Tänään on 18.09.2019 22:39 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Hätäpäiden kalinaa:

Pride ever goes before a fall.

Julkaistu: · Päivitetty:

Kuva jotenkin kuvaa evankelis-luterilaisen kirkon tilaa. Kehästä ei päästä ulos, vaikka päät kuinka pyrkisivät katsomaan toisiaan. Päitä on kaksi, eli yksi liikaa. Vaikka kehä näyttää kehänä oikealta se on vääristynyt, koska sen muodostajat ovat vääristyneet. Toisaan katsoessaan päät katsovat eri suuntiin. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon heikkeneminen, ja nyt ilmeisen väistämätön hajoaminen, ei ole kenenkään suomalaisen, saati kenenkään suomalaisen kristityn etu ja onkin syytä vilpittömästi rukoilla evankelis-luterilaisen kirkon puolesta. Silti on selvää, että sen virheistä on myös ulkopuolelta ja ihan maallikkopohjaltakin voitava puhua avoimesti. Yksi ilmeinen virhe on hallintorakenne. Ei ole todellisuudessa oikein, että papit lähtevät käymään oikeutta piispoja vastaan maallisissa oikeuksissa. Tämä tilanne mikä nyt on tiedettiin selkeästi tulevaksi jo vuosia sitten: oli kaikille aivan selvää, että kun valtio hyväksyy sukupuolineutraalin avioliittolain ryhtyvät jotkut papit vihkimään sukupuolineutraalisti ja saatuaaan siitä sanktioita vievät asian maalliseen oikeuteen. Mitään ei kuitenkaan tehty, koska ilmeisesti mitään ei voitu tehdä. Kristillisellä avioliittokannalla on kirkolliskokouksessa enemmistö, mutta sukupuolineutraalilla avioliittokannalla määrävähemmistö, joka estää kirjaamasta mitään uutta pykälää kirkkolakiin. Jopa arkkipiispa ilmoittaa nyt vain odottelevansa , että enemmistöt vaihtuvat niin, että evankelis-luterilaisen kirkon puolustama kristillisestä avioliittokäsityksestä päästään aikaa myöten eroon. Sitten on taas piispojen hyvä jatkaa valtion virkamiehinä kuten ennenkin. Ei tarvitse enää edes yrittää keksiä teologisia perusteita uskoakseen johonkin mihin ei itse usko. Juuri kukaan ei enää edes muista sitä kuinka sukupuolineutraaliavioliittolakia säädettäessä yhteen ääneen vakuuteltiin, että kirkkoon se ei vaikuta mitenkään. Muistutan, että kaikki tiesivät sen vaikuttavan ja tiesivät sen vielä vaikuttavan juuri niin, että luterilaiset papit tulevat viemään saamansa sanktiot maallisiin oikeusistuimiin. On tässä turha ehkä ryhtyä vatvomaan tarkemmin mitkä nämä hallintorakenteen virheet ovat ja mistä ne juontavat. Niiden juurisyy tulee selväksi seuraavasta tekstistä:   Tavallinen väestö ei voinut ymmärtää, miksi papit sallivat seurakunnan omaisuuden takavarikoinnin, Arffman toteaa ja jatkaa:   ”Kirkko oli pitänyt yhtenä hengellisen säädyn ihanteena Rooman seurakunnan diakoni Laurentiusta, joka oli 200-luvulla mieluummin kuollut marttyyrikuoleman kuin suostunut luovuttamaan viranomaisille seurakunnan omaisuutta. Laurille oli Suomessakin omistettu useita kirkkoja ja hän lienee ollut yleisesti tunnettu. Ihmiset saattoivat siksi kysyä, miksi kirkkoherrat eivät tiukan paikan tullen toimineetkaan pyhän Laurentiuksen tavoin, vaan tyytyivät seuraamaan sivusta, kun kuninkaan voudit veivät mukanaan kirkkojen kalleuksia. Ihmiset katsoivat kirkkoherrojen tulleen näin ’varkaiksi’, osasyyllisiksi pitäjäläisten yhteisen omaisuuden menettämiseen. On selvä, että tämä heikensi papiston arvostusta”     Papit saivat siis niskoilleen seurakuntalaisten katkeruuden. Sakkoja määrättiin Kalajoella 1560- ja Iissä 1570-luvulla papin solvaamisesta varkaaksi. Miksi papit sitten eivät estäneet kirkon omaisuuden takavarikoimista? Vuoden 1571 ensimmäisen luterilaisen kirkkojärjestyksen pappislupauksia tarkastelessaan Esko Laine kommentoi:   ”Keskiajalla pappi sitoutui pappislupausten yhteydessä olemaan kuuliainen erityisesti piispalleen ja hänen välityksellään koko kirkolliselle hierarkiall e . Reformaatioaikana maallisesta esivallasta tuli papin erityisen lojaaliuuden kohde.” ”Merkille pantavaa tässä  [pappis-] lupauksessa on, että se sisältää ajatuksen, jonka mukaan pappi ei ole vain hengellinen toimija vaan myös esivaltaa, virkamies” . Papit eivät siis vastustaneet, koska olivat nyt virkamiehia ja uudenlaisessa lojaalisuussuhteessa hallitsijaan. Reformaatio saapui Pohjanmaalle Olisi kuitenkin hedelmätöntä ja törkeääkin vaatia nykyistä evankelis-luterilaista kirkkoa kääntämään kelloa taaksepäin ja palauttamaan tilanteen aikaan, jolloin papit eivät olleet virkamiehiä. Joku muu ratkaisu pitäisi keksiä, tai ei sitä tarvitse edes itse keksiä vaan rukoilla Suomen kristityille hyvää ratkaisua. Jumala kyllä tietää mikä se on. Siitä miksi luterilaisuus vie sisäisesti opiltaan kohti gnostismia, mikä pohjimmiltaan on hengen täydellistä irrottamista ruumiista ja lähestyy islamia, ja siitä miksi miksi luterilaisuus ihan lähtökohdiltaan hylkää metafyysikan ja lähtee siitä, että totuus on yksilön nimettävissä, voivat varmaan sivistyneet ihmiset keskustella ihan rauhallisesti, eikä niihin tarvitse mennä tässä. Ne ovat varmasti syitä sille miksi ollaan tässä ja nyt, mutta niiden syiden puiminen ei vaikuta siihen, että tavan ihmiset ovat menettämässä uskoaan Jumalaan, elleivät ole sitä menettäneet. Evankelis-luterilaisen kirkon olisi nyt aika nousta taistelevaksi kirkoksi. Se taistelu mitä toivotaan ei ole sitä, että heitetään rekan lavalta muovisia ruusukoita markkinointimielessä pride-paraateissa ( joka muuten Suomen lain mukaan olisi uskonrauhan rikkomista, jos siitä viitsisi tutkintapyynttöjä tehdä ), eikä sitä, että kaksipäiset kissat pyrkivät leppoisasti kääntämään päitään toisiaan kohti täydellisen pyörykäisessä kunnioittavan keskustelun kehässä. Se mitä tarvitaan ja toivotaan on kristinuskon julistaminen. Se voi olla teologisesti hieman väärääkin, kunhan se pysyy perusasioissa ja ohjaa ihmisiä kohti totuutta. Olen melkoisen varma, että evankelis-luterilainen kansakirkko tulee hajomaan tähän kysymykseen, jos se ei pääse irti akateemisuudestaan. On tietysti akateemisessa mielessä jaloa sietää sitä, että papit käyvät oikeutta piispoja vastaan ja sitä, että piispa vain odottelee, että epäkristilliset näkemykset viimein voittaisivat äänestyksen; ja käydä loputonta keskustelua. Missään muussa mielessä se ei sitten jaloa olekaan. Perikateeminen skolastiikka oli aidosti jaloa: se ei pyrkinyt muuttamaan kirkon oppia, vaan selittämään sitä. Itse ehdotan, että ellei evankelis-luterilainen kirkko löydä rooliaan kristinuskon kentältä mistään muualta kuin Ruotsista, niin se isänmaallisesti hyppää pois ostetuista tähtikentälisistä ja ryhtyy eräänlaiseksi "enforceriksi', tilantekijäksi, joka leppymättä taklaa kaikkea, mikä hyökkää kristinuskoa vastaan.

Avainsanat: yrittää ymmärtää yksiöä väestö voi virhe viranomainen viedä varma valtio vaikuta vaatia uskonrauha usko tässä turha tuli totuus toimija tilanne tietää teksti tapa tavallinen tarvita taistelu suomessa suomi suomalainen sivu sisältää seurakunta ruotsi rukoilla rooma ratkaisu päästä pyrkiä laine kääntämään käydä kysyä kuvata kuva kuollut kuningas kristitty kristinusko koko kohde kissa kirkko keskustelu keskustella kello keksiä kehä pyhä puhua pride pohjanmaa piispa pappi papisto oppia omaisuus jumala jatkaa islam ilmoittaa hän hyökätä henki hengellinen ever etu esko enemmistö avioliittolaki arkkipiispa oikeus ohjata näyttää nykyinen muu ajatus aika mitä luterilainen lava


blogivirta.fi