Tänään on 23.09.2019 06:49 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Rita:

Ruokaa ruokaa ruokaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Notkuvat pöydät suomalais-amerikkalaisen perheen nyyttäreillä. Timo ja Belinda ovat jo kymmenet vuodet pitäneet Thanksgiving Open Doors jolloin heille saa mennä ilmoittamatta mitään. Saamme aina kutsun sähköpostitse. Tänä vuonna he pitivät kutsut poikkeuksellisesti jo syyskuussa.  En ehtinyt ottaa eturuuista kuvia, paitsi tuosta espanjalaisen Javierin tuomasta kaura-karitsa-tahnasta (yllä), sillä ruoka hävisi nopeasti ihmisten kauhoessa sitä lautasilleen. Jälkkäreitä sen sijaan ehdin kuvaamaan. Tulin paikalle juuri kun ranskalainen Jean-Louis oli lähestymässä piirasta kakkulapion kanssa. Pyysin odottamaan hetken ja räpsyttelin siinä sitten nämä kuvat.  En osaa sanoa montako henkeä oli paikalla, aikuisia ja lapsia. Heitä tippui sisään kello 17.00 lähtien, jolloin me saavuimme cannelloni-vuokaruokaa, punaviinipulloa ja suklaata kantaen. Suomalaisten lisäksi paikalla oli ainakin vietnamilainen, portugalilainen, virolainen, espanjalainen, englantilainen, skotti ja ranskalainen. Yhden suomalaisen miehen kahden lapsen äidinkieli oli saame, mikä erikoisuutena mainittakoon. Saamelainen äiti ei ollut paikalla.  Syyskuu on ihana.  Paras väriloisto vielä edessä päin.  Nyt voidaan jo nauttia raikkaudesta, sateesta, tuulesta, sienistä, puolukoista.  Laitoin suomen keskusteluryhmälle  aiheeksi Syksy. Leppoisasti on kurssi lähtenyt käyntiin,  vain neljä osallistujaa eilen. Vaan katsotaan tuleeko ensi viikolla enemmän. Mainos on nyt Kalliolan kansalaisopiston sivulla FB:ssä. Keskustelun kannalta pieni ryhmä on tottakai hyvä.

Avainsanat: henki fb espanja englantilainen doors amerikkalainen aikuinen virolainen timo sähköposti syyskuu syksy suomi suomalainen suklaa sieni saapua saamelainen ryhmä ruoka ranskalainen pöytä pyytää pitää pieni perhe paras ottaa odottaa neljä nauttia me mainos louis lapsi kuva kuvata kutsu kurssi keskustelu kello kaura karitsa jean ihminen ihana hävitä juhlat äiti äidinkieli vuosi


blogivirta.fi