Tänään on 16.09.2019 19:06 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Arde arvioi:

Cool Head Terrace Summer Closing Party

Julkaistu: · Päivitetty:

Useamman kerran on jo ollut suunnitelmissa käydä Tuusulan Cool Head -panimolla, koska he järjestävät bussikuljetuksia paikalle Paneman edestä. Nyt lopulta mätsäsi aikataulut ja pääsin mukaan kesän päätösbileisiin. Klo 12 janoisia retkeläisiä oli jo kerääntynyt Paneman eteen. Matka kesti puoli tuntia ja ensimmäinen paluumahdollisuus klo 14. Puolitoista tuntia peliaikaa, se sopi aivan mainiosti. Hyvä sää, jengiä oli jo parkkipaikalla mukavasti paikalla. Huomasin lähestymisvaiheessa, että naapuripanimo Maku aukeaisi vasta klo 14, joten siellä en nyt ehtinyt pyörähtää. Tämä Tuusulan Ristikiven alue tuttu jo aiemmilta parilta Maku-vierailulta . Mutta edellinen käynti tosiaan jo neljä vuotta sitten, aika vyöryy valtavalla nopeudella. Nyt ensi kertaa Cool Headin paikassa, samanlainen teollisuushalli kuin Makulla tai Sonnisaarella. Hämmentävästi vaakakäymistankkeja parkkipaikan puolella. Näytti ettei ne talveksi mahdu sisällekään.  Tarjolla neljä eri hanaolutta. Bussin saapumisen jälkeen tiskille kerääntyi jonoa ja varmuuden vuoksi tilasin kerralla kaksi olutta. Primal Instincts yhteistyö newyorkilaisen Barrierin kanssa, "raw pale ale", 5,5%, kveik-hiivaa, Citra ja Enigma. Raaka kuulostaa tarkoittavan, että vierrettä ei ole keitetty. Monet kveik-oluet ovat fankisia ja happamia, mutta tässä se varsin hillittyä. Suhteellisen puhdas hedelmäinen maku, mutta myös karkea, ei pehmeyttä tai kunnollista maltaan tukea, ei katkeruuttakaan.  Melting Dreams oli selkeämmin hapan olut, tämäkin yhteistyö Craft Beer Garden -vieraiden kanssa, tällä kertaa Finbackin avustamana. 7%, DDH nordic sour. Citra, Mosaic, El Dorado ja greippimehua. Aika samanlainen kuin eilinen Fat Lizardin Dixie Highway , mutta täyteläisempi. Tässä voisi odottaa intensiivisempääkin happamuutta. Kolmas näyte Frappé tehty yhdessä Kaffa-paahtimon kanssa. 5%, iced coffee stout, indonesialaista Kerinci-kahvia, kaakaota ja laktoosia. Tämä ohut olut oli hyvin kahvinen, mutta myös makea, ei juuri ollenkaan hapan. Tämä voisi kiinnostaa kahvi-intoilijoita, mutta olutmielessä marginaalisempi tapaus. Tällaiseksi Cool Headin tuotanto on siis kääntynyt, en löytänyt ns. normaaleja oluita ollenkaan. Ihan kiva ripeä vierailu kuitenkin. Tuusula, Cool Head, 7.9.2019.

Avainsanat: tuttu tuotanto tunti tukea tilata tarjota tapaus talvi sää summer raaka vierailu tässä tuusula olut matkailu baarit yhteistyö puoli puhdas party pale odottaa näyte normaali nordic neljä mosaic matka maku makea laktoosi käydä kolmas kello kiinnostaa kesä keitetty kahvi kaakao hiiva highway hedelmäinen head happamuus hapan garden fat dreams craft bussi beer alue aikataulu aika


blogivirta.fi