Tänään on 19.09.2019 05:34 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sydämessä kasvanut:

Mae Phim -kuin kotiin palaisi

Julkaistu: · Päivitetty:

Aamiainen Villa Anniinalla ja huom! Kaya-levitettäkin löytyy nyt Malesian tuliaisena. Samuel sanoi eilen kun lensimme Penangista Bangkokiin, että hänestä on ihana mennä Thaimaahan koska Bangkokin lentoasemalla tuoksuu niin hyvälle. Muistan edelleen saman tuoksun ja tunteen kun tulimme ensimmäistä kertaa Thaimaahan vuonna 2002 ja joka vastaanottaa meidät tänne kerta toisensa jälkeen edelleen. Nyt kun tulimme viidettä kertaa tänne Mae Phimiin, minusta tuntui kuin olisimme tulleet kotiin. Tänään aamulla keitin kahvit, paistoin kananmunat ja laitoin pyykit pesukoneeseen. Yleensähän tykkään lähteä lomalle, että pääsen näistä arkirutiineista eroon, mutta täällä niistäkin voi nauttia. Kummallinen paikka kun kaikki asiat tuntuu täällä niin paljon mukavammalta kuin kotona. Mieleeni tuli jonkun vanhan lehtijutun otsikko: " Jokaisen ihmisen perusoikeuksiin pitäisi kuulua vähintään viikko vuodessa Mae Phimissä ". Olen muuten samaa mieltä, mutta viikko on aivan liian lyhyt aika, sillä päivät kuluvat täällä aivan liian nopeasti.  Villa Anniinan keittiö. Keittiön yhteydessä on pieni varasto, missä on mm. pyykinpesukone.   Aamupalan jälkeen meillä oli jo kova kiire uimaan, sillä uiminen on meidän lempiharrastus lomamatkoilla ja täällä bali Residencen altailla on hyvä harrastaa sitä. Allasalueella oli lisäksemme muutamia ruotsalaisia turisteja lastensa kanssa, mutta ajoittain altaalla ei ollut meidän lisäksi ketään muita. Sää oli tänään vähän epävakainen ja ajoittain sanoi pientä tihkusadetta. Onneksi täällä ei pienet sateet haittaa, koska lämpöä on joka tapauksessa sekä ilmassa, että altaassa noin 30 astetta. Uimisen jälkeen testasimme myös ensimmäistä kertaa Villa Anniinan polkupöyriä. Aiempien lomiemme aikana pyörät ovat olleet varastossa, emmekä ole viitsineet ottaa niitä esille. Nyt pyörät oli valmiina pihalla, joten kävimme tekemässä Samuelin kanssa pyörälenkin Bali Residencen alueella. Molemmat pyörät ovat aikuisten pyöriä, mutta kun laskin toisen pyörän satulan aivan alas, Samuelkin ylettyi polkemaan sillä. Pyörän päältä poistulo oli kuitenkin melkoista taidetta ja minä taisin muutaman kerran kiljahtaa säikähdyksestä niin kovaa, että koko alue kuuli meidän pyöräilyharjoitukset. Emme kuitenkaan aio luovuttaa, vaan treenit jatkuu huomenna.  Autio allasalue  Villa Anniinalta on 7 askelta allasalueelle (tarkistin asian, koska luulin että askeleita tarvitaan 8) Villa Anniinan fillarit Menopelimme, hyvin toimi.  Hui hai Uimatouhujen jälkeen meidän oli lähdettävä Ban Phehen rahanvaihtoon, koska meidän bahtit oli vähissä. Bali residencen ravintolanpitäjä kertoi eilen, että pankki on tänäänkin auki vaikka on sunnuntai. Köröttelimme taas Tomin turvallisessa kyydissä reilut 20 kilometriä Ban Phehen. Menimme suoraan pankkiin, jossa olemme ennenkin vaihtaneet rahaa. Tämä pankki oli kiinni, kuten kaksi muutakin pankkia, jotka sijaitsevat Ban Phen rantatien päässä. Päädyimme sitten ottamaan automaatista vähän rahaa muutaman päivän tarpeiksi. Pankkireissun jälkeen kävimme ostoksilla ennestään tutussa rojukaupassa ja karkkikaupassa. Näiden jälkeen köröttelimme vielä Tescoon. Tescon pihalla on myös pankki ja huomasimme sattumalta, että sehän onkin auki. Kävimmekin sitten vielä siellä vaihtamassa reilusti rahaa ja luulen, että selviämme nyt ilman rahanvaihtoa loppureissun täällä Thaimaassa.  Tomi vähän valitti kun edellä ajava körötteli hitaasti, mutta eihän se voinut kovempaa mennä kun kanat olisi tippunut grillin päältä.  Kiva kylä lähellä Mae Phimiä Ban Phen rauhallinen kylätie Ban Phessä jokainen meistä alkoi valitella nälkää, sillä olimme syöneet edellisen kerran aamulla. Itse olisin mielelläni pysähtynyt syömään Kimin ravintolaan Novotel Rimpaen vastapäätä, koska minulla on siellä yksi lempiruoka jonka haluan syödä joka matkalla. Lasten toiveesta ajelimme kuitenkin syömään Mae Phimiin Tequila Sunrise ravintolaan. Ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa ja etenkin Pad Thai oli onnistunut valinta, sillä tänä kesänä se tarjoillaan jälleen munan sisälle paistettuna. Viime kesänä niin ei tehty ja se oli pieni pettymys. Samuel oli onnessaan kun ravintolaan tuli sattumalta samaan aikaan tuttu suomalaisperhe. Leikit lasten kanssa sujui kivasti ja Samuel sanoi tyytyväisenä moneen kertaan illan aikana, miten tänään oli mukava päivä. Samuel on luonteeltaan  sosiaalinen ja hän on vähän kärsinyt, kun ei ole voinut jutella puoleentoista viikkoon muiden kuin oman perheen kanssa, koska hän ei osaa vielä kunnolla englantia. Tai oikeastaan tänään Samuel oli käyttänyt omatoimisesti vähäisiä englannin kielen taitojaan, kun hän oli käynyt tilaamassa ravintolassa meidän huomaamatta itselleen toisen Fantan. Parasta oli kuitenkin se, että nyt vihdoin Samuel sai puhua muille kuin meille suomeksi ja se näytti olevan kivaa.   Vesileikkejä Tequilan rannalla Äiti tuu kattoo: "Love Mom T. Samuel" Auringonlasku jäi pilvien taa Lasten lemppariravintola "Tequila Sunrise"  Pina Colada ja mun Pad Thai Huomiseksi meillä ei ole sen kummempaa ohjelmaa suunnitteilla. Aamulla saamme vieraita ja vietämme luultavasti päivän uiden ja lomaillen. Quality Voyagen työntekijä tulee myös huomenna vaihtamaan meidän mopomme toiseksi. En tiedä syytä miksi mopo vaihdetaan, mutta he ilmoittivat tulevansa iltapäivällä mopon vaihtoon, joten tervetuloa. Toivottavasti sitä ei vaihdeta ainakaan huonompaan. Tämä mopo oli Tomin mielestä ihan hyvä ajaa, mutta renkaat siinä näyttää olevan ihan sileät. Tänään muistimme kesken mopomatkan, että Tomin kansainvälinen ajokortti jäi talolle. Pitääkin ottaa se heti esille, että se unohdu seuraavalla moporeissulla. Onneksi korttia ei tarvittu tänään. 

Avainsanat: turisti tuoksu tuntua tunne tuli treenit tomi vieras varasto valinta vaihto uimaan tänne työntekijä tuttu thaimaa thai tarjoilla talo samuel ruotsalainen ruoka taidetta sää syödä suunnitella suomeksi sunnuntai sosiaalinen seuraava sade näyttää pilvi pieni pettää pettyä perhe pankki paistaa paikka ottaa otsikko ostos onni quality päivä pyörä pyöriä pyykit puhua pina äiti vuosi voi villa rengas ravintola viikko rauhallinen raha lämpö lähteä lyhyt loma lentoasema leikki lapsi kärsiä kyyti nälkä nauttia muutama muna mukava mopo mom minä melkoinen malesia mae keittiö keittää kylä kuulua kova kotona kortti koko kilometri kesä bali autio auringonlasku aste alue allas huomata hui harrastaa hai grilli englanti bangkok kansainvälinen kana kananmuna kahvi jutella jokainen ilma ihminen ihana hän aikuinen aika aamiainen ajaa


blogivirta.fi