Tänään on 18.07.2019 22:32 ja nimipäiviään viettävät: Riikka, Fredrik, Fred ja Fredrika. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Jukan vihertuuletuksia:

Keski-ikäinen syöttöporsas ilmoittautuu

Julkaistu: · Päivitetty:

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto ilmaisi huolensa opiskelijoiden jaksamisesta ja toimeentulon riittävyydestä. Kannanotto onnistui ärsyttämään monia. Katson itse varsin aiheelliseksi tämän kannanoton. Täytän syksyllä 42 vuotta. Minulla on 3 tutkinnonsuoritusoikeutta. Turun yliopistossa teen pro gradua erityispedagogiikassa ja kandidaatintutkintoa sosiologiassa. Vastaanotin juuri paikan Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa. Moni ajattelee, että opiskelu kuuluu vain nuorille. Itse olen vahvasti eri mieltä, sillä joillekin opiskelukyky avautuu vasta myöhemmin. Itse suoritin yhteiskunnan mieliksi liiketalouden opistoasteen tutkinnon, mutta en ole sillä koulutuksella tehnyt sekuntiakaan koulutustani vastaavaa työtä. Valmistuin siis ajallani 1999 huolimatta rankasta koulukiusaamisesta ja isosta murheesta lähipiirissäni. Kuitenkin tarkoitukseni oli päätyä psykologian pääaineopiskelijaksi. Yritin vuodet 1996 - 2007. Pari kertaa olin lähellä sisäänpääsyä, mutta keskitason ylioppilastodistuksesta oli usein vain harmia. Vuonna 1999 syksyllä aloin opiskella eräässä kansanopistossa ja suoritin esimerkiksi erityispedagogiikan perusopinnot lukuvuodessa. Aloin sen jälkeen pyrkiä myös erityispedagogiikkaan Jyväskylään. Siellä oli esivalinta, jonka läpäisin ensi kerran vasta 2004. Tällöin jäin 5. varasijalle ja myöhemmin sain tietää 3 peruuttaneen paikkansa. Vuonna 2006 pääsin läpi esivalinnasta 2006. Silloin jäin 2. varasijalle, jolloin 1 peruutti paikkansa. Eroa opiskelupaikkaan oli pienin mahdollinen marginaali. Vuoden 2007 sain avoimen väylän kuntoon ja sain paikan Turun yliopistosta. Kuitenkin aika pian tajusin, että erityispedagogiikka on upea ala, mutta minä olen jotenkin väärä ihminen sinne kentälle. Monivammaisena minusta ei ole pienten lasten erityisopettajaksi. En ole myöskään innostunut järjestötyöstä, mutta voi olla, että jokin paikka voisi innostaakin. Haluisinkin opettaa aikuisille erityispedagogiikkaa (esimerkiksi avoimen yliopiston tuutorina tai muussa aikuisoppilaitoksessa). Vuonna 2010 lähipiirissäni oli taas paljon murheita. Tämä ja henkilökohtaiset ongelmani johtivat siihen, että vuonna 2011 aloin etsiä itselleni uutta opiskelupaikkaa. Se löytyikin yllättävän helposti sosiologiasta, vaikka olinkin jo ostanut pääsykoekirjan sosiaalipolitiikkaan. Reilun vuoden verran opinnoissa kaikki meni hyvin, kunnes kuusi vuotta sitten tapahtui asioita (kuten läheisen ystävän äkillinen traaginen poismeno). Siitä alkoi jatkuva tulehduskierre ja migreenit alkoivat yleistyä. Voimattomuus alkoi, kunnes pientä parempaa suuntaa tapahtui 2015 - 2016. Kuitenkin siitä alkoi taas rankempi ajanjakso, jota hankaloitti taas lähipiirissä tapahtuneet vakavat terveysongelmat. Itse olen ollut piikkikammoinen niin kauan kuin muistan. Kuitenkin ihan alkutalvesta 2018 sain itseni YTHS:n hoidon piiriin. Lopulta pääsin verikokeisiin ja sieltä löydöksenä tuli vastaan pitkälle edennyt tyypin 2 diabetes, josta olen kertonut noin vuosi sitten enemmän. Silmänpohjakuvauksien tulokset oli karmeat ja ne kertoivat siitä, että diabetes on ollut elämässäni pitkään. Miksi sitten asiat ovat menneet näin? Tähän on varmasti monta syytä. Ajatus töihin pääsystä olisi ollut mukava, mutta olen jopa kerran ollut työhaastattelussa. Vaikka opiskelijastatus tuskin poistuu lähivuosina, voisi työelämäkin tulla vastaan. Olen oppinut välittämään itsestäni enemmän. Vaikka minulla olikin käyntejä YTHS:llä eri sairauksieni kautta, ei niiden myötä alettu tutkia mitään perusterveyttä. Olen jännällä tavalla yksin. Minut tuntee oikeasti vain harva ihminen läpikotasin. Minulla on ystäviä, joiden kanssa saan keskustella syvällisiä. Hyvänpäiväntuttuja on paljon. Sen sijaan esimerkiksi parisuhdetta ei koskaan ole ollut, eikä kukaan muukaan ole terveyteeni riittävän läheisesti puuttunut. Työurani epävarmuus ja tulevaisuudennäkymättömyys ei ainakaan kannusta kovin positiivisesti. Sen sijaan nyt jotkut kutsuvat opiskelijoita yhteiskunnan eläteiksi ja jopa syöttöporsaiksi. Kaikki eivät voi mennä minne vain töihin. Käsistäni vammaisena, kuulovammaisena ja tavallaan puhevikaisena lähtisin mielelläni töihinkin, mutta sopivia tehtäviä ei ole noin vain tarjolla. Mitä mieluiten tekisin? Olisin opintoneuvojana tai / ja opettajana. Olen aikoinani pyrkinyt opettajan pedagogisiin opintoihin, mutta valitettavasti se kyseinen reitti osoittautui minulle mahdottomaksi. Toisaalta mielelläni tutkin esimerkiksi huono-osaisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Lisäksi olen kiinnostunut sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvästä tematiikasta. Lisäkysymyksiä saa esittää. Terveisin, Jukka 0

Avainsanat: huono hoito henkilökohtainen helsinki etsiä esittää esimerkki diabetes avoin ala ajatus aikuinen aika 2016 2015 opiskelija opinto opettaja opettaa olin nuori mukava mitä minä mahdollinen liitto köyhyys kuusi keskustella kenttä kannanotto jyväskylä jukka ikä ihminen opiskelijat ystävä yliopisto yksin yhteiskunta väärä vuosi voi upea töihin tutkinto tutkia turku tuli tietää tehtävä teen tarjota tapahtua syksy suomi seksuaalisuus reitti päätyä pyrkiä psykologia pro positiivinen piiri pieni parisuhde pari paikka opiskelu opiskella


blogivirta.fi