Tänään on 18.08.2019 22:24 ja nimipäiviään viettävät: Leevi ja Bo. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kukkapilli:

Kas näin heiluu kassi

Julkaistu: · Päivitetty:

Singaporen kansallispäivää vietetään 9. elokuuta, ja sitä juhlitaan näyttävästi muun muassa ilotulituksin ja kulkuein. Kansallispäivän harjoittelu aloitetaan kuitenkin hyvissä ajoin, ja harjoitukset järjestetään peräti kuusi kertaa kesä-, heinä- ja elokuun aikana. Tiet tapahtuma-alueen ympärillä suljetaan harjoituspäivän aamuna, ja kulkeminen esimerkiksi Ritz-Carltoniin, joka sijaitsee tiesulkualueella, vaikeutuu huomattavasti. Illalla on ohjelmassa muun muassa sotilaskulkue lukuisine panssarivaunuineen, hävittäjien ylilentonäytös ja ilotulitukset. Kaikki tämä toistuu siis kuusi kertaa ennen varsinaista kansallispäivää, jotta kaikki sujuisi sitten kansallispäivänä täydellisesti. Singapore Sling kuuluu pakollisiin kokemuksiin Singaporessa. Minä tosin vain maistoin tästä ukkelin juomasta, kun skumppa maistui itselleni paremmin.   Me satuimme olemaan Singaporessa viimeisenä kenraaliharjoituspäivänä 3. elokuuta, joten ilotulitukset oli luonnollisesti pakko nähdä. Väkeä alkoi kerääntyä Marina Bay -lahden ympärille jo useampi tunti ennen ilotulitusten luvattua alkamisaikaa, mutta meidän ei kuulemma kannattanut lähteä mihinkään, sillä näkisimme ilotulitukset parhaiten hotellihuoneistamme. Ilotulitusten alkua odotellessa. Vasemmalla näkyvät Gardens by the Bayn superpuut iltavalaistuksessa. Ihmettelimme, mistä ilotulitukset oikein ammuttaisiin, mutta pian tämäkin probleema selvisi. No siinähän ne. Otin pienen videonpätkänkin.   Vanhempi siskontyttö pohdiskeli, että kylläpä Singapore osaa juhlia kansallispäiväänsä näyttävästi. (Singapore itsenäistyi Malesiasta vuonna 1965.) Heillä ei ole Amerikassa mitään vastaavaa. Heinäkuun neljännen itsenäisyyspäiväjuhlintaa toki on, mutta silloinkin jenkit vain grillaavat ja dokaavat. Entäs meidän suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlinta sitten? Mehän juhlimme itsenäisyyspäivää niinkin näyttävästi, että istumme kotona katselemassa telkkarista, kuinka ihmiset kättelevät presidenttiä.  Singaporen lipun värein valaistu Marina Bay Sands. (Kuva on otettu yhdestä thairavintolasta, ja siksi kuvakulma on vähän pöljä.) Hotellihuoneeseen oli tuotu kokoelma paikallisia makeisia kansallispäivän kunniaksi. Huomenta! Hunajakenno hotellin aamiaisella. Chinatown oli tyttöjen nähtävyyslistalla, ja minä olin tästäkin käyntikohteesta täpinöissäni, sillä rakastan Chinatowneja. Ukkeli ei ole Chinatowneista kovinkaan innostunut. Hänen mukaansa kun on nähnyt yhden Chinatownin jossakin, on nähnyt ne kaikki. Mukavasti haastetta ruoan tilaamiseen. Kuvia helpottamassa tilauksen tekoa. Rakastan Chinatowneja siksi, että ne ovat niin täynnä ihmisiä, tuoksuja, värejä ja elämää. On ihana vain kuljeskella väkijoukon keskellä ja kuvata kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ainakin Singaporen Chinatownissa kannattaa kohottaa katseensa myös yläilmoihin, sillä värikkäät ovet ja julkisivut ovat hienoa katsottavaa. Liikuimme ensi alkuun porukassa yhdellä pääkaduista, mutta pian päätin livahtaa omille teilleni, jotta pääsisin koluamaan Chinatownia oikein antaumuksella. Durian-hedelmiä. Yksi kappale maksaa näköjään 15 Singaporen dollaria eli 9.6 euroa. Durianin sanotaan olevan maailman pahanhajuisin hedelmä, ja tuossa myyntikojun ympärillä leijui kyllä kieltämättä hieman erikoinen haju. Monet paikat (esimerkiksi lentokentät ja hotellit) ovat kieltäneet tuomasta duriania sisätiloihin, ja Singaporessa durianin kuljettaminen kaikissa julkisissa liikennevälineissä on kielletty. Palleroteetä eli kuplateetä. Kiinnostavia sivukujia. Ilmeisesti jonkinlainen alttari. Kreta Ayerin aukiolla oli paljon ihmisiä, mikä tarjosi oivallisen tilaisuuden paikallisten ihmisten tutkailuun. Nämä rouvat näyttivät kuuluvan paikalliseen reippailuryhmään nimeltä Brisk Walk. Aukiolla oli meneillään veikeä musiikkiesitys, jota ei voinut katsoa hymyilemättä. Otinpa videon tästäkin:  Aukion toisella laidalla oli todella komea rakennus, jonka olemus selvisi vasta myöhemmin googlettelemalla. Rakennus on nimeltään Buddha Tooth Relic Temple and Museum, joka on siis temppeli ja museo. Temppelissä säilytetään Buddhan hammasta, joka löytyy rakennuksen neljännen kerroksen kaksimetrisestä stupasta, joka on täyttä kultaa. Kylläpä kuulkaa kirpaisi, kun sain selville, että olin ollut noin lähellä tuollaista nähtävyyttä ilman että olin itse edes tiennyt sitä. Mutta tällaisia mokia voi käydä, kun ei ota asioista itse yhtään etukäteen selvää. Nyt täytyy selvitä loppuelämä ilman Buddhan hammasta. Kumiankkoja mallia Chinatown. Paikallinen streed food -alue.   Kävellessäni alkoi kuulua voimakasta kellon kilkatusta ja hinduseremonian ääniä, joten suuntasin ääntä kohti ja päädyin Sri Mariamman -temppelin portille. Lueskelin (taas jälkeenpäin!), että Sri Mariamman on Singaporen vanhin hindutemppeli. Tuli äkkiä jotenkin hyvin kotoisa olo, kun näin intialaisia. ❤ Minä tunari meinasin saapastella temppeliin vahingossa kengät jalassa, mutta en ehtinyt oviaukkoa pidemmälle, kun yksi nainen huusi minulle, että kengät pois. Sisäänkäynnin luona luki, että valokuvausta varten olisi pitänyt ostaa jokin lupalipuke, mutta minä päätin kokeilla, kuinka pitkälle pääsisin ilman lipuketta. Ostaisin sen vasta sitten, jos joku tulisi kyselemään minulta sellaista. (Ei tullut.) Kellonsoittajakin löytyi. Sitten olikin pakko palata matkamuistokauppojen luokse, jonne olin jättänyt muun porukan. Olin varma, että saisin hirveät valitukset, kun olin kadonnut omille teilleni mitään sanomatta ja viipynyt niin kauan, mutta en saanutkaan asiasta mikäänlaista palautetta. Ukkeli oli tosin yrittänyt soittaa pari kertaa, mutta olin jättänyt tarkoituksella katsomatta kännykkääni. En kysellyt, mitä muut olivat tuona aikana tehneet, mutta olin tyytyväinen, että olin käynyt heittämässä pienen lenkin. Ukkeli ja siskonsa olivat erittäin valmiita lähtemään pois Chinatownista, koska he olivat saaneet tarpeekseen siitä, että joka paikassa haisi kalalle.  Little Indiakin olisi kuulunut tyttöjen nähtävyyslistalle, mutta aikuisia ei mikään Pikku-Intia kiinnostanut (paitsi minua), kun se Iso-Intiakin odotti siellä Hyderabadissa.

Avainsanat: kello keitetty kuva kuusi kuuma kuume kuulua kuulla kuntosali harjoitus harjoittelu hammas haju food kulta kotona komea kokoelma koko kokeilla kisa kiinnostava kesä keskus kerros kengät näkyä näkymä nähdä juhla juhlia jonne jonkinlainen jenkki jaksaa itsenäisyyspäivä iso kauppa katsoa katto kassi kappale kaivata kaivaa kadonnut intia intialaisten intialainen infinity ilta ihminen ihme ihana ihailla hieno hidas heinäkuu heinä hedelmä huikea hotelli hissi hiki flower f1 esimerkki erikoinen entäs elämä elokuu dollari cloud by baari aula aukio aste amerikka hedelmiä alue allas ala ajatella aines aikuinen aamiainen tilauksen terve temppeli temple televisio värikäs teko tavaratalo tavallinen tauti tarkoitus tarjota tapahtuma taksikuski nykyinen nuudeli nousu nainen myyjä muut museum museo mukava mitä minä minuutti miettiä merkki me matkasta maksaa makeinen maistua maisema löytää lähteä lukea louis lippu laukku syyskuu suomessa suljettu sri soittaa sisätila voida voi video vesi varma vanhin vanhempi vanha valokuvaus uusi ukkeli tyttö tuoksuj tuntua tunti sisko singapore silmä sijaitsee shoppailla selvitä saada ruoka ratkaisu rata rakennus rakastaa päästä päätyä päivä pyörä presidentti porukka pitää pieni pienempi pari palaute palata paikallinen ostoskeskus ostaa omille olo olin ohjelma näyttää näyttänyt lahti käyttää käydä käsilaukku kuvata kuvakulma * matkailu: singapore ääni ymmärtää walk väsymys tuntea tunne tuli


blogivirta.fi