Tänään on 18.07.2019 18:20 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tehtävänimikkeenä Laura:

Ihan vain me kaksi

Julkaistu: · Päivitetty:

Aamulla herätyskello soi 6:00. Auto starttasi kohti mammalaa ja alkoi meidän päivä. Vain me kaksi. Ainakin seuraavat 26 tuntia. Vähän jännittää. Emme ole koskaan olleet lasten kanssa erossa näin kauaa. Mutta kaikki menee varmasti hyvin, ihan meillä kaikilla. Me suuntaamme kohti itämerta ja laivaa, taas. Jo toista kertaa kuukauden sisällä. Mutta nyt vain me kaksi. Ensimmäistä kertaa ikinä. Tänään saamme istua rauhassa. Jutella rauhassa ja syödä hyvää ruokaa rauhassa. Risteily on erilainen kuin ennen, mutta varmasti aivan ihana. Ikävä tulee, mutta se tekee hyvää. Vaikka viime aikoina olen saanut paljon myös aikaa itselleni, niin meidän aika on ollut aika kortilla. Välillä sitä katsoo toista ja miettii kuka tuo toinen on. Muutakin kuin isä? Tänään minulla on pitkästä aikaa koko päivä aikaa ottaa tästä selvää. Eiköhän se sieltä muistu mieleen. Usein me kattaa kaikki viisi. Seuravaan vuorokauden ajan vain me kaksi. Outoa, mutta ihanaa.

Avainsanat: perhe parisuhde oma elämä minä arki vuorokausi tunti syödä ruoka risteily päivä ottaa me laiva kuukausi kortti koko kattaa jännittää jutella istua ikävä ihana herätyskello erilainen auto aika


blogivirta.fi