Tänään on 24.07.2019 10:35 ja nimipäiviään viettävät: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina ja Tina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
leon pyöräilyblogi:

Meinasi käydä köpelösti

Julkaistu: · Päivitetty:

Tienvarsia niittävä traktori ja sen niittokone epähuomiossa ajoi niittokoneen terän isoon  kiveen ja siitähän tuli senverran kipinää, että kuiva  heinä syttyi tietenkin palamaan. Onneksi olimme terassilla aikaa kuluttamassa ja kuulimme liekkien ritinän ja kun menimme lähempää katsomaan niin liekithän siellä loimotti ja savuakin oli melkoisesti. Siinä  sitten saunasta ämpäreillä vettä hakemaan ja sammutushommiin. Keskeytin kuitenkin sammuttamisen siksi aikaa että kerkisin kuvan ottaa palosta. Kaksi ämpärillistä ja yksi kastelukannullinen siihen palon sammuttamiseen vettä tarvittiin. Kun vietimme juhannuksen Lohjalla niin pääsimpä koekäyttämään taloyhtiön pihalle kasatun keinun ja hyvinhän tuo tuntui toimivan, saatanpa siinä vielä toistenkin keinuskella. Anja kerkisi oikein kuvankin ottaa keinujasta. Nyt kuitenkin on taas se aika kun vietämme kuluvaa kesää  Hirvirinteessä ja onneksi, muuten olisi saattanut tuo tienvarsipalo levitä  meidän Kimaramökkiin, ei meinaan ollut  kuin vajaa sata metriä matkaa. Ja vaikka nyt onkin jo ilta niin laitanpa tähän vielä kuvan tämän  aamuisesta eväästäni. Tämän tyyppisillä eväillä olen ajatellut pudotella painoani tämän kesän aikana lähes kymmenen kiloa, elikä ennen lumia painan  enään  80 kiloa. Parhaillaan painoni on 86 kiloa, elikä olen jo pudotellut painoani lähes viisi kiloa kuukauden aikana. Tuuli kuitenkin on melkoisen kovaa Tähän tarinaan näyttää hyppäävän tekstiä jostain muualtakin kuin minun tämän hetkisestä näpyttelystä, esimerkiksi tuo tuuli juttu ilmestyi jostakin tuohon kirjoittamani tekstin perään. En kuitenkaan rupea sitä nyt poistelemaan, korjaan tilanteen sitten kun pääsen isomman koneen kimppuun.

Avainsanat: tuuli tuntua tuli terä terassi teksti tarina taloyhtiö sauna palo paino ottaa onni näyttää metri lumia lohja käydä kuva kuulla kuukausi kuiva kone kivi kirjoittaa kesä juttu juhannus ilta heinä esimerkki anja aika


blogivirta.fi