Tänään on 18.08.2019 13:06 ja nimipäiviään viettävät: Leevi ja Bo. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Filosofian puutarhassa:

Mitäs tehtäisiin Veikkaukselle?

Julkaistu: · Päivitetty:

Veikkaus on saanut viime aikoina ikävää julkisuutta arveluttavien mainoskampanjoidensa tiimoilta. Nyt mietitään -ja syystä- onko itse asiassa lafkan koko konsepti arveluttava. Eetikkonsa sanoisin, että totta mooses on. Veikkauksen monopolia pitää pystyssä tarkoitus pyhittää keinot-logiikka. Veikkauksen monopoli perustellaan sillä että voittoa jaetaan johdon kovan palkan ohella yleishyödyllisiin kohteisiin. Lisäksi monopolin väitetään ehkäisevän terveyshaittoja. Etenkin tämä väittämä on tullut kyseenalaiseksi kun on havaittu Veikkauksen sijoittelevan peliautomaatteja sinne missä jo ennestään vähänvaraisia ongelmapelaajia on eniten, sekä pelaamaan kannustavien mainoskampanjoiden jälkeen. Veikkauksen toiminnan perusteella voisi päätellä, että terveyshaittojen ehkäisy kiinnostaa siinä määrin kun se ei  hillitse eikä hidasta voitontavoittelua. Nyt kysytään, kuinka perusteellisesti "prosesseja" pitää uudistaa, vai onko homma mennyt sellaiseksi pelleilyksi että se pitäisi vain lopettaa. Entä ne lukemattomat tärkeää sosiaali- kasvatus- ja kulttuurityötä tekevät kohteet joiden toiminta on riippuvaista veikkausvaroista? Miten niiden kävisi? Jos ne tärkeää työtä tekevät kohteet joita tuetaan veikkausvaroista todella ovat niin tärkeitä (ja mielestäni monet kyllä ovat), miksei niitä voitaisi alkaa tukemaan toisenlaisen järjestelmän kautta joka ei ole osallisena tuottamassa niitä haittoja joita kolmannen sektorin toimijatkin sitten paikkailevat? Esimerkiksi peliriippuvuus -joka on Veikkaukselle erittäin tuottoisaa sillä pelaajien pieni, ongelmainen vähemmistö tuottaa suurimman osan voitoista - on vaikea sairaus ja muiden addiktioiden tapaan henkilökohtainen tragedia joka vaikuttaa vahvasti sekä siitä kärsivään ihmiseen että hänen lähipiiriinsä. Velkahelvetti on monen peliriippuvaisen kohtalo. Se on kova kohtalo yhteiskunnassa jossa talousvaikeuksiin joutunutta rangaistaan käytännössä usein kovemmin kuin melko vakavaan rikokseen syyllistynyttä. Luottotietojen menetys, isot velat ja mahdollisesti rikokset joihin rahapulassa syyllistytään, sekä näiden ongelmien kerrannaisvaikutukset ihmissuhteisiin, työelämään ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen -onko yhteiskunnalla varaa ylläpitää systeemejä jotka aktiivisesti tuottavat tällaista jälkeä? Tähän väliin joku ymmärtämätön aina sanoo, että pelaaminen on kuitenkin aina viime kädessä yksilön oma valinta. Vaan kun tiede sanoo, ettei se aina ole. Vapaa tahto on monimutkaisempi asia sekä filosofian että neurotieteen valossa. Siinä vaiheessa kun peliongelmaa ei vielä ole ja ihminen valitsee pelata, hän ei tietenkään valitse tulla ongelmapelaajaksi vaan vain vähän pelata. Siinä vaiheessa kun pelaamisesta seuraa jo isoja vaikeuksia, kyse on addiktiosta jossa aivojen toiminta on muuttunut ja ihminen sairastunut niin ettei normaalijärki enää pelaa. Itsetuntemus oman addiktoitumisriskin osalta on niitä viisauksia jotka moni oppii vasta kantapään kautta -ja toisaalta ne ihmiset joiden riski addiktoitua ei ole kohonnut, voivat kiittää tästä pikemminkin hyvää onnea kuin moraalista erinomaisuuttaan. Addiktio on ansa johon käveleminen on niin helppoa etteivät useimpien moraaliset hälytyskellot siinä vaiheessa juuri soi. Moni tekee vastaavia asioita ilman mitään ongelmia, ja voi olla että sairastuva itsekin on entinen kohtuuden ystävä. Yhteiskunnassamme ei paheksuta suuresti alkoholin kohtuukäyttöä, pitkien työpäivien tekemistä, flirttailua tai kohtuupelaamista pienillä panoksilla, vaikka hyvin tiedetään että addiktiot alkavat pienestä ja kehittyvät vähitellen. Addiktiosta pois kapuaminen on sitten toinen juttu, ja erityisen vaikeaa se on siinä vaiheessa kun sairaus on jo tehnyt tuhojaan elämässä, kuten aiheuttanut sietämättömän ahdistavan elämäntilanteen. Miksei siis arvokasta työtä tekeviä kolmannen sektorin toimijoita voitaisi tukea suoraan verovaraista tai perustaa muunlaista säätiötä tai rahastoa? Veroista nuristaan, mutta ainakin verotus yrittää jakautua oikeudenmukaisemmin kuin Veikkauksen peliautomaatit. Monopoli ei ole ainoa mahdollisuus pelaamisen kontrollointiin. Esimerkiksi lainsäädäntö jonka valvontaan on riittävät resurssit, on aika hyvä keino puuttua ei-toivottuihin ilmiöihin. Muitakin varmasti keksitään jos sitä yritetään eikä tuudittauduta unelmaan täydellisesti toimivasta omavalvonnasta. Pukki kaalimaanvartijana-ilmiö on voimissaan kun annetaan samalle organisaatiolle tehtäväksi voittoa tavoitteleva toiminta ja toiminnan ikävien lieveilmiöiden suitsinta. Miten organisaatio jolla on tulostavoitteet ja jonka voitoista suuren osan tuottaa pelaajien pieni, usein moniongelmainen, vähemmistö voisi olla paras taho rajoittamaan ongelmapelaamisen haittoja ja suitsimaan peliriippuvuutta tehokkaasti? Yhteiskunnan etu tietysti on tasapaino, mutta asiaa mutkistaa aika paljon se että kun organisaatiotason toiminnasta puhutaan, puhutaan toiminnasta johon nopeasti kietoutuu myös yksittäisten ihmisten omia intressejä menestyksestä, bonuksista, urakehityksestä ynnä muusta vastaavasta. Jos -kuten voittoa tavoittelevissa organisaatioissa on tapana- näitä henkilökohtaisia etuja edistää parhaiten voiton tahkoaminen eikä vastakkaisia tuloksia tuottava haittojen minimoiminen, niin omista intresseistään välittävien henkilöiden toiminta painottuu väistämättä voittojen maksimointiin. Muu olisi altruismia josta johtoportaan väki saisi maksaa henkilökohtaisesti heikomman palkan ja pahimmassa tapauksessa jopa työpaikan menetyksen johdossa. Voitontavoitteluun sitoutuneelle työpaikan menetys on vastaavasti paljon epätodennäköisempi riski niin kauan kuin hyväntekemistä ja haittojen ehkäisyä ei aivan täysin laiminlyödä niin että omistajien kärsivällisyys loppuu (puhumattakaan siitä että jos on kuitenkin ehtinyt osoittaa olevansa hyvä tekemään voittoa, uuden hyväpalkkaisen johtajapestin löytäminen voi olla varsin helppoa). Veikkauksen tapauksessa, nyt aletaan lähestyä sitä pistettä. Veikkauksen suosikkipuolustuksiin kuuluu myös se, että jos Veikkauksen monopoli lakkautetaan, kansalaisten pelihimoa saapuvat tyydyttämään vieläkin ahneemmat ulkomaiset riistofirmat joilta ei sitten liikene hyväntekeväisyyteen yhtään mitään. Hyvä jos veroja maksavat.  Ad baculum ko se siinä? Kyllä vaan, vanha kunnon pelotteluargumentti, jolla tosin on ollut paikkansa virheargumenttien nihkeässä valtakunnassa jo hyvin, hyvin kauan. Kansainvälisiä riistofirmoja voimme halutessamme hallita ja hillitä aivan samoilla menetelmillä kuin Veikkaustakin -esimerkiksi lakien ja valvonnan keinoin. Veikkauksen epäonnistumiset saavat kuitenkin miettimään, että ulkomaisten riistofirmojen suitsimiseen motivaatiotakin voisi löytyä paremmin. Omavalvonta vaatii onnistuakseen valvottavien motivoitumista ja sitoutumista sääntöjen noudattamiseen. Onko Veikkauksella kumpaakaan? Entä kuinka pitkälle yhteiskunnan mielessä tarkoitus pyhittää keinot- mentaliteetilla pärjää? Minkä tasoista suoraselkäisyyttä yhteiskunta vaatii itseltään?

Avainsanat: ihminen hän hyväntekeväisyys homma hidas henkilökohtainen henkilö hallita fyysinen filosofia etu esimerkki entinen arvokas alkoholi aktiivinen aivo ainoa aika aiheuttaa ad yhteiskunta ilmiöt etiikka epic fails ystävä yrittää ylläpitää vaikuttaa vaikea vaihe vero veikkaus varaa vapaa vanha valvonta valtakunta valinta voi verotus yksiöä väki vähemmistö voitto työpaikka työelämä tuottaa tukea tragedia toiminta toimija tiimoilta tiede terveys tasapaino tarkoitus tahrto taho sääntö sektori sairaus riski rikos puuttua pukki pitää pistettä pieni perusteellinen perustaa pelata pelaaja paras palkka osoittaa organisaatio onko ongelma omistaja muu moraali mooses monopoli miettiä maksaa mahdollisuus löytää löytyä lähestyä lopettaa logiikka laki lainsäädäntö käsi kysyä kova konsepti koko kohde kohtalo kiinnostaa keino kehittyä kasvatus kantapää kansalainen kansainvälinen järjestelmä juttu julkisuus jolla itsetuntemus ilmiö


blogivirta.fi