Tänään on 20.09.2019 00:01 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
villen blogi - isin päiväkirja:

Savenvalajan evankeliumi

Julkaistu: · Päivitetty:

Saarna 11. sunnuntaina helluntaista: Etsikkoaikoja Jer. 18:1-10; Ilm. 3:1-6; Luuk. 19:41-48 Kuka oon Sinun suunnitelmassas, kuka oon, mikä tarkoitukseni? Miksi synnyin tällaiseksi? Kuka oon? Sinun salaisuutesi? Onko maan päällä pala taivasta? Onko kaikella tarkoituksensa? Onko kaikki Sun vaikutuksessas? Teetkö uuden ihmeen aina kun joku syntyy? Sinä kaunis ja ihmeellinen, Sinä suuri ja täydellinen, Sinä tuot minut valoon ja kirkkauteen, Sinä ravitset, Sinä suojelet. Minut kirkasta Sun valollas ja turvaa rakkaudellas. Minut siunaa aamuin illoin, minut siunaa. Miksi armosi onkaan ääretön, minut siunaa, minut siunaa. (Virsi 929 san. Laura Sippola) Laura Sippolan teksti jakaa monelle tutun kysymyksen: Mikä on minun tarkoitukseni? Mikä on minun paikkani tässä kaikessa? Onko minulla väliä? Oman tien etsiminen, suunnan kyseleminen ei ole ihmiselle vierasta. Se on tärkeää eikä sitä kannata väistellä, vaikka vastaus ei aina olekaan nopea ja helppo. Lähdetään yhdessä etsimään tarkoitusta savenvalajan työpajasta. Siellä Jeremia sai nähdä, miten savenvalaja toimii savensa kanssa, pyörä pyörii ja savimestarin kädet yrittävät saada savesta astiaa. Tekstissä suhde savenvalajan ja saven välillä kuvaa Jumalan suhdetta kansaansa. Onko kansalla väliä, onko ihmisellä väliä Jumalalle? Jeremian esimerkki lupaa, että on. Ensiksikin se lupaa, että jokaisella on väliä. Jokaisella on arvo. ”Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.” Savenvalaja ei heitä savea pois, jos työ ei heti mene halutulla tavalla. Jokainen, joka on joskus käsillään jotain askarrellut, tietää, miten helposti toteutuspuoli ei mene suunnitelmien mukaan. Monesti tarvitaan useampi yritys. Ja niin kai se on elämässä monen muunkin asian kanssa. Mutta savenvalaja on kärsivällinen. Hän työstää savea uudelleen ja uudelleen. Hän aloittaa alusta. Hän uskoo saveen, siihen samaan saveen, sillä ei savi sinänsä ole kelvoton. Se ei vain aina tottele savenvalajan käsiä ja ajatuksia. Savi on savenvalajalle arvokas. Ihminen on Jumalalle arvokas. Vaikka hän ei aina tee tai taivukaan Luojansa tahdon mukaan. Mutta Jumala on ihmisen suhteen sinnikäs. Ja hyvä niin. Hän antaa ihmiselle etsikkoaikoja. Aikoja, jolloin hän erityisellä tavalla kutsuu luokseen tai tulee lähelle. Aikoja ja kohtia elämässä, jolloin hän ikään kuin raottaa verhoa, kurkistaa puoleemme, välittää meille kokemuksen siitä, että hän on läsnä, että hän välittää, että hänelle meillä on väliä. Näitä etsikkoaikoja voivat olla vaikkapa monet elämän taitekohdat, iloiset tai murheelliset, lapsen syntymä, rippikoulu, muutto, jokin kipeä menetys, jokin risteys elämässä, kun turvallisuus järkkyy, jokin elämänmuutos, jossa puitteet ja olosuhteet muuttavat muotoaan ja elämän rajapinnat taipuvat kuin savi valajan käsissä. Etsikkoajat voivat tuoda mieleen lohduttoman ajatuksen siitä, että entä jos tuollainen vaihe elämässä onkin mennyt osaltani ohi. Entä jos en enää saa sellaista kokea? Se on täysin mahdollinen ajatus. Mutta savenvalajan esimerkki on minusta ennen kaikkea armollinen. Se lupaa, että etsikkoaika voi olla myös vasta tulossa. Savesta on vasta tulossa jotain, sillä valaja tietää mihin siitä on. Jeremian kertomus lupaa, että jokainen on arvokas ja että – ehkä juuri siksi – jokaiselle kuuluu armo. ”Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.” Niin kuin savenvalaja ei heitä savea roskikseen, ei Jumalakaan hylkää ihmistä. Hänelle ihminen ei ole kertakäyttötavaraa. Hän antaa uuden mahdollisuuden. Hän kutsuu uudelleen ja uudelleen. Ehkä voisi ajatella, että Jumala uskoo ihmisen potentiaaliin, mahdollisuuksiin, joita hänen luomaansa olentoon on kätketty. Samoin kuin savenvalaja tietää, mitä savesta voi saada aikaan. Maasta se on tullut, ja maaksi sen on kerran tultava. Mutta siinä välissä sillä on oma tehtävänsä, tarkoituksensa, päämääränsä. Kutsumuksensa kenties. Vaikka olosuhteet muovautuvat, ei ihmisen sisin muutu. Se, kuka sinä sisimmässäsi olet, se, mihin sinusta on, se, mitä varten olet syntynyt, se säilyy. Sen Jumala tuntee, hän tietää potentiaalisi, lahjasi, vahvuutesi, kasvunpaikat ja keskeneräisyydet. Hän tuntee meidät ehkä paremmin kuin me itse tunnemme itsemme. Jos hän elämän verhonraosta kurkistaessaan voisikin paljastaa myös meille, mihin hän on elämämme tarkoittanut. Mikä on minun tarkoitukseni? Kuka oon sinun suunnitelmassas? Mihin suuntaan lähtisi, mitä kohti kulkisi, minne sitä menisi, kun tienristeyksissä seisoskelee ja miettii, mitä elämällään tekisi. Jokainen on arvokas. Jokaiselle kuuluu armo. Jokaisella on tarkoitus. ”Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.” Savenvalajan työpajassa valmistui astioita. Saviruukkuja ja muita hyötyastioita ja käyttötavaroita. Saven tarkoitus oli tulla astiaksi, olla hyödyksi toisille. Siihen savi kykeni yhteistyöllä. Omiin mahdollisuuksiinsa luottamalla ja savimestarin käsiin jättäytymällä. Luottamalla siihen, että hän, savi, oli arvokas ja että mestarin käsissä hänellä oli mahdollisuus tuntea sisimpänsä ja lupa yrittää ja etsiä muotoaan, ja että mestarin käsissä hän saattoi saavuttaa tarkoituksensa ja päämääränsä, ehkä kutsumuksensakin. Kutsumus on Aristoteleen määritelmän mukaan siellä, missä omat lahjat ja vahvuudet kohtaavat maailman tarpeen. Eli siellä, missä koen tekeväni jotain, mitä osaan ja missä potentiaalini tulee käyttöön, ihmisten ja maailman hyödyksi. Kutsumus on oma sisäinen varmuus suunnasta, johon kulkea. Elämän etsikkoaikoina verhon raosta kurkistaessaan myös Jumala kutsuu. Kun kyselemme tarkoitusta Jumalalta, hänen kutsunsa voi vahvistaa omaa kutsumustamme laittaa elämämme käyttöön ja yhteiseksi hyväksi niin kuin savi antaa elämänsä mestarin käsiin ja laittaa sen toisten käyttöön. Siksi savenvalaja lupaa, että jokaiselle on turva. ”Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.” Mestarin käsissä on turvallista ja hyvä olla, vaikka tarkoitustaan etsivä ihminen helposti on myös epävarma ja askel empii. Jeesuksen huokaus Jerusalemille on hyvä muistutus, kun etsiskelemme ja kaipaamme paikkaamme: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on. Mutta se on sinun silmiltäsi kätketty.” Etsiskely on tärkeää. Savi kuivuu ja kovettuu, jos päästää irti ja luovuttaa työskentelyn sen parissa. Mutta jos uskaltaa ottaa haparoivankin askeleen ja leipoa omaa sisintään, voi sen kätköistä putkahtaa esiin sinne salattu tarkoitus ja mahdollisuuksien aarteet. Etsikkoaikojen kuulostelu voi pelottaa ja kutsun kyseleminen olla vaikeaa – sillä sehän saattaa johtaa johonkin! Mutta ihminen saa luottaa, että hän voi etsiskellä ja kysellä turvassa, rauhassa, Jumalan läsnäolossa. Huokailtuaan kaupungin tilannetta ja tyhjennettyään temppelin kaupustelijoista Jeesus jäi temppeliin opettamaan. Hänen ympärilleen kokoontui paljon ihmisiä kuuntelemaan häntä ja hänen opetustaan. Vaikka moni tahtoi päästä Jeesuksesta eroon ja ilmapiiri oli varmaankin jännitteinen, ihmiset kokivat, että hänen ympärillään oli turvallista. Jokin hänen sanoissaan, olemuksessaan, opetuksessaan loi turvaa kuunnella, kasvaa, etsiä suuntaa ja tarkoitusta. Myös Laura Sippolan virressä tämä ihmisen turvankaipuu tunnustetaan pyynnössä: ”Minut kirkasta Sun valollas ja turvaa rakkaudellas.” Tässä turvassa, rakkaudessa, on lupa kysyä tarkoitustaan. Rakkaudessa on lupa luottaa, että jokaisella on tarkoitus, jokainen on arvokas, ja jokainen saa yrittää ja etsiä, sillä armo kuuluu jokaiselle. Rakkaudessa, ja vain rakkaudessa, voi savi tulla siksi, miksi valaja sen haluaa. Rakkaudessa, ja vain rakkaudessa voi ihminen tehdä tekoja, jotka ovat Jumalalle mieluisia. Rakkaudessa, vain hänen rakkaudessaan, jota hän meille jatkuvasti ja uudelleen ja uudelleen osoittaa. Toisinaan hän kurkistaa verhon takaa ja näemme selvemmin, koemme vahvemmin, tunnemme läheisemmin. Mutta kaikkina aikoina hänen rakkautensa pysyy ja hänen kutsunsa on voimassa. Mihin hän sinua tänään kutsuu? Millainen suunnitelma hänellä on sinua varten? Mikä on se tarkoitus, jonka hän voi sinulle, yhdessä sinun kanssasi muovata? Kuka oon Sinun suunnitelmassas, kuka oon, mikä tarkoitukseni? Miksi synnyin tällaiseksi? Kuka oon? Sinun salaisuutesi? Onko maan päällä pala taivasta? Onko kaikella tarkoituksensa? Onko kaikki Sun vaikutuksessas? Teetkö uuden ihmeen aina kun joku syntyy? Sinä kaunis ja ihmeellinen, Sinä suuri ja täydellinen, Sinä tuot minut valoon ja kirkkauteen, Sinä ravitset, Sinä suojelet. Minut kirkasta Sun valollas ja turvaa rakkaudellas. Minut siunaa aamuin illoin, minut siunaa. Miksi armosi onkaan ääretön, minut siunaa, minut siunaa. (Virsi 929 san. Laura Sippola)

Avainsanat: sisäinen sinä saavutus saarna saada roskis rakkaus päästä pyörä pala ottaa osoittaa opetus onko olosuhde nähdä temppeli teksti tehtävä tee tarkoitus säilyy syntyä syntymä suuri suunnitelma suunta suhde voi verho vastaus varmuus valo vaihe usko täydellinen tässä työ turva turvallisuus tuoda tuntea tietää ääretön yritys yrittää välittää voima kysymyksen kuvata kuunnella kutsu käsi käsissä käsiin kysyä me mahdollisuus mahdollinen maa lähteä lupa leipoa laura lapsi laittaa lahja kätkö nopea muutto mitä millainen ihminen ihmeellinen häntä hän helppo helluntai evankeliumi etsiä esimerkki elämä astia askel arvokas arvo armo aristoteles antaa alusta ajatus ajatella aarre jumala jokainen johtaa jeesus jakaa iloinen ilmapiiri kulkea kuivua kokemus kohdata kipeä kertomus kaupunki kaunis kasvaa


blogivirta.fi