Tänään on 24.07.2019 09:27 ja nimipäiviään viettävät: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina ja Tina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Keyword: Love:

Lomalta paluun ahdistus

Julkaistu: · Päivitetty:

Lomalta paluun ahdistus oli aihe, jota mietin jo paljon ennen lomaani. Tiesin, että minulle tulee jonkin asteinen sellainen, on tullut aina ennenkin. Yleensä ensimmäinen päivä loman jälkeen on pahin, sitten helpottaa. Toisilla voi kestää useamman päivän, ehkä jopa ensimmäisen viikonkin. Minulle riittää yleensä päivä, että pääsen takaisin rytmiin.  "Pieni ahdistus on normaalia, eikä siitä kannata huolestua." Hyvä ja onnistunut loma on ollut silloin, kun on pystynyt ottamaan etäisyyttä työasioihin. Oma kesälomani oli tänä vuonna vain 2,5 viikkoa, koska aloitin työni niin myöhään syksyllä, ettei täyttä lomaa ollut ehtinyt vielä kertyä. Koska teen kodin ulkopuolista työtä vain osa-aikaisesti, minulla on toki ollut syksystä lähtien välillä jopa viiden tai peräti kuuden päivän vapaaputkia tai no, vapaata ja vapaata, sillä blogi on pyörinyt koko ajan, mutta sellaista vapaata, ettei ole tarvinnut pomppia kenenkään muun kuin oman aikataulun mukaan. Noilla muutamalla pidemmän vapaan putkella en ole alkanut tuntemaan millaistakaan ahdistusta töihin paluusta. Kesäloman 2,5 viikkoa teki kuitenkin tehtävänsä. Pieni ahdistus on normaalia, eikä siitä kannata huolestua. Lähes puolet meistä on kokenut lomalta paluun ahdistusta elämänsä aikana. Ahdistusta voi kokea, vaikka todella pitäisi työstään, kuten minä pidän. Se on vain merkki siitä, että loma on tehnyt juuri sen mitä pitääkin.  Oma lomalta paluuni alkaa onneksi kevyellä laskulla – kaksi päivää töitä ja kaksi vapaata, joka helpottaa kovasti sopeutumista takaisin työhön. Omaa palautumista kannattaa myös miettiä. Riittävään nukkumiseen huomion kiinnittäminen on tärkeää. Talvella kuljin paljon bussilla töihin, nyt kesällä jos sää vain sallii, aion käyttää pyörää. Työmatka pyörällä on hyvää omaa aikaa ja auttaa rentouttamaan ajatuksia työpäivän jälkeen. Mikä sen ihanampaa kuin pyöräillä kauniina kesäiltana kotiin! Olen myös päättänyt olla itselleni ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen armollinen. Työni on sellaista, että siinä voi tehdä helposti virheitä, mutta ne on aina nopeasti korjattavissa. Mahdollisiin virheisiini ei myöskään yhdenkään muun ihmisen elämä kaadu. En edes oleta, että ensimmäinen työpäivä menisi virheettömästi läpi, jos menee, niin hyvä. Jos ei, en ota siitä stressiä. "Töihin paluuta helpottaa kovasti se, jos on joku toinen asia mitä odottaa." Vähentääkseni lomalta paluun ahdistusta, järjestin itselleni viiden päivän miniloman reilun parin viikon päähän heinäkuun alkupuolelle. Kiitos joustavan työpaikkani ja osa-aikaisen työni, tämä on mahdollista. Lähden minilomalla parhaan ystäväni kanssa mökkeilemään pariksi päiväksi. Olen aiemmin huomannut, että töihin paluuta helpottaa kovasti se, jos on joku toinen asia mitä odottaa, myös seuraavasta lomasta haaveilu auttaa. Tällöin loman loppuminen ei tunnu niin lopulliselta ja ahdistavalta. Mieheni kanssa on ollut puhetta myös käynnistä Ainolassa , joka jäi meiltä viime vuonna väliin.  Tiedän, että on myös ihmisiä, jotka kokevat lomalta paluun paljon pelottavampana ja ahdistavampana kuin minä. Olen kokenut tällaisen lomalta paluun kerran elämäni aikana. Muistan vuosia sitten, kun jo loman ensimmäisestä päivästä alkaen pohdin, miten pystyn menemään takaisin. Itseasiassa pohdin asiaa jo ennen lomaa. Viimeiset viikot töissäkin ajattelin, että kunpa jaksaisin lomaan asti. Usein tällainen voi kertoa työpaikan sisäisistä ongelmista tai siitä, että itsestä tuntuu, että olisi aika ehkä kokeilla jotain muuta. Sitä on vain vaikea juuri sillä hetkellä myöntää. Jos ahdistuksen määrä on suuri, kannattaa ottaa yhteyttä työterveyteen tai terveyskeskukseen, että asiasta pääsisi juttelemaan jonkun kanssa. Minullekin tuo vuosien takainen lomalta paluu olikin sitten lopullinen käännekohta elämässäni kohti nykyistä. Silloin se oli pelottavaa, mutta nykyään olen kiitollinen jopa niistä hetkistä, sillä ilman niitä en olisi tässä. Oletko kokenut lomalta paluun ahdistusta? 

Avainsanat: käyttää koko kokeilla kokea koti kiitollinen kesäloma kesä kertoa kaunis pyörä puhe pieni pelottava pari rodos rhodes puheenaiheet oma elämä matkailu loma lifestyle ajatuksia ystävä voi virheitä viikko vapaa vaikea töihin tässä työ työpäivä työpaikka työmatka tuntea tehtävä teen talvi sää syksy suuri sopeutua päähän päivä jutella ihminen helpottaa heinäkuu elämä bussi blogi auttaa aikataulu aika aihe ahdistus palautuminen ottaa onni ongelma odottaa nykyinen muutama mitä minä miettiä mies merkki lopullinen


blogivirta.fi