Tänään on 16.09.2019 05:43 ja nimipäiviään viettävät: Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille ja Helvig. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Täyttä elämää:

Retkellä, osa 1

Julkaistu: · Päivitetty:

Keväällä retkeilimme luonnossa/ulkona lähes viikottain mutta kesällä se jäi muiden menojen ja kiireen alle. Nyt syksyn tullen on aika herätellä tuo harrastus uudelleen henkiin. Ja itseäni liikkeelle potkiakseni, ajattelin tehdä retkeilystä myös 10-osaisen sarjan. Näin blogissa kulkee taas rinnakkain kaksi viikottaista sarjaa. Tulee siis aika varmasti päivitettyä blogia  vähintään pari kertaa viikossa ;) Muutama päivä sitten retkeilimme kahden nuorimmaisen kanssa Kalajoella. Geokätköilyn avulla olemme löytäneet monen monta kivaa paikkaa ja sieltä löytyi myöskin Kalajoen Pikkupuisto ja Plassin rantapolku. Puisto on rakennettu osana Kalajokisuun maisemahanketta . Siitä löytyy pieni parkkipaikka ja näköalatasanne penkkeineen (tässä oli hyvä pitää pieni evästauko) josta lähtee polku alas rantaan sekä n. 500 m mittainen rantapolku. Polun toisessa päässä oli portaat ylös tielle, mutta  me palasimme samaa reittiä takaisin. Rantapolku kulkee keskellä heinikkoa, joten ajattelin siinä etteivät saappaat olisi olleet pahitteeksi. Hyvin muuten pärjäsi lenkkareilla mutta tuollaisissa  paikoissa ainakin itse olen vähän varuillani käärmeiden varalta. Ei tosin näkynyt! Tässä kohtaa ilmeisesti kalastetaan aika paljon ja pitkin rantaa näkyikin erilaisia pyydyksiä. Ilmeisesti nahkiaismerta tuo punottu, näin ymmärsin googletuksen perusteella. Puistossa kasvoi  pari omenapuuta, joiden oksat olivat ihan täynnä omenoita ja maassakin jo mahdottomasti. Jospa ei haittaa että lapset nappasivat parit maistiaisomenat mukaan :D Pikkupuistoon pääsee samasta liittymästä kuin Plassintie 12  Jo kesällä kesäkohteita-sarjaa tehdessäni sisko vinkkasi Merenojan lähiliikuntapaikasta, joka on  nimetty Jussi Jokinen-puistoksi Kalajoelta kotoisin olevan NHL-pelaajan mukaan. Siitä en löytänyt  tietoa, onko Jokinen ollut osallisena puiston toteuttamisessa vai onko nimi vain kunnianosoitus  menestyneelle pelaajalle? Puisto on avattu 2017 ja täältä löysin seuraavanlaista infoa: "Merenojan lähiliikuntapaikka tarjoaa toimintamahdollisuuksia kaikenikäisille, myös senioreille.  Alueella on keskusleikkipuisto lapsille ja nuorille, toimintorata lihaskuntoa kehittävään liikuntaan ja  senioreiden liikuntaan ja toimintakunnon ylläpitämiseen soveltuvia välineitä. Alueella on  mahdollisuus pelata myös pöytätennistä ja pieni hiekkatekonurmikenttä pienpeleihin" Puisto oli siisti ja tosiaan monipuolinen. Ja tavoitteensa mukaisesti siellä näkyi olevan monen ikäisiä käyttäjiä: taaperoita, pikkulapsia, pienempiä ja isompia koululaisia vanhempineen ja isovanhempineen. En katsonut kelloa mutta ainakin tunteroinen siellä vierähti helposti! Puisto löytyy osoitteesta Pirkonsuontie 10 Kivaa keskiviikkoa! Täällä vietän vapaapäivää ja ehdin viimein tehdä postauksia valmiiksi. Viime viikon varreltakin on postaus tulossa ehkä jo illalla :) ~Hannele~

Avainsanat: retkeily lähimatkailu luonto lifie viettää vierähtää vara vapaapäivä tässä syksy sisko siisti sarja saappaat retki reitti ranta päivä puisto postaus porras polku pitää pieni pienempi pelata pelaaja parkkipaikka pari onko omena oksa muutama monipuolinen me mahdollisuus löytää liikunta lapsi kesä keskiviikko kello jussi jokinen ilta ikä henki harrastus blogi avaa aika 2017 nuori nimi nhl


blogivirta.fi