Tänään on 16.09.2019 19:55 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pintaa syvemmältä:

9/11-iskujen pääarkkitehti vihdoin oikeuteen

Julkaistu: · Päivitetty:

KANSAN UUTISET 6.9.2019 New York Times kertoi viikonloppuna, että syyskuun 11. päivän iskujen suunnittelusta syytetty Khalid Sheikh Mohammed ja neljä muuta kanssasyytettyä oltaisiin vihdoin tuomassa oikeuteen . Lehden haltuunsa saamien asiakirjojen mukaan oikeudenkäynnin on määrä käynnistyä 11. tammikuuta 2021 Yhdysvaltojen sotilastuomioistuimessa Guantánamon laivastotukikohdassa Kuubassa. Pakistanilaissyntyinen Mohammed on ollut nyt 16 vuoden ajan vangittuna ilman kunnollista oikeudenkäyntiä, viimeiset 13 vuotta vankileirillä Guantánamossa. 9/11-iskujen pääarkkitehdiksi kutsuttua Mohammedia ja neljää muuta miestä syytetään lentokonekaappauksista, hyökkäyksestä siviilejä ja siviilikohteita vastaan, terrorismin tukemisesta, omaisuuden tuhoamisesta ja 2 973 ihmisen murhasta. Yhdysvaltojen viranomaisten kuulusteluissa ja sotaoikeuden esitutkinnassa Mohammed on tunnustanut suunnitelleensa syyskuun 11. päivän lentokonekaappaukset ”alusta loppuun” . Hän on myös kertonut olleensa suunnittelemassa Al-Qaidan vuonna 2002 tekemiä terrori-iskuja Indonesiassa ja Keniassa. Viranomaisten mukaan Mohammed paljasti suunnitelleensa myös kymmeniä muita terrori-iskuja , joita ei lopulta toteutettu. Tarkoituksena oli tehdä lentokoneiskuja pilvenpiirtäjiin Chicagossa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Lontoossa. Muita kohteita olivat Panaman kanava, Naton päämaja ja Yhdysvaltojen tukikohdat Etelä-Koreassa. Mohammed kertoi suunnitelleensa myös paavin, Pakistanin presidentin sekä Yhdysvaltojen ex-presidenttien Jimmy Carterin ja Bill Clintonin surmaamista. Oikeudenkäynnin toteutuminen on edelleen kuitenkin epävarmaa , sillä Khalid Sheikh Mohammedin tunnustukset on saatu kiduttamalla. Iso osa kiduttamalla saaduista tunnustuksista osoittautui myöhemmin keksityiksi. Vuonna 2009 julkaistujen Yhdysvaltojen oikeusministeriön muistioiden mukaan Khalid Sheikh Mohammedia vesikidutettiin 183 kertaa . Vesikidutus on hukuttamista jäljittelevä kidutusmenetelmä , jossa kuulusteltava sidotaan kiinni kallellaan olevaan alustaan ja hänen kasvoilleen asetetulle pyyhkeelle kaadetaan suuria määriä vettä. Presidentti Barack Obaman hallinto kielsi vesikidutuksen käytön. Obama halusi myös sulkea Guantánamon vankileirin ja käynnistää terrori-iskuista epäiltyjen oikeudenkäynnit siviilituomioistuimessa New Yorkissa. Yhdysvaltojen kongressi kuitenkin esti aikeet laatimalla lain, joka kielsi verovarojen käyttämisen terroristiepäiltyjen kuljettamiseen Yhdysvaltojen maaperälle . Balochistanissa Pakistanissa vuonna 1964 tai 1965 syntynyt Khalid Sheikh Mohammed varttui Kuwaitissa ja opiskeli Yhdysvalloissa insinööriksi. Opiskelujen jälkeen hän lähti Afganistaniin taistelemaan mujahedin-joukoissa Neuvostoliiton miehitystä vastaan. Hän työskenteli 1990-luvulla avustustyöntekijänä Bosnian sodassa ja insinöörinä Qatarin sähkö- ja vesiministeriössä. Hän pakeni Afganistaniin vuonna 1996 sen jälkeen kun Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI oli etsintäkuuluttanut hänet epäiltynä pommi-iskujen suunnittelusta Yhdysvaltojen ja Aasian maiden välillä liikennöiviin matkustajakoneisiin . Mohammed pidätettiin Pakistanissa vuonna 2003 ja vietiin CIA:n salaiseen kidutuskeskukseen Afganistaniin. Häntä vesikidutettiin, roikotettiin viikon ajan pystyasennossa seinään kahlittuna, hänen päätään iskettiin seinään ja peräsuoleen ruiskutettiin ravintonestettä . Myöhemmin kidutus jatkui CIA:n pidätyskeskuksessa Puolassa . Khalid Sheikh Mohammed puhui ensimmäisen kerran osallisuudestaan 9/11-iskuihin vuonna 2002 Al Jazeeran toimittajalle antamassaan haastattelussa. Mohammedin mukaan kaapatuilla koneilla oli tarkoitus lentää World Trade Centerin pilvenpiirtäjien ja Pentagonin lisäksi myös Yhdysvaltojen kongressin rakennukseen Washingtonissa, mutta Yhdysvaltojen hävittäjät ampuivat alas neljännen koneen Pennsylvanian yllä. Mohammedin mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad oli tietoinen suunnitelmista. Sen sijaan Osama bin Laden ei tuntenut iskujen yksityiskohtia. Mohammed puhui bin Ladenista imperfektissä , ikään kuin hän olisi jo kuollut.

Avainsanat: korea kone kohde kasvo kanava israel iso ihminen häntä hän hallinto haastattelu fbi ex etelä clinton cia center carter asiakirja angeles afganistan aasia 9/11 2009 toimittaja tietoinen tiedustelupalvelu terrorismi terrori tarkoitus tammikuu sähkö syyskuu syntyä suunnitelma sulkea sota siviili seinä qatar qaidan päämaja päivä puola presidentti pommi poliisi pentagon panama paavi osama opiskelu omaisuus oikeus oikeudenkäynti obama neuvostoliitto neljä nato mossad maa los lontoo liittovaltio lentää york yksityiskohta yhdysvallat käynnistyä kutsu kuollut usa world viranomainen viikonloppu työskennellä trade toteutus


blogivirta.fi