Tänään on 27.05.2019 12:02 ja nimipäiviään viettävät: Ritva ja Ingeborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Ihmemaa:

Papparaisen puutarhassa

Julkaistu: · Päivitetty:

Kevät ennätti vierähtää alkukesäksi viimeisestä postauksestani. Aika tuntuu kulkevan liian nopeasti. Pitkin kevättä olen rakentanut puutarha-aihetta,  josta  suunnittelimme nukkiskerhon kevät-kesänäyttelyä kiitokseksi kerhotilasta. Varmaan monella muullakin kerholaisella on ollut kiireitä koska näyttelymme on vieläkin valmisteilla. Esittelen kuitenkin omat tekeleeni nyt sillä juuri muuta en olekkaan saanut aikaan nukkisrintamalla. Minun puutarha-aiheeni on papparaisen puutarhapalsta. Papan tein ensin sillä minua kiehtovat kovasti nuo omatekemät nuket. Kuten ennenkin nukesta tuli vanha mies sillä en osaa tehdä vielä nuoremman näköistä nukkea. Tässä kuva nuken syntyvaiheista.   Papparainen on nimeltään Waldemar. Hän on entinen metsuri ja nykyisin eläkkeellä hoidellen puutarhapalstaansa. Hän kasvattaa siellä vihanneksia ja hoitelee kukkia. Tulevaisuuden haaveena hänellä on myös omistaa oma Pub.  Tein Waldemarille vaatteet, paidan ja housut sekä puutarhassa tarpeelliset suojaessun ja hellehatun. Hatun virkkasin pellavalangasta. Tässä Waldemar koko komeudessaan. Puutarhapalstan rakensin tuollaiseen laatikonpohjaan, jossa se pysyy paremmin järjestyksessä ja on helppo liikutella. Palstalla on vanha sokkelinpohja jonka tein pienestä laatikonkannesta ja päällystin tiileillä eli munakennon palasilla ja maalisin sopivalla värillä. Minulla oli jo ennestään avainkaapista tehty pieni vaja joka sopi mielestäni hyvin papan puutarhavälineille. Vihannekset tein fimosta ja kukkaruukut kukkineen ovat osa aiemmin tehtyjä. Palstalla on myös valkeaksi maalattu aidanpätkä. Sen tein jäätelötikuista. Vajan seinälle tein viinipullon korkeissa olevista rautalankasuojista seinäamppelin lisäten rautalangasta kiekuroita ja maalasin sen. Vihannesten multana olen käyttänyt kahvinporoja. Palstalle laitoin myös puisen puutarhatuolin, jossa Waldemar voi välillä levähtää ja nauttia vaikka mehua. Tässä vielä kuva Waldemarista minun omassa kukkapenkissäni. Voipi taas olla, että en ehdi kirjoitella tänne niin usein kuin haluaisin,  tekemistä kun riittää omassakin puutarhassa aivan valtavasti. Toivotan oikein IHANAA JA LEPPOISAA KESÄÄ kaikille blogissani vieraileville nukkisihmisille.

Avainsanat: väri voi vihannes vierähtää vanha vaatteet tässä tänne tuli seinä rautalanka rakentaa puutarha pub pieni paita omistaa näköinen nukke nauttia mies mehu maalattu maalata kuva kukkia kirjoittaa kevät koko esitellä entinen eläke blogi aika kasvattaa hän housut helppo hattu


blogivirta.fi