin kartan reunalle minulta puuttuvan palasen karttamerkintöjä Pältsan ja Rostahyttan välillä. Tiesin, että reitti on merkitty ja paljon kuljettu, mutta varmistelin silti raapustamalla puuttuvan palasen paperille. Toinen vaihtoehto oli kulkea tuossa kohtaa Rostalta Gappohyttan kautta. Tästä reitistä kartat oli kokonaisuudessaan mukana. Johanna ja Zoltan lähtivät liikkeelle ennen minua. Minä pakkasin rinkkani rauhassa, siivosin kämpän ja lähdin kymmenen jälkeen pitkästä aikaa polulle. Keli oli melko harmaa, mutta puotainen. Harmaasta maisemasta huolimatta oli mahtavaa olla jälleen polulla. Reitti oli liukas ja märkä eilisen sateen takia ja maasto aluksi muutenkin haastavaa. Melko pian Ruotsin maastot jäivät taakse ja vaihdoin Norjan puolelle. Vuorossa oli kiipeäminen ylös Lappjordhyttalle. Nousu oli raskas eikä rinkkaa voinut vielä mitenkään kevyeksi kutsua. Silti nyt, kun mieli oli freesi, niin homma ei tuntunut ollenkaan niin raskaalta kuin esimerkiksi maastoltaan helpompi Abisko - Pålnostuga -reitti. Jyrkän nousun jälkeen pidin pienen hengähdystauon tuvalla. Koska Norjan tupien avain oli nyt hallussa, oli myös pakko käydä sisällä tutkimassa millaisesta tuvasta oli kyse. Pian jatkoin kuitenkin matkaa kohti Altevatnetia. Abisko–Kilpisjärvi-pätkä oli tarkoitus kulkea pääosin, ellei jopa kokonaan Kalottireittiä pitkin. Tämä tarkoitti tietysti helpotusta suunnistamiselle. Kalottireitti oli omien kokemusten mukaan suurimmaksi osaksi hyvin merkitty. Alun jyrkän nousun jälkeen ylämäki loiveni, mutta jatkui edelleen. Abisko ja Torneträsk katosivat pian näkyvistä ja siirryin syvemmälle tunturiin. Maasto oli kohtalaisen helppokulkuista, mutta ylämäki verotti voimia. 350 metriä merenpinnan yläpuolella olevalta Torneträskiltä nousin päivän aikana lähes tuhanteen metriin asti. Riksoelvan kahlauksen jälkeen pidin lounastauon. Pieni sadekuuro nopeutti kävelyn jatkamista ja lounaan jälkeen matka jatkui Láirevággin suuntaan, edelleen ylämäkeen. Maisemat eivät olleet kummoiset varsinkaan, kun keli oli mitä oli. Jostain syystä myös hyttyset olivat kiusana, vaikka avonaisessa maastossa oltiinkin. Aamun innostus oli kadonnut ja matkanteko alkoi vähitellen puuduttaa. Kilometrejä piti silti saada, joten matka jatkui. Reitti kääntyi hiljalleen loivaan alamäkeen ja patikointi hieman helpottui. Salvvasjohkan ylityksessä sai jälleen ottaa kengät jalasta ja hypätä virkistävään veteen. Jatkoin joen itäpuolta alas kohti pohjoista. Loivarantainen joki alkoi pian muuttumaan upeaksi jyrkkäreunaiseksi virraksi. Pilvipeite alkoi repeillä horisontissa ja aloin katsella sillä silmällä itselleni telttapaikkaa. Olin kävellyt jo pari kymmentä kilometriä, joten päivän tavoite oli saavutettu. Yhtään ihmistä en aamun jälkeen matkallani nähnyt. Hyviä telttapaikkoja alkoi olla joka puolella, joten vaatimuksetkin kasvoivat jatkuvasti. Lopulta löysin hyvän paikan joen varrelta korkealta törmältä. Keitin heti ensimmäiseksi veden ja laitoin ruuan hautumaan. Olin askarrellut kotona kattilan ympärille sopivat eristeen eli "aromipesän". Suurimman osan aterioistani valmistin keittämällä ensin veden kiehuvaksi, sekoittamalla ruoka-ainekset veteen ja antamalla ruuan hautua rauhassa. Veden kiehautuksen jälkeen en tarvinnut enää ollenkaan kaasua, joten kaasun kulutus oli todella vähäistä. Pelkkä hauduttaminen vei suurin piirtein tuplasti aikaa keittämiseen verrattuna eli yhteensä 15-30 minuuttia. Nuudelilounas oli valmis jo viiden minuutin hauduttamisen jälkeen. Vähän pidempään kestävästä päivällisen valmistamisesta ei ollut reissullani mitään haittaa. Parikymmentä minuuttia jaksaa nälkäisenäkin odottaa. Vinkin ja askarteluohjeet tähän näppärään systeemiin sain brittiläisen varustekaupan YouTube-kanavalta . Kannattaa käydä katsomassa. Hyttysten hyökkäys alkoi, kun pystyttelin telttaa. Pystytyksen jälkeen oli pakko silti vielä kuvailla hieman, koska ilta-aurinko paistoi niin hienosti pilviverhon läpi. Hyttyset kiusasivat sen verran, että siirryin lopulta teltan suojiin syömään. Päivä oli ollut raskas, mutta hyvä telttapaikka ja hieno ilta-aurinko piristivät mieltä. Päivämatka: 23 km Yhteensä: 326 km Päivä 23 Salvvasvággi–Gaskashytta Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen heräsin jo kuuden aikoihin. Katsoin teltasta ulos ja keli näytti sumuiselta. Ylös noustuani huomasin kuitenkin, että muutamaa matalalla leijailevaa sumupilveä lukuunottamatta keli oli selkeä ja aurinko alkoikin pian paistaa täydeltä terältä. Heti kahdeksan jälkeen olin jo liikkeellä ja matka jatkui ensin kohti muutaman kilometrin päässä olevaa Altevasshyttaa. Eiliseen verrattuna keli oli aivan mahtava, suorastaan kuuma. Hyttysiäkään ei näkynyt missään. Padon jälkeen saavuin autiotuvalle, missä pidin pienen tauon. Tauon jälkeen matka jatkui kohti Gaskashyttaa. Reitti oli mukavaa kangasmaastoa ja maisemat järvelle ja tuntureille olivat hienot. Koievasselvan ylityksen jälkeen pidin jälleen tauon. Heitin itseni levyksi kalliolle ja nautin auringon lämmöstä. Tauon jälkeen homma muuttui radikaalisti. Maisemat pysyivät edelleen aivan upeina, mutta maasto oli märkää. Kun on reikä kengässä, jokainen pienikin suopätkä on aina haaste. Suurin ongelma oli kuitenkin hyttysten määrä. Niitä oli aivan järkyttävä määrä. Kuumalla kelillä, kun yhtään ylimääräistä vaatetta ei viitsisi pitää päällä, hyttyset voivat olla aivan älytön riesa. Minuutin välein, kun katsoin taakse, näin olkapäälläni valehtelematta parisenkymmentä ötökkää valmiina iskemään. Hiki virtasi, kun jatkoin matkaani ilman taukoja. Viimein koivikko harveni ja hyttysten määrä väheni siedettäväksi. Lisäksi vastaan tuli Luotnajohkan ylitys, mistä muistin olevan enää kilometri Gaskashyttalle. Silta oli asiallista norjalaista tekoa eli avonainen toiselta kyljeltä. Suomalainen virkamies olisi käynyt kieltämässä sillan käytön aikoja sitten. Jo kello 14.30 saavuin Gaskashyttalle. Taas oli tullut pikapatikoitua lähes kaksikymmentä kilometriä, joista viimeiset kilometrit olivat olleet melko tuskaisia. Päätin ottaa loppupäivän rennosti ja viettää yön tuvalla. Päivällä kävin peseytymässä viereisessä joessa ja söin valtavan annoksen ruokaa. Sen jälkeen alkoi ihmeellinen jumitus. Olin uupunut, mutta en kuitenkaan niin väsynyt, että olisi nukuttanut. Mitään ei huvittanut tehdä – ei lukea, ei kirjoittaa, ei kuvata. Illallakin vielä oli todella vaikea saada unta, vaikka päivämatka oli ollut ihan kiitettävä. Nuokuin hereillä pitkälle yöhön. Päivämatka: 18 km Yhteensä: 344 km Päivä 24 Gaskashytta–Vuomahytta Väsyneenä nousin ylös sängystä, jälleen ennen kuutta. Olin nukkunut tosi huonosti eikä uni enää millään tullut, joten tuntui turhalta lojua sängyssä. Kuppi kahvia piristi vähän ja olin taas heti kahdeksan jälkeen valmis jatkamaan matkaa. Alkumatkaksi oli luvassa taas ihan kunnolla nousua. Ensin pari kilometriä loivasti, sitten pari kilometriä jyrkemmin ylöspäin. Mäki otti voimille, mutta taukojen kanssa matka sujui melko hyvin. Ruohikkoinen maasto muutui mäessä kivikkoiseksi, mutta ei silti erityisen hankalaksi. Reittimerkinnät näkyivät hyvin ja kauas, joten reitillä oli helppo pysyä. Tänäänkin hyttyset olivat kiusana, jopa ylhäällä tunturissa. Kohtalaisesta tuulesta huolimatta nämä pikku inisijät pistivät yllättävän agressiivisesti. Hyttysmyskystä ei juuri apua ollut, koska se kaikki valui nopeasti hien mukana pois. Porotkin näyttivät pakenevan hyttysiä. Taikka sitten kävivät vain vilvoittelemassa lumella. Viimein, melkein tuhanteen metriin noustuani (lähtö noin 540 metrissä), reitti kääntyi alamäkeen. Aurinko paistoi jatkuvasti enemmän, vaikkakin tummia pilviä näkyi horisontissa. Pysähdyin lounastauolle pienen puron varteen. Paikka oli sellainen niittymäinen kukkineen kaikkineen ja keskellä tuntureita. Istuin tasaiselle kivelle, kuuntelin puron solinaa ja nautiskelin luonnosta. Tälläisten hetkien takia erämaa on kaiken sen vaivan arvoinen. Pian lounaan jälkeen vastaan tuli päivän ensimmäinen ihminen. Hän oli kotoisin Saksasta ja liikkeellä yksin. Siinä jutellessamme huomasin jälleen poroja pinellä lumilaikulla jyrkällä rinteellä. Juttelimme puolisen tuntia, kunnes jatkoimmme matkaa omiin suuntiimme. Hetken päästä vastaan tuli pari lumista kohtaa, joista vastaan tullut vaeltaja kertoi kävelleensä läpi. Itse päätin kiertää, kun huomasin kuinka iso puro sen alla virtasi. En pitänyt riskiä sen arvoisena ja kiertämisessä tuhraantui vain se kymmenisen minuuttia ylimääräistä. Hetki tämän jälkeen vastaan tuli toinen yksinvaeltaja. Jälleen oma reissuni kalpeni täysin, kun tämä viisikymppinen norjalainen kertoi olevansa matkalla Norjan läpi pohjoisesta etelään - 90 päivässä 2500 kilometriä. Jos hän siis kulkisi samaa tahtia minun kanssani 70 päivässä 1000 km, jäisi siinä viimeisille 20 päivälle 1500 kilsaa. Ei hyvää päivää! Pian sain näkyviin autiotuvan. Keli oli jo pilvistynyt ja tuulikin kiihtynyt selvästi. Perille päästyäni kävin tutkimassa ensin tuvat, joissa oli pari kalastajaporukkaa sekä kuulemma suomalais-saksalainen äiti kahden lapsensa kanssa. Arvelin, että nämä voisivat olla ne, jotka näin vilaukselta Pålnostuganilla Ruotsin puolella. Hetken kalastajien kanssa juteltuani lähdin pystyttämään telttaa. Kovan tuulen takia pystytin teltan tuulensuojaan pienen nyppylän taakse. Näkymät Njuniksen suuntaan olivat aika hienot. Sadepilviä oli selvästi tulossa, joten teltta oli hetkessä valmis. Vaikka olin päässyt tuvalle jo ennen neljää, minusta tuntui kuin kello olisi ollut selvästi enemmän. Sade alkoi ripsiä teltan kattoon samalla, kun ruoka valmistui kattilassa. Tällä kertaa telttapaikan valinta oli mennyt nappiin ja pohja oli todella pehmeä ja mukava. Ehkäpä tänä yönä uni tulisi paremmin. Eilisillan surkea fiilis oli onneksi kadonut. Päivämatka: 18 km Yhteensä: 362 km Päivä 25 Vuomahytta–Dividalshytta Jälleen kohtuullisen aikainen herätys. Päätin nousta jo ennen kuutta, kun uni ei enää millään tullut. Eipä sitä toisaalta tullut oikein koko yönä. Vähän ihmetytti edelleen nämä tämän reissun univaikeudet. Normaalisti olen vaelluksilla saanut ihan hyvin nukuttua. Väsyneenä aloin jälleen aamutoimiin. Tuuli oli eilisillan tapaan edelleen kova, mutta sadetta ei ollut enää vähään aikaan tullut, koska teltan pinta oli kuiva. Aamupalan jälkeen pakkasin nopeasti kamat ja lähdin liikkeelle. Päivän reitistä ensimmäiset 95% olisi alamäkeä ja viimeiset metrit sitten jyrkästi ylös. Aluksi suuntasin Anjavasselvan varteen. Jokivarsi oli enimmäkseen koivikkoa ja reitti paikoin todella märkä. Siellä täällä polku oli muuttunut puroksi. Ehjillä Gore-kengillä homma olisi ollut melkosesti helpompi. Itselläni oikeassa kengässä oleva reikä oli kasvanut jo todella suureksi eikä vedenpitävyydestä ollut tietoakaan. Pienen nyppylän päältä avautui näkymä seuraavalle leiripaikalle. Vaalealla laikulla vastapäisellä rinteellä oli päivän päätepiste, Dividalshytta. Itse rakennusta en vielä nähnyt, mutta arvelin tuvan olevan siellä. Matkaakin oli toki vielä kymmenisen kilometriä. Ennen Vuomajohkan ylitystä pidin pienen tauon tulipaikalla. Vähän leipää ja meetvurstia naamaan niin taas oli energiaa. Koska keli oli kohdallaan, otin joessa myös pikakylvyn. Sen jälkeen oli taas aika jatkaa matkaa. Synkät pilvet olivat jahdanneen minua koko aamun, mutta sade ei missään vaiheessa yltänyt minun reitille asti. Sateen uhka sai minut kuitenkin pysymään liikkeessä ilman ylimääräisiä taukoja. Mitä lähemmäksi Dividal-laakson pohjaa pääsin, sitä komeammaksi vieressäni virtaava Anjavasselva muuttui. Lähellä laakson pohjaa joki teki 90 asteen mutkan. Maisema oli hieno jyrkkine kallioineen ja mahtavine koskineen. Parasta tällä reitillä oli kuitenkin Dividalenin mäntymetsä. Viimeksi "suomalaisen" näköistä metsää oli ollut Ragolla Norjassa kolme viikkoa sitten. Käsittämättömän hyvälle tuulelle tuli näinkin pienestä asiasta kuin männyistä. Alhaalta Divielvan varrelta löytyi taas tulipaikka, joten päätin istahtaa mäntyjen katveeseen lounaalle. Autiotuvalle ei ollut enää kuin reilut kolme kilsaa, mutta puolet siitä oli melko ronskisti ylämäkeen. Energiatankkaus oli siis paikallaan. Lounaan jälkeen matka jatkui Divielvan vartta ylöspäin. Polku oli märkää ja muutenkin hieman hankalakulkuista koivikkoa. Puolentoista kilometrin jälkeen suunta kääntyi itään ja ylös rinnettä kohti Dividalshyttaa. Mäki oli kohtalaisen jyrkkä, mutta mukavaa mäntykangasta ja kalliota. Taivaalle aiemmin kertyneet pilvet väistyivät juuri sopivasti ylämäkietapille ja taas alkoi hiki virrata ihan kunnolla. Hiljalleen männyt harvenivat ja maisema taakse tulosuuntaan avautui. Välillä oli ihan pakko pysähtyä tuijottelemaan kuinka pilvien varjot lipuivat hitaasti tuntureilla. Lopulta olin perillä. Laskin rinkan terassille ja huomasin samalla yksinäisen vaeltajan tulevan alas rinnettä kohti tupaa. Pihalle päästyään menin tervehtimään ja kuinkas sattuikaan, hän oli koko vaelluksen ensimmäinen suomalainen vastaantulija. Kaiken lisäksi hän oli kotoisin naapurikunnasta Liedosta. Olipas mukava puhua pitkästä aikaa suomea. Illemmalla tuvalle saapui äiti kahden, ehkä ala-asteikäisen poikansa kanssa. Tunturijuorut antoivat kertoa, että hekin puhuisivat suomea, joten kävin kysymässä. He olivat todella Kilpisjärveltä ja matkalla "kotiin". He olivat juuri se porukka, joka oli ohittanut minut ensimmäisenä vapaapäivänäni Ruotsin puolella Pålnostuganilla. Pystytin teltan melko lähelle tupaa ja keittelin ruuan. Sosiaalisen illan jälkeen fiilis oli todella hyvä. Näissä maisemissa oli mukava istuskella ulkona ja nauttia teestä sekä maisemista. Illan myötä hyttysten invaasio kuitenkin karkoitti vaeltajat telttoihinsa ja oli aika mennä nukkumaan. Mieltä vaivasi hieman reikä kengässä, mutta tuli se unikin lopulta. Päivämatka: 18 km Yhteensä: 380 km Päivä 26 Dividalshytta–Daertahytta Heräsin seitsemän aikaan pilviseen säähän. Tihkusateen alkaessa purin nopeasti teltan ja siirryin autiotuvan terassille sateensuojaan aamiaiselle. Sateen loppumista odotellessa juttelin muiden vaeltajien kanssa ja kilpisjärveläiset tarjosivat myös kupin lämmintä teetä. Kaksi vaeltajaa tuli jo heti aamusta tuvalle tauolle. Kävi ilmi, että hekin olivat Suomesta. Kun nyt ensimmäistä kertaa näki suomalaisia, niin niitä tulikin sitten ihan kunnolla. Yhdeksän jälkeen sade vaikutti lakanneen, joten lähdin matkaan. Alkumatka oli jyrkkää ylämäkeä, mutta energiaa piisasi ja jalka oli vielä kevyt. Ylempänä näin kuinka äiti lähti poikiensa kanssa perääni. Parin kilometrin jälkeen mäki loiveni ja kulkeminen helpottui. Jertatunturin kohdalla polku kääntyi taas alamäkeen. Laskeuduin tunturilta alas Skaktardaleniin. Laaksossa alempana olisi ollut netissä vastaantulleiden kuvien perusteella todella mahtavia maisemia, mutta ne oli tällä kertaa jätettävä väliin. Minä suuntasin kohti jokea ja Stuora Nanná -tunturia. Joella vastaan tuli pariskunta, jotka kehottivat ylittämään joen ilman kenkiä. Niinpä heitin kengät kaulalle ja lämpsin yli. Hieman myöhemmin vastaan tuli pari suomalaista (taas), jotka kertoivat samaisen ylityksen onnistuneen helposti myös kengät jalassa. No, eipä tuo juuri haitannut. Ja minun kengilläni se tuskin olisi ollut kuivin jaloin mahdollista. Pidin lyhyen, noin 40 minuutin mittaisen lounastauon Stuora Nanná -tunturin itäpuolella pienen järven rannalla. Vähän aiemmin olin nähnyt kotkan liitävän tunturin jyrkkiä rinteitä viistäen. Fiilis oli mitä mainioin. Tauon jälkeen matka jatkui kohti Pikku Nannaa (Unna Nannás). Ennen sitä tuli ylitettäväksi reissun tähän mennessä suurimmat suot. Rikkinäisillä kengillä homma oli aikamoista taiteilua eikä siitä aivan kuivin jaloin selvittykään. Kengät kosteina taivallus jatkui kohti pohjoista. Olin kuullut muilta kulkijoilta, että Daertahytta oli rakennettu uudelleen aivan äskettäin ja sen avajaisia oli vietetty reilu viikko sitten. Tiesin, että norjalaiset autiotuvat ovat siistejä ja hyvin varusteltuja, mutta kiinnosti kyllä nähdä millainen tuo aivan pakasta vedetty tupa oli. Viimein Daertahytta tuli tunturin takaa näkyviin. Tavallaan on mukavaa nähdä jo kaukaa kohde, jonne on menossa. Toisaalta, kun matkaa on vielä noin 8 kilometriä, aikaa perille pääsemiseen kuluu enemmän, kuin mitä junalla kestää Turusta Helsinkiin. Tai riippuu tietysti junasta. Joka tapauksessa se voi olla vähän masentavaa. Onneksi aurinko paistoi eikä hyttysiä ollut mailla halmeilla. Tänään oli patikointi pientä suopätkää lukuunottamatta ollut oikein mukavaa. Perille päästyäni, vähän ennen seitsemää, astuin sisään tupaan ja siinä loksahti leuka auki. Tämähän ei näyttänyt autiotuvalta ollenkaan. Enemmänkin se näytti hienolta kesämökiltä. Kaikki oli siistiä, puhdasta, valkoista ja kiiltävää. Päätin odotella jonkin aikaa, josko taloon olisi muita halukkaita ja katsoa vasta sitten, olisinko yötä teltassa vai tuvassa. Päivä oli ollut pitkä, joten oli aika alkaa ruuanlaittoon. Tiesin, että perässäni lähtenyt perhe oli tulossa tuvalle (joita oli itse asiassa kaksi). Ulkona synkkiä pilviä alkoi hiljalleen kerääntyä taivaalle ja minä kävin silloin tällöin ulkona tähystelemässä, joko vaeltajia näkyisi kauempana. Kun viimein havaitsin liikettä yli kaksi tuntia saapumiseni jälkeen, laitoin vastapalveluksena teen valmiiksi hautumaan heitä varten. Kilpisjärveläiset menivät vanhempaan tupaan yöksi, mutta tulivat teelle ja ruuanlaittoon "minun" tupaan. Koska muita kulkijoita ei näkynyt, heitin rinkan yhteen huoneista ja levitin makuupussin sängylle. Silmiä alkoi jo todella painaa, kun vasta yhdentoista aikaan pääsin nukkumaan. Pehmeä sänky oli järjetöntä luxusta, mutta ehkäpä se oli ansaittua. Tänään kuitenkin rikkoontui 400 kilometrin rajapyykki. Päivämatka: 25 km Yhteensä: 405 km Päivä 27 Daertahytta–Rostahytta Yöllä nukuin kuin tukki. Ehdottomasti paras yö tähän mennessä. Herättyäni keittelin kahvit ja mannapuuron. Ulkona tihutti vettä ja maisema oli harmaa. Sisällä tuvassa sen sijaan oli lämmin istuskella. Koska sade jatkui, päätin ottaa iisisti ja jäädä tupaan odottelemaan kelin paranemista. Puolen päivän aikaan söin lounaan. Sää jatkui sateisen harmaana ja tuulisena, mutta nyt oli silti jatkettava matkaa. Siivosin tuvan, heitin sadetakin päälle, rinkan selkään ja lähdin tuntureille. Parin kilometrin jälkeen olin ylhäällä tuntureilla yli tuhannessa metrissä, ja siellä se vasta tuulikin. Alkumatkan tuuli hieman sivusta, mutta pian polku kääntyi vastatuuleen. Kovimmissa puuskissa sai ihan kunnolla painaa yläkroppaa eteenpäin. Huppu tiukasti päähän, katse maahan ja jalkaa toisen eteen. Sade ropisi takkiin ja rinkan suojaan - välillä kevyesti, välillä hieman kovemmin. Matka kohti Rostahyttaa jatkui tukevassa etukenossa. Matkan puolessa välissä ohitin tuvalta minua ennen lähteneen porukan. Hieman sen jälkeen tuli matalan Áslatjohkan ylitys. Siinä kun hiljalleen otin kenkiä pois jalasta, ensimmäinen nuorista pojista saapui myös joelle. Kun hänen äitinsä tuli paikalle toisen poikansa kanssa, tämä poika oli jo joen toisella puolella. Siinä olisi moni kaupunkilaisteini saattanut valittaa äidilleen veden kylmyyttä. Ja sadetta. Ja tuulta. Ja sitä, kun netti ei toimi. Iso "respect" näille jätkille. Loppumatkasta sade kiihtyi. Sumua oli paikoin sakeasti, mutta kalottireitillä oli helppo pysyä hyvin merkityn reitin ansiosta. Kuvaaminen ei koko päivänä juuri kiinnostanut sateen takia. Myös tauot pysyivät minimissään. Puoli seitsemän jälkeen saavuin Rostahyttalle. Läpimärkänä astuin tuvan eteiseen ja laitoin kamoja kuivumaan. Olin ajatellut jatkaa vielä eteenpäin ja telttailla muutaman kilometrin päässä, mutta aika pian päätin jäädä tupaan yöksi. Mitään merkkejä sateen laantumisesta ei näkynyt. Tuvassa ilta meni jälleen sosiaalisissa merkeissä. Rostalla on kolme tupaa, joista minä yövyin suurimmassa. Tuvassa oli kymmenkunta muutakin vaeltajaa. Suurin osa oli norjalaisia, mutta olipa kaksi myös Espoosta. Norjalaiset lämmittivät tuvan aika lailla saunaksi, joten hikihän siinä tuli. Juttelin heidän kanssaan iltamyöhään lapista, saamelaisista, viskeistä ja nuuskasta. Melkein jokaisella norjalaisvaeltajalla tuntui olevan nuuska huulessa. Loppuillasta he tarjosivat meikäläiselle vielä vähän konjakkia. Hyvää oli. Puolenyön aikaan oli aika mennä nukkumaan. Päivämatka: 17 km Yhteensä: 422 km Päivä 28 Rostahytta–Pältsastugan Viereisessä huoneessa soi herätyskello, joten tiesin illan keskusteluiden perusteella, että kello oli seitsemän. Nousin hiljaa ylös ja varoin herättämästä kahta yöllä huoneeseeni yöpymään tullutta vaeltajaa. Keittelin kahvit, puuron ja tuijottelin ulos sateeseen. Keli oli masentavan huono, mutta ei siinä auttanut valittelu – aloin pakata kamoja. Sukat olivat vielä hieman kosteat, mutta eipä tuo haitannut, koska kengät olivat aivan litimärät. Hetken aikaa vähän harmitti astua ulos sateeseen, mutta kun lähdin kävelemään, ketutti jo todella paljon. Sade onneksi laantui nopeasti lähtöni jälkeen tihkuksi ja myöhemmin tihkukuuroiksi. Tuuli oli kohtalaista, joten vaatteet pysyivät kenkiä lukuun ottamatta kuivina. Maisemia ei paljon näkynyt, mutta aina välillä sumupilvien väleistä paljastui tuntureiden huipuille yön aikana satanut lumi. Kävelin nopeasti kohti Pältsastugania. Minulta puuttui kartat Ruotsin puolelta, koska olin alunperin ajatellut meneväni Norjan Gappohyttan kautta. Niinpä olin aamulla tarkennellut vielä aiemmin Pålnostuganilla piirtelemiäni merkintöjä ja loistavastihan se toimi. Lisäksi minulle vakuutettiin, että reitti Pältsalle oli todella hyvin merkitty ja sitähän se tosiaan oli. Kävely tuntui melko tylsältä. Parin kymmenen kilometrin matkalla pidin yhteensä ehkä viitisen minuuttia taukoa laittaessani sadetakkia päälle ja pois päältä. Reilun viiden tunnin patikoinnin jälkeen hieman ennen kahta saavuin Pältsan pihaan. Siellä minua oli vastassa mies punaisessa kansitakissa käsi pystyssä: "Hej, välkommen till Pältsa! Tervetuloa Pältsalle!" Tervehdin tuvan isäntää ja kyselin ensimmäiseksi, pääseekö tänään saunaan. Myöntävä vastaus oli loistava uutinen. Saunaolutta ei ikäväkseni täällä myyty. Ei ole elämä erämaassa aina yhtä juhlaa. Isäntä kutsui minut sisään tupaan ja kun olin ensin varmistanut, että käteisvarani 150 kruunua riittäisi myös saunaan, asuin sisään. Jonkin aikaa juteltuani lähdin pystyttämään telttaa. Sen jälkeen palasin tupaan kokkailemaan ja viettämään aikaa. Sade oli kiihtynyt kaatosateeksi ja tuvasta oli (tavallaan) kiva katsella, miten perässäni Rostalta lähteneet ihmiset saapuivat läpimärkinä tuvalle. Sauna lämpesi illalla ja minulle suotiin paras eli illan viimeinen vuoro (noin klo 21.30). Muutaman tunnin odottelun jälkeen sauna tuntui taivaalliselta. Tai no periaatteessahan tätä oli odotettu jo monta päivää. Katselin saunan ikkunasta, miten yltynyt tuuli kuritti telttaani. Tunnin verran jaksoin istua löylyissä, kunnes väsymys alkoi viedä voiton. Ennen telttaan kömpimistä kiristin vielä teltan narut. Kun paketti tuntui kestävän kovatkin tuulenpuuskat, painuin pehkuihin. Päivämatka: 19 km Yhteensä: 441 km Päivä 29 Pältsastugan–Kuohkimajärvi Yöllä tuli herättyä parikin kertaa kylmyyteen. Pohjoistuuli puski telttakankaan alta sisälle ja jopa makuupussin läpi. Aamulla lähituntureiden huipuilla olikin jälleen kevyt lumipeite. Olin ensimmäisenä aamulla tuvassa aamiaista laittelemassa. Jonkin verran tuli ilmeisesti metelöityä, kun pian muutkin olivat jo hereillä ja aamutoimissa. Hieman ennen yhdeksää hyvästelin tuvan isännän ja lähdin jatkamaan matkaa. Aluksi luvassa oli ylämäkeä. Maisemat taaksepäin tuvalle ja erityisesti Pältsa-tunturille olivat hienot. Polku jatkui epätasaisena, mutta ei mitenkään erityisen haastavana. Hyttysiä ei eilisen tapaan ollut ja kulkeminen oli mukavaa. Aurinkokin alkoi paistaa. Matka sujui nopeasti ja reilun kymmenen kilometrin jälkeen näin jo alas Kuohkimajärven tuvalle. Lisäksi lännessä näkyi vanha tuttu kolmen vuoden takaa, Barras-tunturi. Vuonna 2010 kiipesimme kolmen kaverin kanssa tunturin huipulle. Alle neljän tunnin kävelyn jälkeen tuli aika heittää hyvästit länsinaapureille ja palata kotimaahan. Vaellukseni jälkimmäinen puolikas olisi pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta kokonaan Suomessa. Kävin vielä ennen tupaa turistina kolmen valtakunnan rajapyykillä. Sen jälkeen nopeasti Kuohkimajärvelle. Kuohkimajärven autiotuvalla oli yksi pariskunta ennen minua, mutta tilaa tietysti riitti. Toinen tämän etapin vapaapäivistä oli ollut tarkoitus säästää Kilpisjärvelle, mutta olin tuhlannut kaksi etapin alussa Pålnostuganilla. Jos nyt jatkaisin Kilpisjärvelle asti (yht. 27km), voisi etapin viimeisen eli 12. päivän viettää Kilpparilla. Päätin kuitenkin lopettaa hommat tältä päivältä ja jäädä tupaan. Jos vapaapäivä vielä huomenna kuulostaisi hyvältä idealta, voisin ehkä nipistää sen seuraavalle etapille suunnitelluista vapaista. Suomalainen autiotupa tuntui jotenkin mukavan "kotoisalta" naapurimaiden ylisiistien tupien jälkeen. Otin iltapäivän rennosti tuvassa ja ulkona. Söin, luin kirjaa ja kirjoitin viimeiset "kaikki hyvin" -tekstarit ennen akun loppumista. Nuudelikeittoa syödessäni mielessä pyöri vain huomiselle suunniteltu päivällinen eli pizza. Illalla tupaan saapui neljäs vaeltaja, jonka kanssa tuli turistua melko myöhään. Lopulta väsymys voitti ja oli aika käydä pitkälleen. Huomenna saisin päätökseen reissuni kolmannen etapin. Päivämatka: 14 km Yhteensä: 455 km Päivä 30 Kuohkimajärvi–Kilpisjärvi Nukuin puoli kahdeksaan asti. Ulkona paistoi aurinko ja mieli oli aamusta asti todella korkealla. Kohta pääsen maalikyliin – kauppaan, ravintolaan ja saunaan. Tänään on hyvä päivä. Nousin ylös ennen muita. Aamupalan jälkeen viimeisiä tavaroita pakatessa toisetkin alkoivat heräillä. En jäänyt häritsemään heidän aamua, vaan lähdin nopeasti polulle. Vaihtoehtona oli mennä joko Koltaluoktaan ja sieltä suoraan venekyydillä kylille tai kävellä reilun kymmenen kilometrin matka Mallan luonnonpuiston kautta. Kolme vuotta sitten mentiin venekyydillä, joten nyt valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Jälleen kerran aamulla kiivettiin ylös tuntureille ja loppupäivä laskuduttiin alas. Isomman Mallan rinteiltä oli hienot näkymät Kilpisjärvelle. Venekin näkyi olevan matkalla Koltaluoktaan kyytiläisiä hakemaan. Kitsiputouksella pidin nopean lounastauon. Melko kitsasta oli tosiaan vedentulo. Tauko jäi lyhyeksi, koska sadekuuro yllätti minut juuri, kun olin syömässä. Alas kohti käsivarrentietä laskeutuessni sain vielä pari pientä sadekuuroa niskaani. Keli oli lämmin ja sadetakki hiosti ihan kunnolla. Jokaisen kuuron jälkeen pysähdyin ottamaan takin pois. Polku näin lähellä kylää oli todella leveä ja helppo, joten ehdin pohdiskelemaan "puolimatkan" huoltotoimia. Eniten mietitytti kengät. Uudet oli kyllä pakko saada ennen kuin matka jatkuisi Kilpisjärveltä eteenpäin. Helpointa olisi, jos sellaiset löytyisi Kilpisjärveltä, mutta en uskonut, että perillä minua odottaisi järin suuri valikoima. Seuraava vaihtoehto oli vaivata sukulaisia Rovaniemellä tai Ivalossa. Reissun keskeyttäminen tämän takia ei tietenkään olisi vaihtoehto. Käsivarrentieltä oli vielä vajaan tunnin kävely Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Perille päästyäni astuin sisään retkeilykeskukseen ja kyselin majoitusvaihtoehdoista. Päädyin ottamaan itselleni pienen, siis todella pienen, mökin yhdeksi yöksi. Lisäksi minulla oli optio toiseenkin yöhön. Mökki oli tosi vaatimaton - ei wc:tä eikä esimerkiksi televisiota - vain sänky ja kulmassa pieni ruokapöytä. Sisällä oli kuitenkin lämmin ja kännykälle löytyi sähköä. Telttaan verrattuna tämä oli äärimmäisen mukava pikku tila. En alkanut sen kummemmin vielä purkamaan tavaroitani, vaan lähdin saman tien kauppaan. Sinne oli matkaa nelisen kilometriä, joten luvassa oli vielä pieni, vajaan tunnin kävelyreippailu. Perillä kävin ensin kysymässä, josko postipakettini olisi saapunut. Paketti oli perillä, mutta jätin sen vielä toistaiseksi postiin. Ensin oli hoidettava tärkein eli uusien kenkien metsästys. Valikoima oli odotusten mukainen eli ei mikään päätä huimaava. Vaihtoehtoina olivat halvat vaelluskengät taikka tavalliset nokian saappaat. Vaelluskengät pitäisi rakkojen välttämiseksi sisäänajaa ennen pidempiä reissuja, mutta se ei tietenkään ollut nyt mahdollista. Lisäksi mietitytti halpiskenkien laatu. Saappaat olivat oikean kokoiset, mutta ei ns. vaellussaappaat, joten kävelyominaisuudet eivät olleet erityisen hyvät. Viime syksynä olin tehnyt viikon vaellusreissun Lemmenjoelle ja silloin olin käyttänyt Nokian vaellussaappaita ja reissu oli ollut todella onnistunut. Rakkoja ei tullut ollenkaan ja eteneminen oli ollut oikein sujuvaa. Silloin päivämatkat tosin olivat lyhyempiä, reissun kesto vain viikon ja rinkan maksimipaino melkein kymmenen kiloa vähemmän. Jätin kenkähomman hautumaan ja menin ruokakaupan puolelle. Ostin parin päivän ruuat ja kaasua ynnä muuta tarpeellista. Lisäksi tietysti karkkia, sipsiä ja olutta etapin päättymisen kunniaksi. Sen jälkeen hain postiin saapuneen ruokalähetyksen. Nälkä oli jo jäätävä eikä kävely takaisin retkeilykeskukseen kiinnostanut tippaakaan, joten päätin rohkaista mieleni ja kysyä kyytiä tuntemattomilta. Heti ensimmäinen natsasi ja paikallinen poromies heitti minut keskukseen, vaikka itse olikin menossa päinvastaiseen suuntaan. Kyllä niitä on ystävällisiä ihmisiä täällä Suomessakin. Kävin nopeasti heittämässä tavarat mökkiin ja painuin sitten välittömästi retkeilyksekuksen ravintolan puolelle. Jo pitkään haaveissa ollut pizza vaihtui tiskillä hampurilaisateriaksi. Kaiken sen pastan ja muun pussiruuan jälkeen makuelämys oli taivaallinen. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä nautiskelemaan, koska saunavuoro oli alkamassa. Puhtaat vaatteet, pyyhe ja pari olutta mukaan ja saunalle. Tunnin kohdalla tuli niin kova väsymys, että oli pakko peseytyä ja lähteä omaan mökkiin nukkumaan. Kenkäongelma vaivasi vielä illalla, mutta eiköhän se huomenna selviäisi. Olihan sitä tähän mennessä tultu pienistä vastoinkäymisistä huolimatta jo melkein 500 kilometriä. Kolme etappia Norjan ja Ruotsin maastoissa oli siis takana – neljä pätkää Suomen puolella vielä edessä. Vaikka mittarissa ei ollutkaan aivan sitä viittäsataa kilometriä, niin minulle tämä oli ainakin henkisesti tämän reissun puoliväli. Tästä eteenpäin maasto tulisi aika paljon muuttumaan. Edessä olisi enemmän soita, metsiä ja avaria tunturimaisemia – vähemmän korkeita tuntureita ja korkeusvaihteluita. Olin tyytyväinen omaan suoritukseeni tähän mennessä. Viimeisellä etapilla mielialat olivat heitelleet aika paljon laidasta laitaan, mutta yleisfiilis oli silti ollut hyvä. Ehkä kuukauden kestänyt vaellus alkoi pikkuhiljaa väsyttää kroppaa ja mieltä. Tai ehkä se oli yksinäisyys, joka alkoi pehmentää päätä. Huonoja hetkiä oli tietysti odotettavissa näin pitkällä reissulla, mutta ne olivat olleet joka kerta lyhytaikaisia. Mitään hätää ei siis ollut. Suomen erämaiden valloitus jatkuisi aivan tuossa tuokiossa. Tyytyväisin mielin sai mennä pehmeään sänkyyn nukkumaan. Päivämatka: 13 km Yhteensä: 468 km

Avainsanat: tunti tunniksi tuli toiselta toiminta tiski tila tie terassi tupa tuuli tuttu tuska turku turisti tunturi tuntua valmistaa valmis valinta valikoima vaiva vaikea vaihtoehto vaihe vaellus vaatteet vaate uutinen uni uimassa uhka tässä väsynyt väsymys vuoro voima voi virkamies vinkki viimeinen viikko viettää viedä vesi vetää vastaus vapaapäivä vanha valtakunta youtube ympäri ylimääräistä yksinäisyys yksin wc väsyttää äiti yötä yrittää rinkka rentouttava reitti reissu tallinna reikä ravintola raskas ranta rakentaa rakennus radikaali pöytä päätös päästä päähän päätyä päivä päivämatka päivällinen sauna sade sataa saksa saksalainen saapua saappaat saada ruutu ruoka ruotsi ruotsalainen ruokapöytä rovaniemi riski ripsi rinne sipsi teltta silta silmä siivota siisti seuraava seura suomessa suomi suomalainen suoja sukulainen sukka suihku sosiaalinen sivu tarkoitus tarkoittaa talo takki taivas tahti säästää sää sänky sähkö synkkä syksy suuri suunta suoritus televisio teko tee teen tavoite tauko pähkinä pyöri pyyhe pysyä puuttua puuro puro puhelin puhdas posti porukka puoliväli puoli punainen puhua poromies puhelu poro polku poika pohjoinen pohja pizza pitää pinta pilvi pieni pienistä pidättyä perhonen perhe pekoni pehmeä pasta pariskunta parise pari paras paperi pala palata palanen pakata paketti paistaa paino painaa paikka paikallinen ovi ottaa optio onni ongelma olut olo olin odottaa näyttänyt nälkä näköinen näkymä nähdä nuori nukkua nukuin nukkunut nukahtaa nousu norja norjalainen nokia netti neljä nauttia nanna nainen mökki märkä mäki myyty muutama mukava muisti mitä mittari minä minuutti mimmi millainen miettiä mies mieli mieleni metsä metsästys metri merkintä merenpinta matka malla makuupussi makuelämys maisema mahtava maasto lännessä lämmin lähteä luonto lumi lumipeite lukea lounastauko louna lounas lopettaa liukas lippu linja liike levy leveä leuka leipä lasku lapsi lappi laatu laakso käydä kuvata kuunnella kävely kävellä käsi käsittämätön kännykkä kämppä kyyti kysyä kylä kuuma kuukausi kuppi kulutus kulkea kuiva kruunu kruunata kova kotona kotka korkealla koko kohde kello kirjoittaa kirja kilometri kilpisjärvi kiinnostaa kevyt kestävä kesto kertoa kenkä kengät keli keittää kaveria kaula kattila katsoa katsella katse kasvaa kassa kartta karkki kalottireitti kahvi kahdeksan kadonnut järvi juttu juna junalla juhla jonne joki jokainen join johanna jokiu jatkaa jalka jaksaa itä isäntä istua iso iltapäivä ilta iloinen ikävä ikkuna ihminen ihmeellinen hätä hän hyökkäys hyttynen hypätä huono huone huikea horisontti homma hiki hieno hetki herätä herätyskello herätys hereillä henkinen helsinki helppo heittää heitin hautua hautausmaa harmaa hahmo haaste haastava fiilis facebook etelä eteinen etappi esimerkki erämaa energia elämä brittiläinen biologia bang avain autiotupa aurinko asua astua askel apua annos alku alamäki ala akku aines aikuinen aika aamupala aamu aamiainen 90


blogivirta.fi