Tänään on 24.07.2019 03:07 ja nimipäiviään viettävät: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Kristina, Kerstin, Kristel, Kia, Stina ja Tina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kukkapilli:

Häpeäisit sinäkin

Julkaistu: · Päivitetty:

Kävin jokin aika sitten Lustossa katsomassa Myrskyasema -näyttelyä, kun ajattelin, että se saattaisi olla hyvinkin kiinnostava. No, ei ollut. Minua kiinnostaneet jutut voi tiivistää pariin kuvaan: Myrskyn runtelema kottikärry. Monitorikuvia eri myrskyistä. Tässä Kiira-myrsky vuodelta 2017. Totta vai tarua? Eli kysymyksiä ja vastauksia ukkosesta. Olin yllättynyt, että pallosalamaan tunnutaan suhtautuvan vähän nihkeästi. Harva onkin tainnut oikeasti nähdä pallosalaman, mutta meidän äiti kuuluu näiden harvalukuisten joukkoon. Kun olin lapsi, meillä oli parina kesänä vuokralla se ns. kesämökki (eli vanha maatalon rotisko), ja talo oli sellaisella paikalla, että ukkoset osuivat sinne aina todella voimakkaina. Kerran ukonilma oli jo alkanut, ja äiti oli tulossa järven rannasta ylös mökille, kun äidin eteen alkoi lennellä pallosalamia. Minä ja sisko odotimme sisällä mökissä, ja äiti oli vain rukoillut mielessään, että anna hänen päästä tyttöjen luokse. Minulle on jäänyt tuosta tapauksesta pallosalamakammo, vaikka todennäköisyys pallosalaman kohtaamiseen on varmasti häviävän pieni.   Myrskyasemaa paljon kiinnostavammaksi osoittautui Metsie-näyttely, joka kertoo nykysuomalaisten suhteesta metsään. Näyttelyyn on kerätty selfieitä, joita ihmiset ovat ottaneet jonkin rakkaan tai itselleen tyypillisen tekemisen parissa ja joissa he kertovat suhteestaan metsään. Näitä kuvia oli minusta mielenkiintoista tutkiskella. Näyttely sai pohtimaan myös omaa suhdettani metsään, ja tajusin hieman järkyttyneenä, etten oikeastaan pidäkään metsästä, vaikka olen kuvitellut olevani suurikin metsäihminen. En viihdy sellaisessa metsässä, jossa ei ole muuta kuin puita ja kalliota, enkä tunne minkäänlaista vetoa metsää kohtaan sinänsä. Pidän metsästä ainoastaan silloin, jos metsään liittyy jokin toinen elementti, kuten vesi (esimerkiksi järven muodossa), suo tai vaihtelevat maastonmuodot näköaloineen. Eikä tästä ole monta vuotta, kun suorastaan karttelin, jopa pelkäsin metsiä, mikä johtui suurelta osin eksymisen pelosta. Kännykän myötä eksymisen pelko on onneksi haihtunut. Myös metsän tuntemattomuus ja arvaamattomuus pelotti: metsä kun on luonnon eikä ihmisen luoma, metsänelävien valtakuntaa, joten siellä pätevät eri säännöt kuin kivitalojen keskellä. Metsän tuntemattomuus pelottaa edelleenkin, mutta en ajattele asiaa – ja samalla ruoki pelkoani – samalla lailla aktiivisesti kuin joskus vuosia sitten. Suomalainen metsä on upea asia, mutta metsä ei taida kuitenkaan olla minun mielenmaisemaani, vaikka luontoa muuten rakastankin. Synkkä metsä jopa hieman ahdistaa, ja olenkin enemmän avoimien näkymien ystävä, olivat näkymät sitten luonnossa tai urbaanissa ympäristössä. Tällaisista maisemista pidän (kuva parvekkeeltamme Medellínistä). Lapista pidän erityisen paljon, ja mieli kaihoaisi taas pohjoiseen, mutta taidan kuitenkin jättää Lapin tänä vuonna suosiolla välistä (kai). Reissaamista on ollut ja tulee olemaan lähiaikoina niin paljon, että vietän ihan mieluusti sen ajan, jonka olen Suomessa, tutussa ympäristössä tai ainakin lähialueilla. Tosin lähialueen käsite on hyvin venyvä... Parin viikon päästä pitäisi lähteä käymään Intiassakin, kunhan ukkeli nyt ensin kotiutuu Kolumbiasta. Ukkelin siskon perhe on tulossa myös samaan aikaan Intiaan, ja on ihana nähdä siskoa ja hänen perhettään. Toisaalta olisi ollut kiva viettää aikaa ihan vain appivanhempien kanssa, kun heitä kumminkin näkee niin harvoin. Mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän sählinkiä. En vielä tiedä, tuleeko appivanhempien uusi asunto olemaan valmis siihen mennessä, kun menemme Intiaan, mutta aika näyttää. Ukkelin sisko ja tyttäret ovat hieman ruokarajoitteisia, mikä tietää anopille lisää työtä ja päänvaivaa. Ukkelin sisko on myös hanakka kritisoimaan äitiään (mm. keittiön siisteydestä, tai lähinnä sen puutteesta), mistä anoppi ei luonnollisestikaan pidä. Anoppi onkin joskus sanonut, että minä olen ainoa, joka kuuntelee häntä ja arvostaa häntä.

Avainsanat: * sekalaista lätinää äiti ystävä ympäristö yllättyä yhdessäolo voi viettää vesi vastaus vanha valmis valinta uusi upea ukkeli tässä tänne tyttö tytär turha tuntea tunne tietää terävä tarvita tarkoittaa tapaus tavata talo taideteos säännöt synkkä suosio suomessa suomalainen suo sukulainen suhde sisko sinä ruveta ranta rakas rakastaa päästä puita pohtia pohjoinen pitää pieni perhe pelko paska pari onni olin näyttää näyttely näkymä nähdä nokka mökki myrsky mitä minä miettiä mieli metsä maisema lähteä läheinen luonto luoma leipä lapsi lappi laittaa käsite kännykkä kuva kuunnella kommentti kiira kiinnostava kieli kesä kesämökki kerätä keittiö keino kauhea jättää järvi jokainen johtua intia ihminen ihana häntä huono esimerkki erilainen elementti asunto askartelu arvostaa anoppi anna aktiivinen ajatella ainoa aika ahdistaa 2017


blogivirta.fi