Tänään on 20.06.2019 22:31 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Filosofian puutarhassa:

Jos Tinder on rikki, hylätkää Tinder

Julkaistu: · Päivitetty:

Puhun nyt kokemuksen rintaäänellä. Ihan totta. Olen ollut Tinderissä. Tuossa vuodenvaihteen tienoilla, noin kymmenen minuuttia. Niin kauan kesti siinä että "ja mitäköhän kettua minä kuvittelen täällä tekeväni"-olo kävi läpeensä sietämättömäksi. Ihan sama vaikka Tinderissä olisivat kaikki, niiden serkut ja Se Oikea, minua ei sieltä tulla löytämään. "Sen Oikean tunnistan taatusti myös siitä että hän päätyy jonnekin jossa minut on periaatteessa mahdollista tavata", ajattelin. En vaan halunnut arvuutella pärstäkertoimen perusteella, kuka voisi kiinnostaa, ja vielä vähemmän halusin tulla arvioiduksi kiinnostavaksi tinderjulkisivun perusteella. Ihmisten selaaminen kuin nettikaupassa toi välittömästi ikävän olon: se tuntui esineellistävältä. Nyttemmin olen alkanut epäillä että moni tinderdeittailun poikima ikävä tunne lähtee siitä että vaikka miten tarmokkaasti esineellistäisi, ihmisolennot eivät kuitenkaan esineiksi muutu.  Onneksi olen sen verran vanha että ehdin nuorena oppia, että kiinnostaviin ihmisiin on mahdollista tutustua myös luontevammilla tavoilla. Ja vaikka maailma olisi muuttunut tällä vuosituhannella niin perinpohjaisesti ettei näin enää olisikaan, uskoisin eläväni huomattavasti onnellisemmin itsekseni vailla niitä uupumisen, pettymysten ja kitkeröitymisten kokemuksia joista tinderin käyttäjät ovat enenevässä määrin puhuneet. On epäilemättä paljon niitä joille Tinder sopii. Mutta jos on niitä joille se ei sovi, miten olisi edes teoriassa mahdollista löytää sieltä hortoilemasta sielunsukulaisia, tai edes muuten vaan erinomaista seuraa? Miten voisimme tunnistaa toisemme, jos molemmat ovat paikassa jossa eivät todellakaan viihdy, tekemässä asioita joita eivät haluaisi tehdä, ja esittäytymässä tavalla joka tuntuu vieraalta ellei vielä pahemmalta? Tinder lupaa jokaiselle yhtä paljon, mutta kuinka paljon lupauksilla on perää jos kuuluu niihin joille se ei sovi? Nuoruuden hyveisiin kuuluvat tietty optimismi ja myönteinen uteliaisuus. Ne ovat piirteitä joiden haluaisin sopivan itseeni kohtuullisessa määrin vanhetessanikin -piirteitä jotka ovat käsittääkseni ominaisia sellaiselle ihmiselle jonka voi sanoa elävän hyvää elämää. Elämänkokemuksen karttuessa, pettymysten kertyessä ja Reaalimaailman murjoessa ne ovat kuitenkin ominaisuuksia jotka vaativat vaalimista ja huolenpitoa. Muuten ne on helppo hukata. Kun niin käy, se on aina tragedia, ei suinkaan mikään välttämätön osa aikuiseksi kasvamista kuten joskus kuulee väitettävän. Naiivius, sinisilmäisyys ja tietämättömyys ovat ne piirteet joista on hyvä kasvaa ulos...mutta ne ovat aivan eri asioita kuin valoisa asenne elämään ja rakkauteen. Olen ollut huomaavinani, että kuten Facebook muutama vuosi sitten, Tinderkään ei enää houkuttele käyttäjiään pelkällä unelmalla siitä että sieltä voi löytää hyvää seuraa helposti kuin nettikaupan hyllyltä. Ilmaan on tullut myös tiettyä pelottelua: siellä ovat kaikki, se nyt vaan on tätä päivää ja niin edelleen. Pelko on kuitenkin huono motiivi tehdä yhtään mitään, ja vielä surkeampi syy lähteä mukaan sellaiseen menoon josta tulee ikävä olo. Jos pitää Tinderistä, hieno homma, mutta jos ei pidä, voi aloittaa itsestään maailman muuttamisen sellaiseksi paikaksi jossa Tinderille on paljon hyviä vaihtoehtoja.

Avainsanat: facebook erinomainen epäillä elämä asenne ihminen hän huono homma hieno helppo teknologia sinkkuelämä ilmiöt etiikka välttämätön vuosi vuodenvaihde voida voi vanha valoisa tutustua tuntua tunne tragedia tinder tietty teoria syy reaalimaailma rakkaus pitää pelko oppia onni ominaisuus olo nuoruus nuorena nettikauppa muutama motiivi minä minuutti maailma löytää lähteä kokemus kiinnostaa kasvaa ilma ikävä


blogivirta.fi