Tänään on 19.09.2019 13:21 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Oppitori:

Venäjä, venäläiset ja suomalaiset + vitsejä ja sanontoja

Julkaistu: · Päivitetty:

Kyllä meillä Veli Venäläisen kanssa on yhteyttä siinä kuin ruotsalaisen kanssa ja se on tuoreempaa laatua. Kaksi sotaa on vielä tuoreessa muistissa ja niiden jälkeinen "ystävyyden" aika, jonka vakuutettiin olevan aitoa, mutta on todistettu pakotetuksi ja rähmällään oloksi. Sodan jälkeinen aika oli vaaran vuosia; saimme pelätä vallankumousta ja meitä pompotettiin. Meillä oli hyvä herraonni ja Paasikiven ja Kekkosen johdolla osasimme elää karhun rinnalla ja jopa hyödyimme. Sotakorvaukset potkaisivat teollisuutemme liitoon, ja möimme minkä ehdimme kaikenlaista Neuvostoliittoon ja ostimme sinkkiämpäreitä ja raakaöljyä, tai vaihtokauppaa se taisi olla. Poliitikoilla oli kotiryssänsä ja KGB vakoili, vakuutimme ystävyyttä, minäkin liityin eliniäksi Suomi-Neuvostoliitto -seuraan. Osa nuorisostamme höynääntyi taistolaisiksi ja oli paavillisempia kuin paavi itse, ihaili ja puolusti neuvostosysteemiä, vaikka maan omat intellektuellit ainakin olivat kyllästyneitä alituiseen kulutustavaroiden niukkuuteen, sananvapauden puutteeseen ja kansalaisten kaikenlaiseen sortoon. Suomalaiset kävivät sikailemassa votkaturisteina Leningradissa ja Tallinnassa ja veivät farkkuja, sukkahousuja ja purkkaa, kävivät huonoissa naisissa, räkäkännissä. Tuosta ajasta on myös nostalgisia muistoja, ja osa ystävyydestä ja rauhantahdosta oli aitoakin. Kyllä meidän suhteemme Neuvostoliittoon ja sen jälkeiseen Venäjään ovat kieltämättä läheiset, tunnemme itänaapurin ainakin paremmin kuin ruotsalaiset, jotka vuosikymmeniä kokivat paanista kommunistipelkoa ja vakoilivat omia kansalaisiaan, mitä sotkua ei ole koskaan kunnolla selvitetty. Me osasimme Kekkosen johdolla pistää rajat, emme lähteneet yhteisiin sotaharjoituksiin ja käytimme "neukkuja" hyväksi. Sitten kun NL kaatui ja seurasi sekasorto ja maan rikkaus jaettiin uudelleen, olimme hukassa. Kauppa ei enää käynyt. Koivisto hyväksyi kaappauksenomaisesti inkeriläiset paluumuuttajiksi ja yhteen väliin odottelimme pakolaisten massainvaasiota, jota ei kuitenkaan tullut. Inkeriläiset olivat useinkin täysin venäläistyneet; monet ovat varmaankin sopeutuneet ihan hyvin. Monet suomalaiset naivat venakkoja, useinkin lempi ei jaksa kauan leiskua. On epärealistisia odotuksia puolin ja toisin. Rikkaat venäläiset ovat ostaneet kiinteistöjä ja lomanviettäjät tuovat kaivattuja tuloja. Varsinkin Itä-Suomessa asenteet lienee muuttuneet. Suhteita on paljon ja monenlaisia, eikä tietenkään sovi vetää kaikkia venäläisiä saman kamman läpi. Itse olen kertonut omista kokemuksistani venäläisten opettajana. 1 , 2 , Meillä on aina ollut venäläisvihaa. Isonvihan koettelemuksia ja venäläisten suorittamia hirmutöitä haluttiin YYA -vuosina jopa peitellä. Vaikka epäinhimillinen kommunistisysteemi oli tietenkin syynä sodanaikaisiin hirmu- ja terroritekoihin, suorittajina olivat tavalliset venäläiset: terroripommittajina , partisaaneina ja hyökkääjinä. Sota oli epäoikeudenmukainen ja vei meiltä osia maastamme . Toki emme mekään olleet puhtaita pulmusia. Venäjä ja kärsimys kuuluvat yhteen. Kaunokirjallisuuskin siitä kertoo. Tsaarit ja ylimystö kohtelivat tavallista kansaa kovalla kädellä. Kansa vapautui maaorjuudesta ja pian se joutui kommunismiorjuuteen, joka oli paljon rankempaa kuin tsaarinvalta. Olen sitä mieltä, että osa venäläisyydestä on orjamentaliteettia kuten USA:n mustilla on vieläkin nähtävillä. Olihan siinä tietenkin monia vaiheita, oli optimismia ihmisen muuttumista kohtaan, Hrustsovin aikana näytti tosiaan, että kulutustavaroita alkaa tulla ja Stalinin vainot alkoivat olla takana, mutta sitten tuli pitkä pysähtyneisyyden aika ja kilpavarustelu vei vararikkoon. Kansa pakeni yksityiselämään ja alkoholismiin. Huonosti tehty on suomeksi ryssimistä. Se tulee varmaan jo autonomian ajalta, mutta sopii moneen asiaan sen jälkeenkin. Maassa kyllä osattiin tehdä aseita, teknologian osaaja on, mutta myös paljon ryssimistä. Tietotekniikkaan koulutetaan, mutta osaaminen kohdistuu paremman puutteessa nettirikollisuuteen ja paritukseen. Valtaosan 1800-luvusta olimme Venäjän vallan alla autonomisena suuriruhtinaskuntana. Sinä aikana valtiokoneistomme pääsi kehittymään, suomenkieli ja suomenkielinen sivistyneistö ja kulttuuri polkaistiin maasta. Sortokaudet katkaisivat sen kehityksen. Meidän ei tarvinnut sotia entistä emämaata vastaan, vaikka itsenäisyys olikin annettu ketunhäntä kainalossa. Lenin odotti, että Suomi siirtyy kommunistijärjestelmään. Tulikin verinen sisällissota, johon venäläiset eivät paljoa osallistuneet, hieman aseistivat jne. Hävinneet punajohtajat pakenivat Venäjälle, jossa Stalinin terrori pyyhki heidät maan päätä aikoinaan. Venäläisillä on sikäli paha karma, että siellä ei koskaan kunnolla tehty tiliä Stalinin ja kommunistiajan kauhuista ja vainoista kuten tehtiin Saksassa natsiajan jälkeen. Stalin on edelleen ihailluin historian henkilö. Venäjältä tänne tulleita maahanmuuttajia on enemmän kuin ruotsia äidinkielenään puhuvia. Herra paratkoon heitä alkamasta vaatia samoja oikeuksia, mihin Putinin järjestelmä heitä kannustaa. Parasta on, että heille kävisi samoin kuin Ruotsin suomalaisille, joiden oli sulauduttava. Varmaankin monet Venäjältä tulleet kokevat vihaa ja ryssittelyä meidän taholtamme. Sodan arvet eivät ole parantuneet. Varsinkin Talvisotamme muisto ei haihdu ja siinä samaan syssyyn menee myös Jatkosota. Venäläiset kyllä ihmisinä sopivat suomalaiseen makuun. Heissä on samaa arktista hulluutta kuin meissä. Maana Venäjä on edelleenkin kauhistus. Venäjä-aiheisia skuuppilinkkejä on todella paljon. Ne kertovat karusti Venäjän onnettomasta politiikasta, joka haittaa enemmän kuin auttaa. Toisaalta emme tiedä, mikä on pienempi paha. Putinin autoritaarinen hallinto saa oikeutuksensa siitä, että se on taannut edes jonkinlaisen vakauden. Suomen itsenäisyyden ajan sodat kuvina. Missä Venäjä, siinä ongelma - linkkikokoelmia Yhteisen historiammekin takia meillä on paljon kansanperinnettä ja yhteistä kulttuuria, jota voi tutkia mm. linkeistä. Venäläisvitsejä poliitikot,  Putin vitsien kohteena , Venäläisiä vitsejä suomalaisista Venäläisvitsejä koottuna Suomen venäläiset, wikipedia Venäläinen kulttuuri Suomessa Venäläinen näkemys suomalaisuudesta Tätä mieltä ovat venäläisnaiset suomalaisista Venäläisvitsejä suomalaisista Venäläisiä ja suomalaisia yhdistää stressi ja salami Vihaavatko suomalaiset venäläisiä Datsha - suomalaisvenäläinen verkkolehti Suomi-Venäjä -Seura Minun Venäjäni , usean kirjoittajan blogi Solutoveri , blogi ikimuistoisesta solutoverista Ivanista Venäjän kielestä suomeen lainattuja sanoja Venäläisiä sanontoja blogista Venäläiset tiet Venäläisiä ja suomenkielisiä sanontoja rinnakkain Pari venäläisnaisen kirjoittamaa muistelmaa neuvostolapsuudestaan ja nuoruudestaan. Olen korjannut kieliasua, mutta itse tunnelma on säilynyt. Aikamatka I Aikamatka II 100 Russian Jokes Venäläisten itsenimitetty ylin suojelija, Johan Bäckman Olet asunut liian kauan Suomessa, jos... 1. Kadulla vastaan tuleva ihminen hymyilee sinulle. Ajattelet heti: Hän on a)humalassa b) sekopää c)amerikkalainen d) kaikkea edellä mainittua 2. Aikaisemmin Venäjällä huonona pitämääsi mielialaa alat pitää Suomessa hyvänä mielialana. [siis suomalaisten mieliala on pääsääntöisesti huono?] 3. Olet sitä mieltä, että + 20 astetta kadulla on kuuma ja + 80 astetta saunassa on kylmä. 4. Verkkarit ovat muuttuneet käyttöpuvuksesi. 5. Olet sitä mieltä, että hiljaisuus on - tosi hienoa. 6. Tiedät, että yksi nimitys jalkakäytävälle on "yleinen miesten vessa". 7. Olet sitä mieltä, Lapin kulta ja Karhu ovat aivan eri makuisia. 8. Tiedät, että "perinteinen uskonnollinen juhla" itse asiassa tarkoittaa "ryypätään taju kankaalle". 9. Tiedät, että "pussi" ei ole naisen sukupuolielin vaan muovikassi. 10. Seuraat ministeri Tanja Karpelan yksityiselämän tapahtumia. 11. Alistut siihen, että suomalainen verimakkara (mustamakkara) - on ruokaa. 12. Alistut siihen siihen, että votka - on ruokaa. [?] 13. Alistut. 14. Sinun on yhä vaikeampaa ymmärtää - miten muualla kuin Suomessa ihmiset voivat asua normaalisti. 15. Syitä miksi vierailet Tukholmassa - taxfree votka - taxfree olut - juhlia kunnolla - laivasta poistuminen ei ole laisinkaan välttämätöntä. Voi jäädä laivalle ja jatkaa siitä mihin jäi edellisenä iltana (todella vapaasti käännettynä). 16. Äidinkielesi on ränsistynyt. Aika ajoin suustasi pääsee ilmauksia tyyliin: - syödä lääkkeitä (selitys: venäjäksi lääkkeet juodaan) - aukaista televisio (selitys: venäjäksi televio pannaan päälle, esimerkiksi ovi aukaistaan) - sulkea valot (selitys: venäjäksi valot pannaan pois päältä, esimerkiksi ovi suljetaan) Jokapäiväiseen puheesesi luikertelee sanontoja tyyliin "Don't panic". 17. Hernekeitto ja torstai - erottomattomat. 18. Tien ylittäminen punaisilla on anteeksiantamatonta käytöstä vaikka näkyvissä ei olisi yhtään autoa. 19. Pidät huonoa tuultasi normaalina. [me suomalaiset olemme siis pääsääntöisesti huonolla tuulella?] 20. Sunnuntai ei enää tunnu tylsältä, vaikka kaikki kaupat ovat kiinni - sen sijaan alat nauttia hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. 21. Luokassa et enää kysy "onko kysymyksiä?" 22. Vanha tapa "fiinisti myöhästyä" ei ole sopivaa! Olet aina ajoissa. 23. Halailu on vain seksiä varten. [tietenkin, mitä muuta varten sitten?] 24. Kieltäydyt käyttämästä hattua vaikka pakkasta olisi -30 astetta. [onko tosiaan suomalainen ominaisuus?] 25. Alat ymmärtää ruotsalaisvitsejä [hyvä!] 26. Muutut laktoosi-intolerantiksi.  Tämän päivän vitsi on koottu sivustolta: http://www.anekdot.ru/ 08.11.2007  Что означают цвета эстонского флага: синий - "прекрасное синее небо Финляндии !" белый - "прекрасный белый снег Финляндии!" черный - "почему Эстония не Финляндия?!!".  Mitä tarkoittavat Eestin lipun värit: sininen - "kauniin sininen suomalainen taivas !" valkoinen - "kauniin valkoinen suomalainen lumi!" musta - " miksi Eesti ei ole Suomi"  Кончается лето. Сочи. На пляже лежит белый-белый как сметана финн. Кругом люди загорелые, шарахаются от него: "Вы откуда такой незагорелый?" Он отвечает: "Нох, я ис Суоми..." Его спрашивают: "А у вас там что, лета нет?" Он отвечает: "Как же, как же, есть! Но я в тот тень рапоттал."  Kesä on loppumassa. Sotsi. Rannalla makaa vitivalkoinen kuin smetana suomalainen mies. Ympärillä olevat ruskettuneet ihmiset kysyvät häneltä:" Olette aivan kalpea. Mistä olette?" Mies vastaa:"Noh, olen Suomesta..." Häneltä kysytään:"Eikö teillä ole siellä kesää?" Mies vastaa: "kyllä, kyllä, on! No, minä olin sinä päivänä töissä." - Рааймэ, ти женатт? - Нээтт, я нэ женатт. - Но у типпя на паалце каалцо! - О! Уже женатт! Как лэтитт фрэммяя!  - Raaiimo, ooletko naimisiissa? - Eeen, en ole naimisiissa. - Sinullahan oon soormus soormeessa! - Oho? Jo naimisiissa! Niiin se aaiika leentää! Почему финские гонщики так быстро ездят? Потому что на поворотах они не успевают убрать ногу с педали газа! Miksi suomalaiset kilpa-ajajat ovat niin nopeita ? Koska mutkissa eivät ehdi nostaa jalkaa kaasulta. Tämän päivän vitsit on poimittu sivustoilta: http://www.polinafromspb.narod.ru/simplefinnanekdot.html http://www.anekdotis.ru/anekdots_25_last.html  30.10.2007  Идет финн по шпалам. Слышит, до его на дрезине другой финн... Первый: - Антээкси, далеккоо ли до Йоэнсуу? Второй: Далеккоо... Первый: - А могуу я поеехать с Ваами? Второй: - Конеечно, садииттесь пожалалуйстаа... Маслают они на дрезине вдвоем. Час маслают, другой..., третий... Первый финн: - А теппеерь далеккоо до Йоэнсуу? Второй: - Ооооо, теппеерь оочеень далеккоо... Suomalainen kävelee junaradalla. Häntä lähestyy toinen suomalainen resiinalla. Ensimmäinen: - Anteeksi, onkohan Joensuuhun pitkä matka? Toinen: - pitkä oon... Ensimmäinen: - Voisinko matkustaa teidän kanssanne? Toinen: - Tietenkin, istukaa olkaa hyvä... Yhdessä pumppaavat resiinaa. Tunnin pumppaavat, toisen.., kolmannen... Ensimmäinen suomalainen: - Ollaanko vielä kaukana Joensuusta? Toinen: - Nyt oollaaan ooikeeen kaukaana... Русская женщина вышла замуж за финна. Первая брачная ночь. Молодая жена просит своего мужа: - Дорогой, скажи мне, что ты любишь меня! - Люблю тебя. - Скажи, что ты хочешь меня! - Хочу тебя. - Боже мой, ну скажи хоть что-нибудь без моей помощи! - Спокойной ночи. Venäläinen nainen meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Hääyönä nuori vaimo miehelleen: - Rakas, sano minulle, että rakastat minua! - Rakastan sinua. - Sano, että haluat minua! - Haluan sinua. - Herran jumala! Sano nyt edes jotain ilman minun apuani! - Hyvää yötä. Метро в Хельсинки: - Остороозноо! Тверрии закривааютсяя! Слеттущааяя останоовкаа... - воотт онаа! Metro Helsingissä: - Vaarookaaa ! Oveeet Suulkeeuutuuvaat! Seeuuraavaa aaseemaa... - siinäähän see oonkiin! Сидят два финна зимой на берегу озера. Один говорит: - Хороший праздник Рождество. Через час второй отвечает: - А секс лучше. Ещё через час первый: - Но Рождество чаще. Kaksi suomalaista istuu talvella jäätyneen järven rannalla. Ensimmäinen sanoo: "Joulu se on hyvä juhla". Tunnin kuluttua toinen vastaa: "Seksi on parempaa." Taas tunnin kuluttua ensimmäinen: "Mutta joulu on useammin." Финны бывают интраверты и экстраверты. Во время разговора интраверты смотрят на свои ботинки, а экстраверты - на ботинки собеседника. On olemassa suomalaisia introvertteja ja ekstrovertteja. Keskustelun aikana introvertit katselevat kenkiään, ekstrovertit sen sijaan katselevat - keskustelukumppanin kenkiä. [Tämä on minusta hyvä vitsi.] Сидят на рыбалке 3 брата финна на Финском заливе. Утро, солнце начинает вставать, младший брат говорит: - Нее клюйетт. Ну вот уже и день, солнце высоко... Средний брат говорит: - Таа, тейстффителнно не клюйет. Ну тут уже и вечер, солнце уже село, ну старший брат говорит: - Болтаете много вотт и нее клюйет.. Kolme suomalaista veljestä istuu kalassa Suomenlahden rannalla. Aamulla auringon alkaessa nousta nuorin veljeksistä virkkamaan: - Eipä näy nappaavan. Päivällä auringon ollessa jo korkealla, keskimmäinen veli lausahtaa: - Niin, eipä näytä syövän. Illalla, auringon jo mentyä mailleen, on vanhimman veljen vuoro: - Koko ajan ollaan äänessä, niin eipä ole ihme, että ei syö... Tämän päivän vitsit on poimittu sivustolta: http://blade-777.mylivepage.ru/ 29.10.2007  В Питере на конкурсе фоторабот на тему “Финский залив” победила фотография, на которой изображен финн, стоящий на Невском проспекте и пьющий водку из горлышка Pietarissa järjestettiin valokuvauskilpailu teemalla "Suomenlahti". Ensimmäisen palkinnon voitti valokuva, jossa suomalainen seisoo Nevskillä ja juo suoraan pullosta vodkaa. Финляндия. Двое финнов не торопясь идут по обочине шоссе. Вдруг мимо с ревом проносится автомобиль. Минут через пять один финн спрашивает другого: - Иоссии, аа чтто ээттооо быылоо? Спустя некоторое время тот отвечает: - Оох, Урхоо, и не спрашшивай! Эттоо быыл поозоор всегоо фиинского нароода - Микка Хааккинен! Suomi. Kaksi suomalaista kulkee hissukseen tien sivua. Yht'äkkiä heidät ohittaa ärjyen auto. Noin viiden minuutin kuluttua toinen suomalainen kysyy toiselta: - Jussii, miikäää seee oooli ? Jonkin ajan kuluttua toinen vastaa: - öööö, Urhooo, älä kysy! Seee oliii Suomen kaansan häpeäpiilkku - Mika Hääkkiinen! [Tämä vitsi oli yksi suosituimmista mihin törmäsin Venäjällä pyytäessäni tovereita kertomaan kuulemiaan suomalaisvitsejä. Täytyy myöntää että vitsi ei auennut ensimmäisellä kertomisella, vaan se jouduttiin vääntämään rautalangasta minulle. Eli siis tällä todistin taas kerran suomalaisten hitauden pitävän paikkansa. Kts. myös Suomalaiset ovat... ]  28.10.2007  Если в Латвии тебя обогнал эстонец, значит ты - финн. Jos sinut Latviassa ohittaa eestiläinen. Se tarkoittaa, että olet - suomalainen. (http://sporu.net/1103/110903.htm) [Tässä ilmeisesti herjataan meidän hitautta. Kts. myös  Suomalaiset ovat... ] Suomalainen istuu baarissa. Alkaa olla jo aika juovuksissa. Pää tuskin pysyy pystyssä. Tarjoilija huomaa tilanteen ja ajattelee, että on aika kerätä rahat. Menee suomalaisen luo. - Maksakaa 160 ruplaa ja 80 kopeikkaa. Suomalainen antaa 250 ruplaa ja tarjoilija lähtee pois. Kuluu vielä tunti. Tarjoilija huomaa, että suomalainen tuskin pysyy tuolillaan: " Enköhän saa siitä vielä puristettua lisää." Menee pöydän luo ja sanoo: - Maksakaa 160 ruplaa ja 80 kopeikkaa. Suomalainen antaa rahat. Tulee aika sulkea baari. Suomalainen makaa jo pöydällä. Tarjoilija ajattelee: "Jospa se ei muista. Antaas olla, saan varmaan vielä kerran puristettua lisää!" Menee pöydän luo ja sanoo: - Aiotteko maksaa? - Maksan. Paljonko? - 250 ruplaa. Suomalainen nostaa päätään, katsoo uhkaavasti tarjoilijaa ja sammaltaa: - 160 ruplaa ja 80 kopeikkaa... [Veikkaisin, että monikaan suomalainen lukija ei tajua vitsin jujua] Сидит финн в баре, уже изрядно захмелел. Голова еле держится. Увидев это, официант подумал, что с него надо взять деньги. Подходит к нему и говорит: - С вас 160 рублей 80 копеек. Финн подал ему 250 рублей, и официант ушел. Проходит еще час. Официант видит, что финн еле сидит: "Дай-ка я с него еще сдеру!" Подходит к столику и говорит: - С вас 160 рублей 80 копеек. Финн отдал деньги. Подошло время закрывать бар. Финн уже лежит на столе. Официант думает: "Может, он не помнит, дай-ка я еще с него слуплю!" Подходит к столику и говорит: - Платить будете? - Буду. Сколько с меня? - Двести пятьдесят рублей. Финн поднимает голову и бормочет, грозя официанту: - 160 рублей 80 копеек... (http://www.anekdot.ru/) Минус 183°C. Финские коpовы жалyются, что y дояpок холодные pyки… Miinus 183°C suomalaiset lehmät valittavat lypsäjien kylmistä käsistä... +15°C Это «максимально высокая» темпеpатypа в Финляндии, поэтомy мы начнем с нее. Испанцы носят кypтки и пеpчатки. Финны пpоводят вpемя на солнце, загоpая. Tämä on maksimi lämpötila Suomessa, joten aloitamme siitä. Espanjalaiset pukeutuvat takkeihin ja käsineisiin. Suomalaiset ottavat aurinkoa. +10°C Фpанцyзы впyстyю включают системy центpального отопления. Финны выpащивают цветы в огоpодах. Ranskassa käynnistetään keskuslämmitykset. Suomalaiset kasvattavat kukkia puutarhoissa. +5°C Итальянские машины не заводятся. Финны pазъезжают в кабpиолетах. Italiaiset autot eivät käynnisty. Suomalaiset aloittavat avoautoilla kruisailun. 0°C Дистиллиpованная вода замеpзает. Вода в pеке Ванта (в Финляндии) слегка гyстеет. Tislattu vesi jäätyy. Vantaan joen vesi alkaa vähitellen jäätyä.  −5°C Люди в Калифоpнии замоpожены почти насмеpть. Финны идyт на последние пеpед зимой шашлыки. Kaliforniassa ihmiset jäätyvät lähes kuoliaiksi. Suomalaiset tekevät ennen talvea viimeisen eväsretken. −10°C Бpитанцы включают отопление в своих домах. Финны надевают pyбашки с длинным pyкавом. Britanniassa aloitetaan talojen lämmitys. Suomalaiset alkavat käyttää pitkähihaisia paitoja. −20°C Австpалийцы yлетают на Майоpкy. Финны пpазднyют Midsummer (пpаздник сpеднего лета) — осень yже пpишла. Australialaiset lentävät etelään. Suomessa aloitetaan juhannuksen juhlinta. −30°C Люди в Гpеции yмиpают от холода и исчезают с лица земли. Финны начинают стиpать белье в помещении. Kreikkalaiset kuolevat kylmyyteen ja katoavat maan päältä. Suomalaiset aloittavat vuodenvaatteiden pesun. −40°C Паpиж pазваливается от моpоза. Финны стоят в очеpеди y киосков с хот-догами. Pariisi tuhoutuu kylmyyteen. Suomalaiset seisoskelevat nakkikioskijonoissa. −50°C Поляpные медведи начинают эвакyацию с Севеpного полюса. Финская аpмия откладывает yчения по «зимнемy выживанию» до настyпления настоящей зимы. Jääkarhut aloittavat pohjoisnavan evakuoinnin. Suomen armeija siirtää talvisotaharjoituksia. Odotetaan oikeaa talvea. −60°C Коpватyнтypи (дом Санта-Клаyса) замеpз. Финны беpyт видео напpокат и остаются дома. Korvatunturi jäätyy. Suomalaiset vuokraavat videoita ja jäävät kotiin.  −70°C Пpедатель Санта yезжает на юг. Финны ощyщают жаждy, посколькy не могyт хpанить коссy (финская водка) на моpозе. Финская аpмия выходит на зимние yчения. Petturi Joulupukki karkaa etelään. Suomalaiset kärsivät viinan himosta. Kossun säilyttäminen pakkasessa ei enää onnistu. Suomen armeija aloittaa talvisotaharjoitukset. −183°C Микpобы yмиpают. Финские коpовы жалyются, что y дояpок холодные pyки. Mikrobit kuolevat. Suomalaiset lehmät valittavat lypsäjien kylmistä käsistä. −273°C Движение всех молекyл останавливается. Финны pyгаются: «Пеpкеле — сегодня на yлице холодно». Molekyylitason liikehdintä loppuu. Suomalaiset kiroilevat:"Perkele - tänään on ulkona kylmä."  −300°C Ад замеpз. Финны выигpали кyбок Евpовидения.  Helvetti jäätyy. Suomalaiset voittavat Euroviisut.  (http://gazeta.aif.ru/online/europe/107-109/02_02> Tietysti tästä vitsistä on kadonnut loppuhuipennus kiitos Lordin. Venäläisistä lehdistä poimittua: - Rakkaani, kun menemme naimisiin meillä tulee olemaan kolme lasta! - Mistä sinä sen jo nyt niin varmasti tiedät? - Ne ovat tällä hetkellä hoidossa äitini luona! -------------------------------------------------------------------------------- Lehtimies on tullut haastattelemaan vuoristokylän vanhinta asukasta: - Sanokaapa oletteko asunut tässä kylässä koko ikänne? - En toki vielä! -------------------------------------------------------------------------------- Rautatien tasoristeykseen alaslasketun puomin taakse muodostui pitkä jono. Junaa ei kuulu. Autoilijat kyllästyvät ja ryhtyvät tööttäilemään. Lopulta puominvartijan kopista kömpii ulos iäkäs vahtimummo: - Suotta te siinä tööttäilette. Kerätkää vain kärsivällisyyttä, sillä juuri ilmoitettiin, että juna on puolitoista tuntia myöhässä. -------------------------------------------------------------------------------- Ivanin uudenuutukaisesta Ladasta tyhjenee rangas kesken matkan. Ivan nousee autosta kaivaa esiin tunkin ja työkalut ja ryhtyy irrottamaan pyörää. Paikalle osuu kulkumies, joka pysähtyy katselemaan ja kysyy: - Mitä oikein puuhaat? - Pyörää tässä irrotan. Vähän mietittyään kulkumies sieppaa työkalupussista rengasraudan ja lyö tuulilasin rikki: - Ota sinä pyörät, mutta minä vien radion! -------------------------------------------------------------------------------- Mies palaa illalla myöhään juovuksissa kotiin. Vaimo kysyy: - Missäs sinä olet ollut? - Minä olin hautausmaalla. - Mitä, onko joku kuollut? - Et varmaan usko, mutta siellä kaikki olivat kuolleet! -------------------------------------------------------------------------------- Kaupungin lentoasema paloi. Päätettiin rakennuttaa uusi tarjouskilpailun perusteella. Kilpailuun tuli kolme tarjousta: - Turkkilainen rakennusliike tarjoutui rakentamaan sen 300.000 dollarilla. - Saksalainen rakennusliike antoi 600.000 dollarin tarjouksen. - Venäläinen urakoitsija pyysi urakasta 900.000 dollaria ja sai homman. Miksikö? - Niin, katsokaapas homma sovittiin urakoitsijan kanssa siten, että 300.000 hänelle, 300.000 minulle ja 300.000 turkkilaisille - rakentakoon pytinkinsä. -------------------------------------------------------------------------------- Lääkärintarkastus asevelvollisten kutsunnoissa. Alokas: "Pyydän vapautusta asepalveluksesta, koska olen likinäköinen" Lääkintäupseeri: "Ei haittaa, laitamme Teidät etulinjaan!" -------------------------------------------------------------------------------- Arvoisat radiokuuntelijat! Soittakaa meille, mitä mieltä olitte äskeisestä säätiedotuksestamme. Mikäli kuulijoiden palaute on myönteistä, esitämme sen mielellämme uusintana lähipäivinä! -------------------------------------------------------------------------------- - Koiranne puri minua! Minä vaadin korvausta! - Hyvä on! Minä voin pidellä koiraa paikoillaan, niin Te saatte purra sitä! -------------------------------------------------------------------------------- Mies johtajalleen: Semjon Ivanovitsh, voisinkohan minä lähteä tänään aikaisemmin töistä, kun vaimoni haluaisi lähteä kanssani ostoksille? - Ei tule kuuloonkaan! - Sydämelliset kiitokset, Semjon Ivanovitsh! -------------------------------------------------------------------------------- Äiti on joutunut lähtemään työmatkalle ja aamulla isä lähtee viemään pikku Vovaa päiväkotiin. Tulevat päiväkotiin, mutta siellä hoitaja sanoo: - Ei kulkaa, tuo poika ei ole meidän päiväkodistamme! Hyvä on! Isä suunnistaa toiseen lähistöllä olevaan paäiväkotiin, mutta siellä on sama juttu: - Ei, ei meidän tarhassamme ole tuota poikaa! Silloin Vova puuttuu itse puheeseen: - Kuule isä, jos me vielä menemme yhteenkään lastentarhaan, niin minä myöhästyn koulusta! -------------------------------------------------------------------------------- Kaksi ökyrikasta uusvenäläistä tapaavat toisensa aamuisella koirantalutuslenkillään. Toisella on julmannäköinen bullterrieri ja toisella pieni mäyräkoira. - Jos minä päästän koirani irti se pistelee hetkessä sinun mäyräkoirasi suihinsa niin ettei karvatuppoakaan jää jäljelle, innostui bullterrierin omistaja kehumaan. - Mikäs siinä, lyödään vetoa tuhannesta dollarista, että näin ei käy, uhosi puolestaan mäyräkoiran omistaja. Veto lyötiin ja koirat päästettiin irti, mutta ei kulunut kuin minuutti-pari niin bullterrieri katosi mäyräkoiran suihin. - No jopas jotakin, ihasteli vedon häviäjä mäyräkoiraa, paljonko tuollainen koira mahtaa maksaa? - Sata viisikymmentätuhatta vain. Viisikymmentä tonnia krokotiilista ja sata tonnia kauneusleikkauksesta. -------------------------------------------------------------------------------- Ystävykset Ivan ja Aleksei tulevat ulos peliluolasta. Ivan aivan ilkosillaan ja Alekseilla yllään ainoastaan alushousut. - Kuule Aleksei, sopertaa Ivan, minä olen aina kunnioittanut sinussa sitä, että sinä osaat lopettaa ajoissa. -------------------------------------------------------------------------------- Tapahtui Texasissa. Amerikkalainen farmari esittelee tiluksiaan venäläiselle vieraalleen: - Minun maatilani on niin suuri, että kestää kymmenen päivää ajaa autolla sen ympäri! - No, on meillä Venäjälläkin sellaisia autoja! -------------------------------------------------------------------------------- Kuulutus lentokoneessa: - "Arvoisat matkustajat! Lentokoneemme vasen siipi on tulessa, kuten voitte itse ikkunoista todeta. Ohjeet käyttäytymisestä tulipalon sattuessa löydätte edessänne olevan istuimen selkätaskusta. Jos katsotte ulos oikealle puolen, näette viisi laskuvarjohyppääjää. Ne ovat koneemme miehistö, joka näin nauhoituksen välityksellä toivottaa teille hyvää matkaa ja tervetuloa uudelle lennolle!" -------------------------------------------------------------------------------- Mies palaa kotiin metsästysretkeltä. - Kuinka metsästys onnistui, rakkaani? - kysyy vaimo. - Ihan hyvin, nyt emme kuukauteen osta lihaa! - Oi, ammuitko peräti hirven? - En, vaan join koko palkkani. -------------------------------------------------------------------------------- Englantilainen, ranskalainen ja venäläinen ryömivät viimeisillä voimillaan erämaassa, kun yht-äkkiä huomaavat hiekassa votkapullon ja kolme lasia. Pullon sisältö jaetaan tasan kolmeen lasiin ja kun viimeinen tippa putoaa pullon suusta, sieltä ilmestyy pullon henki. - Kiitokseksi siitä, että vapautitte minut, saatte jokainen yhden toivomuksen, jonka ehdottomasti täytän! Ensimmäisenä toivoo englantilainen: - Toivon, että olisin kotona, perheeni parissa, takkatulen äärellä siemailemassa kello viiden teetäni! Puff! Englantilainen hävisi erämaasta! Tuli ranskalaisen vuoro toivoa: - Toivon, että olisin Pariisin upeimmassa ravintolassa gourmet-illallisella, juoden shampanjaa kauniiden naisten kanssa! Puff! Ranskalainenkin katosi. Tuli venäläisen vuoro toivoa: - Mitä tämä tällainen on! Meidänhän piti juuri ruveta ryyppäämään! Minä toivon, että saisin laatikollisen votkaa ja äskeiset kaverini takaisin tänne! -------------------------------------------------------------------------------- "Uusvenäläinen" tulee kirjakauppaan ja kysyy: - Onkos teillä kirjoja? - No tottahan toki, tietysti meillä on kirjoja! - Antakaapa sitten kaksi! -------------------------------------------------------------------------------- Ukko istuu ongella Niilin varrella. Lämpöä on ainakin 40 astetta eikä kalakaan ota syödäkseen. Silloin vedestä kurkistaa krokotiili ja kysyy: - Onkos kuuma? - Kyllähän sitä. - Taitaa olla oikein tukahduttavaa? - Näinhän on. Krokotiili innostuu: - No etkös sitten haluaisi tulla tänne raikkaaseen veteen uimaan kanssani? -------------------------------------------------------------------------------- Musiikkiluokalla pikku Vovka avaa viulukotelonsa, mutta siellä onkin konepistooli. - Mitä tämä on? Kuinka sinä Vovka selität tämän? - No tämä tarkoittaa sitä, että isä on nyt minun viuluni kanssa ryöstämässä pankkia! -------------------------------------------------------------------------------- Liikennettä tarkkaileva miliisi seisoo 40 km/t nopeusrajoitusalueella. Paikalle tulee vanha mosse, jonka nopeudeksi tutka näyttää 41 km/t. Miliisi viheltää pilliinsä, mosse pysähtyy ja sieltä kömpii ulos laiha vanha ukko. - Maksakaapa sakkoa, ajoitte ylinopeutta! - Mutta minulla ei ole rahaa! - Siinä tapauksessa minun täytyy ottaa ajolupanne hyllylle! samalla hetkellä paikalle lentää uusi bemari, Miliisi viheltää pilliinsä, bemari pysähtyy ja sieltä nousee ulos ainakin kaksimetrinen kaljuksi leikattu mafiakorsto: - KUKA TÄÄLLÄ OIKEIN VIHELTELI MINULLE?!!! Miliisi on vaiti. Silloin ensiksi pysäytetty ukko ehdottaa miliisille: - Annapas ajokorttini takaisin tai muuten minä kerron, kuka täällä vihelsi! -------------------------------------------------------------------------------- "Uusvenäläinen" lukee automaattiasemalla bensiinin tankkausohjetta: 1. Ottakaa pistooli telineestä. Kaivaa Makarov-pistoolin kainalokotelostaan. 2. Työntäkää pistoolin suu täyttöaukkoon. Tekee näin. 3. Vetäkää liipaisimesta. !!!!! -------------------------------------------------------------------------------- Mies juoksee pysäkiltä jo lähdössä olevan raitiovaunun perässä ja huutaa: - Pysäyttäkää tuo vaunu, minä myöhästyn töistä! Joku pysäkillä olijoista vinkkaa kuljettajalle ja vaunu pysähtyy. Mies hyppää takaovesta vaunuun ja sanoo kovalla äänellä: - Matkalippujen tarkastus! Olkaa hyvät ja esittäkää lippunne! -------------------------------------------------------------------------------- - Äiti, minä en halua mennä tänään kouluun, kun ne lapset ovat niin ilkeitä! - Älä höpsi, kyllä sinun täytyy mennä kouluun, olethan jo aikuinen ja sitä paitsi sinä olet koulun rehtori! -------------------------------------------------------------------------------- Konsertin jälkeen. - Mistä syystä meidän päätähtemme tuolla tavalla tulistui? Hänellehän tuotiin peräti seitsemän kukkakimppua! - Niin, mutta hän oli maksanut kymmenestä! -------------------------------------------------------------------------------- Kaikissa projekteissa on viisi vaihetta: kohu, sekamelska, syyllisten etsiminen, syyllisten rankaiseminen sekä niiden palkitseminen, joilla ei ollut mitään osuutta asiaan -------------------------------------------------------------------------------- Valtion keskustilastohallinnon ilmoituksen mukaan kolme neljäsosaa Venäjän Federaation asukkaista muodostaa 75% maan väestöstä. -------------------------------------------------------------------------------- Talvi, tulipalopakkanen... Mies tapaa pihalla naapurissa asuvan uusvenäläisen, joka ulkoiluttaa valtavaa julmannäköistä bullterrieria. Uusvenäläinen kysyy naapuriltaan: - Haluaisitkos hieman lämmitellä tässä pakkasessa? - Kyllä vain! - PUS-KII!!! -------------------------------------------------------------------------------- Myöhään yöllä miliisipartio pysäyttää juoksujalkaa kulkevan juopuneen. - No, minnekäs herralla on tuollainen kiire? - Myöhästyn luennolta! - Kukas se tähän aikaan yöstä luentoja pitää? - Minun vaimoni! -------------------------------------------------------------------------------- Kaksi ystävätärtä tapaa toisensa kadulla, toinen heistä valittaa: Minun mieheni puhuu niin usein yöllä unissaan, että se häiritsee jo kaikkia. Puhuuko sinunkin miehesi unissaan? - Ei, hän vain hymyilee... lurjus! -------------------------------------------------------------------------------- Uusvenäläinen tulee kultasepän luo ja ojentaa tälle kultaharkon pyytäen tekemään siitä itselleen sormuksen. - Minkälaisen sormuksen haluatte? Meillä olisi tässä kuvasto, josta voisitte valita meidän parhaista malleistamme... Uuusvenäläinen katsoo hölmistyneenä kultaseppää. - Mikäs sinulla vippaa, minähän vain pyysin poraamaan siihen reiän! -------------------------------------------------------------------------------- Suuren tehtaan johtaja kutsuu luokseen varajohtajansa: - Onnittelen, olette menestyneet loistavasti. Puoli vuotta sitten tulitte meille töihin tavallisena työläisenä, kuukauden kuluttua Te nousitte jo osaston vastaavaksi mestariksi ja vielä pari kuukautta, niin Teistä tuli jo koko tehtaan vastaava insinööri ja nyt Teidät on nimitetty minun varamiehekseni. Mitäs Te siihen sanotte? - Kiitos, isä! -------------------------------------------------------------------------------- Muunnelma Pushkinin sadusta Kalastaja, eukko ja kultainen kala: "Niin heitti ukko nuottansa veteen... ja nyt se hölmö istuu rannalla ilman nuottaa". -------------------------------------------------------------------------------- Sotilasjoukkue seisoo kaivetun kuopan reunalla. Luutnantti komentaa: - Ivanov! Kädet levälleen, vie! Kaksi askelta eteenpäin, mars! - Petrov! Kädet ylös, vie! Eteenpäin, mars! - Sidorov!... Vääpeli juoksee paikalle. - Herra luutanantti, majuri odottaa teitä komppaniassa ja te vain täällä Tetristä pelaatte! -------------------------------------------------------------------------------- Hiekkalaatikolla. - Vova, älä hakkaa sitä poikaa lapiolla päähän, sinun tulee hiki ja vielä vilustut! -------------------------------------------------------------------------------- Kohtaaminen kadulla. - Voi, voi tohtori, kuinka pahoillani olenkaan, että ette päässyt uudenvuoden aattona tulemaan meille juhlaillalliselle. - Älkää suotta pahoitelko, minulla oli ilo saada viisi vierastanne potilaikseni heti seuraavana päivänä. -------------------------------------------------------------------------------- Mies on ostamassa kännykkää. Myyjä esittelee: - Tässä mallissa on soiton voimakkuuden säädin. Sen voi kääntää asentoon "äänetön", "kokouksessa", "huoneessa" tai "kadulla". - MITÄ-ÄH! OLISIKO SIINÄ ASENTOA "TSHELJABINSKIN TRAKTORITEHTAALLA"? -------------------------------------------------------------------------------- Naisen logiikka. Haastattelija kysyy mieheltä: - Mikä on mielestänne todennäköisyys, että kohtaatte Nevskin valtakadulla dinosauruksen? - Yksi miljardista. Haastattelija kysyy naiselta: - Mikä on mielestänne todennäköisyys, että kohtaatte Nevskin valtakadulla dinosauruksen? - Fifty-fifty. - Kuinka niin? - Onhan se päivän selvää, joko kohtaan sen tai sitten en kohtaa. -------------------------------------------------------------------------------- Kolme ökyrikasta uusvenäläistä - Fjodor, Sergei ja Boris - istuvat iltaa, kun yhtäkkiä konjakkipulloa avattaessa sieltä ilmestyykin pullonhenki. Tämä lupaa kaikille vapauttajilleen yhden toivomuksen: "Sanokaa vain mitä teiltä puuttuu, minä täytän kaikki toiveenne!" Fjodor: "Eipä minulta oikeastaan mitään puutu, mutta anna vaikka säkillinen taaloja, niin on kätevämpi hoidella pikku erimielisyydet liikennemiliisien kanssa". Sergei: "Minulla on kyllä jo kaikkea, en tarvitse mitään!" Pullonhenki: "No, onkos sinulla esimerkiksi torakoita talossasi?" Sergei: "No, onhan niitä kaikkialla". Pullonhenki: "Minäpä lahjoitan sinulle pienen-pienen torakan, sellaisen, joka syö kaikki sinun torakkasi ja sen jälkeen kuolee itsekin". Boris ei myöskään keksi vuorollaan mitään toivottavaa, kun kaikkea mammonaa on talon täydeltä. Pullonhenki: "Varmaankin talossasi on kuitenkin rottia?" Boris myöntää ja pullonhenki lupaa hänelle pienen-pienen rotan, joka syö kaikki muut rotat ja kuolee sen jälkeen itsekin. Nyt Fjodorkin puuttuu jälleen puheeseen: "Hei, eiköhän sittenkin vaihdettaisi, ota sinä takaisin tämä säkillinen taaloja ja lahjoita minulle pienen-pieni miliisi. -------------------------------------------------------------------------------- Anoppi on kuollut. Hautajaisten jälkeen vävy on juuri poistumassa hautausmaalta, kun lokki ruiskaisee suoraan hänen päähänsä. Vävy kääntää katseensa ylös taivaalle. - Kas vain, anoppi, sinä oletkin jo siellä! -------------------------------------------------------------------------------- Uutistoimisto ITAR-TASS:in tiedonanto jokin aika sitten: - Eilen, pitkän ja vaikean sairauden jälkeen palaamatta täysin tajuihinsa, presidentti Boris Nikolajevitsh Jeltsin on jälleen ryhtynyt hoitamaan Venäjän presidentin virkatehtäviä. Al:n blogien kommunistiystävien ilahduttamiseksi (ja vähän muidenkin), olisi ehkä syytä muistella vanhoja kommunismi- "neukkuvitsejä". Tässä muutama: Napoleon ja Stalin kohtasivat ns. "tuonpuoleisessa." Stalin: Jos minulla olisi ollut sinun kaltaisesi sotapäällikkö, olisimme selvinneet Hitleristä vähemmillä uhrauksilla. Napoleon: Jos minulla olisi ollut Pravda sanomalehti, maailma ei tietäisi Waterloosta vielä tänäkään päivänä mitään. Reagan ja Breznev keskustelivat: Reagan: Sinä kuulemma keräät sinusta ja koommunismista tehtyjä vitsejä. Breznev: Kyllä. Reagan: Paljonko sinulla on niitä kasassa. Breznev: Kaksi työleirillistä. Stalin, Hrutsev ja Bresnev matkustivat junassa, joka pysähtyi paikalleen ja matkanteko katkesi. Stalin käski ampua veturinkuljettajan. Hrutsev neuvoi menemään lupaamaan veturinkuljettajille elintasoa 20 vuoden päästä, joka ylittää reilusti Amerikan vastaavan. Breznev ehdotti, että suljetaan vaunun verhot, ja ajatellaan vain että olemme yhä liikkeellä. Neuvostoliitossa oli vaalit. Äänestäjä tuli äänestyskopista ja sensijaan, että olisi sulkenut äänestyslipukkeen ja laittanut sen uurnaan, alkoi lukea kovaan ääneen ainoan ehdolla olleen ehdokkaan nimeä. Vaalitoimitsija alkoi moittimaan henkilö, ja sanoi, että ettette saa tuollaista tehdä, tehän rikotte vaalisalaisuutta. Mikä oli Neuvostoliitossa talvella kylmempää kuin kylmä vesijohtovesi. Vastaus lämmin vesijohtovesi. Kaiksi neuvostokansalaista keskusteli vuonna 1968. Toinen kysyi: Tiedätkö mikä on maailman ehdottomasti puolueettomin maa? Toinen ei osaa sanoa äkkiseltään. Toveri vastaa: Se on tietysti Tsekkoslovakia. Se ei sekaannu edes omiin asioihinsa. Onko kommunismin rakentaminen tiedettä? - Ei. Jos se olisi tiedettä, sitä olisi kokeiltu ensin eläimillä. Ivanov pakeni vallankumousta länteen. Muutaman vuoden päästä hän päätti palata kotimaahansa selvittääkseen miten asiat siellä olivat. Hän kertoi kaverilleen: - Kirjoitan sinulle Neuvostoliitosta kirjeen. Jos asiat ovat siellä huonosti, niin kirjoitan vihreällä musteella, jos hyvin, niin tavallisella. Muutaman kuukauden kuluttua ystävä saa kirjeen Neuvostoliitosta. Kirje oli kuin olikin kirjoitettu aivan tavallisella musteella ja siinä luki: - Rakas ystävä. Täällä on kaikki hyvin! Sain asunnon ja hyvän työpaikan... kaupoissa on kaikkea. Kaikki on loistavasti pieniä puutteita lukuun ottamatta: vihreää mustetta ei tunnu löytyvän mistään. Voiko paljaalla ***seellä istua siilin päälle? - Voi kolmessa tapauksessa: mikäli siili on parturoitu, mikäli ***se on jonkun muun, tai mikäli puolue käskee. Haaksirikkoutuneen Neuvostoliittolaisen rahtialuksen miehistö joutui ihmissyöjäheimon vangeiksi. Laivan kapteeni kysyy heimopäälliköltä: - Arvoisa toveri, onko saarellanne ollut pakkokollektivisointia? - Ei. - Entäpä onko teillä ollut henkilökulttia? - Ei. - No entä NKP:tä? - Ei. - Miten ihmeessä teistä sitten on tullut näin eläimellisiä? Luennoitsija salille: - Neuvostokaupungissa A avattiin juuri uusi sähkövoimala... Huuto salista: - Kävin siellä juuri ja ei siellä kyllä mitään voimalaa ollut! Luennoitsija jatkaa: - Kaupunkiin B rakennettiin kemiantehdas... Sama ääni salista: - Olin siellä juuri viime viikolla eikä siellä mitään ollut! Luennoitsija nostaa katseensä salia kohti: - Ja Teidän, hyvä toveri, pitäisi matkustelun sijasta lukea enemmän neuvostoliittolaisia sanomalehtiä! Neuvostoliitosta löytyi Stalinin kaksoisolento. - Ammuttavaksi, määräsi Stalin. - Mutta entä jos vaikka vain ajaisimme häneltä viikset...? - Erinomainen ajatus! Ajetaan ensin viikset ja sen jälkeen ammutaan! Kysymys: "Kuka päätti, että Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin? Kansa vai tiedemiehet?" Vastaus: "Kansa. Tiedemiehet olisivat ensin tehneet eläinkokeita." Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä harrastetaan huumoria, jolla kansa tekee johtajansa naurunalaiseksi. Neuvostoliitossa maan julkista kuvaa koetettiin kuitenkin pitää niin yhtenäisenä, että järjestelmää ivaava huumori ei siihen sopinut. Stalinin aikana vitsien kertojia alettiin rangaista ankarasti. -Mitä harrastatte, toveri Stalin? -Kerään itsestäni kertovia vitsejä. -Kuinka monta olette jo saanut kokoon? -Kaksi ja puoli leirillistä. Moskovassa on keksitty aivan uudenlainen venäläinen ruletti. Ryhmä kokoontuu iltapimeällä kertomaan poliittisia vitsejä toisilleen. Kukaan ei tiedä kuka ryhmästä on KGB:n agentti. Kenties juuri ankarien rangaistusten vuoksi sinänsä harmittomista vitseistä syntyi suosittu toisinajattelun muoto. Ne levisivät kaikkialle itäblokin maihin ja saivat erilaisia sävyjä eri maissa kunkin maan hallitsijan erityispiirteiden mukaan. Puolassa huumorivastarinta kanavoitui 1980-luvulla mm. tonttuaiheisiksi graffiteiksi ja mielenosoituksiksi, joissa osallistujat pukeutuivat punaoransseiksi tontuiksi. Romaniassa huumorin kohteena oli luonnollisesti Nicolae Ceausescu. Eräs romanialaisen tutkijan mukaan hallintoa pilkkaavia vitsejä oli kahtatoista eri tyyppiä. Ensin yleistyivät tarvikepulaa irvailevat kaskut ja pian mukaan tulivat diktaattoria pilkkaavat vitsit. Tutkijan mukaan nämä suoraan hallitsijaa ivaavat vitsit yleistyivät räjähdysmäisesti juuri ennen Ceausescun hallinnon romahtamista 1989. Aatami ja Eeva olivat varmaan ensimmäiset neuvostokansalaiset. Kuinka niin? No kun heillä oli vain yksi omena jaettavanaan, heillä ei ollut vaatteita ja he luulivat elävänsä paratiisissa. Mies seisoi kolme tuntia leipäjonossa Moskovassa, kunnes äkkiä menetti kokonaan hermonsa. Hän haki pistoolin kotoa ja julisti: – Nyt tämä poika lähtee ampumaan Putinin. Neljän tunnin päästä mies palasi takaisin häntä koipien välissä. – Siellä oli vielä pidempi jono. Suomalainen, somali ja venäläinen Rasistiset vitsit, Somalivitsit, Vaimovitsit, Venäläisvitsit 74 Näyttökertaa Suomalainen, somali ja venäläinen menivät bordelliin. Suomalainen meni naimaan, Somali meni siivoomaan, Venäläinen meni hakemaan vaimonsa töistä. Missä venäläiset säilyttää heinää? Ladoissa -Tulliin tuli ilmianto, että tietty juutalainen, joka oli matkalla Israeliin, salakuljettaisi poismaasta valuttaa. Hänet tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Käännyttiin majuri Proninin puoleen ja kysyttiin ohjeita. - Antakaa hänelle risiiniöljuä ja soittakaa minulle kun valuttaa alkaa ilmestyä. Mutta majuri Proninin puhelin ei soinut. Tuskastuttuaan odotukseen hän soitti itse: - Eikö sitä valuuttaa jo tule. - Kyllä tulee, mutta kaikki on meikäläistä neuvostovaluuttaa. - Mitkä ovat neuvostomaatalouden suurimmat luonnonesteet? -Niitä on neljä: kevät, kesä, syksy jatalvi. - KGB:lle oli tehty ilmianto papukaijasta, joka herjasi kielenkäytöllään neuvostovaltaa. GeBistit saapuivat asunnolle tutkimaan asiaa. - Onko teillä papukaijaa? -On. -Missä se on? - Jääkaapissa. Papukaija haettiin jääkaapista ja sitä provosoitiin, provosoitiin ja provosoitiin, mutta papukaijaa ei saatu sanomaan yhtään neuvostovaltaa loukkaavaa sanaa. KGB:n asiamiehet lähtivät. Papukaija istui hiljaisena pörhentäen nyrpeänä höyheniään. Isäntä sanoi: - Minä kyllä tiesin, että vain Siperia sinua opettaa. - Vanhat venäläiset sadut alkoivat näin:"Merien, vuorten, metsien ja jokien takan eli kerran..." Neuvostosadut taas alkavat sanoin"Uutistoimisto TASS tedoittaa..." - Eräs juutalainen kutsuttiin KGB:n kuulusteluihin. Olemme antaneet kertoa itsellemme, että te opiskelette hepreaa. Aiotteko muuttaa Israeliin? - En toki. Luin vain uskonnollisista kirjoituksista, että paratiisissa puhutaan hepreaa. - Mutta miten te olette niin varma siitä, että pääsette paratiisiin, ettäkä joudu helvettiin. - Voihan niinkin käydä, mutta siltä varalta olen jo opetellut venäjän kielen. -Gorbatshov meni parvekkeelle tupakoimaan. Hetken kulutta huoneesta kuului Raisa Maksimovnan kailotus: - Taasko sinä poltat parvekkeella kalsareissa. - Kyllä, mutta mistä sinäsen tiedät? - BBC:n radiolähetyksessä juuri kerrottiin. Raisa Maksimovna oli vierailulla Yhdysvalloissa Venäjän kulttuurin huomattavan edustajana.Hänen kunniakseen järjestetyillä jäähyväispäivällisillä presidentti Reigan halusi lahjoittaa hänelle loisteliaan limousiinin, mutta Raisa Maksimovna vastusteli. - Mitä te nyt. Mitä ihmiset Venäjällä sanoisivat, jos kuulisivat tällaisesta lahjasta. Reigan meni hieman hämilleen, mutta keksi pian kiertotien. - No ostakaa se sitten. -Paljonko se maksaisi? -No sanotaan nyt hinnaksi yksi dollari. Raisa Maksimovna kaiveli hetken kukkaroaan, ja otti sieltä viiden dollarin setelin. Reiganilla ei kuitenkaan ollut vaihtorahaa, eikä hän voinut antaa rahasta takaisin. Mutta Raisa Maksimovna rauhoitti häntä. -Älkää suotta kaivako taskujanne, käyhän se niinkin, että annatte vaihtorahan sijaan neljä samanlaista autoa. -Länsimainen liikemies vieraili Neuvostoliitossa. Häneltä kysyttiin: -Mikä teitä kiinnosti kaikkein eniten? -Moni asia: maksuton terveydenhoito, lastenseimet ja lastentarhat. Mutta kaikkein eniten teidän suurin saavutuksenne: mahdollisuus olla työssä tekemättä yhtään mitään ja saada siitä palkkaakin. Lenin näytti miten voidaan hallita. Stalin näytti miten ei pidä hallita. Hrutsev näytti että jokainen tollo voi hallita. Bresnev näytti, ettei jokainen tollo voi hallita. Miksi Stalin käytti saappaita, mutta Lenin kenkiä. Koska Leninin aikaan Venäjä oli vajonnut vain nilkkoja myöten paskaan. Lenin ja Lunatsarski virailivat futuristitaiteilijoiden näyttelyssä vuonna 1920. - Minä en ymmärrämitään! huokasi Lenin. -Minä en ymmärrämitään! huokasi Lunatsarskij. He olivatkin viimeiset neuvostojohtajat, jotka eivät ymmärtäneet mitään taiteesta. Vladimir Ilits työskenteli myöhään yöllä kotonaan ja puolenyön jälkeen irrottautui papereistaan... -Nadenka? -Nadju-u-sa? -Nadja? -Nadesda? -Nadesda Konstantinova? -Klupskaja? -Klupa? -Nukuu, huora... Ruuhka-aikana ylösnoussut Lenin astuu raitiovaunuun ja puhuu: -Tovelit, älkää tönikö! Työläiset katselevat järkyttyneinä Leniniä ja yhtäkkiä kuuluu huuto: -Oh! Rupla on herännyt henkiin! Pioneerikokouksessa esiintyy mies, joka muisteli osallistumistaan ensimmäiseen leniniläiseen subbotnikiin, eli talkoolauantaihin. - Meidät Fedjan kanssa haettiin työpaikalta ja kuljetettiin talkoisiin. Meidän luokse tuli lyhyt, pukinpartainen mies lippalakissa joka sanoi ärrää sorauttaen: - Talttukaahan tukiin, toverit! - Painu sinä äijä - me vastasimme - tukkisi kanssa v...! Fedjaa en ole sen jälkeen nähnyt, itse pääsin vapaaksi kuukausi sitten. Puhelin soi Smolnassa: -Haloo, onko Smolnassa. -Kyllä, Smolnassa. -Onko siellä olutta? -Ei ole. -Missä sitäolutta olisi? -Talvipalatsissa löytyy. -Hura-a-a-a! Mies palasi kotiin, ja yllätti vaimonsa sängyssä vieraan miehen kanssa ja oli juuri aikomaisillaan alkaa ojentamaan rakastajaa kun vaimo huusi: - Älä uskallakkan lyödä häntä - hän on nähnyt Leninin elävänä. Vuosi 1917. Lenin tulee saunaan. Vapaita vesivateja ei kuitenkaan ollut. Vieressä istui proletaari jokatoisella vadilla peseytyi ja toisella hautoi jalkojaan. Lenin vetosi häneen: - Toveri, antaisitteko toisen vadin! - Painu sinä ...! Lenin lähti, kuljeskeli ympäriinsä, muttei löytänyt mistään vatia. Pian hän palasi kahta vatia lkäyttävän miehen luokse. -Toveli, tämä ei ole kommunistista, teillä on kaksi vatia ja minulla - ei yhtään. - Painu sinä..., tai muuten taon vadin kaluusi! Kului viisikymmentä vuotta. Kokouksen puheenjohtaja esitteli: - Ja nyt eteenneastuu vanha työläinen muistelemaan sitä, miten hän keskusteliLeninin kanssa kaksi kertaa. Breshneville suunnitellaan leikkausta rintakehän luuston laajentamiseksi - näin saataisiin lisää tilaa uusille kunniamerkeille . Bresnew piti puhetta saatuaan jälleen uuden tähden rintaansa. -Toverit, puhutaan, että olen vastaanottanut liian monta kunniamerkkiä ja etten pysty enää kieltäytymään uusista kunnianosoituksista. Tämä ei pidä paikkaansa. Vähän aikaa sitten kieltäydyin Burundin valtion korkeimmasta kunnianosoituksesta - kultaisesta renkaasta nenässä. . Breshneville soitetaan uutena vuotena: -Teille puhuu mustanaamio. -Lopeta Nikita tai joudun lähettämään sinut pois Moskovasta . Breshnev pitää puhetta puoluekokouksen täysistunnolle. -Seuraavan viisivuotiskauden aikana tulemme elämään entistä paremmin - ja vaikenee odottaen suosionosoituksia. Salissa valitsee kuitenkin hiljaisuus. Tällöin hän toistaa uudestaan: -Seuraavan viisivuotiskauden kuluessa tulemme elämään entistä paremmin! Salista kuuluu kysymys: -Entä me? Breshnev lukee puhetta kokouksessa: -Emme koskaan tule unohtamaan johtajaamme Leodin Iljits Breshneviä jonka poislähtö on syvästi koskettanut mieliämme...Perhana, taas olen vahingossa pukenut jonkun toisen pikkutakin ylleni. Breshnev istuu työhuoneessaan ja pitää kädessään Leninin palkintoa. Tämän hän on saanut kaunokirjallisesta teoksestaan Pieni maa. Sisään tulee Suslov. -Kuulehan Mihail Andreevits, oletko lukenut kirjani "Pieni maa"? -Kyllä olen lukenut Leonid Ilits, oikein hyvä kirja. Sitä tarvitaan meidän yhteiskunnassamme. -Et kai yritä naruttaa minua. -Olenko minä koskaan yrittänyt naruttaa teitä? -En muista, kutsukaa Pelshe. Pelshe saapuu. -Pelshe Janovits. -En ole Pelshe Janovits, olen Jarvid Pelshevits. -Jarvid pelshevits, oletteko lukenut kirjani Pieni maa? -Luin toki, huomattava taideteos. luen sitä jo kolmatta kertaa. Leondi Iljits leikittelee kunniamerkillään kädessään ja sanoo: -Kaikki pitävät teoksestani. Pitäisiköhön minun itsekin se lukea. - Leonid Ilits, oniittelen, teille on synytynyt viides lastenlapsi. -Lastenlapsi, niitä minä vielä pystyn tekemään. . Kuningattaren vastaanotolla Korneijtsuk halusi osoittaa hienostunisuutta suutelemalla kunigatarta kädelle. -Minulla on ekseema, sanoi kunigatar kuitenkin vetäen kätensä pois. -Ei se mitään, onhan Breshnevilläkin peräpukamat. Breshnev on tapaamassa kansalaisia. -Miten elätte, toverit. -Hyvin me elämme - kansa vastaa -Haluaisitte elää ehkä vieläkin paremmin. -Jos te niin määräätte, niin elämme vieläkin paremmin .. Eräässä huippukokouksessa Breshnev kysyi Gerald Fordilta miten nämä valitsivat hallinnon virkamiehet. -Käytämme testejä, vastasi Fordv -Millaisia testejä? -Esitämme kysymyksiä ja vastausten perusteella annamme pisteitä. Kuten esimerkiksi: Kuka on isäsi poika, mutta et sinä itse? Breshnev jäi ajattelemaan asiaa ja palattuaan Moskovaan kutsui luokseen Kosyginin. -Kuka on isäsi poika mutta et sinä itse. -Veljeni, vastasi Kosygin. -Hyvä Tämän jälkeen Breshnev kutsuu paikalle Podgornin. -Kuka on isäsi poika, mutta et sinä itse. -Veljeni. -Väärin, Kosyginin veli se on. Leonid Iljits menee ikkunan ääreen ja näkee sen ulkopuolella roottorilla varustetun lentävän ihmisen. -Kuka sinä olet, kysyy Breshnev. -Etkö tunne minua? Minä olen Katto-Karlson. Minuthan tuntee koko maailma. -Karlsson, Karlsson eipä muistu mieleen. -Katto-Karlsson, monia kirjoja on minusta kirjoitettu. -Hetkonen, hetkonen, miten minä en heti tunnistanut. Oikein hauska tutustua. Sanohan, muuten mitä estävällesi Engelsonille kuuluu. -Kuulin juuri tosi hyvän vitsin, haluatko kuulla? -Kerro toki. -No, Breshnevin makuuhuoneeseen tule aamulla hänen palvelijansa ja huomaa, että Leodid Iljits on kuollut. -No miten se jatkuu? -En muista jatkoa, mutta alkuhan oli tosi hyvä. Venäjän uusi vaakuna - kaksikulmakarvainen kotka. Miksi Ilin, joka ampui Breshneviä, ampui ohi? Koska kaikki yrittivät repiä häneltä kädestä pistoolia pyytäen: "Anna minä ammun, anna minäammun!" -Leonid Ilits, onko teillä harrasteita. -Kyllä, kerään vitsejä jotka kertovat minusta itsestäni. -Oletteko jo saanut paljonkin kerättyä. -Noin kaksi ja puoli leirillistä. Breshnev pitää puhetta työläisille. -Jotkut toverit levittävät huhua, jonka mukaan en itse pidä puheitani, vaan en ovat etukäteen tallennettu magnetofonille. Tämä väite, toverit, ei pidä paikkaansa...pidä paikkaansa...pidä paikkaansa...pidä paikkaansa. -Hyvää huomenta, sanoi aurinko Breshneville aamulla. -Huomenta Aurinko, vastasi Breshnev. -Hyvää päivää, sanoi aurinko päivällä Breshneville. -No hyvää päivää vastasi , vastaa Breshnev. -Aurinko, mikset toivota minulle hyvää iltaa, kysyy Breshnev auringolta illalla. -Painu sinä ..uun, minä olen jo lännessä. Ystävät puolueesta ympäröivät Breshnevin kansainvälisten neuvottelujen jälkeen. Leonid Ilits! Te pistitte hyvin luun kurkkuun sille kanslerille... Kun hän kysyi teiltä:"Entä Itä-Euroopassa olevat ohjukset?!" Ja te vastasitte:"Mitkä ohjukset?" Ei hän voinut muuta kuin jäädä istumaan sanattomana!... Hyvin tyrmäsitte kanslerin! -Minkä kanslerin? Breshnev ja Nixon seisovat henkivartijoidensa kanssa Niegaran putouksilla. He päättivät testata henkivartijoitaan ja kupikin käski omaansa hyppäämään vesiputoukseen. Amerikkalainen henkivartija kieltäytyi: -Minulla on perhe, lapsia! Venäläinen henkivartija hyppää vesiputoukseen, mutta viime hetkellä hänestä otetaan kiinni ja estetään putoaminen vesiputoukseen. -Miten te päätitte noudattaa käskyä? - kysyi Nixon. -Minulla on perhe, lapsia. Ovikello soi. Breshnev menee ovelle, ottaa taskustaan silmälasit, kaivaa toisesta taskustaan paperin ja lukee: -Kuka siellä? Breshnev ja Nixon lentävät helikopterilla Moskovan työläisesikaupunkien yli. Nixon näkee parakit ja televisioantennit niiden katolla ja sanoo: - Olette ohittaneet meidät kehityksessä! Ei meillä ole vielä televisioita sikaloissa! Nixon kysyi Jumalalta, koska Yhdysvalloissa loppuu työttömyys. - kahdenkymmenen vuoden kuluttua - Vastasi Jumala. - Sääli ettei minun aikanani! - huokasi Nixon. Breshnevkysyi Jumalalta, koska Venäjällä alkaisionnellinen elämä. - Sääli ettei minun aikanani - huokasi Jumala. Neuvostoliitossa vieraileva Nixon kyseli Breshneviltä, mikseivät työläise Neuvostoliitossa lakkoile. Vastauksen sijasta Breshnev vei Nixonin tehtaaseen, jossa hän puhui työläisten kokoukselle: - Huomisesta lähtien pienennämme palkkojanne! Suosionosoituksia. - Työpäivää tullaan pidentämään! Suosionosoituksia. - Joka kymmenes tullaan hirttämään! Suosionosoituksia, kysymys: -Tuommeko omat köydet mukanamme vai järjestääkö ammattiosasto köydet? Presidentti Carter kysyi Brshneviltä Wienin kokouksessa:- Miksi joukkonne tunkeutuivat Afganistaniin? - No kun se alkoi "A":lla. - Mutta onko se riittävä syy lähettää joukkoja suvereeniin valtioon? - Mutta me aakkosjärestyksessä... Neuvostoliitossa avatiin neljäs TV-kanava. Ensimmäisenä päivän kansalainen istui laatikon ääressä, pisti pälle ensimmäisen kanavan, ja näki Breshnevin esiintuvän. Vaihtoi toiselle kanavalle ja siellä Breshnev. Vaihtoi kolmannelle kanavalle - taas Breshnev. Vaihtoi neljännellekanavalle - studiossa istui KGB.n eversti heristäen sormeaan: - Vaihtakaa takaisin- Englannin parlamentin jäsen oli Neuvostoliitossa vierailulla. Kosygin: - Kuinkapaljon teillä saa työministeri palkaa? - Viisi tuhatta puntaa kuussa. - Minkälaista kansan varojen tuhlausta! Entä pääministeri? - Kaksi kertaa enemmän. - Millaista tuhlaavaisuutta. Katsokaa, tuossa meneetoveri Breshnev, meidän pääministerimme, ja hän saa kussa vain 250 ruplaa. Englantilainen katselee Breshneviä ja vastaa. - Ei hän meilläkään enempää saisi. - Kuinka paljon meillä on juutalaisia, kysyi Breshnev Kosyginilta. - Noin kolme - neljämiljoonaa. - Entä jos annamme heille kaikille luvan muuttaa ulkomaille, paljonko heitä jäisi? - Kymmenen-viisitoista miljoonaa. Moskovan elokuvafestivaalien jälkeen Birgitte Bardot puhui Breshnevin kanssa Kremlin juhlissa. - Miksette avaa rajojanne kaikille halukkaille? Breshnev heristää hänelle sormellaan: - Mitä, haluaisitko jäädä kanssani kaksistaan, muru? Leonid Breshnev politbyroon jäsenille: - Toverit,puhukaamme siitä, että vanhuusiän skleroosi on alkanut vaivata politbyroomme jäseniä.. Eilen esimerkiksi toveri Gretskon hautajaisissa - Breshnev antaa katseensa liukua läsnäolijoiden yli - tosiaan, jokuhan täältä puuttuikin...Siis. Kun eilen alettiin soittaa musiikkia, minä yksin huomasin hakea naista tanssimaan. Tito ja Tsausescu, jotka Breshnev oli nielaissut, tapasivat Breshnevin vatsassa Willy Brandtin: - Onko Breshnev nielaissut sinutkin? - Ei, minä tulin toista kautta. Breshnev pitää puhetta puoluekokouksessa: - Ox, ox, ox xo. - Leonid Ilits, kääntäkää paperi, sillä puolella pelasimme ristinollaa. Lenin osoitti, että valtiota voi hallita koko kansa. Stalin osoitti, että valtiota voi hallita yksi ihminen. Hrutsev osoitti, että valtiota voi hallitakuka tahansa ihminen. Breshnev osoitti, että valtiota ei ylipäänsä voi hallita. Tuntia ennen Anwar Sadatin murhaa Breshnev kutsuu bolitbyron kokoon. - Voiko kukaan sanoa,mikä on aikaero Kairon jaMeidän välillä. Soitin juuri Djihan Sadatille ja ilmaisin hänelle syvän osanottoni, mutta hän vastasi minulle:"Mitä te nyt, meillä kaikkion järjestyksessä, Anwar on juuri paraatiin lähdössä". Neuvostoliitossa  julistettiin kilpailu kansallisrunoilija Pushkinin patsaan suunnittelemiseksi. Loppuarvosteluun pääsi kolme ehdotusta, joista Stalin sai valita mieleisensä. Ensimmäisessä patsasehdotuksessa Stalin lukee Pushkinin teosta: – Tämä on historiallisesti oikein, mutta poliittisesti väärin. Missä on poliittinen logiikka?Seuraavassa ehdotuksessa Pushkin lukee Stalinin teosta: – Tämä on poliittisesti oikein, mutta historiallisesti väärin. Pushkinin aikoihin en ollut syntynytkään. Voittajaksi nousi lopulta kolmas ehdotus: Stalin lukee Stalinin teosta. Hrustshevin  aikaan: – Mummi, oliko Lenin hyvä? – Kyllä lapsukaiseni, hän oli hyvä. – Entä oliko Stalin paha? – Kyllä vain, lapsukaiseni. Hän oli hyvin paha. – Entä millainen sitten toveri Hrustshev oikein on? – Se meille kerrotaan vasta sen jälkeen, kun hän on kuollut. Stalin  pitää puhetta suuren salin edessä. Yht´äkkiä salista kuuluu aivastus: – Kuka aivasti?!?! (salissa hiljaisuus) – Ensimmäinen rivi ylös! Kaikki ammuttavaksi! (raikuvia aplodeja) – Eli kuka siis aivasti?!?! (salissa hiljaisuus) – Toinen rivi ylös! Kaikki ammuttavaksi! (aplodeja, huraa –huutoja) – Kolmannen kerran! Kuka aivasti!!! (hiljaisuus) – Kolmas rivi ylös! Kaikki ammuttavaksi (loputtomat aplodit) – Siis KUKA aivasti!!!!!! – Minä, minä… Minä aivastin, kuuluu salista pelonsekainen ääni. – Terveydeksi toveri! Jalkapallomaaottelu  Neuvostoliitto-Saksa. Saksa johtaa lukemin 0-2. Yleisön joukossa istuu vanhus, joka huutaa pelaajille: – Yrittäkää nyt vähän paremmin pojat! Annoimmehan heille sentään turpaan Stalingradissa, Kurskissa, Dneprilla, Berliinissä… Vieressä istuva mies vastaa: – Rauhoitu nyt. Silloin meillä oli ankarampi valmentaja. Josif Stalin  heräsi henkiin ja ilmestyi nyky-Venäjälle. Hän katseli aikansa maan meininkiä ja päätti palauttaa maahan kurin. Oikopäätä hän käveli Venäjän parlamentin istuntoon. Kaikki valahtivat valkoisiksi, hiljenivät ja alkoivat kuunnella mitä Stalinilla olisi sanottavanaan. – Aivan ensimmäiseksi kaikki kansanedustajat on ammuttava, sanoi Stalin. Sen jälkeen maalaamme Kremlin vihreäksi… – Mutta miksi vihreäksi, kyselivät kansanedustajat. – Arvasinhan minä että täällä on toisinajattelijoita!! Pohjoisen asukas  pala kotikyläänsä Moskovan reissultaan. Hän kertoo kyläläisille: – Sanotaan, että maassamme on kaikki ihmistä varten. Ja kuulkaa! Moskovassa minä näin tuon ihmisen! Sen jälkeen kun Stalingradin nimi oli muutettu takaisin Volgogradiksi, helvetistä saapui faksi: – Hyväksyn nimenvaihdon. Terveisin, Josif Volganen. Stalin  piti puhetta luokan edessä koululaisille. Puheensa lopuksi hän pyysi lapsia esittämään kysymyksiä. Pikku-Ivan viittasi: – Toveri Stalin. Minulla on teille kolme kysymystä: 1. Kuka murhasi toveri Kirovin? 2. Miksi kansamme näkee nälkää? 3. Miksi valtiossamme rikota

Avainsanat: osasto gerald mummi katto ikkuna virkamies murhata tuomita neuvoa kärpänen palaa niskanen miehistö pullo tiede ystävyys venäjä keskus vaatimus huumori nahka opettaja tanja hiekka pesu radio julkinen omistaja salami jäsen peli rikkoa bbc arvonimi eno gourmet eläinkoe tarjous tappaa kilpailu suomenkielinen kansanedustaja vankeus maksuton länsi arktinen voittaja vapaa osallistua vuohi tsaari banaani vallankumous vaunu talo karma kallis asukas rakastaa työskennellä muste huone henki sir lentokone väestö korruptio sk syntymä jalka silmälasi puheenjohtaja oligarkki vyötärö katastrofi heikkinen jatkosota makuinen kunnia vierailla ranskalainen palkinto tyhmä maksaa löytyä ystävä ehdokas sota huutaa suunnitella hauska syöpä työläinen sekoitin logiikka kannustaa boris aula ideologinen apu sairaus herra syö ampua isonviha raha kalifornia hoito neuvostoliitto tupa pysäkki ivan helvetti hautausmaa kansalainen bush tutkija amerikka helma välitys parveke edustaja juosta auto kysyä osoittaa järjestelmä hakea valvoa neljä tuleva lehti kerätä ruotsi takka lääke malli kainalo punainen linja keisari kuulla stressi kone työkalu kauppa venäläinen sotia leipoa tippa koota sulkea haluta ruumis pyytää näyttää politiikka kansallinen suhde kahvila suosittu kiinnostaa tilaisuus jakaa ratsastaa tukea rakentaa kirje finnair sana vihollinen osaaminen kremli koti nostaa pariskunta näytelmä herätä tarkoittaa itsenäisyys britannia kaupunginjohtaja koivisto nimittää kieli suomalainen lempi panna sanonta poliittinen punta ovi jolla säilyä kanava ruotsalainen turisti saapua paratiisi millainen ehdolla tutkia tyytyä muistella maksimi raskaana syy pala nauttia luksus ylittää vaatia näyttely johtaja työttömyys tamara opettaa leikkaus juuret reuna kiuruvesi lähteä ottaa päästä kova paavi kuva varma muodostaa kulunut toivottaa aito sopia ohjata kantaa putin vankila pakkanen rikas hallinto tietää suuri kymppi lämmin laskea virhe hannes tallinna hävitä lyödä insinööri todeta ehdotus katua hallita laiskuus juna kala kääntää antaa caesar vastata vuosikymmen työntekijä maa läski väsynyt onnettomuus muodostua potilas teknologia muuttaa valkosipuli tänne todistaa aamu asua huono piru sääli odottaa kolmas kärsiä vara blogi dollari hiljaisuus käsi mahdollinen äijä otsikko ansaita pari jono mahdollisuus auttaa länsimainen saksalainen uskonnollinen juutalainen englantilainen julisti selvittää tapahtua me ostaa syvä seteli äänestäjä joulukuusi opas http aurora hymyillä luvata uusi ääni odotus kaivaa rauha tuhat kulkea riittävä sinä menettää huolellinen käsissä jatkaa muuttua haista esittää löytää muoto lukea tutustua saada etelä elämä näkemys tavallinen tehtävä seisoa uusivuosi työ hoitaja eläke salainen karhu kynnys haukkua lahjoittaa kirjoitettu anoppi haju pappi toivoa juoda pitää lopettaa järvi baari astua ajaa maata lyhyt kävellä istua vesi vanhus veto tietty homma rakennus monenlainen что vaimo hätä ympäri rovaniemi käsittämätön heittää katu luulla hän poliitikko sali kekkonen minä onko totuus lehmä vitsi helsinki kultainen karl kapteeni pukki kynttilä kulta kuusi joulupukki lippu suu valtio parturi kulttuuri ravintola paperi työpaikka talvi häntä kassa kokous keitto valo laatikko aleksanteri pimeä säännöt koski tuomio sergei eeva viikset osta palaute vladimir lännessä vitsin kysymyksen nousevat kävisi neuvostoliitossa herätti terve toiselta huomenta jälkeenkin tutkimaan tutkijat saunassa kaupat useasti tekoon kysyy meininkiä laiva mitä autosta päähän ruveta toisilleen yritä juo vantaa join pienempi kertoa kysymys muut sananvapaus testata katsoa jää köyhä korkea puhua sattua paras kansa valita jonkinlainen käyttää katso nimi elävä vuosi video paikka pinna mitata muualla mielikuvitus esiintyä puoli aika johtaa huoli johto turkki avaa vaihtaa jokainen tässä tyttö neuvostoliittolainen amerikkalainen ikuinen kotona yht veli annos lause taistelu noudattaa keksi russia lähetti sänky omena räsänen koko lukija sävy vääpeli seksi ero erottaa lakka laatu sisältö teko vasen laiska pelätä kenkä kaupunki huuto vanha hieno suositella marx musta hitler koira koulu säilyttää häät wilson pelastaa muisto stalin henkilö joukko palata pöytä uutinen pariisi kuunnella laittaa kilometri oikeus verho musti kirjoittaja hukassa televisio kiina hruštšev asiakas pohjoinen litra tunne sahara pietari kirkko ihme leikata vuoro poika paita jokiu tuntematon jääkaappi pituus ryhmä myydä seuraava nainen myyjä leikkiä lapsi vetää korkealla viha sininen ase maailma yhteiskunta terroristi riski luokka työpäivä yleisö matkustaa kuolema vastaus parlamentti tukholma ulkopuolella naimisiin erinomainen asema tavata keskustelu vuotias tapahtuma rakentaminen lämpö ulkomaa itä lappi ohje sataa aikuinen juoksu kuolla kissa pyhä wikipedia taivas uuni armeija leningrad äiti taulu midsummer juhannus html englanti vieras lääkäri tunnelma tytär kaveri sauna tohtori puhelin presidentti ranta olut liha joulu merkki yötä kaveria historia mika pää uimaan hiki valokuva hullu torstai tee aatto puhe ongelma soitin tori uimassa isäntä ilta maito soitto professori mies elokuva juhlia juhla rakas suomeksi vanhemmat kylmä tapa lämpötila antti suomi tieto ylioppilas päivä vaate usko seura kesä puolue hallitus väri kaunis isä soittaa jumala nuori juttu ukko näytös apua syödä kuukausi syksy valkoinen matka sunnuntai perhe matti suola yksin ilmoittaa kuuma aste ministeri aurinko japani kuollut suomessa kännykkä usa eurooppa metro vaalit hevonen toisinajattelija kadonnut tulos viimeinen töihin ymmärtää pieni alku kukkia paha minuutti tunti kirja ihminen kevät ruoka käydä kello tarvita kuvata vaihe muutama esimerkki onni turku pakolainen ranska saksa terrori olin lehdistö taideteos isokyrö loimaa breshnev viina suomenlahti nixon harold kennedy karttunen reinikainen venäläiset jeltsin suomela liimakka komissaari majuri bäckman anna joki laukaa riistavesi möttönen jauhiainen hausjärvi hyvönen joutseno heinonen keränen valkeala pistooli lehtola juva hailuoto alatornio kurkijoki paltamo nivala vaakuna pyörä suutari rupla valuutta veturi alushousu laktoosi carter kuningatar sormus puutarhuri josef riita puola papukaija hukkua tarjoilija pelaaja autoritaarinen sosialisti puoluekokous voi rommi ex ylönen laiha päiväkoti v kirjoitus vatsa nl vanki pukeutua kapitalisti kansakoulu siperia talonmies tietokone työläinen¨ moskova murha äidinkieli lähettiläs tehdas hattu lukko federaatio luento norja vastaanotto lenin idiootti rumpu martikainen nenä jerusalem raisa kinttu euroviisut hyttynen erämaa tiedonanto suunnistus kgb luennoitsija eläin puhdas smetana afrikka talonpoika valmentaja ruuhka reagan suomenkieli napakka harrastaa ankara aleksei bussimatka verkkari rautatie rikkaus osallistuja tukka makuuhuone loppiainen napoleon introvertti metsästys agentti turkkilainen liikenne vuori kurkku sisällissota naisellinen lasi rikollisuus lehtimies virkailija kommunismi wien mieliala sivusto konsertti taidenäyttely miliisi eversti latvia parta projekti etusivu kalastaja kotka lentoasema ylellinen tutka karlsson hernekeitto bussi lentoemäntä patsas maahanmuuttaja alennusmyynti muisti siili ohjelma satu rukoilla tappo huora muta kiiski muka sanomalehti yksityinen lahja hammas teatteri kansainvälinen marsalkka blondi luutnantti tuli linkki tulipalo taide avaruus lokki muovikassi eesti susi korvatunturi kärsimys vihreä teoria studio elegantti neuvottelu teema siipi rautalanka lentää takapuoli tarjoilla


blogivirta.fi