Tänään on 15.10.2019 21:28 ja nimipäiviään viettävät: Helvi, Heta, Hedvig ja Hedda. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kamomillan konditoria:

Vegaanileivonnan UKK

Julkaistu: · Päivitetty:

En tiedä, miksi en ole aikaisemmin keksinyt kirjoittaa tätä tekstiä! Nyt se kuitenkin on tässä ja palvelee toivottavasti monia näitä kysymyksiä ihmetteleviä. Kysymykset ovat joko sellaisia, joita minulta kysytään usein tai joita näen usein sosiaalisen median ryhmissä. Mukaan on mahtunut myös silloin tällöin kysyttyjä kysymyksiä, koska pidin niihin vastaamista tärkeänä. Vastaan muun muassa kysymyksiin kananmunan korvaamisesta, margariinisuosituksista ja margariinittomuussuosituksista, erilaisista leivontatarvikkeista, mystisesti paperiin tarttuvista muffinsseista, kumisen kakkupohjan arvoituksesta, leivonnaisten pakastamisesta ja siitä vahingossa ostetusta silkentofupaketista, jolle ei keksitä käyttötarkoitusta. Vastaan myös ihan hirveän moneen muuhunkin kysymykseen. Osa vastauksista on ihan faktaperusteisia ja osa puolestaan enemmän omiin kokemuksiini perustuvia suosituksia. Ethän siis suhtaudu tekstiin universaalina totuutena vegaanisesta leivonnasta. Koska lista on pitkä, suosittelen Ctrl + F -yhdistelmän käyttöä, jos olet oikeasti etsimässä vastausta johonkin kysymykseen, etkä ole vain lukemassa tätä omaksi iloksesi ja yleissivistyksen vuoksi. Jos listalta puuttuu sinua kiinnostava kysymys, kirjoitathan sen kommentteihin! Voit tietysti kysyä myös sähköpostilla (kamomillankonditoria@gmail.com) tai lähettää yksityisviestin Facebookissa tai Instagramissa . Olen käytännössä olemassa sitä varten, että vastaan vegaanileivontaa koskeviin kysymyksiin, joten ethän arkaile kysyä. Yleiset vegaanileivontakysymykset Lähdetään liikkeelle ihan perusjutuista eli niistä kysymyksistä, jotka tulevat todennäköisesti mieleen, kun ihan ensimmäistä kertaa pohtii kananmunatonta ja maidotonta leipomista. Mitä kaikkea voi leipoa vegaanisena? Melkeinpä mitä tahansa voi leipoa vegaanisena: kakkua, pullaa, muffinsseja, keksejä, piirakoita, munkkeja, marenkeja, juustokakkua ja niin edelleen. Miltä vegaaniset leivonnaiset maistuvat? Suurin osa vegaanisista leivonnaisista maistuu leivonnaisille. Maku riippuu tietenkin siitä, mistä leivonnaisesta on kyse, millä reseptillä se on tehty ja tietysti myös siitä, kuka leipoo ja mistä asioista hän pitää. Jos olet maistanut yhtä vegaanista leivonnaista, se ei todennäköisesti kerro juurikaan siitä, miltä muut vegaaniset leivonnaiset maistuvat. Sama pätee muuten myös epävegaanisiin leivonnaisiin, vaikka sitä ei aina tulekaan ajatelleeksi. Koska aika harva henkilö syö epävegaanisia leivonnaisia siksi, että ne maistuvat kananmunalle, ei kananmunan puuttumista yleensä huomaa vegaanisen leivonnaisen mausta. Joissain tapauksissa sen voi huomata leivonnaisen rakenteesta, mutta ei lainkaan niin usein kuin moni ajattelee. Eläinperäisten maitotuotteiden vaihtaminen vegaanisiin saattaa joissain tapauksissa vaikuttaa leivonnaisen makuun. Esimerkiksi kermakakut, juustokakut ja rahkapiirakat maistuvat todennäköisesti vähän erilaiselta vegaanisena kuin epävegaanisena, kun taas lätyt, pullat, muffinssit ja keksit todennäköisesti eivät. Vaikka vegaaniset leivonnaiset voivatkin maistua erilaiselta kuin epävegaaniset, toivon, että niihin suhtauduttaisiin uteliaasti. Olen kirjoittanut tätä blogia kymmenen vuotta ja samana aikana syöttänyt vegaanisia leivonnaisia tuhansille ihmisille erilaisissa tapahtumissa. Palaute on lähes poikkeuksetta positiivista. Se on paras todiste siitä, että vegaaninen leivonta on ihan pätevä tapa leipoa. Onko vegaaninen leipominen vaikeaa? Hyvin yleinen kommentti ja ihmetyksen aihe on se, että vegaaninen leivonta on helpompaa kuin leipominen munien ja maitotuotteiden kera. Suuri osa resepteistä on niin yksinkertaisia, että niissä vain sekoitellaan eri ainekset ja laitetaan ne vuokaan paistumaan. Siinä ei tarvitse varoa märkiä taikinakulhoja tai kerman muuttumista voiksi. Vegaanisia leivonnaisia voi tehdä toki myös enemmän tai vähemmän kikkaillen. Vegaanisena voi tehdä esimerkiksi mirror glaze -kakkuja ja baked alaska -leivoksia. Peruskotileipurointi onnistuu vegaanisena kuitenkin helposti, ja hankalille resepteille löytyy yleensä jokin helpompi vaihtoehto.  Voivatko vegaanit käyttää leipoessaan vehnäjauhoja, gluteenia, sokeria tai rasvaa? Kyllä! Kunhan ainesosat ovat vegaanisia, ne sopivat vegaaniseen leivontaan. Niitä ei myöskään ole tarkoitus käyttää kitsastellen, vaan vegaanisista leivonnaisista voi tehdä ihan yhtä makeita ja rasvaisia kuin muistakin. Jos vegaanilla on keliakia tai vehnäyliherkkyys, hän ei voi käyttää vehnäjauhoja tai muita gluteeniviljoja. Myös vegaaniset gluteenittomat leivonnaiset kuitenkin onnistuvat, ja niistä on kerrottu lisää kohdassa "Erikoisruokavaliot". Vegaaniset leivonnaiset eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti ole gluteenittomia. Mitä tarkoittaa "reseptin veganisoiminen"? Alunperin eläinperäisiä aineksia sisältävästä reseptistä tehdään vegaaninen eli se veganisoidaan. Esimerkiksi lehmänmaito vaihdetaan kasvimaitoon, voi margariiniin ja eläinperäisen tuorejuuston tilalle laitetaan vegaanista tuorejuustoa. Kananmunat vaihdetaan johonkin kasviperäiseen vaihtoehtoon tai yllättävän monissa tapauksissa vain jätetään pois. Mitä reseptejä suosittelet aloittelijoille? Aion kirjoittaa koosteen aloittelijoille sopivista vegaanileivonnaisista, ja lisään linkin tänne, kun teksti valmistuu.  Periaatteeni on se, että julkaisen blogissa pääsääntöisesti vain sellaisia reseptejä, joiden ainekset voi ostaa perusruokakaupasta ja jotka ovat helppoja valmistaa. Tässä muutama sellainen resepti, jotka sopivat erityisen hyvin aloitteleville vegaanileipureille: Tosi helppo suklaakakku Hasselpähkinämokkapalat Persikkapaistos Aloittelijan kannattaa ensisijaisesti leipoa valmiiksi vegaanisilla resepteillä tai veganisoida sellaisia reseptejä, joissa epävegaanisia ainesosia ovat maito ja voi, koska ne on helppo vain vaihtaa kasvimaidoksi ja margariiniksi. Haluan myös antaa sellaisen vinkin, että aloittelijan ei todennäköisesti kannata yrittää veganisoida ensimmäisenä vegaanisena leivonnaisenaan sellaista reseptiä, jossa käytetään liivatetta. Liivatteen korvaaminen vegaanisilla hyytelöimisaineilla kyllä onnistuu, mutta kaikkein suurin epäonnistumisriski koskee juurikin tällaisia reseptejä. Kananmunat Kananmunaton leivonta ei enää herätä yhtään niin paljon kysymyksiä kuin kymmenen vuotta sitten. On mahtavaa, että vegaaninen ja erityisesti kananmunaton leivonta pikkuhiljaa normalisoituu ja kuka vain voi koska tahansa leipoa vegaanisesti ilman, että välttämättä tulee sitä edes ajatelleeksi! Miten korvaan kananmunan? Kananmunan korvaaminen on varmasti yksi yleisimmistä vegaaniseen leipomiseen liittyvistä kysymyksistä. Siksi olenkin koonnut tämän tosi kattavan tietopaketin aiheesta. Tekstissä annetaan vinkkejä eri tuotteista ja kerrotaan, miten minkäkin reseptin voi veganisoida. Kananmunan tilalla vegaanisessa leivonnassa voidaan käyttää tosi monenlaisia tuotteita, kuten vissyä, omenasosetta, maapähkinävoita, kaurahiutaleita, banaania, etikkaa tai sellaistakin outoutta kuin säilykekikherneiden lientä. Ylläolevassa linkissä on kerrottu, mikä sopii mihinkin ja kuinka paljon mitäkin tarvitaan.  Tosi monet reseptit onnistuvat vegaanisena ilman, että reseptiin tarvitsee lisätä mitään uutta raaka-ainetta. Esimerkiksi vehnäjauhon tai leivinjauheen määrää nostamalla leivonnainen voi onnistua ihan yhtä hyvin kuin se onnistuisi kananmunalla leivottuna. Jos reseptissä on yksi kananmuna, sen voi useimmiten vain jättää pois. Jos munia on enemmän, niiden tilalle kannattaa vaihtaa jokin vegaaninen tuote. Jos kananmunat pitää vaahdottaa, kannattaa resepti unohtaa ja etsiä sen tilalle valmiiksi vegaaninen resepti. Jos olet aloitteleva vegaanileipuri tai aloitteleva kotileipuri ylipäätään, suosittelen aloittamaan kananmunattoman leipomisen valmiiksi vegaanisilla resepteillä. Kun olet vähän päässyt asiasta jyvälle, voit alkaa soveltaa ja muokata epävegaanisia suosikkireseptejäsi vegaanisiksi. Miten leivonnaisista saa kuohkeita ilman kananmunaa? Monissa kananmunallisissa leivonnaisissa kananmunat vaahdotetaan joko sellaisenaan tai sokerin kanssa, ja kananmunavaahto tekee sitten leivonnaisesta kuohkean. Koska vegaanisessa leivonnassa kananmunia ei tietenkään käytetä, saadaan kuohkeus aikaan muilla keinoilla, joista tässä kerron lyhyesti. Taikinoihin saadaan kuohkeutta esimerkiksi vissyllä, nostatusaineilla, etikalla tai aquafaballa. Löysä taikina paistuu kuohkeammaksi kuin paksu taikina. Jauhojen määrällä on siis merkitystä. Sokerilla on maun lisäksi myös muita tehtäviä. Sekin antaa taikinalle kuohkeutta. Vähäsokerinen leivonnainen voi siis olla tiivis tai leipämäinen. Jos taikinan ainesosat ovat raskaat, se ei välttämättä jaksa kohota paistamisen aikana ja voi jäädä sisältä raa'aksi. Tämän ongelman voi kiertää paistamalla esimerkiksi kakkupohja kakkuvuoan sijaan tasona uunipellillä. Miten leivonnaiset pysyvät koossa ilman kananmunaa? Kananmunan merkitys leivonnaisen koossapitäjänä on jossain määrin liioiteltu, sillä leivonnaisissa on yleensä myös monia muita ainesosia, jotka osaltaan pitävät leivonnaista koossa. Tärkein näistä on vehnäjauho ja sen gluteeni. Gluteenittomassa leivonnassa usein ksantaani tai psyllium. Paistettaessa sokeri karamellisoituu ja muuttuu jäähtyessään kiinteäksi. Esimerkiksi kekseissä sokerilla onkin tärkeä rooli keksin kiinteyttäjänä. Sokeri vaikuttaa myös muiden leivonnaisten koossapysymiseen, vaikka sen merkitys ei olekaan niissä niin näkyvä. Suklaapalat muffinssissa tai keksissä sulavat kuumennettaessa. Kun ne jäähtyessään jähmettyvät, tarttuu kaikki niiden ympärillä oleva niihin tiukasti kiinni. Myös tällä on vaikutusta leivonnaisen koossapysymiseen. Lisäksi esimerkiksi maapähkinävoita, pellavarouhetta, kikhernejauhoja, kaurahiutaleita, soijajogurttia ja monia muita tuotteita voidaan käyttää kananmunan tilalla leivonnassa nimenomaan leivonnaisen koossapitävinä voimina. Maitotuotteet Vegaanisessa leivonnassa yksi helpoimmista jutuista on eläinperäisten maitotuotteiden vaihtaminen kasviperäisiin. Lähes kaikille eläinperäisille maitotuotteille on olemassa jokin kasviperäinen vaihtoehto, jota käytetään samoin tai lähes samoin kuin eläinperäistä vastinetta. Isoin ero eläinperäisiin maitotuotteisiin verrattuna on se, että ne eivät yleensä maistu samalta kuin tuotteet, joihin on totuttu. Kuppikakku- ja pullataikinassa tämä ei haittaa, mutta täytekakun kuorrutteessa se voi joitakin ihmisiä häiritä. Makuaisti onneksi tottuu, kunhan ahkerasti maistelee itselle vieraita makuja! Mitä tarkoittaa kasvimaito? Kasvimaito on yleisnimi kaikille kasviperäisille maidoille oli ne sitten tehty kaurasta, soijasta, riisistä tai muista ainesosista. Yritykset eivät saa kutsua kasvimaitoja maidoiksi, joten ne on nimetty usein juomiksi. Yleiskielessä kasvimaito, soijamaito, kaurakerma ja muut vastaavat sanat ovat kuitenkin ihan sallittuja. Mikä on parhaimman makuinen kasvikerma/vegejogurtti/vegetuorejuusto/jne.? Koska kasvimaitotuotteita ei tehdä lehmänmaidosta, ne tietysti maistuvat enemmän tai vähemmän erilaiselle kuin lehmänmaitotuotteet. Riippuu myös täysin ihmisestä ja tämän mieltymyksistä, mistä tuotteista hän tykkää. Kannattaa siis itse testailla ja pikkuhiljaa löytää ne omat suosikit. Tässä on kuitenkin muutamia vinkkejä, jotka perustuvat lähinnä siihen, mitä suurin osa ihmisistä suosittelee eri sosiaalisen median ryhmissä. Kaslinkin kauravispi on tällä hetkellä eniten kehuttu vaahtoutuva kerma. Sekä sen makua että vaahtoutuvuutta kiitellään. Makunsa puolesta Alpron soijavispi on monen tykkäämä, mutta sen vaahtoutumisominaisuudet ovat välillä huonot. Plantin vispi vaahtoutuu hyvin, mutta osa ihmisistä pitää sen makua vähän outona. SureWhip vaahtoutuu hyvin, mutta jotkut maistavat siinä metallisen sivumaun. Suosittelen siis ensisijaisesti Kaslinkia ja Alproa. Maustamattomat soija- ja kaurajogurtit ovat nekin keskenään tosi erimakuisia, ja osa tykkää toisista ja osa taas toisista. Yosa kaurapohjainen Greek Style on rakenteeltaan lohkeavaa ja maultaan happamampaa kuin Yosan muut tuotteet. Soijapohjaisissa tuotteissa on paljon vaihtoehtoja, joille kaikille löytyy käyttäjänsä. Alprolla on useampi maustamattoman kuuloinen soijajogurtti, mutta vain No Sugars on kokonaan makeuttamaton. Rainbow-sarjan maustamaton soijajogurtti on edullinen ja hapan tuote, mutta jota moni sanoo vähän jauhoisen makuiseksi. Oatly-sarjan maustamatonta kaurajogurttia on kuvailtu maultaan ja rakenteeltaan etäisesti piimämäiseksi. Plantilla on sekä kaura- että soijajogurttia myös maustamattomana. Vegaanisia tuorejuustoja on saatavilla ainakin neljältä valmistajalta. Oatlyn påMackan on niistä selvästi tykätyin. Tofutti ja Sheese jakavat mielipiteitä, mutta Tofutti on näistä kahdesta miedomman makuinen. Violifen tuorejuusto on maultaan mieto ja jakaa rakenteensa puolesta mielipiteitä. Voinko käyttää mitä tahansa kasvimaitoa? Jos reseptissä mainitaan vain soijamaito tai mikä tahansa muu yksittäinen kasvimaito, sen voi pääsääntöisesti aina vaihtaa huoletta toiseen kasvimaitoon. Sääntö pätee niin lättyihin, pulliin, muffinsseihin kuin kiisseleihinkin. Ainoita poikkeuksia ovat reseptit, joissa soijamaidon proteiinipitoisuudella on merkitystä reseptin onnistumiselle. Käytännössä tämä tarkoittaa melkeinpä ainoastaan majoneesireseptejä, joissa siis soijamaidon proteiinista ja öljystä tehdään emulsio. Älä siis yritä tehdä majoneesia kaura- tai kookosmaidosta, koska se ei onnistu. Jos kasvimaito on reseptissä sellaisessa roolissa, jossa se maistuu paljon (esim. kiisselit ja kastikkeet), kannattaa kasvimaito valita sen mukaan, mistä itse tykkää. Pulla-, muffinssi-, lätty- ja muissa vastaavissa taikinoissa kasvimaidon maku jää yleensä muiden makujen varjoon eli niissä kasvimaidon maulla ei ole niin kauheasti väliä.  Jos leivot suolaisia leivonnaisia, valitse sellainen kasvimaito, jossa ei ole vanilja-aromia. Esimerkiksi useimmat Alpron kasvimaidot sisältävät sitä, vaikka tuotteessa lukeekin vain aromi. Metalli- ja kartonkitölkissä myytävä ruoanlaittoon tarkoitettu kookosmaito käy sekin leivontaan. Se on rasvaisempaa kuin useimmat lehmänmaidon tavoin käytettävät kasvimaidot. Joissain tapauksissa voi siis olla hyödyllistä vähän laimentaa sitä vedellä. Millä voi korvata piimän? Kun soijamaitoon sekoittaa omenaviini-, valkoviini- tai jotain muuta etikkaa, se paksuuntuu ja sitä voi käyttää leivonnassa, kuten piimää. Myös muista kasvimaidoista voi tehdä leivontaa varten piimälle vastineen tällä tavalla, mutta ne eivät välttämättä samalla tavalla paksuunnu.  Myös maustamatonta soija- ja kaurajogurttia voi joko sellaisenaan tai vedellä laimennettuna käyttää piimän tilalla. Valmista vegaanista piimää ei toistaiseksi ole saatavilla. Mikä vegaaninen kermavaahto eli vispi on parhaimman makuinen ja mikä niistä sopii parhaiten pursotuksiin? Makuasiat ovat aina yksilökohtaisia ja riippuvat siitä, mihin ihminen on tottunut. Osa tuotteista on sellaisia, joista tykätään enemmän ja osasta taas vähemmän. Nämä suositukset perustuvat useamman sosiaalisen median ryhmän keskusteluihin. Kaslinkin kauravispi on tällä hetkellä makunsa puolesta kaikkein eniten kehuttu vegaaninen kermavaahto. Se myös vaahtoutuu hyvin ja sopii pursotuksiin. Kaslinkin vispi kestää keittämisen, joten sitä voi käyttää myös kuumennettaviin resepteihin. (Sen vaahto ei kuitenkaan kestä kuumentamista.) Myös Alpron soijavispin mausta tykätään paljon. Osa kuitenkin sanoo sen maistuvan soijalle. Siitä saa hyvin pursotettavaa, kun se ensin keitetään agar agarin kanssa ja annetaan jäähtyä ja jähmettyä. Alpro siis kestää myös kuumentamista, joten sitä voi käyttää kuumennettavissa resepteissä. (Senkään vaahto ei kuitenkaan kestä kuumennusta.) Plantin kauravispi on sekin monen suosikki, mutta toisaalta moni sanoo, että sen maussa on jokin häiritsevä sivumaku. Plantin kauravispi vaahtoutuu sellaisenaan todella jämäkäksi, joten se käy hyvin pursotuksiin. SureWhip-kasvirasvavalmiste saa sekin aika ajoin kehuja, mutta jotkut ihmiset maistavat siinä metallisen sivumaun. Se vaahtoutuu hyvin ja sillä voi myös pursottaa. Tuotetta kiitellään myös siksi, että se myydään litran pakkauksissa eli se on riittoisaa ja edullista. Miten paljon kermavaahtoa tulee yhdestä purkista vispiä? Eri tuotteet vaahtoutuvat eri tavoin. Vaahdon määrä riippuu myös siitä, vaahdotetaanko vispi käsin vai sähkövatkaimella. (Suosittelen käyttämään sähkövatkainta.)  Olen itse saanut yleisistä vegaanisista kermavaahdoista seuraavat määrät vaahtoa: Alpron soijavispi n. 8 dl (purkin koko 2 1/2 dl) Plantin kauravispi n. 3 dl (purkin koko 2 dl) Kaslinkin kauravispi n. 5 dl (purkin koko 2 1/2 dl) Huomaa myös, että vispien rakenteet ovat erilaiset vaahdotettuina. Esimerkiksi Alpro-purkillisesta tulee eniten vaahtoa, mutta se on myös kaikkein höttöisintä, jos sitä ei jämäköitä agar agarilla . Miksi kasvikerma ei vaahtoudu? Vispin pitää olla jääkaappikylmää. Voit tarvittaessa laittaa sen hetkeksi aikaa pakastimeen. Tarvitset sähkövatkaimen, jota pitää käyttää sen suurimmalla teholla. Vegaaniset vispit voi toki vaahdottaa myös vispilällä käsin, mutta siihen kuluu paljon aikaa eikä lopputulos ole yhtä hyvä kuin sähkövatkaimella. Jos käytössäsi on Alpron soijavispi, niin valitettavasti se on välillä vähän hankalaa saada vaahtoutumaan. Siitä saa jämäkkää , kun sen ensin keittää agar agarin kanssa ja antaa jäähtyä täysin ennen vaahdottamista. Plantin ja Kaslinkin kauravispit vaahtoutuvat jämäköiksi sellaisenaan, kunhan ne ovat jääkaappikylmiä. Sitruunamehu voi auttaa vispiä vaahtoutumaan paremmin. Vispin sekaan voi lisätä myös vegetuorejuustoa tai sulatettua tummaa suklaata tai vegaanista valkosuklaata . Huolehdi myös siitä, että välineet ovat puhtaat ja kuivat. Onko sinulla sittenkin vahingossa vispin sijaan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta? Sitä ei saa vaahdotettua jämäkäksi, sillä se on tarkoitettu ennemminkin kastikkeeksi. Myöskään ruokakermatyyppiset kasvikermat eivät vaahtoudu. Kuuluuko (kaura)vispin olla kiinteä kökkö? Plantin kauravispi on kiinteä kökkö ja sen kuuluu olla sellainen. Kun tuotteen vaahdottaa sähkövatkaimella, siitä tulee ilmavaa. Myös SoyaToo!-sarjan soija-, kookos- ja riisivispit ovat kiinteitä.  Alpron, Kaslinkin ja SureWhipin vispit ovat purkissa nestemäisiä. Kaura-/soijavispistä tuli huokoisen reikäistä, kun yritin pursottaa sitä. Mitä tein väärin? Et tehnyt mitään väärin. Kun vispi on vaahdotettu ja sen annetaan olla omassa rauhassaan, se jähmettyy nopeasti. Kun tällaista jo vähän asettunutta vispiä pursotetaan, siihen syntyy reikiä. Sekoita vispi uudelleen tasaiseksi esimerkiksi ihan vain lusikalla ja se on taas käyttökunnossa. En pidä vegaanisten kermavaahtojen mausta. Mitä voin tehdä? Oletko maistanut niitä kaikkia? Ne kaikki maistuvat vähän erilaisille. Maun puolesta suosittelen Alpron ja Kaslinkin vispejä. Totuta makunystyräsi vispien makuun tekemällä niistä joko suklaamoussea tai marjamoussea . Moussessa vispi maistuu tietenkin vähemmän kuin sellaisenaan, joten makuaistisi voi alkaa opetella totuttelemaan sen makuun. Voit kokeilla kermavaahdon tekemistä myös itse cashewpähkinöistä . Jos pidät kookoksen mausta, voit tehdä kermavaahtoa myös siitä. Laita mahdollisimman rasvapitoinen kookosmaito yöksi jääkaappiin, avaa purkki ja lusikoi pinnalle kertynyt kiinteä osa pois. Kiinteän osan voi vaahdottaa ja sitä voi käyttää kermavaahdon tapaan. Jäljellejääneen nesteen voi käyttää ruoanlaitossa, smoothiessa tai jääkahvin nesteenä. Onko olemassa vegaanista kermavaahtoa, jossa ei olisi soijaa tai kauraa? SoyaToo!-sarjassa on riisi- ja kookosvispiä, jotka ovat sekä soijattomia että kaurattomia. Niitä voi ostaa joistakin erikoisruokakaupoista, kuten Ruohonjuuresta. Ne säilyvät huoneenlämmössä, joten niitä voi ostaa myös nettikaupoista. Tuotteet eivät mielestäni ole maultaan eivätkä vaahtoutumisominaisuuksiltaan niin hyviä kuin muut vegaaniset vispit. Schlagfix-tuotesarjassa on vaahtoutuvia kasvirasvavalmisteita, jotka ovat soijattomia ja kaurattomia. Niitä voi ostaa ainakin Vegekaupasta . Minulla ei ole kokemusta tämän tuotesarjan vaahdotettavista kermoista, joten en osaa sanoa mitään niiden mausta tai vaahtoutumisominaisuuksista. Sarjan spraypullossa myytävä valmisvispi on mielestäni ihan hyvää. Se toimii esimerkiksi kaakaon, lättyjen tai vaikka brownien päälle pursotettuna. Sillä ei voi kuitenkaan kuorruttaa kakkuja, koska vaahto lässähtää nopeasti, kuten spraypullovaahdot yleensäkin. Onko olemassa makeuttamatonta vaahtoutuvaa vegaanista kermaa? Schlagfix-tuotesarjan Universal-kerma on makeuttamaton. Sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa. Se myös vaahtoutuu. Minulla ei ole kokemusta siitä, joten en osaa sanoa, miten hyvin se vaahtoutuu. Sitä voi ostaa ainakin Vegekaupasta . Mitä voi käyttää piirakoissa rahkan tai kermaviilin tilalla? Soijajogurtti hyytyy uunissa, joten se käy sellaisenaan moniin piirakoihin. Kun valitset maustamattoman, se käy myös suolaisiin piirakoihin. Myös soijarahka (Alpro Go On) käy piirakoiden täytteeksi, mutta huomioi, että sitä on vähän makeutettu. Maustamattomat kaurajogurtit käyvät piirakoiden täytteeksi, kunhan niihin lisää perunajauhoja tai maissitärkkelystä. Sataa jogurttigrammaa kohden kannattaa laittaa 4 teelusikallista perunajauhoja tai 1 rkl maissitärkkelystä. Suosittelen Yosan Greek Style -kaurajogurttia sen rakenteen ja sopivan happamuuden vuoksi, mutta myös muut käyvät. Mikä vegaaninen tuorejuusto sopii leivontaan? Suomessa myydään tällä hetkellä neljää eri vegaanista maustamatonta tuorejuustoa: Oatly påMackan, Tofutti, Sheese ja Violife. Olen kirjoittanut niistä ja niiden ominaisuuksista tämän tekstin . En suosittele Violifen tuorejuustoa paistettaviin leivonnaisiin, koska se muuttuu vähän purkkamaiseksi, mutta esimerkiksi suklaalla hyydytettäviin juustokakkuihin se käy hyvin. Kokeile esimerkiksi tätä hasselpähkinäistä suklaajuustokakkua . Miksi tuorejuustokuorrutteesta tuli löysää? Käytitkö Oatlyn påMackania? Se käyttäytyy joskus hassusti esimerkiksi porkkanakakun kuorrutteessa . Se kannattaa lisätä kuorrutteen sekaan varovaisesti. Onko olemassa vegaanista kondensoitua maitoa? Voiko siitä tehdä kinuskia? Vegekauppa ja Ruohonjuuri myyvät Nature's Charm -merkkistä ja monet marketit Spice Up -merkkistä kondensoitua kookosmaitoa. Niitä voi käyttää, kuten kondensoitua lehmänmaitoakin. Ne voi myös keittää kinuskiksi samalla tavalla kuin lehmäversionkin: poista purkin etiketti ja laita purkki muutamaksi tunniksi hiljalleen kiehuvaan veteen. Varmista, että koko purkki on koko ajan veden alla. Kondensoitua kasvimaitoa voi tehdä myös itse tällä ohjeella , mutta koska sitä ei saa laitettua säilykepurkkiin, siitä ei voi tehdä kinuskia. Hyytelöimisaineet Liivatteen vaihtaminen vegaanisiin vaihtoehtoihin voi joskus olla vähän hankalaa, koska niiden toimintaan tuntuvat välillä vaikuttavan tähtien asennot ja ties mitkä. Niillä voi kuitenkin onnistua. Tässä vinkkejä ja lisätietoa. Millä kannattaa korvata liivate? Liivatteen voi korvata agar agarilla, jonka käytöstä ja ostopaikoista olen kirjoittanut tähän oppaaseen . Kaupoissa on yleisesti saatavilla myös Dr. Oetkerin Vegegeliä, mutta minulla on siitä vain vähän omaa kokemusta. Useita nettikeskusteluja seuranneena suosittelen, että kannattaa ensin valita sellaisia reseptejä, joissa Vegegeliä on käytetty onnistuneesti. Kun olet itse tottunut sen käyttöön, voit alkaa soveltaa sitä muihin resepteihin. Jos haluat tehdä esimerkiksi hyydytettyä juustokakkua, mutta et halua kikkailla hyytelöimisaineiden kanssa, rientää suklaa apuun. Sulatettu suklaa hyydyttää soija- ja kauravispit ja tuorejuustot hyvin eikä erillisiä hyytelöimisaineita tarvita. Blogin juustokakkukategoriasta löydät paljon tällaisia reseptejä. Miksi agar agar ei toimi? Agar agar ei ole liuennut kunnolla nesteeseen keitettäessä. Varmista agar agarin liukeneminen lisäämällä se kylmään nesteeseen ja keittämällä nestettä niin kauan, että agar agar on varmasti liuennut. Yleensä kahden minuutin keittoaika riittää jauheelle, hiutaleet tarvitsevat pidemmän keittoajan. Aloita ajan mittaaminen vasta siitä hetkestä, kun neste kiehuu. Hyydytettävä massa on liian huokoista, jolloin agar agar ei saa sitä hyydytettyä. Jos käytät esimerkiksi juustokakussa Alpron soijavispiä, kokeile vaihtaa se Plantin kauravispiin. Huomioi kuitenkin, että kauravispit eivät juuri pidä kuumentamisesta. Yksi purkki soijavispiä vastaa kahta purkkia Plantin kauravispiä. Agar agar on mitattu väärin. Varmista, että lusikkasi ovat oikean kokoiset. Keitetty agar agar ei ole sekoittunut kunnolla hyydytettävään massaan. Tästä voi seurata se, että massa hyytyy epätasaisesti tai siinä on ikäviä klimppejä. Varmista agar agarin sekoittuminen keittämällä se mahdollisimman isossa määrässä nestettä ja sekoittamalla se mahdollisimman tarkasti ja nopeasti sähkövatkaimella massan sekaan. Ohjeessa tarkoitetaankin agar agar -jauhetta, mutta käytössäsi on agar agar -hiutaleita. Hiutaleita tarvitaan kolminkertainen määrä ja niitä pitää keittää pidempään. Leivonnan muut raaka-aineet Tässä on suosituksia erilaisista leivonnan raaka-aineista ja vinkkejä niiden käyttöön. Mikä vehnäjauho sopii leivontaan? Tavallinen vehnäjauho eli puolikarkea vehnäjauho käy kaikkiin Kamomillan konditorian leivontaresepteihin, joissa käytetään vehnäjauhoja. Sama pätee suureen osaan kaikkia muitakin leivontareseptejä. Puolikarkea vehnäjauho on se perusvehnäjauho, jota on jauho-osastolla suurin valikoima. Ei ole väliä, onko jauho luomua vai ei tai suomalaista vai ei. Erityishienon vehnäjauhon ja erikoisvehnäjauhopussin kyljessä voi hämäävästi olla kuva tiikerikakusta tai muusta leivonnaisesta. Jos reseptissä ei erikseen käsketä käyttämään niitä, käyvät puolikarkeat vehnäjauhot hyvin. Jos sinulla on vain erikoisvehnäjauhoja tai vaikkapa spelttijauhoja, voit leipoa toki niilläkin. Niiden annostelu voi kuitenkin olla vähän erilainen jauhosta riippuen. Leivinjauhe on loppu. Voinko käyttää sen tilalla ruokasoodaa? Ruokasoodaa ja leivinjauhetta voi käyttää hätätapauksessa toistensa korvikkeina. Teelusikallinen leivinjauhetta vastaa puolta teelusikallista ruokasoodaa. Ruokasooda vaatii hyvin toimiakseen jotain hapanta. Hapan ei tässä tapauksessa tarkoita pelkästään sitruunaa, soijajogurttia, etikkaa ja muita selvästi happamia tuotteita, vaan myös esimerkiksi siirappi tai kaakaojauhe auttaa ruokasoodaa toimimaan. Parhaiten se kuitenkin toimii selvästi happamien tuotteiden kanssa. Tuorehiiva on loppu. Miten korvaan sen kuivahiivalla? Onko se edes vegaanista? Kuivahiiva on vegaanista. Myös tuorehiiva on vegaanista, vaikka jotenkin kummasti aina silloin tällöin joku väittää, ettei se olisi. Kyllä se on. Vaikka hiiva ei olekaan varsinaisesti kasvi, sillä ei ole tietoisuutta eikä se tunne kipua eikä sitä haittaa, että siitä tehdään pullaa. 1 pussi kuivahiivaa vastaa 25 grammaa eli puolikasta palaa tuorehiivaa. Tuorehiiva tarvitsee toimiakseen 42-asteista nestettä. Kuivahiiva neuvotaan usein sekoittamaan pieneen määrään jauhoja, mutta sen voi sekoittaa myös nesteen sekaan. Mitä suklaata suosittelet? Vegaanisia suklaita on myynnissä useissa perusruokakaupoissa ja tietysti myös erikoisruokakaupoissa ja nettikaupoissa. Perusruokakauppojen vegaanisuklaita on listattu tänne . Huomioi, että kaikki tummatkaan suklaat eivät ole vegaanisia, sillä jotkut niistä sisältävät maitotuotteita. Lue siis tuoteseloste. Suklaahippukekseihin suosittelen Pirkan tummasuklaahippuja, sillä ne on suunniteltu leivontaa varten ja ne pitävät muotonsa myös paistettaessa. Vastaavia suklaahippuja voi ostaa vegaanisena joistakin erikoisruokakaupoista. Jos ei haittaa, että suklaa sulaessaan leviää, mikä vain vegaaninen suklaa käy. Pandan Tumma suklaa on yleisesti saatavilla monissa ruokakaupoissa. Se ei ole nimestään huolimatta kauhean tummaa, vaikka se ei maitosuklaata vastaakaan. Käytän yleensä sitä tai esimerkiksi Pirkan reilun kaupan tummaa luomusuklaata sellaisiin resepteihin, joissa suklaa sulatetaan. Minttuisista suklaista Pirkka Dark Mint -täytesuklaa sopii esimerkiksi brownien sekaan. Jos resepti vaatii maitosuklaata, sitäkin on saatavilla vegaanisena esimerkiksi iChoc-merkkisenä. Parhaiten sitä löytää erikoisruokakaupoista, mutta myös osa S-ryhmän kaupoista myy tuotesarjaa. Myös Dammenbergilla on vaaleita vegaanisia suklaita. Saatavilla on myös vegaanisia valkosuklaita. Olen kirjoittanut niistä ja niiden soveltuvuudesta sulatukseen ja muuhun leivontaan tänne . Pitääkö suklaa temperoida ja mitä se tarkoittaa? Kun suklaa sulatetaan ja se jähmettyy takaisin kiinteäksi, se voi jonkin ajan kuluttua muuttua harmaaksi ja reikäiseksi. Suklaa on toki syömiskelpoista, mutta tällainen rakenne vaikuttaa suklaan makuun kielteisesti.  Temperoinnissa suklaa ensin lämmitetään tiettyyn lämpötilaan, viilennetään tiettyyn lämpötilaan ja lämmitetään vielä toiseen kertaan tiettyyn mutta aikaisempaa vähän matalampaan lämpötilaan. Tämä auttaa suklaan osasia asettumaan keskenään sopivasti. Temperoitu suklaa kovettuu temperoimatonta nopeammin, irtoaa helposti muotista ja sen rakenne on miellyttävä puraista. Tärkeintä on se, että se pysyy kauniina. Jos teet konvehteja tai sulatat suklaata esimerkiksi kakun päälle sellaisenaan, kannattaa suklaa temperoida. Jos aiot syödä konvehdit tai kakun vuorokauden kuluessa, ei temperointia tarvitse tehdä. Olen kirjoittanut suklaan temperoinnista vähän tarkemmin tänne . Vaniljajauhe, vaniljauute, vanilja-aromi... Voiko niitä käyttää ristiin? Ja ovatko ne vegaanisia? Vaniljatuotteet ovat lähes poikkeuksetta ihan vegaanisia. Omissa resepteissäni on yleensä vaihtoehtoina vaniljajauhe tai vaniljasokeri, mutta muitakin vaniljaisia asioita voi tottakai käyttää.  Koska eri tuotteet sisältävät vähän eri määrät vaniljaa tai vanilja-aromia ja eri määrät muita aineita, ei täsmällisiä ohjeita voi kuitenkaan antaa. Onneksi se ei kauheasti haittaa ja onneksi voi arvata! 1/4 tl vaniljajauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 1 tl vaniljauutetta, 1/2 tl vanilja-aromia, 1 tl vaniljatahnaa tai yksi vaniljatanko vastaavat suurin piirtein toisiaan. Vaikka vanilja-aromi ei sisälläkään vaniljaa (tai se sisältää sitä vain vähän), käytän sitä siitä huolimatta (tai sen takia) salaisena ainesosana joissakin sellaisissa kuppikakkukuorrutteissa, joiden haluan herättävän ihmisissä muiston lapsuuden suklaapehmiksestä. Mutta, shhh, älkää kertoko tätä kellekään! Vanilliinisokeri on vähän outo asia menneisyydestä, jota edelleen myydään kaupoissa. Kannattaa katsoa, olisiko se vieressä oleva vaniljasokeri (riittävän) samanhintaista ja valita se, jos vain mahdollista. Miksi makeissa leivonnaisissa on suolaa? Suola korostaa leivonnaisen muita makuja. Esimerkiksi sokeri ja kaakao maistuvat enemmän, kun taikinassa on suolaa. Joissain leivonnaisissa suolaa on paljon ja joissain vähemmän, mutta omissa resepteissäni suolaa on yleensä aina vähintään vähän. Miten voin korvata voin? Voi korvataan samalla määrällä vegaanista margariinia . Kaulittavissa taikinoissa on rakenteen puolesta parempi käyttää leivontamargariinia. Katso muut suositukseni seuraavasta kohdasta. Mitä margariinia suosittelet? Leivontaan kannattaa käyttää margariinia, jossa on vähintään 60 % rasvaa. Tämä vaikuttaa sekä makuun että rakenteeseen positiivisesti.  Suositukseni margariineiksi ovat Keiju Laktoositon 70 %, Keiju 3 öljyä ja Naturli Vegaaninen levite. En yleensä suosittele leivontamargariineja leivontaan, etenkään kuorrutteisiin tai täytteisiin. Niiden maku on usein rasiamargariineja tylsempi ja niiden rakenne kovempi. Ne saattavat myös aiheuttaa kitalakirasvaefektin, jos niitä käyttää kuorrutteessa. Jos kuitenkin käytät leivontamargariinia, sen kannattaa yleensä antaa pehmentyä ennen käyttöä paitsi silloin, jos sitä käytetään kaulittaviin taikinoihin. Olen kirjoittanut margariineista ja niiden käytöstä leivonnassa tämän tekstin . En pidä margariinin mausta. Mitä teen? Oletko kokeillut Naturlin Vegaanista levitettä? Sen maku muistuttaa kaikista Suomessa myytävistä vegaanisista tuotteista eniten voita ja vähiten margariinia. Se sopii hyvin leivontaan. Jos kaipaat voin makua, voit kokeilla myös Neito-sarjan voinmakuista rypsiöljyä. Se on vegaanista ja käy myös leivontaan. Katso myös seuraava kohta. En halua käyttää margariinia. Mitä sen tilalle? Margariinin voi monissa tapauksissa vaihtaa öljyyn. 100 grammaa margariinia tai voita vastaa yleensä noin 3/4 dl öljyä. Öljyksi kannattaa valita miedonmakuinen öljy, kuten tavallinen rypsiöljy. Jos margariini pitää vaahdottaa, sen vaihtaminen öljyyn ei yleensä onnistu eli en suosittele kokeilemaan. Piirakoiden kuoritaikinat, bisquitit ja muut vastaavat taikinat, joissa margariinin/voin on tarkoitus tehdä taikinasta kiinteää, eivät välttämättä onnistu hyvin öljyllä. Joissakin tapauksissa margariinin/voin voi vaihtaa kookosöljyyn, koska se on kylmässä kiinteää. Vegaanihaasteen blogissa on teksti , joka käsittelee mm. margariinien terveysvaikutuksia ja valmistustapaa sekä purkaa margariineihin liittyviä myyttejä ja pelkoja. Onko olemassa palmuöljytöntä margariinia? Mitä muita palmuöljyttömiä tuotteita voi käyttää leivonnassa? Keiju 3 öljyä ja Naturli Vegaaninen levite on valmistettu ilman palmuöljyä. Myös pullomargariinit ovat palmuöljyttömiä, mutta ne eivät vaahtoudu, joten niitä ei voi käyttää kuorrutteissa. Käytännössä mitä vain leivonnaisia voi tehdä sekä vegaanisena että palmuöljyttömänä.  Olen kirjoittanut palmuöljyttömistä ja vegaanisista tuotteista tämän listan . Listassa on mm. margariineja, kermoja, tuorejuustoja ja keksejä sekä useita vinkkejä itsetehtäviin tuotteisiin. Ostin vahingossa silken tofua. Mihin sitä voi käyttää? Silken eli pehmeä tofu on nimensä mukaisesti tosi pehmeää, joten se ei siksi sovellu kauhean hyvin esimerkiksi paistettavaksi. Sitä voi käyttää esimerkiksi sosekeitoissa, makaronilaatikossa munamaidon tilalla tai pieninä määrinä smoothiessa. Leivontaankin se sopii tosi hyvin! Tässä muutama resepti. Browniet Sitruunaruudut Lemon curd Paahtovanukas Suklaamousse Mistä voi ostaa silken tofua? Pehmeää eli silken tofua myydään monissa aasialaisissa kaupoissa. Joissakin S-ryhmän kaupoissa myydään Tofumoonin silken tofua. Joissakin K-ryhmän kaupoissa puolestaan myydään Blue Dragon -merkkistä vakuumipakattua tofua. Tämä kyseinen tofu säilyy huoneenlämmössä, ja yleensä sen myyntipaikka on aasialaisten elintarvikkeiden, kuten sushitarvikkeiden, läheisyydessä. Jalotofu valmisti aikaisemmin pehmeää tofua, jota sai kaikkialta, mutta sen valmistus on ollut nyt muutaman vuoden tauolla. Toivottavasti tuote palaa takaisin heidän valikoimiinsa jossain vaiheessa. Mistä voi ostaa vegaanista punaista elintarvikeväriä? Punainen väri on usein peräisin karmiinista, ja se voidaan merkitä pakkaukseen myös nimellä E120. Perusruokakauppojen punaiset (ja usein myös vaaleanpunaiset) elintarvikevärit sisältävät usein karmiinia. Leivontatarvikeliikkeiden (kivijalkaliikkeet ja nettikaupat) punaiset elintarvikevärit sen sijaan ovat hyvin usein vegaanisia. Jos tuotteessa ei ole mainintaa karmiinista tai E120:stä, on se siis hyvin todennäköisesti vegaaninen. Mistä voi ostaa hasselpähkinäjauhetta? Useimpien ruokakauppojen leivontaosastolla on paljon pähkinätuotteita. Niiden joukossa on usein myös hasselpähkinäjauhetta. Jos et löydä hasselpähkinäjauhetta, mutta sinulla on tehosekoitin, voit tehdä jauhetta itse pähkinöistä. Onko olemassa suomalaista sokeria? Dansukkerin Suomalainen taloussokeri on tällä hetkellä ainoa kokonaan Suomessa kasvaneesta sokerijuurikkaasta tehty sokeri. Suurin osa kauppojen sokereista sisältää sekä juurikas- että ruokosokeria. Sokerijuurikas voi tulla joko Suomesta tai muualta. Sokeriruokoa ei viljellä Suomessa. Mistä saa ruokotomusokeria? Tällä hetkellä ei mistään. Joissain blogin vanhoissa resepteissä käytetään ruokotomusokeria. Sen valmistus on sittemmin lopetettu. Sen tilalla voi käyttää tavallista tomusokeria. Mitä on aquafaba? Aquafaba eli papuliemi on se liemi, jossa säilykepavut uiskentelevat tölkissä. Useimmiten käytetään kikherneiden lientä, mutta myös monen muun pavun liemet käyvät.  Aquafaba vaahtoutuu kuin kananmunan valkuainen, ja sitä voidaankin käyttää leivonnassa sen tilalla. Vaahtoutuminen perustuu proteiineihin, jotka ovat irronneet pavuista ja liuenneet nesteen sekaan säilytyksen aikana. Jotkut henkilöt ovat kertoneet, että aquafaba toimii sitä paremmin, mitä vanhemmasta säilykkeestä on kyse. Aquafaba käy esimerkiksi marenkien valmistamiseen ja kestävän piparkakkukuorrutteen eli pikeerin tekemiseen. Katso myös tämä Ruokakonttuuri-blogin majoneesiresepti ja Urbaani vegenda -blogin jäätelökoneeton suklaajäätelöresepti . Aquafabassa on tietysti pieni papumainen maku, mutta se ei yleensä maistu lopullisessa leivonnaisessa tai muussa ruoassa. Yleensä ei haittaa yhtään, vaikka aquafaba sisältäisi suolaa. Aquafabaa käytetään usein tosi makeisiin leivonnaisiin, joissa pieni suolaisuus vain korostaa muita makuja. Aquafabaa voi pakastaa. Se kannattaa pakastaa pienissä erissä, jotta sitä on helppo ottaa tarvittava määrä käyttöön. Aquafabaa voi tehdä myös itse. Jos keität papuja, säästä keitinvesi ja keitä sitä kokoon, kunnes saat säilykepapujen liemen paksuista lientä. Papujen lektiinit tuhoutuvat kuumennettaessa, joten keitinvedessä ei ole haitallisia aineita. Liotusvesi sen sijaan sisältää niitä, joten se pitää aina kaataa pois.  Vaikka aquafaba ratkaisikin pitkään velloneen vegaaninen marenki -mysteerin, ei se kuitenkaan ole ihmeaine. Tosi moni leivonnainen onnistuu aquafaballa mutta todennäköisesti myös siitä huolimatta. Facebookissa on oma englanninkielinen ryhmä , josta löydät kaiken tarvittavan tiedon aquafabasta ja resepteistä, joihin sitä voi käyttää. Mitä on NoEgg-kananmunankorvausjauhe ja voiko sillä tehdä täytekakkuja tai kääretorttua? Orgran NoEgg on tuote, jota voi ostaa joistakin erikoisruokakaupoista ja marketeista. Sitä voidaan käyttää kananmunan tilalla monissa leivonnaisissa. Se sisältää lähinnä erilaisia tärkkelyksiä ja stabilointiainetta, jotka imitoivat kananmunan kiinteyttävää ja sakeuttavaa ominaisuutta. Se ei vaahtoudu , joten sitä ei voi käyttää kananmunan tilalla sellaisissa leivonnaisissa, joissa kananmunat pitäisi vaahdottaa. NoEgg on mielestäni vähän turha tuote, koska niin paljon muitakin, helpommin löytyviä ja ihan tavallisia tuotteita voi käyttää kananmunan tilalla. Usein sitä käytetään sellaisissa leivonnaisissa, joihin ei edes tarvittaisi mitään kananmunankorviketta. NoEggin käytöstä ei kuitenkaan ole todennäköisesti haittaakaan, joten jos sinua kiinnostaa, miten tuote toimii, niin anna mennä. Täsmävinkit leivonnaisiin Seuraavassa on vastauksia usein kysyttyihin leivonnaisspesifeihin kysymyksiin. Millä voi voidella pullat? Jos haluat pulliin kiiltoa, voitele ne soijavanukkaalla, soijavaniljakastikkeella tai agarhyytelöllä. Hyytelölle saat ohjeen täältä . Voit myös jättää pullat voitelematta ja tarvittaessa peittää pullat leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa. Valmiit pullat voi voidella sokeri-vesiseoksella. Kristallipullia saa voitelemalla valmiit pullat margariinisulalla ja kierittelemällä ne sen jälkeen sokerissa. Pullan voiteluun voi käyttää myös esimerkiksi kahvia, siirappia, kasvimaitoa, kasvikermaa, öljyä, margariinia tai ihan vain vettä.  Miksi muffinssit jäävät kiinni paperiin? Yleisin syy on se, että muffinssi ei ole vielä jäähtynyt. Malta siis vielä hetki ennen syömistä! Muffinssi voi jäädä kiinni paperiin myös silloin, jos taikinassa on liian vähän rasvaa tai liian paljon sokeria.  Joissain harvinaisissa tapauksissa paperivuoka voi olla sellaista materiaalia, johon leivonnainen tarttuu kiinni. Haluaisin tehdä tavallisten muffinssien sijaan minimuffinsseja. Miten toimin? Yksi tavallisen kokoinen muffinssi vastaa noin kolmea minimuffinssia. Kahdentoista muffinssin tai kuppikakun taikinasta tulee siis noin 36 minimuffinssia tai minikuppikakkua. Tarkkaile muffinssien paistumista. Paistoaika on ainakin muutaman minuutin lyhyempi kuin tavallisilla muffinsseilla. Minimuffinssipeltejä ja -vuokia voi ostaa useimmista leivontatarvikeliikkeistä. Miten tehdään lätyt ilman kananmunia ja maitoa? Lättytaikinassa nesteenä voi käyttää kasvimaitoa, vissyä tai näitä molempia. Kun kananmunat jätetään pois, niiden tilalle kannattaa laittaa vähän ekstrajauhoja, jotta taikina on pikkuisen paksumpaa. Tämän kummempaa kikkailua ei tarvitse tehdä. Lettukestipostauksessa on useampi erilainen lättyresepti ja vinkkejä lättyjen paistamiseen. Mukana on myös ohjeet gluteenittomiin versioihin! Miksi en saa lättyjä käännettyä ilman niiden hajoamista? Onhan lättytaikinasi riittävän paksu? Sen ei tarvitse olla tönkköä, mutta sen pitää olla vähän kananmunallista lättytaikinaa paksumpaa. Onhan lättypannu riittävän kuuma, siinä riittävästi rasvaa ja onko lätyn alapintaan muodostunut hyvä paistopinta ennen kääntämisyritystä? Onko sinulla käytössäsi litteä ja taipuisa lasta, jonka saa helposti sujautettua lätyn alle? Kokeile tehdä pienempiä lättyjä! Niitä on helpompi kääntää kuin isoja. Miksi lättyihin ei tule väriä? Jos lättytaikinassa ei ole tarpeeksi sokeria, se voi jäädä vaaleaksi. Myös gluteeniton lättytaikina voi jäädä vaaleaksi. Lätyt kannattaa myös paistaa hyvässä rasvassa ja riittävän pitkään. Miksi vohvelit jäävät kiinni rautaan? Jos taikinassa on liikaa sokeria, se voi tarttua kiinni vohvelirautaan. Myös liian löysä taikina voi tarttua kiinni. Anna taikinan kypsyä hyvin ennen kuin avaat raudan. Avaa rautaa ensin varovasti, ja jos taikina tuntuu jäävän kiinni rautaan, auta sitä irtoamaan. Miksi pullasta tulee kuivaa? Jos taikinassa on liikaa jauhoja, voi pullasta tulla kuivaa. Kun vaivaat taikinaa, lisää siihen vain sen verran jauhoja kuin on pakko. Älä siis lisää kaikkea jauhoa kerralla, vaan vaivaa taikinaan sitkoa ja lisää jauhoja vähitellen. Mitä tarkemmin ja pidempään vaivaat, sitä vähemmän jauhoja todennäköisesti tarvitset. Taikinaan kannattaa laittaa riittävästi rasvaa ja sokeria, sillä ne kuohkeuttavat taikinaa. Anna taikinan kohota hyvin ennen paistamista ja huolehdi, että et paista pullaa liian pitkään. Hiivataikinoista tehdyt leivonnaiset kuivuvat aika nopeasti. Säilytä pullat esimerkiksi paperipussissa, joka on kääritty keittiöpyyhkeeseen. Jos et syö pullia vuorokauden sisällä, ne kannattaa pakastaa. Miten tehdään kakkupohja ilman kananmunia? Teen itse vaaleat kakkupohjat yleensä sellaisella taikinalla, jossa on vissyä ja omenasosetta. Paistan pohjat uunipellillä pannukakun tapaan, jolloin niistä tulee kuohkeita ja pehmeitä. Muitakin tapoja on toki olemassa, mutta tämä on se, jonka olen itse hyväksi havainnut. Täytekakkuoppaassa on käytännössä kaikki tieto, mitä tarvitset vegaanisen täytekakun valmistamiseen: kakkupohjareseptit, ohjeet täytteisiin ja kuorrutteisiin sekä paljon muuta. Miksi täytekakkupohjasta tulee kengänpohjia? Jos kakkupohjaohjeessa käytetään vissyä, se ei saa olla matalahiilihappoista.  Kun taikina on valmis, se pitäisi laittaa mahdollisimman pian paistumaan, jotta sen kuplat eivät karkaa taikinan seasta. Tämä pätee myös sellaisiin taikinoihin, joissa ei ole vissyä, sillä myös nostatusaineet muodostavat taikinaan ilmakuplia. Jos paistettu pohja tuntuu kumimaiselta, ei hätää! Kunhan kostutat kakun hyvin ja käytät siinä meheviä täytteitä, kumimaisuus hyvin todennäköisesti katoaa. Täytekakun kannattaa antaa tekeytyä vähintään kuusi tuntia ennen tarjoilua. Kakun kosteus pääsee näin leviämään koko kakkuun ja sen maut tasoittuvat. Tämä vaikuttaa myös kakun rakenteeseen myönteisesti. Miksi täytekakku jäi sisältä raa'aksi, vaikka paistoin sitä ohjeessa mainitun ajan / pidempään kuin ohjeessa? Jos yritit paistaa vaaleaa täytekakkupohjaani kakkuvuoassa uunipellin sijaan, on vika todennäköisesti siinä. Koska vegaaninen täytekakkupohja sisältää yleensä aika raskaita ainesosia, sitä ei kannata paistaa kakkuvuoassa. Taikina ei jaksa kohota, ja vaikka se jaksaisikin kohota, se ei jaksa kohota riittävästi tai riittävän pitkää aikaa. Kun kakkupohja paistetaan uunipellillä, tätä ongelmaa ei ole, sillä ohuempi taikinakerros paistuu nopeammin ja tasaisemmin. Miten tasona paistetusta kakkupohjasta saa pyöreän kakun? Katso leikkausohje täältä . Miksi kakkupohjasta puskee läpi jokin paha maku? Käytitkö kylmäpuristettua rypsiöljyä? Niin arvelinkin. Käytä seuraavalla kerralla miedonmakuista öljyä, kuten ihan tavallista rypsiöljyä. Miksi juustokakkuni ei hyytynyt? Hyydytitkö kakun agar agarilla tai Vegegelillä? Katso kohta "Millä kannattaa korvata liivate" ylempää. Oliko resepti sellainen, johon ei tule agar agaria tai Vegegeliä? Mitä vegetuorejuustoa ja vispiä käytit? Jos käytit Oatlyn påMackania ja Alpron soijavispiä, saattaa vika olla siinä, sillä ne ovat molemmat pehmeitä ja höttöisiä. Jos vaihdat molemmat tai ainakin toisen jämäkämpään (esim. Tofutti- tai Violife-tuorejuustot ja Plantin vispi), onnistuu kakkukin todennäköisesti paremmin. Myös suklaa hyydyttää hyvin, joten sen lisääminen massan sekaan todennäköisesti auttaa, jos se vain muuten sopii kakun makuihin. Onko jokin kauppojen lehtitaikinoista vegaaninen? Entä piparkakkutaikinoista? Lehti- ja torttutaikinat ovat lähes poikkeuksetta aina vegaanisia. (Voitaikinat sen sijaan sisältävät voita eli ne eivät ole vegaanisia.) Myös piparkakkutaikinoissa on nykyisin useita vegaanisia vaihtoehtoja. Vegaanituotteet-sivulle on listattu vegaanisia lehti-, piparkakku-, piirakka-, filo- ja muita valmistaikinoita . Tein marenkeja hyvänkuuloisella amerikkalaisen bloggaajan reseptillä ja ne kärähtivät täysin. Mitä tein väärin? Jenkkiresepteissä lämpötilat ovat useimmiten fahrenheiteja celsiusasteikon sijaan. Uunisi oli siis todennäköisesti liian kuuma. Pitääkö mokkapalakuorrute levittää kylmän vai kuuman pohjan päälle? Jos kuorrutteessa on rasvaa, se kannattaa levittää kylmän pohjan päälle. Jos sen levittää lämpimän pohjan päälle, rasva sulaa ja kuorrute imeytyy pohjaan. Jos kuorrutteessa ei ole rasvaa, vaan esimerkiksi vain kahvia, tomusokeria ja kaakaojauhetta, sen voi levittää myös lämpimän pohjan päälle. Onko sinulla reseptiä vegaanisille runebergintortuille? Kyllä! Saat reseptin täältä . Miten tehdään vegaanisia tuulihattuja? En tiedä. Tuulihattutaikina ei sinällään kuulosta vaikealta veganisoida, sillä siihen tulee vehnäjauhoja, leivinjauhetta, voita, vettä ja kananmunia. Voin voi tietenkin vaihtaa margariiniin, mutta kananmunan korvaaminen onkin vähän hankalampi juttu, koska tuulihatuissa kananmuna nimenomaan kohottaa leivonnaisen. Olen muutaman kerran testannut vegaanisia tuulihattuja, ja sainkin jo aikaiseksi hyvänmakuisia ja tuulihatun näköisiä leivonnaisia. Ongelma niissä oli se, että ne eivät olleet onttoja, joten jätin reseptin hautumaan eli unohdin sen.  Jos ihan villisti pitäisi nyt keksiä päästä vegaaninen tuulihatturesepti, niin vaihtaisin ehkä veden aquafabaan, lisäisin leivinjauheen määrää ja keksisin vielä jonkin sopivasti proteiinipitoisen asian kananmunien tilalle. (En tosin nyt äkkiä keksi, mikä se asia olisi.) Tuulihatun tyyppisten eclairs-leivonnaisten reseptejä tulee välillä vastaan, ja olen yhden sellaisen leivonnaisen kerran syönytkin! Bhavna's Kitchenin videossa tehdään kananmunattomia eclairseja. Myös Gretchen's Vegan Bakeryssä on tehty vegaanisia eclairseja, mutta niissä kananmunan tilalla on tuote, jota ei toistaiseksi saa Suomesta kuin ehkä joskus ihan satunnaisesti. Voiko kääretortun tehdä vegaanisena? Vastaus on kyllä, mutta minulla ei ole siihen tarjota kauhean tuoretta reseptiä. Tämä ihan toosii tosi vanha resepti on tarkoitettu sellaiselle kääretortulle, joka kääritään lämpimänä eli sen sisälle ei voi laittaa kreemiä tai muuta sulavaa täytettä. Miksi kaikki maistamani vegaaniset leivonnaiset maistuvat niin hyviltä? En voi lopettaa leipomista! *näyttää peukkua ja hymyilee* Leivontatarvikkeet Leipominen onnistuu yleensä ilman sen ihmeellisempiä laitteita tai välineitä. Kulholla, mitta-astioilla ja haarukalla pääsee jo tosi pitkälle! Tässä on kuitenkin joitakin sellaisia tarvikkeita ja niihin liittyviä kysymyksiä ja pulmia, joihin olen usein törmännyt. Voinko käyttää mittaamiseen tavallisia lusikoita? Tavalliset syömiseen tarkoitetut lusikat voivat olla keskenään tosi erikokoisia ja erimallisia. Niistä ei useinkaan päällepäin näe, pitääkö mitattavaa ainetta olla tasainen vai kukkurallinen lusikallinen. Yleensä vastaus on tasainen lusikallinen. Vaikka leivonnan sanotaankin olevan tiedettä ja mittaamisen erityisen tarkkaa, niin uskallan silti väittää, että useimmat leivonnaiset kyllä onnistuvat, vaikka raaka-aineet mitattaisiinkin tavallisilla lusikoilla. Kriittisin mitattava ainesosa on agar agar, jota voi vääränkokoisella lusikalla tulla mitatuksi liian vähän. Suosittelen vahvasti, että varsinkin jos leipoo säännöllisesti tai paljon, on kannattavaa hankkia viralliset mittalusikat. Hyvä setti on sellainen, jossa on 1 rkl, 1 tl, 1/2 tl ja 1/4 tl mitat. Niillä saa varmasti mitattua oikeat määrät leivinjauheita ja agar agareita. Virallisesti yksi teelusikka on 5 ml ja yksi ruokalusikka on 15 ml. Kuinka paljon on hyppysellinen? Kuinka paljon on ripaus, loraus tai kunnon loraus? Hyppysellinen on se määrä suolaa tai jotain muuta mitattavaa ainetta, joka jää peukalon ja etusormen väliin, kun upotat ne suolaan, painat ne yhteen ja nostat pois suolasta. Sormien sijaan voit käyttää myös lusikkaa tai veistä ja ottaa mitattavaa ainetta sen kärjellisen verran. Hyppysellinen on siis vähän, eikä sillä yleensä tarkoiteta mitään täsmällistä määrää. Myös ripaus on epämääräinen mittayksikkö, jolla ei ole täsmällistä merkitystä. Se on vähän enemmän kuin hyppysellinen. Sormien sijaan se annostellaan ehkäpä ennemminkin lusikalla. Loraus on samaa sarjaa hyppysellinen ja ripauksen kanssa, mutta se koskee yleensä nestemäisiä asioita, kuten öljyä tai etikkaa. Jos reseptissä sanotaan vaikkapa loraus öljyä, käytän sitä suurin piirtein ruokalusikallisen. Kunnon loraus on sitten vähintään tuplat. Käytän resepteissä hyppysellinen-mittayksikköä silloin tällöin. Ripausta tai lorausta en muista käyttäneeni koskaan. Minulla ei ole vaakaa, mitä teen?! Suomenkielisissä resepteissä ei juurikaan mitata jauhojen tai sokerin määrää painon mukaan vaan tilavuuden. Marjat, margariinit, suklaa ja vaikkapa soijajogurtti voidaan ilmoittaa painon mukaan. Jos tarvitset sata grammaa margariinia ja sinulla on sitä neljänsadan gramman paketti, jaa se veitsellä ensin puoliksi toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Jokainen margariinilohko on painoltaan noin sata grammaa. Samalla tavalla voit arvioida monien muidenkin kiinteiden ja kiinteähköjen tuotteiden painoa. Jos reseptissä sokeri, kaakaojauhe, vehnäjauho tai jokin muu irtonainen tuote on annettu grammoina, voit tarkistaa tuotteen painon desilitraa kohden esimerkiksi Marttojen sivuilta . Miten muffinssipeltiä käytetään? Mistä muffinssipeltejä voi ostaa? Muffinssipellin avulla muffinsseista ja kuppikakuista tulee kauniin mallisia. Metallinen tai silikoninen muffinssipelti auttaa siis pitämään muffinssit muodossaan, jotta ne eivät leviä lättänöiksi paistamisen aikana.   Metallista peltiä ei ole tarkoitus käyttää sellaisenaan , vaan sen kanssa on erittäin suositeltavaa käyttää paperisia vuokia.  Jos ehdottomasti haluat käyttää metallista muffinssipeltiä ilman paperivuokia, rasvaa ja jauhota pelti hyvin ja anna leivonnaisten jäähtyä ennen irrottamista. Vaikka pelti olisi rasvattu ja jauhotettu hyvin, voi leivonnaisia olla vaikea saada siitä irti.  Silikonimuotit eivät tarvitse paperivuokia, ja niistä on yleensä suht helppo saada leivonnaiset irti. Jos haluat leipoa muffinsseja ilman kertakäyttövuokia, voi silikoni olla hyvä ratkaisu.  Jos sinulla ei ole muffinssipeltiä, voit käyttää kartonki-, amerikan-, silikoni- tai foliovuokia. Jos sinulla ei ole näitäkään, kokeile laittaa kaksi tavallista paperivuokaa päällekkäin.  Muffinssipeltejä voi ostaa useimmista sellaisista kaupoista, jotka myyvät leivontarvikkeita. Ne maksat muutamasta eurosta kymmeneen euroon. Joskus myös kirpputoreilta löytää halpoja muffinssipeltejä. Minimuffinssipeltejä voi varmimmin ostaa leivontatarvikeliikkeistä. Miten muffinssitaikinan saa vuokiin siististi ilman sotkua? Taikinaa ei kannata yrittää kaataa suoraan taikinakulhosta vuokiin. Suosittelen käyttämään apuna jotakin seuraavista: Mekaaninen jäätelö-/keksikauha, jolla taikinaa voi annostella tosi kätevästi. Myös desilitran, puolen desilitran mittaa tai metallista soppakauhaa voi käyttää apuna annostelussa. On olemassa myös taikinan annosteluun tarkoitettuja kannuja ja suppiloita , joiden pohjassa on reikä ja josta taikinaa saa valutettua sopivan määrän kerralla. Tärkeintä sotkun välttämisessä on se, että pyrkii pitämään annosteluun käytetyn välineen mahdollisimman puhtaana. Älä siis säilytä sitä taikinan seassa silloin, kun et tarvitse sitä, vaan laita se esimerkiksi lautaselle taikinakulhon viereen. Pyyhi siitä ylimääräinen taikina pois riittävän usein. Miten saa tehtyä hienoja pursotuksia? Pursotuksia tehdään yleensä joko vaahtoutuvilla kasvikermavaahdoilla tai margariini-tomusokeripohjaisilla kreemeillä. Lue vegekermavaahtojen eli vispien käytöstä tarkemmin Maitotuotteet-otsikon alta. Kuppikakkujen ja täytekakkujen kuorruttaminen ja pursottaminen on taito, jonka voi melkeinpä kuka tahansa oppia. Suosittelen katselemaan Youtubesta videoita erilaisista tekniikoista ja opetella niistä vaikka kaksi erilaista. Pursottamista kannattaa harjoitella etukäteen, etenkin jos tiedossa on tärkeät juhlat, joiden tarjoiluiden pitää näyttää täydellisiltä. Vaikka pursottaa voi myös laittamalla kuorrute muovipussiin, jonka kulmaan leikataan reikä, se ei välttämättä ole paras tapa, jos tarkoituksena on tehdä erityisen kauniita tai näyttäviä pursotuksia. Silloin on suositeltavaa hankkia vähän apuvälineitä. Tarvitset pursotuspussin ja pursotusterän eli tyllan. Pursotuspussin voi tehdä myös itse leivinpaperista esimerkiksi tällä ohjeella . Pursottamiseen käytettävän kuorrutteen pitää olla riittävän pehmeää, jotta sitä on helppo pursottaa, mutta se ei saa kuitenkaan olla valuvaa. Miten voin koristella kakut ja kuppikakut ilman pursotusvälineitä? Kuorrutteen voi levittää tietysti myös lusikalla tai veitsellä. Kulmapalettiveitsi on tehtävään erityisen hyvä, jos sellainen sattuu löytymään.  Kuorrutteeseen voi tehdä lusikalla esimerkiksi spiraalin tai haarukan piikeillä raitoja. Jos sinulla on mekaaninen jäätelökauha, voit annostella kuppikakkukuorrutteen sen avulla tekemällä kuorrutteesta pallon kuppikakun pinnalle. Täytekakun voi kuorruttaa pursottamisen sijaan pilvenhattarametodilla, jossa vaahdotettu vispi lusikoidaan kakun pinnalle ja taputellaan tarkoituksella epätasaiseksi. Lopputulos on tosi kivannäköinen. Pursotuspussin voi tehdä myös muovipussista tai leivinpaperista (linkki ohjeeseen yllä). Huom! Jos sinulla on suklaa- tai muuta ruskeaa kuorrutetta, en suosittele pursottamaan sitä ilman pursotusterää eli tyllaa paitsi siinä tapauksessa, että olet tekemässä kakkaemojileivonnaisia. Minulla ei ole oikeankokoista tai -mallista vuokaa, mitä teen? Jos vuoan koko on ilmoitettu sentteinä, on oleellista vuoan pinta-ala. Pyöreän vuoan sijaan voi siis käyttää kantikasta ja toisinpäin, kunhan pinta-ala on suurin piirtein sama.  Jos vuoan läpimitta heittää parilla sentillä, se ei todennäköisesti juuri haittaa. Tarkkaile kuitenkin paistoaikaa. Jos teet leivonnaisen paljon isommassa vuoassa kuin ohjeessa on neuvottu, sitä on vuoassa ohuempi kerros. Leivonnainen kypsyy tällöin nopeammin. Jos taas vuokasi on pienempi kuin ohjeessa eli taikina on paksumpana kerroksena, paistoaika pitenee. Jos vuoka on merkittävästi pienempi, voi leivonnaisella olla vaikeuksia paistua kunnolla ja se voi jäädä sisältä raa'aksi.  Jos vuoan koko on ilmoitettu litroina, voit yleensä huoletta käyttää isompaa vuokaa. Taikina ei tällöin tietenkään täytä koko vuokaa, joten leivonnainen voi näyttää vuokaan verrattuna vähän hassulta. Liian pieneen vuokaan taikinaa ei kannata laittaa, sillä se voi pursuilla yli ja valua uunin pohjalle. Voit myös tuplata tai puolittaa taikinan sen mukaan, minkä kokoinen vuoka sinulla on käytössä. Haluan tehdä leivonnaista vuoan sijaan pellillisen. Pitääkö minun kaksin- vai kolminkertaistaa resepti? Jos alkuperäinen resepti tehdään noin 24-senttiseen pyöreään vuokaan, tee resepti kolminkertaisena. Jos taas alkuperäinen resepti tehdään noin 30-senttiseen pyöreään vuokaan, tee resepti kaksinkertaisena. Paistolämpötila pysyy samana. Paistoaika pysyy todennäköisesti myös samana, mutta tarkkaile leivonnaista ja lisää tai vähennä paistoaikaa tarvittaessa. Onko sähkövatkain pakollinen? Leipominen onnistuu tosi hyvin myös ilman sähkövempaimia, mutta on joitakin asioita, joissa sähkövatkain tai yleiskone on erityisen hyödyllinen tai jopa pakollinen. Vispien vaahdottaminen Aquafaban vaahdottaminen  Margariinipohjaisten kuorrutteiden ja täytteiden valmistaminen Suurien taikinoiden sekoittaminen. Onko tehosekoitin (blender) tai monitoimikone (food processor) pakollinen? Voinko käyttää sen tilalla sauvasekoitinta? Jos haluat tehdä pähkinöistä tai siemenistä tahnoja tai maitoja tai pakastetuista banaaneista jäätelöä, on tehosekoitin tärkeä apuväline. Sauvasekoittimet eivät yleensä ole niin tehokkaita kuin tehosekoittimet ja monitoimikoneet. Sauvasekoittimen terät voivat myös olla tylsemmät. Riippuu siis tosi paljon sauvasekoittimesta, voiko sitä käyttää tehosekoittimen tilalla.  Laitteet, joiden tehot ovat heikot, voivat helposti rikkoontua, jos niillä yrittää hienontaa tai soseuttaa pähkinöitä tai pakastettuja hedelmiä. Ethän siis riko laitettasi, vaan selvitä etukäteen, mitä sillä voi tehdä ja mitä sillä ei suositella tehtävän! Millainen lämpömittari olisi hyvä? Leivonnassa tarvitaan lämpömittaria, kun mitataan uppopaistorasvan lämpötilaa tai jos valmistetaan makeisia tai kastikkeita, joissa sokerin tai siirapin lämpötilalla on merkitystä. Lämpömittarissa pitää siis olla jonkinlainen anturi, jonka voi asettaa mitattavaan aineeseen.  Saatavilla on monenlaisia lämpömittareita, jotka useimmiten käyvät hyvin myös leivontaan: makeisia varten tarkoitettuja lämpömittareita (candy thermometer) lihalämpömittareita, joiden anturin voi asettaa myös kattilan reunaan nuolijoita, joissa on sisäänrakennettu lämpömittari. Uppopaistorasvan lämpötilaa voi arvioida myös ilman lämpömittaria esimerkiksi paistamalla siinä pienen palan leipää tai taikinaa. Tarkempia ohjeita annetaan yleensä reseptien yhteydessä. Mitä pitää ottaa huomioon, jos käyttää kiertoilmauunia? Kamomillan konditorian reseptit on tehty tavallisella uunilla. Kiertoilmauunissa kuuma ilma uunin nimen mukaisesti kiertää, joten sinne voi laittaa samaan aikaan leivonnaisia useampaan tasoon. Kiertoilmauunissa lämpötila valitaan yleensä vähän pienemmäksi kuin tavallisessa uunissa. Tämä riippuu vähän uunista, joten tarkista oman uunisi käyttöohjeesta kyseisen uunin suositukset ja vinkit. Leivonnan aikataulutus Minulta kysellään tosi usein, voiko leivonnaisen pakastaa tai voiko sen tehdä jo edellisenä päivänä. Aloinkin pari vuotta sitten lisätä pakastamisohjeet blogin resepteihin. Sitä vanhemmissa resepteissä tietoa ei yleensä ole. Tässä yleisesti vinkkejä. Voiko tämän leipoa jo edellisenä päivänä? Useimmat leivonnaiset voi leipoa ja edellisenä päivänä ja tosi monet leivonnaiset kannattaakin leipoa hyvissä ajoin.  Vastapaistetut leivonnaiset, kuten keksit, muffinssit ja kuivakakut, ovat toki ihania, mutta ne ovat hyviä myös myöhemmin.  Täytettyjen ja kuorrutettujen leivonnaisten maku usein tasaantuu ja syvenee, kun ne saavat tekeytyä päivän tai jopa pari. Säilytä tällaiset leivonnaiset ilmatiiviisti jääkaapissa. Jos leivot hiivalla kohotetuilla taikinoilla tai lehtitaikinaleivonnaisia, ne kannattaa leipoa vasta tarjoilupäivänä tai pakastaa ja sulattaa tarjoilupäivänä, koska ne kuivuvat herkästi. Pavlova kannattaa koota vasta juuri ennen tarjoilua, jotta marenki ei mene mössöksi. Osa kakkujen ja muiden leivonnaisten koristeista kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät mene pilalle kosteudesta.  Pähkinät saattavat imeä itseensä kosteutta, jolloin niiden rapeus kärsii.  Vohvelit ja keksimurska imevät myös kosteutta. Marsipaani- ja sokerimassa imevät itseensä kosteutta jääkaapissa ollessaan etenkin silloin, jos ne on peitetty kuvulla. Näillä kuorrutetut kakut kannattaakin kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä ja näistä tehdyt koristeet lisätä leivonnaisen päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Massan alle ei kannata laittaa hilloa tai vispiä, sillä massa imee sen kosteuden itseensä. Käytä mieluummin kreemiä varsinkin silloin, jos kakkua ei syödä heti vaan seuraavana päivänä. Jos kakun koristeena on marjoja, ne kannattaa lisätä vasta ennen tarjoilua, jotta niistä valuva neste ei värjää kuorrutetta. Voiko tämän pakastaa? Suht huoletta voi pakastaa kuivakakkuja, muffinsseja (ilman kuorrutetta), täytekakkupohjia (ilman täytettä), keksejä, pullia, lehtitaikinaleivonnaisia, piirakoita (joiden täytteessä ei ole valkoisia asioita, kuten soijajogurttia) sekä mokkapaloja, brownieita ja vastaavia. Jos muutokset ulkonäössä eivät haittaa, voit pakastaa myös täytekakkuja, kuppikakkuja, whoopieita, piirakoita (joissa on valkoista täytettä), juustokakkuja, lättyjä ja pannareita. En suosittele pakastamaan hyytelökakkuja, kiisseleitä tai vanukkaita enkä kokonaisia pähkinöitä sisältäviä leivonnaisia. Leivonnaiset kannattaa sulattaa ensisijaisesti jääkaapissa. Huoneenlämmössä sulattamisessa voi olla riskinä se, että elintarvikehygienia voi kärsiä, jos sulamiseen kuluu pitkä aika. Sulata mikrossa tai uunissa vain sellaisia leivonnaisia, joita ei ole kuorrutettu tai täytetty. Pitäisi leipoa isolle porukalle, mitä teen? Olen kirjoittanut aiheesta tekstin muutama vuosi sitten. Lue tästä Urakkaleipurin muistilista ! Erikoisruokavaliot Vegaaniset leivonnaiset sopivat hyvin tosi isolle osalle ihmisiä, koska ne ottavat niin hyvin huomioon monet yleiset allergiat. Ne ovat automaattisesti maidottomia, munattomia ja laktoosittomia. Vegaanileivonnaisia on tietysti mahdollista tehdä myös gluteenittomana, soijattomana ja pähkinättömänä sekä monia muita erikoisruokavalioita ja rajoituksia noudattaen tarpeen mukaan. Lapseni on todella allerginen maidolle/kananmunille. Voiko hän syödä vegaanisia leivonnaisia? Tosi monet elintarvikkeet voivat sisältää jäämiä tuotteista, jotka eivät kuulu tuotteen reseptiin. Yleiset allergeenit, kuten maito, kananmuna ja pähkinät, pitää merkitä tuotteen pakkaukseen. Esimerkiksi monet suklaat, karkit ja valmiskeksit voivat sisältää jäämiä maidosta. Suurimmalla osalla vegaaneista ei ole eettistä syytä vältellä tällaisia tuotteita: tuotantolinjalta mahdollisesti suklaalevyyn päätyvä maitohippu ei lisää eläinten kärsimystä eikä ilmastopäästöjä eli niitä syitä, joiden vuoksi monet vegaanit ovat vegaaneja. Näin ollen myös tällaisia leivonnaisia kutsutaan yleensä vegaanisiksi.  Yritysten kohdalla tuotepakkausten ja esimerkiksi nettisivujen merkintöjen käytännöt vaihtelevat. Jotkut yritykset merkitsevät vaikkapa nettisivuilleen tietyn tuotteen sopivan vegaaniruokavalioon, vaikka siinä voisikin olla pieniä määriä maitoa jäämänä tuotantolinjalta. Osa yrityksistä puolestaan toimii päinvastoin. Allergeenien mahdollisuus pitää merkitä

Avainsanat: kahvila ainesosa majoneesi virallinen mittakaava gluteeniton liha ruokalusikka konvehti öljy rauta ukk sokeri suklaa pulla tärkkelys emulsio metalli ruokasooda muffinssi karkki peukalo pähkinä puhdas piimä liemi yleiskone suositus suolainen yritys valkoviini täytekakku muisto siemen vastine vegaanihaaste koriste ctrl kananmuna vegaani eettinen luomu lista neste maapähkinävoi soija sitruuna sormi muna kartonki maissitärkkelys kakku monitoimikone reseptittömät jutut niksit ja neuvot juustokakku anna etikka kastike banaani yleisnimi laktoosi lämpötila makeinen vohveli taikina leivonta tietopaketti pirkka kattava kauppareissu oetker leipoa maku voi ruokavalio jauhoseos marsipaani purkki aromi kaurakerma plant hapan jauhe resepti paperi menneisyys ruohonjuuri jauho pakastaa pelti allergia spice rakenne tuote perunajauho keitinvesi ruoanlaitto pakastin valmistaa kuorrutus maksaa panda laktoositon kattila allerginen kakkupohja maidoton valmistaja kuivahiiva nettikauppa ruokosokeri rypsiöljy maito kuppikakku alaska ohje patrick hiutale päärynä ihminen keksiä keitetty paistaa pussi paistettu valmistaminen leivonnainen linkki vuoka annostella voidella reikä kookosmaito palvella opetella leipominen maistaa leikata raita palaa haarukka aines tarvike kosteus voitelu piparkakku aine tiede kaurahiutale imeytyä pelko yksinkertainen sulattaa tehtävä varjo hiiva maitosuklaa pakkaus vaahto hylly läheisyys laite mitata teema kuorrute harvinainen lasta käyttäytyä tuli kiilto häiritä kaunis ikävä makeus englanninkielinen kerma muokata valmistus pakollinen helppo instagram vesi rainbow lusikka yksittäinen muodostaa merkitys outo vanilja tehosekoitin käytetty euro youtube huoneenlämpö mieto charm maistua kookos levittää sähkövatkain kaataa kaura yllätys apu syö keksi vaniljajauhe suklaakakku mikro erilainen makuinen tuulispää vinkki huomioida teho kiinteä lämmin merkitä varoa testata pohja lähtökohtainen hetki 1/4 tofu keittää syödä hienontaa kauppa video maustamaton ruskea hillo todiste vehnäjauho vaalea kuulla lemon kaakao vegaaninen kehua kehu soveltua pehmeä positiivinen leivinpaperi vaihtoehto edullinen alkuperäinen koota sähköposti keskittyä tuttu kääntää mirror kestävä merkintä näyttää tarjoilu fin tietää jakaa veitsi rooli siirappi tarvita suosikki kaakaojauhe antaa arvioida mainita turha lisätieto täytetty millainen teksti gramma amerikkalainen pieni syy olettaa onnistua juttu ottaa kaupunki päästä tähti jolla kokeilla vaikuttaa herkkä kysyä mitta kylmä valkosuklaa koristella malli unohtaa sulaa dl lapsi pitää lopettaa opiskella sekoittaa harjoitella piirakka kermavaahto tuorejuusto paino jättää lopputulos kamomilla henkilö vastuu iso etsiä seurata tavallinen muuttua muoto lukea saada poikkeus tarkoitus pinta mahtava aiheuttaa keskustella vakava mahdollisuus hankkia auttaa tapaus selvittää me halpa otsikko pari selvitä tänne tarkoittaa käyttää tapa suuri kärsiä satunnainen blogi hän ml heittää tietty löytää pyrkiä monenlainen usea kiinnostava puoli sisältää vähentää avaa vaihtaa tiivis jokainen tässä eläin paras valita muu jonkinlainen lisätä katso muut lautanen katsoa jää ainoa puhua kysymys vuoaka tarkistaa tumma jauhot kohdassa mitä neuvoa purkaa yritä taito huomata pienempi näköinen tekeminen dragon tavallisen tälläiset punaiset valitaan eurosta korostaa säilyy kerrottu harvinaista onko munkki pallo teen kuusi voitele kassa sääntö sulata uuni materiaali valmistua kadota tunniksi piirakan hedelmiä teet bloggaaja palaute facebook pullaa valkoinen osasto tilata juhla blue style suomi tieto ruoka oppia lehti punainen markkinoilla ongelma koko valikoima ala riisi omena jääkaappi paksu osaava vastaus leipä papu net ilma sivu aurinkolasi vieras kasvi sataa kipu ryhmä myydä seuraava jäätelö automaattinen ostaa marja sinä varovainen englanniksi laittaa vaiva sarja marianne sokerimassa leivinjauhe tee kirjoittaa litra lapsuus tunne hunaja herätä amerikka lontoo massa paketti vanha tarttua suositella margariini kuuma sekaisin toukokuu rasva raaka vaniljasokeri sitruunamehu tomusokeri kommentti vuorokausi seti mix maailma media sosiaalinen dr lukeminen ero malta kauhea kiinnostaa glaze kerros säilyttää universal vaihe muutama kuva esimerkki suola vaikea ihana tarjota paha vuosi yrittää tunti kirja päivä aika usa suomessa päätyä aihe ratkaisu ilmoittaa kahvi valmis vanhemmat sunnuntai väri täydellinen apua suomalainen onni


blogivirta.fi