Tänään on 17.09.2019 23:41 ja nimipäiviään viettävät: Aili, Aila, Hildegard ja Hildegerd. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Ei saa mennä ulos saunaiholla:

Nuori eläkeläinen

Julkaistu: · Päivitetty:

Vesijumppa alkoi! Nuori mies ohjasi meitä,  jo hieman ajan patinoimia naisia iskelmämusiikin tahtiin. Kun nousee altaasta aistii hetken ajan oman painonsa, jota tavallisesti kantaa huomaamattaan. Jostain kumman syystä mistään muusta liikunnasta ei tule yhtä hyvä olo kuin altaassa jumppaamisesta. Onhan tämä kerrottava täälläkin: aion jäädä marraskuun alussa eläkkeelle. Se on ensimmäinen mahdollinen eläköitymispäivä, varsinainen eläkeikä olisi vasta vuoden päästä. Olen päättänyt jatkaa töitä yksityisellä lääkäriasemalla yhtenä päivänä viikossa. En ole koskaan toiminut privaatissa vaan ollut henkeen ja vereen julkisen terveydenhuollon lääkäri, joten tämä on minulle ihan uutta. Muun ajan aion kirjoittaa jos siitä jotain tulee. Ehkä minun on ryhdyttävä jossain määrin uskomaan itseeni, sillä toinen kirjani julkaistaan keväällä. Katson kaupungilla vanhoja haparoiden kulkevia naisia, rollaattoriin nojaavia vanhuksia, reippaita mummoja ja läpikuultavan laihoja naisia, jotka taistelevat hiusväreillä ja leopardikuoseilla vanhenemista vastaan. Olen ryhtynyt jo loukkaantumaan eläkeläisten puolesta. En ole kertonut potilaille eläköitymisestä, elleivät he ole kysyneet "Oletko seuraavalla kerralla?" (meillä ei ole "omia lääkäreitä"). Tuntuu käsittämättömältä miten nopeasti tämä työelämä on mennyt, juurihan olin aina se kaikkein nuorin. Vielä on kuitenkin työaamuja jäljellä.

Avainsanat: vesijumppa eläke yksityinen veri varsinainen vanhus työelämä terveydenhuolto tavallinen seuraava päästä potilas olo olin nuori nainen mies marraskuu mahdollinen lääkäri liikunta kirjoittaa kirja kaupunki kantaa julkinen jatkaa eläkeläinen eläkeikä alku allas


blogivirta.fi