Tänään on 21.10.2019 06:34 ja nimipäiväänsä viettää: Ursula. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sukututkijan loppuvuosi:

Mitä kateederilla tapahtui?

Julkaistu: · Päivitetty:

F. A-n:n koulumuistelma julkaistiin Uudessa Suomettaressa 24.11.1873: Tultuani —n kaupungin kouluun, vähän yli yhdentoista vuoden vanhana Savon suomalaisesta kodista — näin kuuluu kertomus koulupojan päiväkirjassa — , oli minulle kaikki outoa ja tuntematointa. Uteliaisuudella katselin koulu-huonetta monine opetuskaluineen ja tuntemattomia, vaan viisastevilla lauseillaan tuttavuutta tarjoavia uusia kumppaneitani. Vähittäin tutustuivat minulle jonkun viikon kuluessa uudet olot siihen määrään, että tiesin, mitä olivat nuo koulu-huoneen seinille ripustetut isot moniväriset paperi-levyt, mikä tarkoitus oli mustalla liitu-taululla ja mitä tehdään tuolla notkealla merenruoko-kepillä, joka seisoi uhkaavana, vaan usein pilkallisesti kohdeltuna liitutaulun ja muurin välissä.  Vielä enemmän tekeentyi koulu-elämä minulle, kun oppilaat, joita silloin oli koulussa vähän yli kolmenkymmenen, puhuivat kieltä, jota minäkin ymmärsin. Aivan päinvastoin uskotteli minua, ennen kouluun lähtöäni, kotokylässäni asuva Iivakka-kielinen kyläräätäli, ettei kaupungissa pitänyt saamani muka suomen sanaa kuulla, jota varten hän minulle opettikin ainoat ruotsin sanansa, joita hän oli oppinut herrastaloissa ollessaan mongertamaan. Arvelipa vielä nimenkin kouluun tultua muutettavan ruotsalaiseksi. Naapuri T:n pojalle on annettu koulussa komea, ström-päätteinen nimi, sanoi vanhus, ja minulle sepitti hän entisen nen-päätteisen sijaan varalle jo ruotsalaisen nimen, ihanan imelällä liin-päätteellä, aivan niin uuden uutukaisen, ettei jäänyt vanhasta nimestäni, kuin ensimäinen kirjain vanhoillaan oliaksi. Niin muikeaa yritti olla nimeni historia.  Mutta jättäkäämme tämä. Koulussa eivät asiat olleetkaan aivan niin, kuin vanhus oli aavistellut. Kahdellakolmatta osalla pojista oli suomalaiset nimet, mitkä kotoansa olivat tuoneet, ja samoin sain minäkin nimeni pitää muuttumatta. Vielä enemmän tulivat vanhuksen ennustukset koulusta perättömiksi, kun suomalaiset pojat saivat läksyt suomenkielisistä kirjoista: Katekismosta, Hybnerin Biblian-Historiasta ja Palmblad'in maantieteen osviitasta y. m., sillä olihan nyt vuosi 1856 eletävänämme. Löytyi kuitenkin koulu-elämässä vielä asia, jonka perille vasta-alkuisten suomalaisten poikain oli vaikea päästä, ja se oli seuraava:  Koulu-Huoneen perällä oli näet rakenne, jota ruotsalaiset pojat nimittivät katederiksi. Katederiin astui opettaja joka aamu, ennenkuin hän opetuksen alkoi ja joka ilta, kohta kuin opetus oli päätetty koulussa. Joka kerta seurasi opettajaa aina vuoroonsa katederiin yksi ruotsia taitavista pojista lukemaan outoa kieltä, luultavasti ruotsia. Hänen siellä vähän aikaa luettua, kohosi kaikkein huoneessa oliain käsi otsalle silmäin eteen, jota seurasi hetkisen hiljaisuus. Suomalaiset pojat, näkö-aistiamme seuraten, teimme samoin. Jokainen täysi-ihminen olisi ulkomuodosta, sanoja ymmärtämättäkin huomannut, mikä tehtävän tarkoitus oli, vaan yhden- eli kahdentoista vanhalle pojalle ei se ollut helppo arvoitus.  Sanon arvoitus, syystä, että se semmoisena meille pysyi koko lukukauden, sillä pilkalliset vastaukset olivat kohta valmiina, jos arvoitukselle selitystä kysyimme niiltä onnellisemmista veitikoilta, jotka asian tiesivät. Lukukauden puolivälissä luulimme kuitenkin salaisuudelle selityksen keksityksi. Eräänä päivänä, näet, Paavo H. taisi hyvin läksynsä latinan kieli-opissa, mikä ei koskaan ollut häneltä sujunut. Opettajakin jo ihmesi Paavon harvinaista taitamista. Samana iltana sai Paavo lukea katederissa. Tässä selitys salaisuudelle, sanoi eräs suomalaisista pojista. Koko toimitus on mielen-osoitusta sille, joka päivän läksyt on hyvin taitanut. Se onnellinen saa jotakin ansioluetteloaan lukea toisille kehoitukseksi. Jaa, mielen-osoitusta, mielen-osoitusta, myönsimme kaikki, jotka katederi-toimista olimme ymmällä. Tämä keksintömme oli mielestämme oikea, jopa teki mieli siitä kerskaellakin. — Vaan kuinka kävi? Parin viikon päästä, eräänä Heluntai-lauantaina, ei Paavo H. taitanutkaan käytellä latinaista tekosanaa "Amo", mikä hänellä oli jo kolmannen kerran läksynä. Opettajan kärsivällisyys Paavoa kohtaan oli tällä kertaa loppunut. Hän otti merenruoko-kepin ja antoi sillä kolme, neljä lyömää laiskurille laihain olkapäiden yli. Puolenpäivän aikaan julisti opettaja Heluntai-luvan ja astui samalla katederiin. Mutta ihmeeksemme tuo lyölytetty Paavo astuu perässä ja tekee katederi-toimituksen, miten ennenkin. Tämä Paavon Heluntailauantainen onneton kohtalo kumosi kokonaan suomalaisten poikain ennen tehdyn päätöksen katederimenoista, sillä Paavon ansiot eivät suinkaan tänäpäivänä ansainneet minkään-laista mielen-osoitusta. Näin pysyi arvoituksemme vielä yhtä käsittämättömänä, kuin lukukauden alussakin oli ollut.  Keväällä tuli rehtori rovasti R. tutkintoa pitämään koulussa. Hän alkoi puheensa seuraavilla sanoilla: "Alkakaamme tämä toimituksemme rukouksella". Samassa astuivat opettaja ja koulun ensimäinen oppilas Oskar S. katederiin, jossa viimeksi-mainittu luki suomeksi aamurukoukset. Tässä arvoitus sai vasta kaivatun ja todellisen selityksensä, sitten kun se oli Savon poikain arvoituskykyä ensin koetellut lähes puolen vuotta.  Kuva Tuulispää 2/1912 hieman muokattuna.

Avainsanat: koulunkäynti 1800-luku vuosi vanhus vaikea tässä suomeksi suomalainen sujua seuraava tuulispää tuli toimitus tehtävä tarkoitus suomi paperi paavo oppilas opetus opettaja rovasti rehtori rakenne päätös päästä päivä puoliväli poika pitää selitys seinä savo sana ruotsi ruotsalainen lukea levy käsi kuva kuulla onnellinen nimi neljä naapuri muuri musta muka mitä mieli lukukausi kirjain kieli kertomus kaupunki julkaista julisti koulu komea koko kohtalo koti kirja ilta ihminen hän huone historia hiljaisuus helppo jokainen harvinaista elämä asua astua aamu


blogivirta.fi