Tänään on 19.09.2019 09:09 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Arde arvioi:

Little Steven and The Disciples of Soul: Summer of Sorcery

Julkaistu: · Päivitetty:

Steven Van Zandtia (oik. Lento, syntynyt suomalaisseudulla Massachusettsissa, mutta ei ilmeisesti suomalaistaustaa) pidetään Bruce Springsteenin pitkäaikaisimpana kaverina ja varmaan niin jollakin tavalla onkin, mutta E Street Bandissa mies soitti suhteellisen lyhyen aikaa 1975-81. Springsteenin levytyksiin hänellä on ollut varsin vähän kontribuutiota, merkittävimmät ehkä torvisovitus Tenth Avenue Freeze-Outiin ja mandoliinisoolo vuonna 1984 ilmestyneessä Glory Daysissa. Samana vuonna Springsteen julkaisi kappaleet No Surrender ja Bobby Jean, joiden tekstit oletettavasti käsittelevät Springsteenin ja Van Zandtin suhdetta.  Luovempaa musiikillista roolia Van Zandt otti 1976 alkaen Southside Johnnyn kanssa, hän tuotti ja kirjoitti merkittävimmät kappaleet Southsiden kolmelle ensimmäiselle erinomaiselle levylle. Näitä levyjä voitaneen pitää Van Zandtin uran suurimpana saavutuksena, niin keskeinen hänen roolinsa oli.  Ilmiömäinen tulkitsija Southside Johnny ei ole sittemmin saanut levytettyä yhtä hyvää materiaalia. Myöhemmin Van Zandt sai kyseenalaisempaa mainetta 1986 tuotettuaan Maria McKeen lupaavan Lone Justice -bändin Shelter-levyn, joka floppasi pahasti ja bändi hajosi siihen. Oikea Suomi-yhteys syntyi sittemmin yhteistyöstä Michael Monroen kanssa. Vuonna 1982 Van Zandt käynnisti soolouransa Little Steven -nimellä, tykkäsin kovasti kahdesta ensimmäisestä albumista. Sittemmin poliittinen saarnaus ja täysin ylimitoitetut sovitusratkaisut raskauttivat levytyksiä, menetin mielenkiintoni.  Vääntäydyin kuitenkin paikalle kun Little Steven bändeineen esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla 10.5.1989. Livenä iso saundi oli todella vaikuttavaa, jopa niin vaikuttavaa, että vasen korvani tuntui vahingoittuneelta useamman päivän konsertin jälkeen. Se oli Helsingissä melkoinen viikonloppu Jersey Shore -musiikin ystäville, kaksi päivää myöhemmin Tavastialla konsertoi Southside Johnny and the Jukes. 10 vuoden tauon jälkeen 1999 tehtyä Born Again Savage -levyä en ole sitten edes hankkinut. Tässä vaiheessa Van Zandt palasi rivimieheksi E Street Bandiin ja starttasi hämmästyttävän menestyksekkään näyttelijäuran mm. Sopranos- tv-sarjassa.  Nyt sitten Little Steven on kasannut bändinsä uudelleen ja pukannut uutta materiaalia ulos 20 vuoden tauon jälkeen. Seuraan nykyään Van Zandtia Twitterissä ja äijänkäppänän jääräpäiset musiikilliset näkemykset ottavat päähän. Poliittisesti tyyppi näyttää sentään vähän rauhoittuneen, vaikka onkin amerikkalaiseksi omituisen kiihtynyt brexitistä. Näissä merkeissä hankin kuitenkin kiinnostuneena miehen uuden studiotaltioinnin.  Kukaan tuskin odotti Little Stevenin pukkaavan ulos minimalistista riisuttua musiikkia. Näin ei todellakaan tapahdu, bändissä on nykyään peräti 15 jäsentä, monenlaista torvensoittajaa ja taustalaulajaa on riittämiin.  Communion starttaa tutuilla voimariffeillä kiihdyttävän torvisoulrockin. Saundi on isoa ja mahtipontista. Kakkoskappaleen nimi Party Mambo kertoo olennaisen, tekstissä viittauksia Puerto Ricon hurrikaanituhoon 2017, se on levyn ainoita poliittisia kannanottoja. Muuten mambobiisi tuntuu oudolta valinnalta kokonaisuuden kannalta. Love Again on todella puhdaspiirteistä keinahtelevaa Southside-soulia Sam Cooken hengessä. Jopa niin tuttua, että hetken luulin Southsiden vierailevan kappaleessa vokalistina. Van Zandt ei ole Southsiden tasoinen laulaja, mutta laulaa samantapaisesti välillä. Biisi on kyllä erinomainen, tekstissä hauska tribuutti "got a picture of Brian Wilson that I pray to every night". Vortex käynnistyy kuin Shaft 1971, puhdasta blaxploitationia, funk-paisuttelua.  A World of Our Own on tyttöbändi-Spectoria, Van Zandtin ääni kuulostaa tässä hetken Elvis Costellolta. Gravity on lisää iskevärytmistä gospelfunkia itseironisella Springsteen-viittauksella "you blew it all trying to be the boss", gravity vetää teeskentelijät armotta maan pinnalle. Soul Power Twist on niin tarkka kopio Sam Cooken Havin' a Partysta, että tässä olisi melkein rojaltit suunnattava perikunnalle. Superfly Terraplane on nopearytmistä Gary US Bonds -rockia, miksei Springsteen-tyyliinkin. Rullaa kyllä hienosti ja poikkeuksellisen kiihkeä kitarasoolo, vaikka meksikolaismausteet vähän jo liikaakin.  Opettajat pääsevät Little Steven -keikoille ilmaiseksi ja Education funkkaa heidän työnsä tukemiseksi. Kuten sanottu, Van Zandt on rajoittunut laulaja ja se häiritsee ehkä eniten Suddenly You -balladia, joka möyrii vaivalloisesti. Yllättävämpi menestys on I Visit the Blues, ehkä koko levyn kohokohta. Van Zandt vierailee harvemmin bluesissa, mutta ehkä kannattaisi useammin, tämä toimii hienosti. Levy päättyy suurisuuntaiseen lähes Meat Loaf -melodraamaan nimikappaleessa, jossa mysteerikesäfantasiat päästetään Van Morrison -tyyppisellä jazzfolkhölkkäily-aloituksella irralleen psykedeeliseen Little Steven -maailmaan.  Viihdyttävämpi levy kuin odotin, mutta sävellykset eivät kovin omaperäisiä. Kattava katsaus Van Zandtin tykkäämistä musiikkityyleistä, joille hän osaa tehdä taitavat kunnianosoitukset. Livenä jättibändin kanssa tämä olisi taatusti murhaavaa, bändi on ollutkin koko kesän kiertueella, juuri nyt Saksassa.

Avainsanat: kattava katsaus kappale jäsen julkaista johnny jersey jean it iso hän helsinki hauska hankkia hank gary esiintyä erinomainen elvis education bändi bruce brian brexit born bobby blues biisi avenue 2017 kesä keskeinen levy lento laulaja laulaa kopio konsertti koko musiikki ääni ystävä you yhteys yhteistyö world wilson viikonloppu vetää vasen vaihe ura tässä työ tyyppi twitter tuottaa tuntua teksti tavastia tarkka syntyä suomi summer suhde steven soul shore sarja sam saksa rooli rock päähän päivä puhdas puerto power poliittinen pitää picture party palata opettaja näyttää nimi morrison mies michael menestys melkoinen meat materiaali maria mambo maine live


blogivirta.fi