Tänään on 18.07.2019 01:46 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Äidit vain, nuo toivossa väkevät:

Onko elämäni rakentunut valheelle?

Julkaistu: · Päivitetty:

Niin. Jäätävää joutua neljän vuosikymmenen jälkeen siihen tilaan, että kyseenalaistaa oman elämänsä perustan. Onko kaikki uskontopupellus ollut indoktrinaatiota vai olenko itse valinnut uskon? Tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että kasvoin hihhulikuplassa, jossa minulla ei ollut luontaisesti muita vaihtoehtoja. Uskonasiat tuotiin eteeni ainoana oikeana totuutena vaikka kannaltani olisi ollut parempi saada kuulla myös muista vaihtoehdoista. Mutta se ei liene realistista. Olisihan se outoa, jos seurakunta vesittäisi omat uskomuksensa aina muistuttamalla myös toisenlaisista tavoista ajatella. Tämä olisi kuulunut vanhempien vastuulle. Kertoa myös muunlaisista tavoista ajatella ja osoittaa, että ihminen saa itse valita sen totuuden mihin uskoo. Mutta sekään ei liene realistista. Uskovaisuuteen kuuluu tietynlainen ehdottomuus ja sen oman totuuden pitäminen absoluuttisena. Usko kun ei ole mielipideasia, vaan vakaumus. Olisipa minulla ollut lapsuudessani/nuoruudessani joku aikuinen, joka olisi ollut ateisti tai agnostikko. Joku jonka kanssa olisin voinut kyseenalaista uskonasioita jo varhaisessa vaiheessa. Joku joka olisi auttanut minua jo nuorena katsomaan asioita laajemmin. Tämä maailmankuvan uudelleen rakentaminen on raskasta. On hurja tunne katsoa taivaalle, pilvien taakse ja ajatella, ettei siellä taidakaan olla ketään kotona. Ennen taivaalle katsominen herätti positiivisia tuntemuksia, kun uskoi Jeesuksen ja muun hyvän porukan olevan siellä minua varten. Nyt taivas onkin tyhjä. Tuntuu siltä, että pohja elämältä on poissa. Jossain takana kytee silti pieni toivo, että jospa sittenkin? Jospa sittenkin siellä on Luoja, joka näkee minut. Tällä hetkellä en tiedä mikä on totta ja mikä ei näissä asioissa. Ennen tiesin. Se varmuus oli syvällä minussa ja se oli lujaa. Välillä rukoilen, että jos siellä ylhäällä on joku, niin osoita olemassaolosi. Se on suuremman ja vahvemman vastuulla. Toistaiseksi ei vastauksia ole kuulunut, ei näkynyt. Ennen oli niin kirkas näkymä kuoleman jälkeisestä. Siellä se Taivas odotti edesmenneiden rakkaiden kanssa. Ajattelin aina, että Taivaassa saa tehdä kaikkea itselle mieluista. On harrastuksia, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Aivan kuin olisi koko ajan lomalla. Nyt tämä loma on peruttu. Kuoleman jälkeiselle taivastelulle onkin tullut vaihtoehto: loputon olemattomuus, pystyseinä ja stop-merkki. Melkoinen kontrasti edelliseen!!! Toisaalta kaiken loppuminen on ihan helpottavakin ajatus. Ja siinä on jotain hyvin kaunista. Se tekee elämästäkin kauniimpaa. Olemme täällä vain kerran, elämme elämämme, jätämme jälkemme muihin ihmisiin ja sitten poistumme. Meidät muistetaan hetken aikaa ja sitten on kuin meitä olisi koskaan ollutkaan olemassa. Olemme osa maailmankaikkeutta. Jossain kirjassa sanottiin, että maailmankaikkeus on tullut tietoiseksi itsestään ihmisen kautta. Me olemme universumin silmät, korvat, aistit. Me olemme universumi ja universumi on meissä. Suuria ajatuksia. Perimmäinen totuus ei meille elämän aikana valkene. Elämä on niin mysteerinen. Mutta me voimme itse päättää mihin totuudesta kerrottuun tarinaan uskomme ja mihin emme. Jos kovasti kaipaan ajatusta Taivaasta, voin antaa itseni uskoa siihen. Onneksi ei ole tarpeellista lukita vastauksiaan näiden asioiden suhteen, vaan voin pysyä avoimena erilaisille selityksille ja voin vaihtaa niitä koska vaan. Ehkä luon oman selityksen kaikesta ja uskon sitten siihen. Mikään valmiiksi pureksittu uskonto ei enää anna minulle riittäviä vastauksia. Uskonnoissa on liikaa ristiriitoja ja liikaa aukkoja. Ymmärrän, että samansuuntaisesti ajattelevien ihmisten on hyödyllistä sopia yhdessä uskonsa puitteet, mutta samalla kun puitteita rakennetaan, jätetään väkisin jotain ulkopuolelle. Ja silloin on vaara, että nämä ulkopuolella jäävät seikat tekevät uskonnosta ristiriitaisen. Esimerkki kristinuskosta: On rakastava, täydellinen Jumala, joka luo maailman. Ihminen tulee maailmaan ja törttöilee. Jumala suuttuu (pikkumaista, hänenhän piti olla täydellinen ja rakastava). Jumala laatii rangaistuksen. (Kohtuutonta, ihminenhän ei ole täydellinen). Sitten Jumala haluaakin järjestää ihmiselle pakoreitin ja tuuppaa Jeesuksen maanpäälle lunastamaan ihmisen. Lunastamaan MILTÄ? Miten voi olla mahdollista, että täydellinen kaikkivaltias yhtäkkiä onkin jossain lunastusvastuussa jollekin taholle? Jos kerran on niin ylettömän suuri, niin eihän sellaisella olennolla ole mitään velvollisuuksia miellyttää mitään tahoa. Olisi voinut ihan ilman Jeesuksen maailmaantuloakin antaa anteeksi (jos siis mitään anteeksipyydettävää vajaalla ihmis-lemmikillä edes voi olla). Koska Jeesus tuli maanpäälle, niin on anteeksiantamus ja armo. Armonhan pitäisi maalaisjärjen mukaan nyt sitten olla pätevä kaikkien kohdalla. Armonhan pitäisi olla ansaitsematonta. Ja niinhän se onkin kristinuskossa PAITSI ETTEI SE OIKEIN OLEKAAN. Se pitää ensin OTTAA VASTAAN. MitäHHH!!!! Eli jos en itse tee mitään, en saakaan armoa osakseni??? Niinpä. Eikä se armon vastaanottaminen ihan noin vaan käykään. Ensin pitää TUNNUSTAA SYNNIT. Eli taas heilahti suorittamisen puolelle. Kamala ristiriita. Eikä nämä tähän lopu. Sanotaan, että Jumala antaa uskon lahjan. No, miksi ei tunnu antavan sitä kaikille? Siksi, koska kaikissa on jotain vikaa. Eli ensin pitäisi ihmisen itsensä saada kasaan, jotta 1) Jumala voi antaa uskon lahjan, 2) jotta ihminen voi tunnustaa syntinsä, 3) jotta hän saa armon. Menipä mutkikkaaksi! Ja jotta tähän suoritusputkeen pääsisi, pitäisi tuntea joku ihminen, joka kertoo pelastuksen kaavan. Eli onko ihmisen iankaikkinen kohtalo toisen ihmisen varassa? Tuntuupa olevan. Entä jos ihmisen käsityskyky ei riitä tekemään näitä pelastukseen tarvittavia temppuja? Huonosti taitaa silloinkin käydä. Ei auta selittelyt siitä, että sattui syntymään kivikaudella, on umpikuuro ja sokea, muutoinkin vaikeasti vammainen ja lisäksi vielä elää kulttuurissa, jossa ei ole koskaan kristinuskosta kuultu mitään. Helvetti heilahtaa jälleen. Taas ihan hirveä ristiriita, josta näkee sen, että kristinusko on ihmisen itsensä järkeilemä ja rakentama systeemi. Uskovilta jos näistä kyselee, niin aina löytyy selitykset. Heidän mielestään kaikki on ihan selkeää, oikeudenmukaista ja luontevasti ymmärrettävää. Itsekin ennen sulki jotkin jutut oman ajattelun ulkopuolelle eikä vaivautunut liikoja miettimään. Oma pelastus oli varmaa, joten turha liikoja murehtimaan. Olihan sitä välillä puhetta, että meillä uskovilla olisi pitänyt olla hätä hukkuvista sieluista. Ehkä joillain olikin - ainakin välillä.

Avainsanat: ihminen hätä hän hurja herätti helvetti harrastus esimerkki elämä ateisti armo antaa anna ajatus ajatella aikuinen rakentaminen rakentaa rakastaa päättää pysyä puhe positiivinen porukka pohja pitää pilvi pieni ottaa osoittaa onni onko näkymä nuorena muistaa merkki melkoinen me maailmankuva luonteva luoja luja loputon loma lahja käydä kyseenalaistaa kuulla kuolema kulttuuri kristinusko kotona kontrasti koko kohtalo kivikausi kirkas ulkopuolella täydellinen valita vakaumus vaihtoehto vaihtaa vaihe vaara usko uskonto uskoa universum universumi kertoa kaunis katsoa kamala kaivata kaava jättää järjestää jumala joutua jeesus tuli totuus toivo tee tarina taivas syvä systeemi syntymä suuri suhde stop sopia sokea seurakunta saada ruoka rukoilla raskas tyhjä turha tuntea tunnustaa tunne vuosikymmenen voi vastaus varmuus vammainen


blogivirta.fi