Tänään on 25.08.2019 17:15 ja nimipäiviään viettävät: Loviisa, Lovisa ja Louise. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Viherjuuria:

Mammabrunsseja ja päiväkävelyitä

Julkaistu: · Päivitetty:

Hei taas! Meille kuuluu hyvää, kiitos. Kölnissä on vielä menossa koulujen loma-aika, mikä näkyy tavallista hiljaisemmissa lähikortteleissa. Minunkin arjessani on tällä hetkellä uusi rytmi, ja sen nimi on vauvantahtisuus. Virallisesti menossa on vielä lapsivuodeaika, joka kestää kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen, joten yritän ajatella, ettei liian reipas tarvitse vielä olla, vaikka en koekaan tarvetta jarrutella menoa. Mies on nyt ollut kolme viikkoa töissä, ja jokainen viikko tuntuu menevän toistaan nopeammin. Me vauvan kanssa olemme vielä jossain tutustumisvaiheen ja tulevan arjen välissä. Ensi viikolla jälkikasvua odottaa ensimmäinen junamatka, kun lähdemme käymään isän kotipaikkakunnalla Pohjois-Saksassa ja junailemme koko Saksan läpi. Sukulaisten mielestä on nimittäin tärkeää, että hän pääsee pian näkemään myös Pohjanmeren ensimmäistä kertaa. Reissun jälkeen alkaakin sitten todellinen arki. Saksassa vakuutus maksaa äidille raskaudesta ja synnytyksestä palauttavan jumppakurssin, joka kestää kahdeksan viikkoa. Olen ilmoittautunut  myös vauvakurssille, josta olen kuullut paljon hyvää. "Das erste Jahr" on piiri pikkuvauvoille ja äidille,  ja sisällöltään laulamista, leikkimistä ja vertaistukea. Harkinnassa on myös joogan päivätunnit, jonne saa ottaa vauvan mukaan, ja suomalaisen seurakunnan ryömintäryhmä saanee meistä myös vakiokävijät. Kuulostaa paljolta ohjelmalta, mutta tuntuu, että on hyvä olla syitä lähteä ulos ja tavata ihmisiä. Kaikki on kuitenkin vapaaehtoista eikä kiveen kirjoitettua, joten harrastukset voi myös lopettaa, jos syksy alkaa tuntua liian täydeltä. Tällä hetkellä yritän keksiä joka päivälle jonkin tavoitteen tai tehtävän. Se voi olla kaupassa käynti ja asioiden hoitamista, kuten sähköposteja, pitkä päiväkävely tai treffailua ystävien kanssa. Tänään päivä alkoi brunssilla kahden äitiystävän kanssa vastasyntyneen, vajaan vuoden ikäisen ja kolmivuotiaan pyöriessä jaloissa. Iltapäivällä taas teimme pitkään odotetun visiitin miehen työpaikalle. Ja nyt tyyppi nukkuu kaikesta touhusta (ja viime yön valvomisesta) uupuneena. Vauvan rytmi on toistaiseksi vielä arvaamaton, ja hieman jännittää, miten elämä aikataulujen kanssa onnistuu. Nyt voin odottaa ulos lähtemiseen parasta hetkeä tai olla hieman myöhässä treffeiltä, jos lähdön hetki on ollut huono. Tähän mennessä olemme onnistuneet olemaan lääkäreissä ajallaan, ja hän on uskonut, kun olen sanonut, että nyt nukut pari tuntia, jotta äiti saa hoidettua kaupunkiasiansa. Saa nähdä, miten kauan onni kestää. Vaikuttaa siltä, että vauva viihtyy vaunuissa erinomaisesti ja pitkät unet ovat taatut, jos vain pysyn liikkeessä. Sillä eilenkin tuli tehtyä melkein parituntinen kävelylenkki, koska toinen nukkui  niin tyytyväisenä. Vaunuista kuului ensimmäinen inahdus vasta kotirappukäytävässä. Arki on täysin erilaista kuin ennen, mutta en minä valita, vaikka tuntuukin siltä, että tämä kesä on mennyt kokonaan ohi tuntumatta kesältä. Toivon, että poika pysyy jatkossakin hyvänä nukkujana ja minä saan edelleen omaa kirjoitusaikaa tänne blogiin ja muutenkin. Kaikki kehottavat nauttimaan tästä ajasta vauvan kanssa kotona, ja kyllä minä nautinkin, koska onhan tämä hyvin erityistä aikaa elämässä. Nämä hetket haluaa muistaa, vaikka illalla onnitteleekin itseään siitä, että tästäkin päivästä selvittiin. P.S. Kuvat Reinin rannalta yhden vakiokävelyreittini varrelta. Bongaa Tuomiokirkko.

Avainsanat: äitiys vanhemmuus elävästä elämästä arki äiti yrittää voi virallinen viikko viihtyä vertaistuki vauva vastasyntynyt vapaaehtoinen valita vakuutus vaikuttaa uusi työ tänne työpaikka tyyppi tuomiokirkko tuntua tunti tuli todellinen tehtävä tavoite tavata tarvita sähköposti synnytys syksy suomalainen sukulainen sisältö seurakunta saksa rytmi reissu tallinna reini ranta päivä poika piiri pari ottaa onnistuneet onni odottaa nähdä nimi muistaa minä mies me maksaa lähteä lopettaa loma liike kävelylenkki kuva kuusi kotona koko kivi kirjoitettu kesä keksiä kauppa kahdeksan jännittää jooga jonne jokainen jatko jalka ilta hän huono hetki harrastus erityinen elämä brunssi blogi ajatella aika


blogivirta.fi