Tänään on 19.05.2019 23:19 ja nimipäiviään viettävät: Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emelie ja Mili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lady of The Mess:

Ajatuksia äitienpäivänä 2019

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänään olen ajattellut omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen. Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa. Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat. Hän on äitini - ja hän on minulle rakas. Äitiäni en tänäkään äitienpäivänä päässyt kasvokkain onnittelemaan, Olen tästä surullinen ja tunnen vähän syyllisyyttäkin. Mutta lähtö Hollolaan ei ole vain minusta kiinni ja niinpä sain onnitella äitiäni vain puhelimitse. Onneksi on puhelin. Ja onneksi on maailman paras veli, joka lastensa ja ex-vaimonsa kanssa piti huolen siitä, ettei äitini juhlapäivää joutunut yksin viettämään.  Itse sain herätä aamulla kahvintuoksuun, sillä isäntä ja äitienpäiväksi kotiin tullut tytär olivat laittaneet pöydän koreaksi. Oli kahvit ja kakku, oli ruusut ja lahjukset. Ja oli Micu-kisuli, jota pöydällä olleet ruusut kiinnostivat hieman liikaa;) Poikani ja miniäehdokas kävivät jo perjantai-illalla tuomassa omat kukkasensa ja tämän päivän he viettivät Helsingissä miniäehdokkaan äidin ja mummien kanssa. Iltapäivällä kävimme onnittelemassa anoppiani Turussa ja taas oli pöytä koreana. Ja kakku maistui liiankin hyvin - tosin suurimmat annokset taisivat upota isännän ja appeni suihin;) Tänäkin äitienpäivänä on suurin tunteeni kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että äitini ja anoppini vielä täällä seuranamme ovat. Ja kiitollisuus siitä, että olen itse saanut äidiksi tulla. Olen ajatellut myös niitä äitejä, jotka tänään eivät voi äitiydestään iloita. On väsymystä, on huolia, on taloudellista ahdinkoa. On vaikeuksia avioliitossa, lasten sairastumisia. On äitejä, jotka tänäkin päivänä juhlan sijaan joutuvat lähtemään kodistaan. Heitä, jotka pakenevat sotaa ja sortoa, nälänhätää, luonnonkatastrofeja. Ja on heitä, jotka pakenevat miehensä tai lapsensa nyrkkiä. Olen ajatellut niitä äitejä, jotka ovat lapsensa menettäneet. Ja olen ajatellut heitä, joille lasta ei ole suotu. Suurimmalle osalle meistä äideistä on yhteistä rakkaus lapsiimme ja huoli siitä, miten he selviävät. Ja ilo silloin, kun siivet sittenkin kantavat.  Samanlaista on äidinrakkaus niin täällä Suomessa kuin maailman toisella laidallakin. Samanlainen niin rikkaalla kuin köyhälläkin. Ja samanlainen siellä, missä lapset tuntuvat olevan turvassa kuin sielläkin, missä äidit saavat pelätä lastensa hengen puolesta. Äidinrakkaudesta on sanottu paljon ja kauniisti, mutta yksi hienoimmista sanoituksista on tässä Anna-Mari Kaskisen runossa, jota olen täällä jakanut jo monena äitienpäivänä: "Jos maailman äitien huokaukset kimppuihin koottaisiin, jos jokainen huoli ja pelko ja toive pantaisiin pakettiin ja jokainen piilossa itketty itku puroina virtaisi, ja jokainen kaipaus siivilleen saisi nousta kuin enkeli, niin maailmankaikkeus olisi täynnä laulua äitien, ja jokainen pensas ja lintu ja tuuli katsoisi vaieten, kun ilmojen halki valkea joukko kantaisi valoa, ja enkelin siipi koskettaisi jokaista taloa. Jo maailman äitien huokaukset nousevat taivaisiin ja kukaan ei tahdo hartaammin luottaa Luojaan ja enkeliin kuin maailman äidit, joiden sydän sirpaleina jo on, ja jokainen sirpale mustuneinkin heijastaa auringon ." -runo: Anna-Mari Kaskinen- Levollista äitienpäivän iltaa kaikille! Lady of The Messiä voit seurata myös Facebookin ,  Bloglovinin ,  Instagramin ,  Twitterin ,  Blogit.fi:n ,  Tumblr`n  ja  Pinterestin  kautta.

Avainsanat: tässä äiti väsymys voi veli valo valkea vaimo äitienpäivä äidinrakkaus lifestyle juhla elämä ajatuksia tytär twitter tuuli turva turku toive taloudellinen talo tahdo sydän suuri surullinen suomessa sota siivet siipi seurata ruusu runo rakkaus rakastaa rakas pöytä päivä puhelin poika pinterest piilo perjantai pelätä pelko paras paketti onnitella onni nälänhätä nousevat nainen messi mari maistua lähtö lintu laulu lapsi lasta lady kissa kaunis kakku kahvi joutua joukko jokainen itku isäntä instagram ilta ihminen hän huoli herätä henki helsinki hauta halki fi facebook ex enkeli bloglovin blogi apua anoppi annos anna


blogivirta.fi