Tänään on 21.07.2019 07:43 ja nimipäiviään viettävät: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna ja Jenny. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Levyhylly:

Nirvana - Rainbow Chaser 1968

Julkaistu: · Päivitetty:

Sekä amerikkalainen Nirvana, että brittiläinen The Charlatans 90-luvulta osuivat nimeämisissään vanhoihin 60-luvulla toimineisiin yhtyeisiin. Musiikillisesti kummallakaan ei ollut kaimansa kanssa mitään tekemistä, mutta Brittein saarten Nirvana (UK) oli saanut aikanaan sen verran pientä suosiota ja etenkin äänitysalan ammattilaisten tunnustusta, että yhtye nosti Cobainin porukkaa vastaan syytteen nimenkäytöstä ja sai aikaan jonkinlaisen sopimukseen, koska kumpainenkin jatkoi samalla nimellä, mutta loppuun laitettiin sulkeisiin lähtömaa. Nirvana oli irlantilaisen muusikon Patrick Campell-Lyonsin ja kreikkalaisen säveltäjä Alex Spyropouluksen yhteistyö-projekti, joka toimi vuosina 1965-1971, uudelleenaktivoitui 1985 ja toimii käsittääkseni edelleenkin. Kaksikon nimiin on laitettu ensimmäisen konseptialbumin tekeminen vuonna 1967. 'The Story of Simon Simopath' julkaistiin ennen Pretty Thingsien 'SF Sorrow'ta, The Whon 'Tommy'a ja kuukausi ennen Moody Bluesin 'The Days Future Passed'ia. Kaksikko käytti levyillään runsasta orkestraatiota ja alansa huippumuusikoita, sekä kokeellista studiotekniikkaa. Lopputulos oli barokkipopin ja brittiläisen 'karkkikauppa-psykedelian' sekamuotoa, joka on omaan korvaan levykokonaisuuksina hivenen raskaahkoa. Mutta onhan tämä kolmossinkku ja kakkoslevyn avaava 'Rainbow Chaser' mahtipontinen Bond-orkestraatioineen ja nauhalla tehdyllä flanger-efektillä. Kappale oli yhtyeen ainoa brittilistalle noussut sinkku sijoituksella #34.

Avainsanat: psykedelia yhtye yhteistyö vanha tekeminen säveltäjä suosio sopimus sinkku simo rainbow projekti patrick musiikki lopputulos kuukausi kappale julkaista days brittiläinen bond ammattilainen amerikkalainen alex ainoa 90


blogivirta.fi