Tänään on 19.05.2019 23:20 ja nimipäiviään viettävät: Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emelie ja Mili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tehtävänimikkeenä Laura:

All you need is less, melkein ostamaton toukokuu!

Julkaistu: · Päivitetty:

Päätin huhtikuun lopulla, että toukokuussa en osta itselleni mitään. Shoppailu ei sinällään ole minulle mikään ongelma, en ole mikään kauppakeskus mutsi, mutta liian usein ruokakaupasta on mukaan tarttunut jotain vaatetta itselleni. Mikä toisaalta on myös aiheellista, nimittäin kun taas jälleen kerran kuoriudun täältä vauvavuoden kuplasta, tuntuu että sen oman minuuden saa taas etsiä uudelleen. Vaatekaapissa on vaatteita, mutta ne ei enää tunnu omilta tai sitten eivät oikeasti edes istu päälle. Jokainen raskaus kun kuitenkin sen verran tuota vyötäröä ja rintoja on ainakin muuttanut, että vaikka paino on oikeastaan sama kuin ennen kolmatta raskautta, ei ne lempihousut menekään niin kauniisti enää kiinni. Tarvitse vaatteita ja taas toisaalta en tarvitse. Onhan minulla mihin pukeutua, mutta ei sellaisia joihin haluan pukeutua. Olen ostanut vaatekaappiini nyt kevään aikana "kulmakiviä" eli vaatteita joita voin käyttää kotona, kaupassa ja töissä. Sellaisia vaatteita joita oikeasti tiedän käyttäväni koko ajan ja kaikkien muiden vaatteiden kanssa. Tässä olen onnistunut, nimittäin jokaista uutta vaatettani käytän oikeastaan koko ajan. Ne ovat melkein koko ajan pyykissä tai päällä. Kuitenkin uusia kulmakiviä rupeaa olemaan sen verran, että päätin olla ostamatta toukokuussa mitään. Ja se meni plörinäksi heti. Nimittäin jo ensimmäisen viikon jälkeen tarttui Lidlistä mukaan yhdet mustat, kevyet housut. Jotka ajattelin ostavani, kun edullisesti sai, kun kesäksi sellaiset olin päättänyt joka tapauksessa ostaa. Eli säästin rahaa, vaikka pilasin ostamattoman toukokuuni. Ja lauantaina kävin kipputorilla, josta ostin itselleni yhdet raitahousut ja ison collegepuseron. Second händiä ei lasketa eihän, hah. Josko loppukuu menisi oikeasti ostamatta mitään? Ajatukseni tässä ostamattomuudessa on se, että minun pitäisi oikeasti ehtiä käymään vaatekaappini läpi ja katsastaa mitä oikeasti tarvitsen. Jos tarvitsen mitään! Kirjoitin n. 1,5 kuukautta sitten, että parin kuukauden päästä katselen vanhoja kuvia ja pistän pois kaikki vaatteet joita en ole käyttänyt tänä aikana. Haaveilen vaatekaapista, jossa ei ole mitään vaatetta jota en aktiivisesti käytä. Jos nyt ei juhlavaatteita lasketa.. Liian täysi vaatekaappi ahdistaa nykyään todella paljon. Toki ostamattomuuden takana on myös taloudellinen sekä ekologinen puoli. Minun piheyteni ja kukkaroni ovat vähän ristiriidassa tällä hetkellä ekologisten ja eettisten ajatusteni kanssa, mutta siksi pyrin kuluttamaan fiksummin. Ostan hittiostoksia ja pistän vanhat hutiostokseni eteenpäin jollekkin joka niitä käyttäisi. Ennen ostin kirppikseltä ja kaupasta, kun halvalla sai. Nyt en osta, vaikka halvalla saisi, koska tavaranpaljous ahdistaa. Vielä on matkaa unelmien ei mitään turhaa - vaatekaappiin, mutta tänään taas aion karsia muutamia vaatteita pois ja laittaa eteenpäin. Ja kun meille hetki sitten tuli kuivausrumpu, niin on ne lempivaatteet koko ajan käytössä. Kun pyykkikori on tyhjä melkein koko ajan, tuntuu vaatekaappi vielä täydemmältä mitä ennen. Aivan liian täydeltä!

Avainsanat: mitä lidl laittaa käyttää kuukausi kotona ehtiä edullinen aktiivinen ahdistaa kolmas koko kirppis kevät kauppakeskus kauppa kaunis osta ongelma olin need mutsi katsastus jokainen huhtikuu housut hetki halpa etsiä ekologinen työ tässä tyhjä tuli toukokuu tarvita tarttua ajatuksia you vaate vaatteet vaatekaappi taloudellinen shoppailu second musta puoli pukeutua paino ostaa rinta raskaus raha päästä unelma puheenaihe oma elämä muoti&kauneus muoti minä


blogivirta.fi