Tänään on 18.10.2019 09:56 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kotona ja kaupungilla:

Pietarsaaressa

Julkaistu: · Päivitetty:

Blogiani kauemmin seuranneet ehkä muistavat, että vietimme viime vuonna paljon aikaa Pohjanmaalla, Pietarsaaressa. Mieheni oli siellä töissä ja me pojan kanssa ihailimme paikkoja ja nautimme aurinkoisesta (lue kuumasta) kesästä. Pietarsaari on kaunista seutua ja meren äärellä. Mieheni halusi nyt vanhoja työkavereita moikkaamaan ja paikkoja katselemaan. Kesällä ei ehditty, kun oli niin paljon kaikkea muuta, mutta nyt lähdettiin torstaina ajelemaan Turusta kohti Pietarsaarta. Pysähdyimme tuttuun tapaan Kurikkaan, Juustoporttiin hieman jaloittelemaan ja syömään. Se on suunnilleen puolessa välissä matkaamme. Siellä on hyvät ruoat, johon sisältyy salaattipöytä ja jälkkärit. Lapsi tykkää pienestä leikkipaikasta, jossa pääsee liukumäkeen ja kokeilemaan lehmän lypsämistä. Myymälästä löytyy monenlaista Juustoportin tuotetta ja ihania juustoja pääsee maistelemaan. Sitten vielä seuraavat kaksi ja puoli tuntia autossa. Me olimme vasta myöhään illalla perillä, joten menimme suoraan majapaikkaamme. Tällä kertaa testasimme booking.comin kautta löytynyttä hyvät arvosanat saanutta majataloa. Se olikin oikein mukava. Huoneistossamme oli poreallaskin ja poika tykkäsi, kun pääsi ulkona leikkimökkiin ja trampoliinille pomppimaan. Perjantaina lähdimme kaupungille kävelemään. Kävimme aamupalalla kävelykadulla sijaitsevassa Café Fiikassa, josta saa hyvät kahvit. Mieheni lähti entisiä työkavereita moikkaamaan ja minä suuntasin pojan kanssa Aspegrenin puutarhaan. Aurinko paistoi kauniisti ja oli kiva kävellä. Tuona päivänä tulikin helposti yli 20 000 askelta käveltyä. Pojan kanssa kävelimme vesitornille ja sitä kautta Aspegrenin puutarhaan. Se on ihan ilmainen. Siellä pääsee ihailemaan vanhaa puutarhaa, jossa on monenlaista kukkasta ja hyötykasvia. Pihapiirissä on kesäeläimiä (nyt oli vain lampaita) ja pientä puuhaa lapsille. Seuraavaksi meninmme kaikki yhdessä lounaalle Hotelli Epoqueen, jossa on hyvä ja monipuolinen lounas. Minä ja mieheni olimme täynnä kahvien ja jälkkärirahkan jälkeen, mutta pojalle lupasimme jäätelön. Menimme Maj´s Caféen, josta saa hauskoja annoksia. Pienet leikit yläkerran leikkinurkassa ja sitten jatkoimme matkaamme. Seuraava etappi oli Pietarsaaren kaupungin museo, Malmin talo. Viime kesänä kävimme pojan kanssa siellä ja siellä oli silloin hauska aarrejahti. Tänä vuonna huoneista löytyi muumihahmoja ja yhdessä huoneessa oli näyttely, jossa oli Tove Janssonin muumi taidetta nähtävillä. Museo on hieno ja siellä on paljon esineitä. Talossa on ennen asunut rikas mies Peter Malm, jolla oli varaa ostaa hienoja esineitä pitkin maailmaa ja laittaa taloa hienoksi. Talon hän rakennutti vuosina 1836-38. Malm oli kauppias ja laivanvarustaja. Punaisessa sivurakennuksessa on museon lisäosa. Siellä pääsee katsomaan mm. vanhaa tupaa, kampaamoa, pientä kotia ja kauppaa. Mielenkiintoisia esineitä on paljon ja sisällä oli ihana mieto tervan tuoksu. Museon takana on aidattu leikkipuisto. Siellä on mm. kiva merirosvolaiva liukumäellä. Kävelykierroksemme jatkui toiselle puolella kaupunkia. Kiersimme hieman vanhaa puutaloaluetta Skataa.Kävelimme sen läpi kurkkaamaan miltä meidän viime vuoden kakkosasunto näytti ulkoa päin. Pojalla on lämpimät muistot siitä ja varsinkin grillipaikasta, jossa usein grillasimme kesäiltaisin. Välillä kävimme vähän majatalossamme keräämässä energiaa. Otimme auton allemme ja menimme kauppaan hankkimaan illaksi ja aamuksi syötävää ja juotavaa. Ajelimme Vanhan sataman kautta, jossa oli kivasti tehty pieniä uudistuksia. Aluetta oli hieman siistitty ja pururadan vieressä oli uudet jumppalaitteet ja pieni Lions Park -lapsille. Kovin montaa laitetta siellä ei ainakaan vielä lapsille ollut. Koulupuisto on yksi suosikeistani. Siellä on monenlaisia kasveja. Osa on myrkyllisiä, joten lapsen kanssa tulee olla varovainen. Sieltä löytyy myös se kasvi, jota koskiessa saa palovammoja (nimeä en nyt tietysti muista). Nimensä mukaisesti puisto on koulun vieressä, joka on myös hieno rakennus. Puiston niin sanotulla alemmalla tasolla on lampi, jossa on karppeja uimassa. Kävimme niitä moikkaamassa. Olivat vielä siellä. Illaksi ajoimme Fäbodaan, johon kaupungista on muutama kilometri. Siellä on upeat kauniit hiekkarannat. Menimme tällä kertaa auringonlaskua ihailemaan. Viime kesänä näillä rannoilla tuli usein käytyä, kun oli niin kuumaa ja aurinkoista. Rannat ovat tosi kivat lapsiperheille. Siellä on pitkään matalaa ja ei ole äkkisyvää. Me olimme nyt Pikkuhiekalla, jossa on enemmän palveluja. Isohiekka on myös kaunis paikka. Pikkuhiekalta löytyy pieni esteetön reitti, josta pääsee katsomaan merimaisemaa ja vaikka ihailemaan auringonlaskua. Tänä kesänä esteetöntä luontopolkua on rakennettu monta sataa metriä lisää toiseen suuntaan. Kävelimme sitä pitkin rannalle. Toisesta päästä käytävä oli vielä rakenteilla. Hienoa, että tällaisia rakennetaan. Nautimme kauniista auringonlaskusta rannalla kävellen ja maisemia ihaillen. On se meri vaan niin mahtava. Lauantaina kävimme vielä pienen kierroksen kaupungilla, jonka jälkeen suuntasimme Pietarsaaren ABC:lle lounaalle. Sitten alkoikin sataa, mutta sadehan ei meitä haittaa. Olimme varanneet sadevaatteet mukaan. Lähdimme ajelemaan kohti Powerparkkia, jossa oli kauden päättäjäiset.Poika ehti hyvin nukkua tai niin kuin hän sanoo pitää silmiä kiinni. Sitähän ei myönnetä, että nukutaan. Meillä oli tosi mukavaa Powerparkissa vaikka olikin sateista. Ei kuitenkaan onneksi pahemmin kastuttu, kun oli sopivat vaatteet ja varottiin lätäköitä. Suurimman sateen aikana askarreltiin Teemu Nallen talossa hämähäkkejä. Onko sulla Pohjanmaalla jotain lempipaikkoja?

Avainsanat: pietarsaari yläkerta varovainen varaa vaatteet uimassa työ turku tupa tuoksu tunti tuli tove terva teemu talo taidetta syötävä silmä seuraava sade satama sataa ruoka rikas reitti ranta rakennus rakentaa päästä puutarha puoli punainen puisto poika pohjanmaa pitää pihapiiri peter park palvelu paikka ottaa ostaa onni onko näyttely nukkua nalle myymälä muutama muumi museo mukava muisto monipuolinen monenlainen minä mieto mies pieni metri meri me malmi maistella maisema mahtava lämpimät lounas lisäosa leikki lehmä lapsiperhe lapsi lampi laittaa laite käytävä käydä kävellä kilometri kesä kaupunki kauppias kauppaa kaunis kasvi kahvi jäätelö juustoportti juusto jolla jatkaa jansson ilmainen ilta ihana hän huone hotelli hieno hauska etappi esine etninen energia ehtiä café blogi auto aurinko auringonlasku asua annos alue ajaa abc


blogivirta.fi