Tänään on 16.09.2019 05:26 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
intrigööri:

Jutta selättää väestökadon

Julkaistu: · Päivitetty:

Jutta Urpilainen on nyt paljon vartija eli EU:n kumppanuuksista vastaava komissaari.   Euro-unioni heittää pois vanhat kulahtaneet aatteensa kehitysmaista, jollaisista puhuminenkin saatetaan pian katsoa vihastuneeksi syrjinnäksi. Kolonialismin tunkkaiset muistot haihtuvat kuin vesi Saharasta, kun mm. afrikkalaiset kansat astuvat kumppaneina entisten eurooppalaisten emämaidensa rinnalle ja rientävät ohi! Komissaaritar Urpilaisen kansainvälisyyttä edistävä tehtävä on tiemmä vahvasti Afrikka-painotteinen. Urpilainen esikuntineen laatii EU:lle ensimmäisen varsinaisen Afrikka-strategian, missä tehtäneen kumppanuusdiilit ainakin tärkeimpien maahanmuuton lähtömaiden ja siirtolaisten! muuttoreiteille sattuvien maiden kanssa. Maahanmuuton eli nykysiirtolaisuuden vahvistaminen lieneekin väestökatonsa vuoksi näivettyvän vanhan Euroopan tärkein tavoite uusien kumppanimaiden suhteen. Euroopan merkittävin tehtävä lienee auttaa miljoonia reippaita afrikkalaisia heidän kotoutumisessaan uusiin oloihin. Urpilainen saattaa hyvinkin olla afrikkalaisten toverien kera pelastamassa Suomea ja koko Eurooppaa pikaiselta kuihtumiselta. Niinpä pieni Suomikin nohevine komissaareineen jäänee pysyvästi historian lehdille, mikäli jotain vielä tulevaisuudessa paperille painetaan ja lukutaitoa riittää! Kiittäkäämme komissiota!

Avainsanat: maahanmuutto yle vesi vartija urpilainen unioni tehtävä tavoite suomi suhde strategia rinta pysyä pieni paperi muisto miljoonia merkittävä maa lisätä komissaari koko katsoa juttu jutta historia heittää eurooppalainen eurooppa euro eu auttaa afrikka


blogivirta.fi