Tänään on 22.05.2019 03:58 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lipstick Love:

Viisi meikkipalettia laatikoiden kätköistä

Julkaistu: · Päivitetty:

Jokin aika sitten koitin hieman järjestellä meikkipöytäni laatikoita ja koin useammankin kerran pienen "ahaa-elämyken" bongattuani jonkin sellaisen meikkipaletin, jota en ole käyttänyt kuukausiin tai parhaimmassa tapauksessa edes vuoteen. Päätin lopulta nostaa niistä viisi esille bloginkin puolelle, sillä jokainen näistä viidestä on laadultaan oikein hyvä ja itselleni myös mieluinen. Miksi nämä sitten ovat jääneet unohduksiin ja muiden palettien varjoon? NARS NARSissist Unfiltered Cheek Palette I on varmaankin kallein poskipunapaletti, mitä olen ikinä omistanut. Paletti sisältää kuusi eri sävyä aina ruskeasta persikkaan ja luonnonvalkoisesta kirkkaanpunaiseen. Sävyt ovat kaikki kauniita, mutta luonnonvalkoinen ei missään nimessä ole itselleni sopiva sävy poskipunaksi. Myöskään kirkkaanpunainen sävy ei pahemmin ole käytössä ollut, mutta paletin neljä muuta sävyä ovat omalle vaalealle iholleni hyvinkin käyttökelpoisia. Olin kuitenkin täysin unohtanut tämän paletin olemassaolon ja veikkaisin, että suurin syy siihen on pannuprojektini, jossa mulla oli jo viime vuonna poskipuna ja tänä vuonna jopa kaksi. Käytän niiden rinnalla kyllä paljon yksittäisiä poskipunia, mutta paletit ovat jostain syystä jääneet käyttämättä lähes täysin. Täytyy korjata vahinko pikimmiten, sillä tässä on muutama oikeasti upea sävy! BH Cosmeticsin Carli Bybel 10 Color Eyeshadow & 4 Color Highlighter Palette on aivan ihana peruspaletti arkikäyttöön. Paletista löytyy iso kasa luomivärejä sekä neljä suurempaa highlightersävyä, jotka toki toimivat myös hyvin luomiväreinä. Paletin shimmersävyt ovat kaikki todella runsaspigmenttisiä, mutta mattasävyjen pigmentti ja laatu on hitusen heikompi. Missään nimessä nekään eivät huonoja ole, mutta eron shimmersävyihin kyllä huomaa. Rehellisesti sanottuna en edes muista koska olisin viimeksi tätä käyttänyt. Siitä on ainakin vuosi, ehkä jopa useampikin.. Silti en halua tästä luopua ja nyt olenkin asettanut tämän vähän näkyvämmälle paikalle, jotta muistaisin tähänkin silloin tällöin tarttua. BH Cosmeticsin paletit on hurjan edullisia ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Multa löytyy heiltä myös Zodiac Love Signs -paletti, joka on yksi tämän hetken suosikeistani. Tämä Revolution Ultra Blush Palette Sugar and Spice on hyvä esimerkki siitä, etten itse asiassa tämän paletin lisäksi edes tarvitsisi muita poskipunia. Paletista löytyy niin persikkaa, vaaleanpunaista kuin rusehtavaakin sävyä ja pärjäisin vallan mainiosti pelkästään tämän kanssa. Paletti on mulle siis hurjan mieluinen, mutta siitä huolimatta tämä on jäänyt täysin yksittäisten poskipunien varjoon ja viimeksi olen tainnut käyttää tätä joskus viime syksynä. Paletin kaksi highlighteria eivät ole suosikkejani, vaikka nekin toki toimivia ovat, mutta kuusi mattaista poskipunaa sen sijaan on aivan loistavia. Mua ihan harmittaa, etten ole antanut tälle paletille sen ansaitsemaa huomiota ja nyt koitankin muistaa paremmin tämän olemassaolon!  Tämä upea luomiväripaletti tuli taannoin Boxycharmista ja tämähän on Ace Beauten Grandiose Palette. Paletista löytyy ihania väripilkkuja sekä hieman neutraalimpia sävyjä. Paletilla saa aivan ihania meikkejä eikä laadussakaan ole moittimista, mutta jostain syystä olin täysin unohtanut omistavani tämän. Nyt oon tässä parin viime viikon aikana tehnyt meikkejä juuri tällä paletilla ja ai että olen pitänyt lopputuloksesta! Tästä ei varmasti koskaan tule palettia, jota käyttäisin kaikkein eniten tai josta tulisi lähellekään suosikkini, mutta erittäin hyvä tämä joka tapauksessa on. Satunnaisesti kun tätä muistaisin jatkossa käyttää niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Viimeisenä vielä iki-ihanaa Too Facedia! Tämä Too Faced Sweet Peach Glow Peach-Infused Highlighting Palette sisältää yhden vaalean highlighterin, persikkaisen poskipunan sekä shimmerisen aurinkopuuterin. Tämä on paletti, jota olen monet kerrat sen ostamisen jälkeen pallotellut käsissäni miettien, oliko mun järkevää mennä tätä ostamaan. Paletin sävyt ovat kauniita ja laatukin ihan hyvä, mutta mä en kovin usein käytä persikkaisia poskipunia ja vaalean highlighterin saan yleensä nopeammin napattua jostain ihan muualta. Aurinkopuuterista nyt puhumattakaan. Jokin tässä paletissa kuitenkin mua kiehtoo enkä ole tästä halunnut luopua. Nyt haluankin testata itseäni ensinnäkin siten, että kokeilen pitkästä aikaa käyttää nimenomaan persikkaista poskipunaa, tästä paletista tietysti, ja hoitaa myös kasvojen korostuksen tämän paletin kanssa. Saa nähdä kauanko innostusta riittää, mutta ainakin aion yrittää! Onko sinulla meikkipaletteja tai ylipäänsä meikkituotteita, joista pidät, mutta jotka ovat jääneet muiden meikkien varjoon? :)

Avainsanat: sinä satunnainen poskipuna pigmentti pieni pitää persikka paletti ostaa onko omistaa olin nähdä nostaa nimi neljä muutama multa muistaa mitä meikki luopua luonnonvalkoinen luomiväripaletti laatu laatikko käyttää kätkö kuusi korjata kasvo jokainen iso iki iho vuosi varjo vahinko vaaleanpunainen vaalean upea ultra tässä tuli testata tarvita tarttua sävy ihana hoitaa eyeshadow esimerkki cheek aika syy syksy sweet suosikki sugar spice sisältää too faced nars makeup revolution luomivärit bh cosmetics ace beaute


blogivirta.fi