Tänään on 19.09.2019 19:39 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tm²:

Hiljaa hyvä tulee

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen ollut nyt vailla tavoitteellista treeniä hieman yli kolme kuukautta. Yritin noin kahden viikon välein aloittaa treenaamista uudelleen, mutta joka kerralla sain merkittäviä oireita, jotka kertovat jonkinlaisesta sympaattisen hermoston ylirasitustilasta. Treenin jälkeen heräsin useampana yönä keskellä yötä siihen että syke oli korkea ja fyysinen ahdistus oli valtava. Oire helpotti aina noin kymmenessä päivässä, mutta palasi aina vähänkään raskaamman liikunnan jälkeen. Olen tehnyt periaatepäätöksen odottaa vuoden vaihteeseen asti, jolloin treenitauosta tulee puolen vuoden mittainen. Painoni on laskenut maaliskuusta asti, joskin vähemmän hälyttävästi kuin aluksi luulin. Joulukuussa painoni oli 87 kiloa, ja sain sitä nousemaan noin 91 kiloon maaliskuun alussa. Nyt painan noin 81 kiloa. Puolessa vuodessa olen siis laihtunut 10kg. Tämä tapahtuu minulle aina, kun en treenaa. Ruokahaluni on luonnostaan hyvin heikko, ja jokainen syömällä hankittu kilo on ollut kovan työn takana. Valitettavasti tuosta massan menetyksestä suurin osa on ollut lihasta. Toki rasvaprosentti on varmaan hieman laskenut -- se oli mittauksessa joulukuussa 16.5 -- mutta silti, kovalla työllä hankittu lihas on helppo menettää suhteellisen nopeasti. On onneksi viitteitä (nyt en löytänyt heti tutkimusta; Se ei ollut kovin vanha) siitä, että lihasmassa on suhteellisen helppo hankkia takaisin. Mahdollisen treenin uudelleenaloittamisen kanssa en tosiaan pidä kiirettä. Ja kun sen aloittaa, niin täytyy aloitta hyvin maltillisesti ja "alusta".

Avainsanat: kilo joulukuussa jokainen helppo heikko hankkia hankittu fyysinen alku ahdistus merkittävä menettää mahdollinen maaliskuu luonto liikunta liha lihas korkea yötä vuosi työ treeniä treenin treeni syke palata paino onni oire odottaa


blogivirta.fi