Tänään on 20.08.2019 02:25 ja nimipäiviään viettävät: Sami, Samuli, Samu, Samuel ja Sam. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Julkaisemattomia:

Sisällissodan ääniä: miten se syntyi, osa 2

Julkaistu: · Päivitetty:

Hiukan on aikaa vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin teoksestani Sisällissodan ääniä ja lupasin kirjoitukselle jatkoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja on tällä välin saanut ihan mukavasti julkisuutta ja hyvää palautettakin niin lehtien palstoilla kuin blogeissakin (plus Twitterissä), ja toukokuussa tullee keskustelutilaisuus, johon osallistun Sisällissodan äänien mittaisella panostuksella. Kävin myös puhumassa kirjasta Joensuun ja Lieksan kirjastoissa, ja tapahtumat olivat minun mittakaavallani menestyksiä: kummassakin tilaisuudessa oli paikalla noin 40 ihmistä, ja keskustelua seurasi. Lisäksi joensuulainen kirjastonhoitaja Kai Sormunen oli löytänyt kirjaston varastoista kiinnostavia sisällissota-aiheisia kirjoja, joita en aiemmin ollut tuntenut. Niistä ehkä myöhemmin - totta on kuitenkin, että olen jo tuotannossani siirtynyt eteenpäin enkä oikein ehdi uhraamaan ajatuksiani sisällissodalle niin paljon kuin ehkä pitäisi. Kirjoitan kuitenkin tämän pienen blogisarjan päätteeksi myöhemmin tekstin, jossa käsittelen sitä, mitä opin sisällissodasta kirjaa tehdessäni - saatan käyttää siinä hyväksi Joensuun kirjaston tilaisuutta varten kirjoittamaani esitelmän alkua, mutta aika näyttää. Mutta siis kirjan teosta: Minulla oli kevään jäljiltä olemassa jo melko mittava valikoima tekstejä, jotka olin löytänyt Hannu Soikkasen kirjasta Kansalaissota dokumentteina . Toki tiesin, että muutakin materiaalia kirjaan olisi tulossa, mutta joka tapauksessa huomasin, että olemassa olevat tekstit eivät ole kovin ilmaisevia. Ne eivät kerro sisällissodan tarinaa alusta alkaen eivätkä varsinkaan vie tarinaa eteenpäin. Lisäksi kirjani alkuperäinen idea oli käyttää nimenomaan kaunokirjallisuutta hyväksi, joten sitä piti etsiä vielä lisää. Tiedossani ei ole yhtään hyvää yleisesitystä sisällissotaan liittyvästä kirjallisuudesta, paitsi Yrjö Varpion suppea, mutta kattava artikkeli Sisällissodan pikkujättiläisessä , joten jouduin hiukan hapuilemaan. Pari työväenkirjaa, jotka kävin läpi, mutta joista en löytänyt mitään käytettävää Aloitin selaamalla kahta tärkeää lähdeteosta: vuonna 1974 ilmestynyttä kirjaa Punainen grafiikka , jossa esitellään 1900-luvun alun työväenlehtiä, sekä Raoul Palmgrenin kaksiosaista teosta Joukkosydän , joka käsittelee työväenkirjallisuutta 1800-1900-luvun taitteessa ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Punaisesta grafiikasta löysin lehtiä, joita tilasin Turun yliopiston kirjastoon, Palmgrenin mittavasta opuksesta taas kaivoin mainintoja kirjailijoista, jotka ovat käsitelleet sisällissotaa. Mitä tahansa Palmgrenin teoksista sanotaankin (Markku Eskelinen lyttää ne täysin Raukoilla rajoilla -kirjassaan), niin sitä ei voi kieltää, että ne on huolellisesti ja perusteellisesti tehty. Ennen kaikkea niissä on erinomaiset bibliografiset tiedot (joskin Palmgren käyttää kiusallisia lyhenteitä, joiden selitysten etsiminen on aikamoista puuhaa). Ja kun kerran Eskelinen tuli mainittua, niin todettakoon, että hänen käsittelemänsä ja kehumansa Lauri Luoto (jota taas Palmgren ei jostain syystä käsittele lainkaan) päätyi myös omaan kirjaani, hänen esikoisromaanissaan Pakolaisena (1925) on erinomaisen ilmaisevia kohtauksia sisällissodasta. Työväenlehtien ja Palmgrenin aineistoa täydensin tietysti valkoisella materiaalilla. Valkoisten voittajien vapaussotakirjallisuudesta ei ole käsittääkseni koskaan kirjoitettu minkäänlaista historiateosta, vaikka kyse on laajasta ilmiöstä, johon kuuluu kaunokirjallisuutta ja muistelmia sekä sotahistorioita. Jo vuonna 1918 ilmestyi lukuisia kirjoja, joissa valkokaartilaiset, jääkärit, valkoiset kenraalit ja muut upseerit, valkoiset aktivistit ja muut kehuivat itseään ja saavutuksiaan, mutta vaikenivat tietysti tyystin tekemistään vääryyksistä ja laittomista väkivallanteoista. Huomautan Sisällissodan äänien esipuheessa, että kovinkaan monessa valkoisten kirjoittamassa vapaussotateoksessa ei syvällisesti perustella sitä, miksi tehtiin sitä mitä tehtiin. Perustelut ovat ympäripyöreitä vapauteen, siveellisyyteen tai muihin abstrakteihin arvoihin vetoamista - ja näinhän oikeisto toimii edelleenkin, vapauden ja siveellisyyden tilalla vain ovat kilpailukyky ja yksilönvapaus. Jonkin verran materiaalia löytyi netistä, kuten Juhani Ahon puolueettomana katsauksensa pidetty Hajamietteitä kapinaviikoilta (joka on nyttemmin ilmestynyt myös Ntamon tarvepainatteena ) ja Kössi Kaatran omituinen kollaasiteos Punaiset ja valkoiset , joka ilmestyi Ruotsissa salanimellä Henkipatto. Ahoa siteeraan pitkin matkaa, ja Hajamietteistä tulikin oikeastaan yksi kirjaa koossapitävistä teksteistä, jota käytän enemmän kuin muita. Muita vastaavia teoksia ovat Palmgrenin mainitsema Eemeli Parraksen Jymyvaaralaiset (1933), Yhdysvalloissa suomeksi julkaistu romaani, joka tuntuu Väinö Linnan Pohjantähti -romaanin esikuvalta kertoessaan fiktiivisen työläissuvun tarinan 1800-luvulta sisällissotaan, ja valkoisen aktivistin Kyösti Wilkunan muistelmateos Kun kansa nousee (1918) sekä pienemmässä määrin Jarl Hemmerin romaani Onni Kalpa ja Hilja Haahdin romaani Todistaja (1921). Kaunokirjallisuuden välissä on reportaasimaisia pätkiä, joita otin muun muassa Yhdysvalloissa vuonna 1928 julkaistusta kirjasta Suomen luokkasota (joka sekin löytyy netistä ). Soikkasen jo mainitusta Kansalaissota dokumentteina -teoksesta on myös jäljellä lukuisia otteita, vaikka koinkin suuren osan jo puhtaaksikirjoittamistani katkelmista ongelmallisiksi. Kirjaan päätyneet toivottavasti toimivat siinä tarkoituksessa, johon ne on suunniteltu. Joidenkin tekstien kanssa oli hupaisia kommelluksia. Halusin käyttää Lauri Haarlan muistelmatyyppistä tekstiä kirjasta Keskisuomalaiset sotapolulla (1918), ja etsin Haarlan perikunnan käsiini. Sain luvan käyttää tekstiä, mutta Haarlan lapsenlapsi pyysi, että koettaisin mahdollisuuksien mukaan ottaa mukaan myös näytteen Haarlan myöhemmästä romaanista Varjojen sota (1932), jossa suhde voitettuun sotaan näyttäytyy paljon monimielisempänä asiana. Hankin kirjan käsiini ja etsin kohdan, jota Haarlan lapsenlapsi suositteli, ja totesin, että se sopii Sisällissodan ääniin oikein hyvin. Sitten älysin, että Haarlan tekijänoikeudet eivät ole enää voimassa, sillä hänen kuolemastaan on yli 70 vuotta! Minun ei toisin sanoen olisi tarvinnut etsiä kirjailijan perikuntaa, mutta toisaalta ilman yhteyttä heihin en olisi saanut Sisällissodan ääniin hurjaa ja ekspressionistista katkelmaa  Varjojen sodasta , jossa punaisten omaiset kaivavat kuolleita esiin joukkohaudasta. Työväenlehtiä sisällissodan jälkeiseltä ajalta Kirja ei olisi välttämättä toiminut pelkästään näiden otteiden varassa, vaan niihin piti luonnollisesti kirjoittaa myös saatetekstit. En ole historioitsija, joten näiden osuuksien kirjoittaminen on jännittänyt etu- ja jälkikäteen, mutta vielä ei ole kukaan tullut kertomaan virheistä tai väärintulkinnoista. Joissain kohdissa olen ehkä ollut kieli turhan keskellä suuta, esimerkiksi Juhani Ahoa olisi voinut kritisoida paljon enemmän hänen sisällissotanäkemyksistään kuin mitä kirjassa nyt teen. Toisaalta Hajamietteissä kapinaviikolla näkyy nyt hyvin se, miten Ahon näkemykset muuttuvat mestaroivasta valkoisuudesta epäröivään puolueettomuuteen ja valkoisten hirmuvallan tuomitsemiseen (tai ehkä enemmänkin suruun siitä). Saateteksteissä pystyin myös tuomaan esille unohdettuja kirjailijoita (Haarla, Kaarlo Valli, Ilmi Virtala, Mikael Rutanen, Väinö Syvänne, Eemeli Parras jne.), mikä näyttää muodostuneen melkein koko tuotantoani leikkaavaksi teemaksi. Haalin kuitenkin tekstejä lopulta niin, että kun tuli aika jättää valmis käsikirjoitus, siitä piti jättää pois kaikenlaisia näytteitä. Olen niitä julkaissut kirjalle tehdyllä Facebook-sivulla (sen näkyvyys on ollut kyllä aika pieni, kun en ole halunnut omista rahoistani maksaa Facebookin edellyttämiä mainoksia - kerran sain ilmaisen mainoskupongin ja postaus sai monikymmenkertaisesti enemmän lukijoita ja tykkäyksiä ja joku ehätti selittämään, että eikös punaiset olleet niitä pahoja). Sisällissodan ääniä on varmasti hankala kirja sellaiselle, joka haluaa luokitella teoksia: se koostuu suurelta osin kaunokirjallisista lainoista, mutta sisällöltään se on tietokirja. Olen joskus ajatellut, että voisi koota kirjan pelkistä sitaateista, kuten Humphrey Jennings teollistumista käsittelevän klassikkonsa Pandemonium (postuumisti 1985), mutta vielä ei ollut sen aika. Kirjoitin kirjan ilmestymisen aikaan Facebookissa, että jännitän sen vastaanottoa: onko se riittävän tasapuolinen tai eikö siinä kenties näy riittävästi luokkatietoisuus tai jokin muu yhteiskunnallinen näkemys? Ainakin tasapuolisuuden ajatus tuntuu selvinneen lukijoille: Twitterissä kirjasta kirjoittanut Aleksi Kuutio kirjoitti, Sisällissodan ääniä lukiessaan joutuu koko ajan vaihtamaan puolta. (Ehkä tässä kirjani muistuttaa Mike Pohjolan immersiivistä peliromaania Sinä vuonna 1918 .) Sisällissodan ääniä näyttää kuitenkin saaneen pääasiassa positiivisen vastaanoton: mainintoja Hesarissa, hyvät arvostelut Satakunnan Kansassa ja Turun Sanomissa (jälkimmäistä ei ole näköjään netissä) sekä muutamia positiivisia blogiarvioita. En tiedä, tuleeko arvosteluja tai muita tekstejä enempää, kirjat kun elävät - kuten nykyään kuuluu todeta - niin lyhyen aikaa. Syksyllä mietitään jo jotain muuta, jännätään Finlandia-palkinnon saajia. Itsekin mietin jo jotain muuta, olen tehnyt paria kirjaa omalle Helmivyö-kustantamolleni, kääntänyt dekkaria toiselle kustantamolle ja kirjoittanut tietokirjaa vielä yhdelle. Itse toki toivon Sisällissodan äänille pidempää hyllyikää ("shelf life", niin kuin ulkomailla sanotaan). Kirja tehtiin sisällissodan satavuotismuiston kunniaksi, mutta se ei ole pelkkää satavuotishymistelyä eikä sen sanoma tyhjene tähän vuoteen. Siihen valitut otteet kertovat sisällissodan taustoista, syistä, seurauksista, tulkinnoista ja tunnelmista yhtä paljon vielä 20 vuodenkin päästä.

Avainsanat: muu muistelma mitä mike mikael miettiä materiaali maksaa mainos mahdollisuus lukija linna lieksa lehti lauri lapsenlapsi käyttää käsikirjoitus käsi kyösti kuutio kuollut koota koko kirjoittaminen kirjoittaa kirjoitettu kirja kirjasto kirjallisuus kirjailija kilpailukyky kiinnostava kieli kevät keskustelu kattava kansalaissota kansa kalpa kaivaa kaarlo jääkäri jättää jälki julkisuus julkaista juhani joensuu jennings ilmiö ilmainen idea hurja huolellinen historioitsija hesari helmivyö hannu¨ hank finlandia facebook etu etsiä eskelinen esitelmä esitellä esimerkki erinomainen elävä eemeli arvostelu artikkeli alusta alkuperäinen aleksi ajatus aika aineisto aho vapaus valmis valkoinen valikoima upseeri ulkomailla tässä twitter turku tuli toukokuu todistaja todeta tilata tilaisuus tietokirja tieto teko teos teksti tekijänoikeus teen teema tausta tarina tapahtuma syksy suomi suomeksi suhde sota sisältö sisällissota sinä siirtyä satakunta sanomat sanoma ruotsi romaani raja päästä pystyä punainen punaiset puhua postaus positiivinen pohjola pohjantähti pieni perustelu perustella perusteellinen pari palkinto ote ottaa osallistua onni onko omituinen olin oikeisto näyttää näyte näkyvyys netti muut vapaussota suomen sisällissota sisällissodan ääniä raoul palmgren omat teokset markku eskelinen kyösti wilkuna juhani aho hannu soikkanen eemeli parras 1918 ääni yrjö yliopisto yksilönvapaus yhteiskunnallinen usa väinö voima voi vastaanotto varasto


blogivirta.fi